Älkää hyvät ihmiset vastailko täällä palstalla ihan mitä sattuu, jos ette kerran tiedä. Uskomatonta sontaa vastaillaan tänne täytenä totuutena ja reppana-kysyjät vielä uskoo. Ottakaa asioista selvää omalta luottamusmieheltänne, liitostanne, esimieheltänne, henkilöstöosastoltanne, mistä vaan muualta mutta älkää kysykö täältä. Ihan oikeasti. Tunnen näitä asioita ja voin sanoa että suurin osa vastauksista täällä on ihan höpöhöpöä. Jopa henkilöt jotka väittää olevansa (toivottavasti eivät oikeasti ole) ravintola-alan esimiehiä kirjoittelevat vastoin parempaa tietoaan. Niin ja muuten, ei se tes:n lukeminenkaan pahitteeksi ole. Ei työntekijöille eikä esimiehille.
Puppua
Tiedän
7728
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
TESsin kirja on niin sekavaa tekstiä että tulkinnanvaraisuuksia tulee varmasti.
Itse olen ollut alalla -82 alkaen ja sama tilanne on jatkunut koko sen ajan.
Varsinkin nuorempi, vasta alalle tullut duunari käsittää useita asioita ihan päin honkia, varsinkin kun yhtiöiden edustajat tulkitsevat tietenkin yhtiöön päin ja liiton edustajat ihan toiseen suuntaan.
Kun siihen lisätään varsinkin isojen firmojen käytäntö tulkita sääntöjä ihan oman mielensä mukaan niin mistä joku 19v koulusta päässyt luulee saavansa puolueetonta tietoa?
Täältä vai? Sallikaa mun nauraa räkäinen nauru.
Nykyään firmoille merkitsee mitään vain kvarttaalitulos ja liiton edustajille vain oman "firman" pikku puuhastelut.
Olen ollut EAT-koulutuksen kurssilla missä HRY.n lakimies luennoi n 7 tuntia lakisäännöstöstä ja me, koko kurssi olimme huuli pyöreänä miten asiat oikeasti menivät.
Juristi kertoi n 20 temppua millä duunareiden elämä saadaan täydeksi helvetiksi ja kaikki menee pykälien mukaan.
Mutta hän korosti useaan kertaan että pitää miettiä todella tarkkaan mitä tehdään koska yhdessä kuitenkin duunia joudutaan tekemään.
Tämä asia ei ole nykyisessä työilmastossa kovinkaan "in".
Asia on tullut äärettömän selvästi esiin esim. HOK-elannossa missä konttori suoltaa sääntöjä ja toimintaohjeita jotka eivät enään ole tästä maailmasta.
Liiton edustaja on siellä pelkkä tyhjänpäiväinen lakeja.
Tosin nykyään isoja yhtiöitä johtavat yksilöt jotka eivät ole koskaan tehneet päivääkään alan oikeita työsuorituksia.
Minne muualle siinä voidaan mennä kuin suoraan pää edellä päin helvettiä.
Koettua on, ettei liitot tee muuta kuin rahastavat. Ei duunarilla ole mitään muuta kuin velvollisuuksia ja maksuja.Olen itse nähnyt ja tiedän, ettei liitot ole työntekijän puolelle kuin maksujen keruussa, eivätkä työnantajat ole kuin piiskarina ja maineen ja rahan kerääjinä. Työntekijää ei puolusta kukaan.
Ikävää, mutta totta, että duunarista on tullut hyväksikäytön kohde, jossa pieneillä palkoilla ja omilla sopimuksilla tehdää rahaa hyvin vauraissa taloissa häikäilemättä.
Minä tiedän ja minä tiedän, Oletko kenteis kysynyt kaikilta Suomen työntekijöijtä joita on kohdeltu kaltoin auttoko liitto, et ole. Ilmeisesti sinua on kohdeltu sinun mielestä väärin, nyt on kuitenkin niin että ei liitto koskaan lähde ajamaan asiaa ellei se ole varmasti lain vastaista, ja näitä tapauksia on pilvin pimein. Minä tiedän ja minä olen nähnyt paljon juttuja yli kymmenvuotis taipaleella luottamushenkilönä ja kyllä se on niin että, kun työntekijä luulee olevansa oikeassa, on kyseessä aika varmasti jokin työnantajan direktiovallassa oleva asia, jonka työntekijä käsittää väärin.
Kerron sinulle ja muille liittoaktiiveille: Tapahtui 12-15 vuotta sitten Elannon ravintoloissa että päätettiin laskea duunareitten palkkoja ja niin tehtiin. Liitto uhosi ja uhkui uhoaan ja vaadittiin välittömästi palaamaan vanhaan systeemiin. Liitonlakimies (jouko) piti agitaatio puheitaan ja uhoi haastavansa elannon oikeuteen . Kaikki saatte korkojen kanssa takaisin, olivat lakimiehen viimeiset sanat kuulioilleen... En ole vieläkään nähnyt niitä rahoja ja kuinka jännittävää ettei tälläkään palstalla kukaan muu muista tapahtumaa vaan se on vaijettu ( tosin muut ovat olleet muissa firmoissa töissä ja ovat huomattavan paljon nuorempia kuin minä). En ole enään ko firmassa töissä ENKÄ KUULU LIITTOON. Paremmin olen pärjännyt villinä ja vapaana duunarina kuin liiton palkkataulukkoon kuuluvana orjana
Tiedän, ettei asia niin ole. Sen tietää liitto ja silloinen työnantajani. Asiani olisi käyty oikeusteitse, mutta sain rahallisen korvauksen työnantajaltani. Vääryys vain jäi niin kogreettisesti pintaan ja liiton asenne vain rahastusmeininkinä. Tämän jälkeen en ole kuulunut mihinkään liittoon, koska en luota apuun, jos sitä tarvitaan. Olin esimiesasemassa ja tiesin kyllä oikeuteni.
Juuri näin.1990 luvun vaihteessa tapahtui ns. hiljainen vallankumous, jossa rahat ryöstettiin työläisiltä ja jaettiin varakkaille ja myös työväen pankkikin jouti nurin. Tämä oli sunnitltua terrotrismiä, ja syyttömät kärsivät yhä. En ole minäkään enää sinisilmäinen mihinkään suuntaan.Parempi suoja on epäluulo ja kyseenalaistaminen kuin mitkään liitot.
myös minä tiedän hemmetin paljon näitä asioita, myös tessiä paljon lukeneena.
Voi että kun tuolla "kentällä" oliskin oikeasti näitä luottamusmiehiä. Taikka edes pomoja jotka edes tietäisivät mikä tes on.
Ja sen minkä liitonkin kanssa olen ollut tekemisissä on ollut p****aaa!! (markka aikaan lasketutin liitossa ylityökorvauksen summan, joka oli tollaset 2000mk mitä työnantajan piti mulle maksaa, ja siitä huolimatta että olin vuosia maksanut maksuni liittoon, sieltä luvattiin soittaa työnanatajalle, muttei oikeudellinen apu tyrmättiin) No, siihen loppui jäsenyys.
Eipä ole ihan niin ruusuista tuolla kentällä että siellä ihmiset edes tietäisivät miten ylityökorvaukset lasketaan. Kuullostaa siltä että kirjoittaja on joku ravintolakoulun virka-ville, joka varmasti tietää vaikka mitä muttei tiedä miten retuperällä nämä hommat ovat joka paikassa, oli se sitten yksityinen tai ketjunpaikka.
Suorastaan vituttaa tää ala näitten asioiden puolesta, ja vuosi vuodelta tää homma menee vaan pahemmaksi. Olis kyllä aika että liitto alkais ottaan itteään niskasta kiinni, alkais miettimään miten saisivat enemmän jäseniä ja toimimaan sen mukaisesti.
Tällä hetkellä työnantajat jyräävät, teettävät ihmisillä töitä, jotka ovat niiiiiin tessin sopimuksen vastaisia, mutta kun ei voi mitään, ja elääkkin pitäs.
Itse työstä en tämän 13 vuoden baarimestari urankaan jälkeen valita, edelleen melkein yhtä hauskaa kun aikanaan aloittaessani. MUTTA... niinkun jo edelleen avauduin jo!!