Kaari Utrio

toteaa eilen yhdessä haastattelussa "Jos ei ole hyvää sanottavaa, olen hiljaa". Mia Halonen Positiivarissa "Minusta ei osoita syvällisyyttä olla tyly muita kohtaan". Olen samaa mieltä.
3332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo, sitä yksi ja toinen sanoo kaikkea kaunista, mutta toimii tositilanteesa aivan toisin. Mietipä, jos kaikki toimisi niin, että suu avataan vain kun on hyvää sanottavaa. Me olisimme edelleen kivikaudessa tai varhaisemmassa ajassa, sillä ei pyörän keksiminenkään ollut kaikille mieleen. Jotakin se syrjäytti ja jollekin tuli paha mieli. Välillä on otettava riski,että avaa suunsa, vaikka kaikki eivät sanottavaa riemusta kiljuen vastaanota.

Muistan erään tuttavan - positiivari hänkin - joka sanoi aivan samaa (kuin kirjoitat) ja samaan hengenvetoon ryhtyi sättimään entistä työtoveriaan, josta hänellä ei ollut muuta kuin ikävää kerrottavaa. En osaa suhtautua vakavasti tällaisiin hurskasteleviin yleistyksiin, sillä meistä itsekukin tulkkitsee tylyyttä eri tavalla kuin myös hyvää ja pahaa sanottavaa.

Tahallinen loukkaaminen on tarpeetonta, mutta suutaan ei toki tarvitse tukkia sen pelosta, että ei aina ole positiivista sanottavaa. Jos näin olisi, mikään ei kehittyisi ja se on pahempi asia. Feministinä ja varsin kirpeäsanaisena sellaisena Kaari Utrio ei itsekään noudata sanomiaan periaatteita, mutta ilmeisesti tämä sopi tähän haastatteluun. En pidä tämän tapaisesta hurskastelusta, jota positiivariliike on tulvillaan. Olkaa mieluummin vaikka tylyjä,mutta aitoja.

Äänestä
  • Minä oletin, että kaikki ko. kirjailijan, jota myös Korpikirjailijaksi tituleerattiin eräässä lehdessä, jutut olisi nyt ilmestyneen pakinakokoelman mainostamista.

    Onhan hän vuosikymmeniä toiminut sanoma- ja aikakauslehtien avustajana, jotka nyt on painettu kokoelmakirjaksi.

    HS:mien haastattelussa oli myös katkelmia niistä aikaisempien vuosien pakinoista, joita hän itsekkin nykyisin ihmettelee, siis on muuttanut mieltään...---.., niin sen käsitin. Itseltäni jäi jutun lukeminen hieman "puolitiehen", koska en ole niin kovin kiinnostunut näistä "maailmanparantajista" ja meidän keskustelu siirtyi hänen kirjalliseen tuotantoonsa.

    Äänestä

  • mutta henkilön ominaisuuksien arvostelussa olen tuo positiivisuuden kannalla. "Enemmän porkkanaa kuin piiskaa". Tyttäreni on melko nuori, mutta työkokemusta on Suomesta ja Iso-Britanniasta. Hän on sanonut, että parin kuukauden aikana sai enemmän positiivista palautetta tuossa toisessa maassa kuin Suomessa koko työhistoriansa aikana. En paljon muista, mitä pappi sanoi vihkipuheessaan, mutta sen muistan, että hän sanoi, että pitää valita sanat oikein. Otimme neuvosta vaarin ja liittomme oli onnellinen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


1943 kirjoitti:

toteaa eilen yhdessä haastattelussa "Jos ei ole hyvää sanottavaa, olen hiljaa". Mia Halonen Positiivarissa "Minusta ei osoita syvällisyyttä olla tyly muita kohtaan". Olen samaa mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu