pankkiautomaatilla äsken. Hieno vanharouva turkiksissaan ättäröi automaatin näppylöillä. Lopulta antoi periksi ja vielä heilautti minulle pankkikorttiaan ja tuhise, että on tämä oikea kortti. Olikin, mutta kun kuitti oli jäänyt luukulle, siinä luki; tilillä ei katetta.
Niin.. ei suuret tulot, mutta pienet menot! Tasapainoilua.
Niin.. ei suuret tulot, mutta pienet menot! Tasapainoilua.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Minun ongelmani on saamatta jäävä palvelu.
Lähtiessäni hankkimaan mitä tahansa kestokulushyödykettä, telkkua, kuivausrumpua, autoa tms. se onnistuu ainoastaan vaimon mukana ollen.
Mukava olisi olla edes todellisten resurssiensa "näköinen" mutta en viitsi vaivautua.
Penskojemme kertomaa. Minä olen niin köyhän näköinen ettei edes Etelä-Amerikan slummeissa minua vaivauduta ryöstämään.
Kaikella on puolensa.
olla köyhemmän näköinen kuin olet? Otapas uusi meininki ja täräytä uudet hienot kutimet ja jo tulee palvelua ilman vaimoakin.
Työkaverini(korkeasti koulutettu akateeminen mies) kertoi kerran tapauksen. Oli ostamassa vaimolleen timanttisormusta, ei meinannut palvelu pelata, niin johan muuttui ääni kellossa, kun vihjasi kuka hän on. On aika tunnettu persoona kotikaupungissamme.
Eikö me olla aika raukkoja, me ihmiset, kun katsotaan vain ulkokuorta?
säästyt ryöstöiltä. Sen olen todennut ulkomaanmatkoilla. Me kuljemme virttyneissä shortseissa ja vanhassa T-paidassa, kulunut rantakassi olkapäällä. Koskaan ei ole missään meitä yritettykään ryöstää.
Monet matkakumppanit ovat valitelleet sitä, että ovat tulleet ryöstetyiksi. Mutta he kulkevatkin tuliterissä vetimissä. Kannattaa ainakin teeskennellä rutiköyhää, vaikka vähän hynää olisikin.
Tuskin ryöstellään varsinkaan mieshenkilöitä, vaikka olisikin ihan kunnon vaatetuksessa.
Viro on sellainen paikka, että hyvin monet siellä matkailleet ovat päässeet rosvojen kanssa tekemisiin. olivatpa hyvin tai huonosti pukeutuneita.
Huolimaton ulkokuoreni johtuu piittaamattomuudesta muiden mielipiteistä.
Ei ole vähäisintäkään näyttämisen tarvetta.
Oma mukavuus on päällimmäisenä.
Vaimo on hieman turhamaisempi.
Olemme olleet matkoilla yhteensä yli 3-vuotta.
Ei ainuttakaan ryöstöyritystä.
En ole kyllä tönttyröinyt umpikännissäkään aamuöisin.
Vaimo ei vahingossakaan ota koruja mukaan.
Itse en pidä kelloakaan.
Vaimolla on matkoilla muutaman kympin "markkinakello".
Viihdyn tässä hahmossani.
Toisaalta minusta on kohtuullista tehdä kaikki hankinnat konsensus periaatteeella vaimon kanssa.
Yksi yhteinen tili ja rinnakkaiskortit.
Mutta todella. Tehdessäni ennakkokartoitusta uuden auton hankinnan suhteen en onnistunut saamaan yhtään tarjousta.
1. Ostan tehdasuuden ja ajan sillä 14 - 16 vuotta.
Eräs pakoon juossut automyyjä kertoi pitävänsä keljuiluna käyttäytymistäni.
Tulen vanhalla rusinalla ja katselen uusia.
Parhaiten olemme onnistuneet menemällä liikkeeseen vaimon kanssa fillareilla.
Vanhan olen aina myynyt suoraan yksityiselle.
Ei siis tapahdu kovin usein.
Kodin koneiden kanssa on sama juttu.
Itsekorostus on minusta typerää!
Työelämässä ollessani olisin tietysti voinut briljeerata statuksillani.
PK-yrityksen toimitusjohtaja.
Suuren yrityksen osastopäällikkö.
Osto/varastopäällikkönä 90Mmk:n ostobudjetti ym.
Typerää pullistelua!
Ps. Timukorut olen ratkaissut joko ostamalla irtokivet suoraan hiojalta ( liiketuttavien välityksellä ) tai pyytämällä paikallista liikettä hankkimaan koon ja laadun mukaan määritettyjä kiviä pari, kolme näytille.
Näin köyhäillen on mahdollista saada koru huomattavasti halvemmalla lasivitriinin valmiiseen verrattuna.
Lisäksi saa haluamansa korun.
vanha Miele. Pysähtyi ja vedet jäi koneeseen. Pikku juttu ajattelin, pumppu jumissa, otetaan roskat pois. Jumissa oli putsattunakin joten kaivoin sen pumpun ulos sieltä koneesta, purin sen osiin, putsasin osat ja kasasin pumpun uudelleen. Olisi ehkä kauankin toiminut, mutta en sitä kuitenkaan takaisin laittanut, pitää saada uusi pumppu ajattelin. Soitin parit puhelut, mutta kun en ihan heti uutta pumppua saanut, päätin ostaa uuden koneen. Samalla voisin ostaa uuden kuivauskaapin.
Tyhjensin pakettiauton ja pesin kädet, mutta vaatteita en vaihtanut enkä tukkaa kammannut kun lähdin suuren kodinkoneliikkeen pesukone osastolle. Kaikessa rauhassa katselin koneita myyjää odotellessani, kiirettä ei minulla ollut. Nuori pari osti halvan pesukoneen, toinen pariskunta vei myyjän aikaa puolisen tuntia, mutta kauppoja ei syntynyt. Nuorehko hyvin pukeutunut nainen tuli osastolle ja myyjä palveli auliisti. Puolen tunnin ajan esitteli kaikkia koneita kertoen niiden ominaisuuksia. Ei kuitenkaan vielä ostanut, mutta sivusta kuntelijana sain arvokasta tietoa eri koneista ja tein oman valintani.
Varttituntiin ei tapahtunut mitään, myyjät juttelivat keskenään ja olivat välillä tekevinään jotakin tietokoneillaan. Minulla oli aikaa odottaa, kun olin sen loppupäivän varannut tähän hankintatehtävään. Kun olin ollut yli 2 tuntia osastolla tuli lopuksi myylä luokseni kysymään, että mitä täällä katselen. Sanoin, että myyjää odotellessani katselen täällä kaikenlaista, mutta olen tullut tänne ostamaan tuon pesukoneen ja tuon kuivauskaapin. Ostin myös, mutta jos uusia kodinkoneita vielä tulen tarvitsemaan, menen toiseen kauppaan.
mulla on kaksi ystävätärtä, jotka on eräässä suhteessa ihan toistensa vastakohtia. Molemmat ovat hyvähankkeisia ja rahasta ei ole heillä pulaa. Toinen on erittäin nuuka ja pukeutuu sen mukaisesti, usein kirpparikuteissa. En ole koskaan nähnyt häntä tyylikkäänä. No, toinen on kuin muotilehden sivulta repäisty, ostaa ihan älyttömän kalliita vaatteita ja usein.
Tämä nuuka ystävä yritti ostaa kotiinsa mööpeleitä, mutta ei saanut palvelua ja jäi sen takia pitkään ennenkuin sai ne hankittua. Tyylikäs ystävä kun menee vaatekauppaan, kaksi myyjää häntä palvelee ja kolmas keittää perähuoneessa hienolle asiakkaalle kahvit.
Ja tämän olen itse todistamassa. Nimimerkillä sivusta seurannut.
tasa-arvo käytännössäkin
ryöstetty, vaikka useita kymmeniä kertoja olen ollut, jopa Narvassa. Ainakin selvä mieshenkilö voi olla rauhassa.
Mies tuli kirjapainoon reppu selässä kysyi, voitteko painaa tästä käsikirjoitusesta kirjan? Painos 10000 kpl.
Tämä kyllä maksaa sanoi faktorimme. Ei se mitään minulla on täällä 100000 mk mukana ja maksan käteisenä ennakkoon. Kirja painettiin. Onnistuisiko nyky suomessa?
Tänä aikana kukaan tuskin pröystäilee rahoillaan, joskus aikoja sitten oli pienessä hiprakassa muutamia joilla oli tapana olla rahakkaita, ainakin puheissaan
kulkeminen näin leudoilla keleillä on jonkinasteista pröystäilyä. Ei ihme, jos tuollaiset vanhat rouvat joutuvat helposti narratuiksi. Ensin tyylikkäänä tepastelevat ja sitten pankkikorttejaan vilauttavat ruuhkassa.
Onneksi siinä kortissa ei ole aina katetta ryöstäjillekään.
Mummon rehjake: Herra, herra! Antakaa viitonen että saan kuohukermaa. Tuo kone vei rahani.
En antanut. Kertoessani kassalla tapauksen sanoi kassanhoitaja nauraen ettei kannata mammaa uskoa.
Mammalla on viereisessä lähiössä kolme asuntoa vuokralla. Itse asuu neljättä.
arvelen, että kyse olisikin voinut olla siitä ohjelmiston vaihdon aiheuttamasta häiriöstä. Monelle, joiden tilillä on katetta, tuli automaatilla vastaus, joka ei tuntunut ollenkaan hyvältä.
Ja entäpä, vaikka olisikin ollut todella tyhjä tili, miten se- ainakaan minulle- voisi tuoda iloa tai hupia, oli sitten ryysyt tai rääsyt yllä. Jokaiselle tilaa riittää.
Sehän ei kuulu kenellekään millaisissa vetimissä tallustelen. Toki asiallista on, että kuteet on kohtuullisen puhtaat ja paikatut.
Miten mukavat, lämpimät tai viileät vaatteeni ovat on oma harkintani. Pankkiautomaatti ei ymmärrä vaatia "tyyliä." En kyllä ole huomannut kummemmin muutakaan "syrjintää." Harvoinpa julkisilla paikoilla kännissä pyörin, sehän onkin jo eri asia.
Toki joskus saan avun tarjouksia pyytämättä, koska hyvän on helpompi tarjota palvelusta "huono-osaiselle."
Neuvottelua vaativissa asioissa yhteys alkaa pelata muutaman minuutin kuluttua.
" että kyse olisikin voinut olla siitä ohjelmiston vaihdon aiheuttamasta häiriöstä."
"Monelle, joiden tilillä on katetta, tuli automaatilla vastaus",
olisi mielenkiintoista tietää,
mistä pankkiryhmästä puhut ???
ei ainakaan Sampo, on vasta tulevaisuudessa,
ei ole tullut muutosilmoitusta päivämääristä.
OP ja Nordeasta, S-pankista
ei ole tullut mitään ilmoitusta,
johtuvaa eilinen. Kuitissa oli saldoksi merkitty noin 14 euroa ja rouva oli ottamassa 60 euroa, jolloin kuitille tuli ilmoitus: tilillä ei katetta.
Ei minun päivääni hetkauttanut ilolle eikä murheelle eilinen tapaus. Olisi tietenkin pitänyt jättää kirjoittamatta, mutta kun oltiin siellä ruuhkajonossa, niin aihe tuli mieleeni.
Jääköön kirjoittelemiseni tähän, kun en halua ärsyttää ketään.
Tuollaista sattuu. En varmaan ole ainut joka on jäänyt jumiin kassajonossa missä hieno merkkivaatteisiin pukeutunut rouva yrittää maksaa eri luottokorteilla ja kaikki ovat suljettu. Yleensä tällä rouvalla on mukana ystävätär joka happamena lainaa tarvittavan summan, ilmeestä päätellen ei ole kyseessä ensimmäinen kerta. Eikä kyseessä ole ollut eläkeläisiä.
Meidän iässä tuollainen olisi häpeä, nuorille se on aivan luonnollinen asia.
Varmempi tieto löytynee eilisistä lehdistä, arvelisin, josko se kiinnostaa.
Työssäni murkkuikäisten parissa päivittäin kuulen tiukkaa arvostelua ja rajaamista, anteeksi, jos jo näin elämää kokeneiden joukossa samanlainen ärsyttää, saanenko?
en kyllä ole lukenut että pankkiautomaatilla olisi ollut mitään muutosta, Handelsbankenin tileilläkään,
vain nettipankissa, salasanoissa yms..
(on 6 murrosikäistä lastenlasta meilläkin,
mutta se ei muuta tilannetta, työt lopetin kun 55v täytin)
olin minäkin, kun Rossossa yritin maksaa S-kortilla. Ei onnistunut. Tili oli mennyt miinukselle, kun olin käyttänyt sitä arkiostoksiini (saa 0,5 % alennusta). Totesin vain, että lie niin tapahtunut ja niin olikin, kun tarkistin.
Yleensä olen melko vaatimattomasti pukeutunut. Sillä tavoin saa esim. testattua autoliikkeiden palvelualttiutta. Kaksi viimeisintä autoa olen ostanut yksin käteisellä. Oli monia liikkeitä, joissa minua ei noteerattu lainkaan.
Koruja en juuri käytä ja ulkomailla olen tavanomaisesti pukeutunut.
Ylläri minullekin reisussa luottokortin toimimattomuus.
Osassa lomapaikkamme puoteja ei sirukortti toiminut.
Hämmästelyn jälkeen syyksi selvisi rajan ylitys.
Puhelinsoitto luottokuntaan korjasi asian.
Autokaupoissa kokemukseni ovat sukupuolestani huolimatta saman suuntaiset.
Ei niissä köyhän näköistä, vaatimattomasti käyttäytyvää miestäkään oteta tosissaan.
Koskaan minulla ei ole ollut autovelkaa vaikka viimeisten 24:n vuoden aikana olen aina hankkinut käyttämättömän.
Olimme kerran äijäporukalla etsimässä työkaverillemme autoa.
Kaverilla oli merkki ja tyyppi valittuna ja ostotapahtuman piti olla vain rutiinitoimenpide.
Veitikalla oli kaiken lisäksi lehti-ilmoittelun perusteella arvioitu kauppasumma käteisenä taskussaan?!?!
Ei tullut kauppoja koska kaveri olisi halunnut koeajolle. Ei päässyt edes koeistumaan valitsemaansa 2 vuotta vanhaa.
Myyjä ilmoitti avaimien olevan toimistossa ja autojen katsojia olevan enemmän kuin ostajia.
Kyseessä oli Toyota.
Nissan ja Opel kaupoissa oli sama meininki.
Renault kauppias oli ensimmäinen joka otti asian tosissaan.
Sen jälkeen kaveri on pysynyt merkkiuskollisena.
Todellisia juttuja, mutta onko tämänpäiväisiä?
Itsekkin muistan kyllä 60 luvulla, en siis 60 ikäisenä, kun olin teettänyt biisamiturkin itselleni. Oi ihanaa, mikä palvelu!! "Mitä rouvalle saisi olla?" Ilman turkkia tuskin huomattiin, niin tavanomainen olin.
Stocalla kyllä ei auttanut turkkikaan, olisi pitänyt puhua ruotsia. Se pätee nykyisinkin.
Mutta tämänpäivän totuus on, että useissa muissa kaupoissa on tämä salainen valeostaja systeemi käytössä.
Johto (omistaja/jat) hankkivat näitä ns. Piilokamera ostajia. Heille maksetaan siitä, että he menevät liikkeeseen asiakkaana, mutta eivät "huido" palvelua. He odottavat ja tekevät huomioita yleensäkkin kaupan siisteydestä ja tästä palvelualttiudesta.
Raportti tehdään sitten kaikista palveluun liittyvistä huomioista minuutin tarkkuudella ja millä sanoilla yleensä palveltiin.
Itseänikin joskus 90-luvulla pyydettiin tekemään uusintakäyntejä eräässä pankissa, koska satuin valittamaan ko. pankin palvelusta. Palkkion sain.
Nykyisin ystäväni tekee näitä "keikkoja" jatkuvasti eri liikkeiden pyynnöstä ja tuntuu olevan laajeneva trendi, koska yhä uusia liikkeitä tulee kuvioihin, mutta nämä vanhatkin toistuu, sillä se ei ole mikään kertakäynti, vaan niitä toistetaan ilmeisesti uusien myyjien vaihtuvuuden vuoksi.
ps.harmi, että on niin leudot talvet, että ei edes kehtaa mennä kokeilemaan minkkiturkkiensa vaikutusta palveluun, mutta kyllä palvelu pelaa muutenkin, tai sitten huudan, kuten lapsenlapseni poika, kun utelin; "onko pissa hätä"? ja toistin sitä uudestaa.
Tseesus, kun hän mutristi naamansa ja huusi; "Ei ole pitta hätä"!!! Poju on 1,9-v!!!
Toisaalta tämänillan pelastus oli hänellä päästä nukkumaan menosta, kun keksi huutaa sen "pitta hätä"! Kun mummi otti syliin ja kantoi potalle, niin iloisuus alkoi ja jotain hän sanoi siihen viittaavaa..kuten hohoijaa???, mutta se kuulosti mielestäni siltä, kuin hän olisi keksinyt taikasanan päästä sängystä pois.
Sitä ennen hän oli yrittänyt taikasanaksi "jano", mutta kun ei kelvannut maito, mehu eikä vesi, niin määräys oli "pää tyynyyn".
Siis, aika nuorena me ihmispolot toinentoisiltamme palveluja haluamme ja tarjoamme.
Mutta mikä meistä sitten "isona" tekee tällaisia valikoivia vaatetuksen, ulkonäön ja muun olemuksen perusteella arvostelevia yleisöpalvelijoita?
Miksi yleensä kyselen? Tiedänhän minä, mutta iät ja ajat on joukkoomme mahtuneet myös nämä varakkaiden mielestä kylähullut, jotka kantelevat tuohikontissaan "miljoonia" mukanaan, joilla mukamas pitäisikin hankkia ulkoista näyttävyyttä ja statusta elämäänsä.
Onko tosiaan tuolla viisiin asiat? Että valeostajia? Minä menen ihan pökerryksiin tällaisesta tiedosta.
Eihän ne oikeasti valeostajia ole, vaan oikeita asiakkaita. Heidät on vain palkattu myös raportoimaan firman johdolle saamastaan palvelusta, ja korvauksena pieni summa ostoksista maksetaan.
Näin johtajatkin saavat arvokasta tietoa henkilökuntansa käytöksestä asiakkaita kohtaan.
Tietysti huonosta palvelusta helposti valitetaan jo muutenkin, mutta mielestäni tämä osoittaa, että johtajatkin ovat kiinnostuneita asiakkaistaan, ainakin näissä firmoissa, jotka tätä tarkkailua käyttää.
mitä sä tahdoit sanoo. Liekö jo dementiaa, kun pitää erikseen asioita tähdentää, ennekuin menee perille.
??????????????????