Ukkoni

Ukkoni ei ala ottaa velkaa keittiöremppaan.
Mie sanoin, että lähen tästä lätkimään, jos
ei saa remppaa aikaseksi.
11795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

oikeassa.Ei nyt kannata velkaa tehdä.Voi olla, että tämä hallitus järjestää samanlaisen laman kun oli 90-luvun alussa.

Äänestä

Kypsyttele asiaa päivittäin lempeästi, mutta ihan huomaamatta. Kiinnitä huomio johonkin arkipäivän pieneen hankaluuteen, josta olette kärsineet lukemattomia vuosia. Seuraavaksi päiväksi kehittele uusi pieni huomio, jonka jutussasi sipaiset hänelle miedosti ohimennen.
Kuvaile joskus ihastuneena, miten kaikki sujuisi kuin valssi kesällä uudistuneessa keittiössä. Kyllä se hiljaa alkaa kyteä ukkokullan ajatuksissa. Jurniska vaan ei ääneen lausu vaan kehittelee ja niin lopulta toimeen ryhtyy.

Ammattitaitoinen tekijä on tilattava mieluiten vuotta ennen haluamaanne ajankohtaan. Sopimus, ehdot ja valmistumisaika paperille.
Sinä ukkokullalle kirjoitat muistiin, mitkä toiminnot ovat keittiössäsi epätyydyttävät, mitä pitää "heivata", mille tarvitaan tilaa jne.
Sitten teet paperille karkean esiluonnoksen, siihen merkitset, miten mielestäsi voisi kaapistotiloja käyttää.
Sinulla on valta ehdottaa vetohyllyt keittoastioille, viljatuotteille, vetolaatikot esim. lautasten ja mausteiden säilytykseen. Pienkoneille ja monitoimikoneelle säilytyshyllyt käyvät pöydän yläpuolelle, nurkka- tai hyllypaikka mikrolle. Nurkkamalli sopii pieneen tilaan. Keittiön TV:kin tarvitsee tilan. Ajattele, missä säilytät tarjottimet, leivinritilät,ylimääräiset uunipannut. Luovu tarpeettomasta, vapautuu tilaa.
Jos ukkokulta on tekniikan miehiä, hän ajoissa tilaa edullisesti mittatilauskalusteet muorilleen. Toimitusajat on sovittava päivälleen tapahtuviksi.
Ellei kiinnosta oma suunnittelu, tuohta on repäistävä enemmän ja tilattava kuvaston mukaan. On siinä aika paljon ajateltavaa siinäkin, että hyvän saa.

Minua onnisti jo 10 v. sitten, kun onnistuin ukkokullan pyörryksiin puhumisessa. Sain täydellisesti uusitun keittiön kodinkoneineen kaikkineen, itse suunniteltuna, mittailtuna. Se lysti, työt ja kalusteet, kodinkoneet maksoi 18 m2:n kerrostalokeittiöön silloin 42 000 FiM.

Ruokailu sujuu 180 cm pitkän pöydän ääressä lehtien luvusta puhumattakaan.Joka ainoa aamu kiitän mielessäni keittiöstä aamukahvin aikaan.
Onnea projektille toivoo uudistushaluinen Fanni

Äänestä
  • Kypsyttely tuntuu kangertelevan.
    Alkuopetus ihmissuhteisiin näyttää jääneen omaksumatta tämän palstan kirjoittajilla. Kuollutta kuin kynnöspelto syksyllä.
    Olisi hauska kuulla, missä asioissa puolison kypsyttely onnistuu.

    Äänestä

Miksi Huda ei ota velkaa itse?

Äänestä
  • tuota 45000 mummon markan velkaa on maksaessa.Voi saada parhaassa tapauksessa jo tässä elämässä maksettua.

    Äänestä

  • tosiaan, mikäpä kirjoitti:

    tuota 45000 mummon markan velkaa on maksaessa.Voi saada parhaassa tapauksessa jo tässä elämässä maksettua.

    Eikös se keittiö ole yhteinen?

    Äänestä

  • tosiaan, mikäpä kirjoitti:

    tuota 45000 mummon markan velkaa on maksaessa.Voi saada parhaassa tapauksessa jo tässä elämässä maksettua.

    pankeilla tarjolla vaikka mitä joustolainaa. Sellaistakin, josta maksetaan vain korot! Kerranhan sitä tässä eletään, minä itse syön jo yhtä nurkkaa osakkeestani! Ei minulla ole edes jälkeläisiä, joille "pitäisi" jotain jättää!
    Miksi en itse nauttisi nyt, kun vielä elän ja olen varallisuuteni itse hankkinut aikoinaan?

    Äänestä

  • ruokatavarat, laita ruuat, syö myös vain itse,
    tiskaa ja siivoa, lähde tansseihin illalla.

    Mihin siinä mitääntekemätöntä ukkoa tarvitset?

    Äänestä

  • käy kaupasta hakemassa kirjoitti:

    ruokatavarat, laita ruuat, syö myös vain itse,
    tiskaa ja siivoa, lähde tansseihin illalla.

    Mihin siinä mitääntekemätöntä ukkoa tarvitset?

    Eikös se mukavasti oma ukko lämmitä peiton alla?

    Äänestä

kertokaahan, miten pitää kypsytellä, että se tehoaa vahvaan luonteeseen...

Äänestä

pohtii ja suunnittelee koko ajan. Älä hättäile vaan väännä siitä oikeasta ruuvista. Hiljaa hyvä tulee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hulda huoleton kirjoitti:

Ukkoni ei ala ottaa velkaa keittiöremppaan.
Mie sanoin, että lähen tästä lätkimään, jos
ei saa remppaa aikaseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu