Nuoruusmuistoja: Muistatteko kun...

Muistatteko,
kun Fiat 600 saattoi ohittaa kuplafolkkarin maantiellä
kun Laika-koira lensi Sputnik 2:lla ja Lassie palasi kotiin
kun kokoonnuttiin radion ääreen kuuntelemaan kuunnelmia
kun nuorisomusiikki oli harvinaista herkkua
kun tanssi oli syntiä
kun 40 % huviveron välttämiseksi tanssien alussa piti olla ”arvokkaampaa” ohjelmaa
kun tytöt alkoivat käydä tansseissa vasta 17-vuotiaina
kun tytöt teitittelivät ja puhuttelivat idoliaan kunnioittavasti ihailijakirjeissään
kun meikkaaminen, kauneuspilkku ja purkan jauhaminen oli sopimatonta
kun kellohameet ja suorat housut olivat muotia
kun rock’n’roll tuli Suomeen ja Paul Anka esiintyi Linnanmäellä
kun hiihtolomalla lähdettiin Helsingistä Teinijunalla pohjoiseen ja poliiseja oli hälytetty asemille
kun lättähatut koettiin pelottavaksi uhaksi
kun Seura, Apu, Suomen kuvalehti ja Elokuva-aitta olivat suuria aarteita

Poimin tiedot kirjailija, FT Teppo Kulmala on koostamasta juhlakirjasta, Anna pois mun kitarain. Se sisältää Lasse Liemolan tähtiuran vaiheet vuosilta 1957-1966. Siihen on kopioitu runsaasti lehtileikkeitä, käsin kirjoitettuja ihailijakirjeitä, levyjen kansia ja julisteita, lisäksi siinä on paljon valokuvia. Henkilöhakemistoa on seitsemän kaksipalstaista sivua, joten monet muutkin sen ajan idoleista ovat päässeet mukaan kirjaan.

Jos haluatte muistaa lisää, suosittelen kirjan lukemista. Itse en ole kuulunut Lassen ihailijoihin, mutta ihastuin Kulmalan kokoamaan juhlakirjaan. ”Anna pois mun kitarain” -kirjan aion ostaa omaan hyllyyni tuon kauden viihde-elämän käsikirjaksi.


PS: Tiesittekö muuten, että Lasse Liemolaa pidetään ensimmäisenä nuorison idolina Suomessa ja hänet valittiin vuonna 1959 neljänneksi suosituimmaksi suomalaiseksi Juhani Järvisen, Urho Kekkosen ja Väinö Linnan jälkeen? Uskomatonta, miten maailma muuttuu lyhyessä ajassa.

8

829

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hintriika*

      Että nuo totuudetko eivät enää pidäkään paikkaansa? Narraat...

      • Kävin katsomassa Paul Ankan konserttia Linnanmäellä..jaa'a on siitä aikaa.. Lasse Liemola oli tosi suuri idoli ,joskus..60-luvulla,kun omat tyttäreni olivat pieniä.. Tykkäsivät siitä..Lättähatuilla oli hauskat vaatteet..Housut olivat niin tiukat ja lahkeet kapeat,että oli suoranainen ihme,että saivat jalkaansa ne. Takki oli tosi leveä harteista...toppauksia kovasti ja se hattu Wautsi..hehhee..Eivät he olleet pelottavia ,aika
        mukavia poikia..Onhan ajat muuttuneet kovasti.
        Tästä huomaa,että ikää on tullut..Pitääkin hankkia se kirja ja muistella nuoruutta..


      • konsertissa
        irkku-37 kirjoitti:

        Kävin katsomassa Paul Ankan konserttia Linnanmäellä..jaa'a on siitä aikaa.. Lasse Liemola oli tosi suuri idoli ,joskus..60-luvulla,kun omat tyttäreni olivat pieniä.. Tykkäsivät siitä..Lättähatuilla oli hauskat vaatteet..Housut olivat niin tiukat ja lahkeet kapeat,että oli suoranainen ihme,että saivat jalkaansa ne. Takki oli tosi leveä harteista...toppauksia kovasti ja se hattu Wautsi..hehhee..Eivät he olleet pelottavia ,aika
        mukavia poikia..Onhan ajat muuttuneet kovasti.
        Tästä huomaa,että ikää on tullut..Pitääkin hankkia se kirja ja muistella nuoruutta..

        Linnanmäellä olin minäkin silloin sulhaseni kanssa. Ja edelleenkin kuuntelen hänen laulujaan. Sensijaan Lasse Liemolan ääni ei ole koskaan vedonnut minuun, ei myöskään hänen tyylinsä. Siksi ihmettelinkin aina hänen suosiotaan, mutta makuasioita.


      • lamaannuttava,
        konsertissa kirjoitti:

        Linnanmäellä olin minäkin silloin sulhaseni kanssa. Ja edelleenkin kuuntelen hänen laulujaan. Sensijaan Lasse Liemolan ääni ei ole koskaan vedonnut minuun, ei myöskään hänen tyylinsä. Siksi ihmettelinkin aina hänen suosiotaan, mutta makuasioita.

        suhde naisiin huono, vaimoilla vaikeata varmaan ollut.


      • sivustoa

      • Fanni
        sivustoa kirjoitti:

        http://www.nouseva.com/index2.php?mod=2
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomalaiset_lauluyhtyeet
        ja ketkäs niissä...http://www.hypermedia.fi/VYS/lauluyhtyeet.htmlhttp://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4
        Voipi pulpahtyaa jokin unohtunutnimi

        Tuollaisen koontilistan linkki on arvokas meille tavallisille tallaajille. Siitä voi helposti katsoa jotain kiinnostavaa, kiitos epäitsekkäästä avustasi.
        On monia aiheita, alueita, joiden pariin pääsyyn toivoo kokoavaa sivua. Taitavan takataskusta näyttää tippuvan mitä vaan avuksi sokeille kissanpojille.


      • kiittämästä
        Fanni kirjoitti:

        Tuollaisen koontilistan linkki on arvokas meille tavallisille tallaajille. Siitä voi helposti katsoa jotain kiinnostavaa, kiitos epäitsekkäästä avustasi.
        On monia aiheita, alueita, joiden pariin pääsyyn toivoo kokoavaa sivua. Taitavan takataskusta näyttää tippuvan mitä vaan avuksi sokeille kissanpojille.

        Olen senverta kiinnostunut ko aiheista. Aina "vanhoja" ystäviä tavatessa alkaa keskustelus siirtyä " Muistatko kun ja sen nimi ....."
        Viimeksi tuli mieleen Siinai , no se oli eka nk nuorison tanssilava Munkkiniemestä Pitäjänmäkeen mentäessä. Nykyisin vastapäätä Vanha Viertotie on Huoltamo.
        Aiheesta ja muusta mahtava http://koti.mbnet.fi/seija10/50luku.html


      • minäkin+
        kiittämästä kirjoitti:

        Olen senverta kiinnostunut ko aiheista. Aina "vanhoja" ystäviä tavatessa alkaa keskustelus siirtyä " Muistatko kun ja sen nimi ....."
        Viimeksi tuli mieleen Siinai , no se oli eka nk nuorison tanssilava Munkkiniemestä Pitäjänmäkeen mentäessä. Nykyisin vastapäätä Vanha Viertotie on Huoltamo.
        Aiheesta ja muusta mahtava http://koti.mbnet.fi/seija10/50luku.html

        kävin, tulin Haagasta fillarilla. Kiva muistella nuoruusaikaansa ja niitä parhaita tanssittajiaan 50-luvun alkuvuosilta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      1021
    2. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      687
    3. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      685
    4. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      661
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      648
    6. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      9
      641
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      635
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      629
    9. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      558
    10. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      42
      550
    11. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      22
      548
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      62
      546
    13. 61
      539
    14. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      508
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      482
    18. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      437
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      46
      433
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      29
      423
    Aihe