Iso karja?

Olen kauan ihmetellyt, että miksi rakennetaan niin isoja navetoita, että pitää olla palkattuja työntekijöitä sitä hoitamassa.
Meillä on lehmiä vain 60. Robotti lypsää lehmät ja minä isännän kanssa hoitelemme heille pöperöt ja katotaan että peti on puhdas. Voimme tuurata toinen toisiamme kun on menoa ja lomittaja sitten meitä kun meillä on loma.

Jos meillä olisi 120 lehmää, pitäisi olla palkattu työntekijä, jolle maksetaan sen toisen robotin tuottama hyöty. Tai melkein. Paperityö lisääntyy huomattavasti, kun palkat pitää maksaa oikein ja laskea lomat ja korvaukset. Ja tekeekö työntekijä työn yhtä hyvin kuin omistajat? En epäile, etteikö olisi hyviä työntekijöitä, mutta ne ovat kyllä kiven alla. Ja kun sitten työntekijä vaihtuu, niin uusi hyvä on saatava kiireesti.

Rahaa tulee 120 lehmästä enemmän, mutta mitä ihminen tarvitsee enemmän? Meillä on ruokaa riittävästi, on hyvät koneet, joita vaihdamme tarpeen tullen. Meillä on ollut varaa ulkoistaa säilörehunteko ja lietteen ajo. Lapsetkin ovat saaneet hyvän elämän kun olemme olleet tarpeeksi heidän kanssaan. Ei ole päivittäin pihalla pyörinyt työntekijöiden autoja. Koti on saanut pysyä kotina. Tiedän mitä se on koska meillä on rakennettu paljon, eikä se työntekijöiden muonitus ole maailman kivointa hommaa.
202876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

ja navettaratkaisut. ONNEKSI ministeriöllä on nyt oikea linja - ei enää miljoonan pommisuojia, joissa kuitenkin kustannuksiin nähden lähes mitätön kapasiteetti.

Kyllä esim. virossa ollaan meitä paljon edellä, katsokaapa Raision mainoslehdestä juttu virolaisesta Pölva Agro -maitotilasta, 2 miljoonaa euroa ja yhdeksänsataa lypsylehmäpaikkaa. Täällä jos saamme miljoonalla sen sata.

Kyllä sitten jaksaa naurattaa nämä mainoslehdissä esiintyvät mannekiinit jotka rypevät veloissaan sen 1-2 robottinsa kanssa, ei helvetti.

Äänestä

pääsee 30-lehmän karjallakin.

Äänestä

velkaa 0€ ja kalusto kondiksessa ja navetalla ei tuu hiki, senverran koneita.. Miksei isompaa? Hankin ennemmin oikeita töitä ku uusin koko kaluston ja rakennukset ja hommaan 60ha peltoo...

Äänestä

Onnittelut, jos olette todella pystyneet järjestämään työnne niin, että myös perheelle jää aikaa. Epäilen kuitenkin tuota. Minusta tuon kokoisessa talossa isännällä ja emännällä pitäisi olla jo vapautus päivittäisistä rutiininavettatöistä. Yrityksen liikevaihto on jo niin suuri, että siitä vastuun kantaminen vaatii hyvinkin kahden normaalin työpanoksen, kun kotitalouskin on hoidettava.

Äänestä
  • lehmää pitäs tuottaa, jos vertaan omaan pikkuseen
    vain n.6 osanmäärään, niin 210000 ekee pitäs jäädä laskujen maksun jälkeen puhdasta tuloa verotettavaksi, samalla kannattavuudella, ja jos se suuri vielä kannattaa paremmin, niinkuin kehuvat, niin ihmettelen vaan mihin ne sen kaikki kerkee tuhlaamaan;))

    Äänestä

  • mitä se 60 kirjoitti:

    lehmää pitäs tuottaa, jos vertaan omaan pikkuseen

    Tyttärellä on tuo 60 lehmää, ja ne lähtee keväällä lahtiin. Pitäis rakentaa uusi, noin kahden ja puolen sadan paikan pihatto, jos meinaisi päästä haluamaansa tuottoon. Huomautan, että jo nykyisellään tuotto on "ihan mukavasti" yli kirjanpitotilojen keskimääräisen tuoton.

    Mutta kun kustannukset nousevat nopeammin kuin tuotot, ei oikein millään ennusteella pysty näyttämään toteen, että tuotannon kannattavuus paranisi. Eli, olis pitänyt jatkaa tuolla kuudellakymmenellä, mutta kun peruskorjaus häämöttää, ja sitä taas kuudenkymmenen lehmän navetaan ei kannata tehdä!

    Tämän kriisin siemen on kylvetty jo 90 luvun lopulla. Silloin olisi pitänyt tulla maidon hintaan kunnon korotus, mutta sitä laskettiin. Silloin on luotu tämä laskevan maitomäärän kirouksen alku. Nyt sitten kaikki huutaa yhteen ääneen että lisää maitoa, me maksetaan muutama sentti enemmän. Ovat vaan liki kymmenen vuotta. Se kymmenen vuotta on muuten navetan peruskorjausväli keskimäärin. Aika yllättävää ;-)

    Jos maidon hintaa olis nostettu jo ajoissa, olis tyttärellä nyt uudehko 120 lehmän navetta, joka olisi edullinen laajentaa puolella, ja varmaan rakennustyöt olisi jo käynnissäkin.

    Onneksi innokkaita (ja uhkarohkeita) laajentajia riittää. Vituttaa vaan, kun tulee jonkinmoinen notkahdus, ovat sitten huutamassa kuin variksen pojat valtiovaltaa apuun. Kyllä pitäis olla sen verran yrittäjässä "miestä" että jos kätensä paskaan lykkää, ne itse myös pesee. Mutta tuon sitten aika näyttää. Maidontuotanto on kyllä tulevaisuuden ala, mutta parin laajentajan likvit ja tutkat nähneenä, pelkään että viikatemies ehtii paikalle ennen kuin juhlat varsinaisesti alkaa.

    Äänestä

  • P.Ölvästi kirjoitti:

    60 lehmää tekee orjan, jos niitä perheen voimin yrittää hoitaa. Kyllä saman toimeentulon saa helpommallakin. Maidolla pitäisi olla sellainen hinta, että tuon kokoisessa karjassa voisi navettatyöt teettää vieraalla. Silloin se olisi inhimillinen yritys.

    Äänestä

  • P.Ölvästi kirjoitti:

    Tyttärellä on tuo 60 lehmää, ja ne lähtee keväällä lahtiin. Pitäis rakentaa uusi, noin kahden ja puolen sadan paikan pihatto, jos meinaisi päästä haluamaansa tuottoon. Huomautan, että jo nykyisellään tuotto on "ihan mukavasti" yli kirjanpitotilojen keskimääräisen tuoton.

    Mutta kun kustannukset nousevat nopeammin kuin tuotot, ei oikein millään ennusteella pysty näyttämään toteen, että tuotannon kannattavuus paranisi. Eli, olis pitänyt jatkaa tuolla kuudellakymmenellä, mutta kun peruskorjaus häämöttää, ja sitä taas kuudenkymmenen lehmän navetaan ei kannata tehdä!

    Tämän kriisin siemen on kylvetty jo 90 luvun lopulla. Silloin olisi pitänyt tulla maidon hintaan kunnon korotus, mutta sitä laskettiin. Silloin on luotu tämä laskevan maitomäärän kirouksen alku. Nyt sitten kaikki huutaa yhteen ääneen että lisää maitoa, me maksetaan muutama sentti enemmän. Ovat vaan liki kymmenen vuotta. Se kymmenen vuotta on muuten navetan peruskorjausväli keskimäärin. Aika yllättävää ;-)

    Jos maidon hintaa olis nostettu jo ajoissa, olis tyttärellä nyt uudehko 120 lehmän navetta, joka olisi edullinen laajentaa puolella, ja varmaan rakennustyöt olisi jo käynnissäkin.

    Onneksi innokkaita (ja uhkarohkeita) laajentajia riittää. Vituttaa vaan, kun tulee jonkinmoinen notkahdus, ovat sitten huutamassa kuin variksen pojat valtiovaltaa apuun. Kyllä pitäis olla sen verran yrittäjässä "miestä" että jos kätensä paskaan lykkää, ne itse myös pesee. Mutta tuon sitten aika näyttää. Maidontuotanto on kyllä tulevaisuuden ala, mutta parin laajentajan likvit ja tutkat nähneenä, pelkään että viikatemies ehtii paikalle ennen kuin juhlat varsinaisesti alkaa.

    No eikö nämä variksenpojat nytkin jo huuda apua, pieniltä tiloilta pitäis maat ja muu omaisuus saada ryöstettyä variksenpoikain ilmiseksi, yhteiskunta tunkee ovista ja ikkunoista ilmaista rahaa investointitukien ja muun ilmaisrahan muodossa, työt teetetää orjatyövoimalla 5 €/h rengeillä ja piioilla.

    Kehtaavat vielä kehuskella itseään joksikin yrittäjäksi.

    Äänestä

  • P.Ölvästi kirjoitti:

    Tyttärellä on tuo 60 lehmää, ja ne lähtee keväällä lahtiin. Pitäis rakentaa uusi, noin kahden ja puolen sadan paikan pihatto, jos meinaisi päästä haluamaansa tuottoon. Huomautan, että jo nykyisellään tuotto on "ihan mukavasti" yli kirjanpitotilojen keskimääräisen tuoton.

    Mutta kun kustannukset nousevat nopeammin kuin tuotot, ei oikein millään ennusteella pysty näyttämään toteen, että tuotannon kannattavuus paranisi. Eli, olis pitänyt jatkaa tuolla kuudellakymmenellä, mutta kun peruskorjaus häämöttää, ja sitä taas kuudenkymmenen lehmän navetaan ei kannata tehdä!

    Tämän kriisin siemen on kylvetty jo 90 luvun lopulla. Silloin olisi pitänyt tulla maidon hintaan kunnon korotus, mutta sitä laskettiin. Silloin on luotu tämä laskevan maitomäärän kirouksen alku. Nyt sitten kaikki huutaa yhteen ääneen että lisää maitoa, me maksetaan muutama sentti enemmän. Ovat vaan liki kymmenen vuotta. Se kymmenen vuotta on muuten navetan peruskorjausväli keskimäärin. Aika yllättävää ;-)

    Jos maidon hintaa olis nostettu jo ajoissa, olis tyttärellä nyt uudehko 120 lehmän navetta, joka olisi edullinen laajentaa puolella, ja varmaan rakennustyöt olisi jo käynnissäkin.

    Onneksi innokkaita (ja uhkarohkeita) laajentajia riittää. Vituttaa vaan, kun tulee jonkinmoinen notkahdus, ovat sitten huutamassa kuin variksen pojat valtiovaltaa apuun. Kyllä pitäis olla sen verran yrittäjässä "miestä" että jos kätensä paskaan lykkää, ne itse myös pesee. Mutta tuon sitten aika näyttää. Maidontuotanto on kyllä tulevaisuuden ala, mutta parin laajentajan likvit ja tutkat nähneenä, pelkään että viikatemies ehtii paikalle ennen kuin juhlat varsinaisesti alkaa.

    Meillä menossa parhaillaan navettaremontti ja lisääme tuotannon nykyisestä 12 lehmästä 17:een.

    Ihan on talous kondiksessa ja investoinnin takaisinmaksuaika on alle viisi vuotta. Samalla nykyaikistamme tuotantotilat tälle vuosituhannelle.

    Tälläkin karjamäärällä tekee jo enempi kuin ansiotyössä vuodentuloa.

    Äänestä

  • mitä se 60 kirjoitti:

    lehmää pitäs tuottaa, jos vertaan omaan pikkuseen
    vain n.6 osanmäärään, niin 210000 ekee pitäs jäädä laskujen maksun jälkeen puhdasta tuloa verotettavaksi, samalla kannattavuudella, ja jos se suuri vielä kannattaa paremmin, niinkuin kehuvat, niin ihmettelen vaan mihin ne sen kaikki kerkee tuhlaamaan;))

    Aina likaisissa haalareissa.200 lehmän isännällä on yleensä puku päällään.Kumpikin tekevät maatalous töitä,toinen on varustettu hyvällä selällä,toinen taas hyvällä päällä.Itse olen kokenut molemmat tavat,ja helppoa ei ole kumpikaan.

    Äänestä

  • tuutin täydeltä kirjoitti:

    Meillä menossa parhaillaan navettaremontti ja lisääme tuotannon nykyisestä 12 lehmästä 17:een.

    Ihan on talous kondiksessa ja investoinnin takaisinmaksuaika on alle viisi vuotta. Samalla nykyaikistamme tuotantotilat tälle vuosituhannelle.

    Tälläkin karjamäärällä tekee jo enempi kuin ansiotyössä vuodentuloa.

    No ei tasan tee samalla tunti työmäärällä enemmän tiliä mitä duunari saa.Puhumattakaan työn sitovuudesta raskaudesta.

    Äänestä

  • tuutin täydeltä kirjoitti:

    Meillä menossa parhaillaan navettaremontti ja lisääme tuotannon nykyisestä 12 lehmästä 17:een.

    Ihan on talous kondiksessa ja investoinnin takaisinmaksuaika on alle viisi vuotta. Samalla nykyaikistamme tuotantotilat tälle vuosituhannelle.

    Tälläkin karjamäärällä tekee jo enempi kuin ansiotyössä vuodentuloa.

    kannattavaa jos tuollaisella pienellä lehmämäärällä perheelle elannon tienaa.

    Mistä se ainainen ruikutus huonosta kannattavuudesta johtuu.

    Äänestä

  • 20 lehmän isäntä kulkee kirjoitti:

    Aina likaisissa haalareissa.200 lehmän isännällä on yleensä puku päällään.Kumpikin tekevät maatalous töitä,toinen on varustettu hyvällä selällä,toinen taas hyvällä päällä.Itse olen kokenut molemmat tavat,ja helppoa ei ole kumpikaan.

    Jo 30 lehmän tilalla 1 henkilö ei ehdi millään tekemään kaikkea. Tai tietty ehtii, mutta silloin kalusto on oltava niin tehokasta ja kallista, että se on rahoitettava metsästä.

    Jos väkeä palkataan, kannattaa se mielestäni tehdä niin, että palkataan se navetalle vakituiseen, kokopäivätyöhön. Keskitytään itse johtamiseen ja tilapäistöihin. Työn laatu muuttuu, mutta ei se määrä mihinkään muutu. Eli mielestäni heti, kun voi yhden henkilön täyspäiväisesti palkata se tulee tehdä, ja keskittyä sitten itse muihin töihin kuin päivittäisiin rutiineihin.

    Mulla oli parhaimmillaan palkattuna tilalla ja yrityksissäni yhteensä 9 henkilöä tilapäistyövoimaa. Silti muuten vietin joka päivä vähintää 8 tuntia paskasissa haalareissa, mutta päälle tuli vielä 4-6 tuntia joka päivä pukuhommia ;-)

    Muualla yritystoiminnassa ajatellaan kyllä ihan toisin, työntekijöiden määrä pyritään pitämään minimissä ja aina kun on mahdollista, niin toiminta siirretään alihankkijoille, joiden kanssa tehdään pitkiä sopimuksia.

    Alihankkijoiden käyttö johtaa siihen, että työt eriytyy ja koneinvestoinnit saadaan tehokkaamin käyttöön, kun useampi tila käyttää samaa alihankkijaa, jolloin alihankkija voi ostaa parempia ja tehokkaampia koneita.

    Äänestä

  • Vara Kaani kirjoitti:

    ei kannata ryhtyä. Koneille on käyttöä vain muutamaksi päiväksi vuodessa ja jokaisella pitäisi olla yhtä aikaa. Se ei kertakaikkiaan lyö leiville. Amerikassa se toimii, koska koneita voi siirtää aina pohjoisemmaksi töiden edistyessä ja työaikaa koneilleen voi laskea kuukausissa. Suomen sisällä toimittaessa se ei ole mahdollista (työt tehdään samanaikaisesti sekä etelässä että pohjoisessa), toimintaa pitäisi laajentaa koko EU:n alueelle. Siinä taasen kultturierot eri maiden välillä tulevat vastaan.

    Äänestä

  • alihankkijaksi kirjoitti:

    Näinhän se varmaan pääosin on, mutta en usko että alihankinta täysin pois-suljettu mahdollisuus on.

    Osa töistä on sellaisia, että ne jaksottuvat aika kapeaan haarukkaan, mutta osalla haarukkaa voidaan kyllä leventää.

    Alihankinta ei ehkä yksin kannata, mutta sillä voi tilallinen kuolettaa konehankintojaan ainakin osittain, siinä se ehkä on se suurin etu.

    Äänestä

  • 20 lehmän isäntä kulkee kirjoitti:

    Aina likaisissa haalareissa.200 lehmän isännällä on yleensä puku päällään.Kumpikin tekevät maatalous töitä,toinen on varustettu hyvällä selällä,toinen taas hyvällä päällä.Itse olen kokenut molemmat tavat,ja helppoa ei ole kumpikaan.

    kun jouduit lopettamaan molemmat?;))
    vai lopettiko joku muu, pettikö selkä vai pää?

    Äänestä

Toisaalta, jos tila on hyvin kannattava, kalusto kunnossa ja velkaa vähän, tai sopivasti.

Niin kannattaako ahnehtia liikaa, laajentaminen vaatii pääomia ja yleensä siitä seuraa vain liiallinen velkaantuminen.

Koko on aina suhteellista, 60 lehmää voi olla hyvä luku kahdelle, 90 ei ehkä kumminkaan paranna tulosta riittävästi, kun kyseessä on kolmen palkkakulut.
Toisaalta 120 voi riittää kolmelle, mutta silloin kyllä töitäkin täytyy tehdä huomattavsti enempi jokaisen ...

Mikäli homma toimii ja tulosta syntyy, niin en lähtisi ihan heti konetta muuttamaan ...
Keräisin pääomia ja katsoisin tilannetta myöhemmin uudestaan.

Äänestä

toiselle 60 ammua on liikaa ja toiselle liian vähän.Toiset tykkää ottaa elämäänsä enemmän haasteita ja riskejä kuin toiset.Itse kuulun voimakkaasti lajentaneisiin farmareihin ja olen tyytyväinen osaani, jonka olen itse valinnut.eläinrakkauteni ei ole vielä löytänyt rajoja.

Äänestä
  • Mielestäni sellainen tila, jolla on resursseja laajentaa, niin miksi ei laajentaisi, saahan siinä samalle työajalle paremman tuloksen.

    Mutta, en usko siihen, että laajentaminen on ainoa ratkaisu tai yksi ja ainoa oikea tapa toimia.

    Ratkaisut täytyy tehdä tilalta käsin, mikäli investointeihin löytyy pääomia ja muutkin resusrssit on kunnossa, niin siitä vaan laajentamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

60-lehmän emäntä kirjoitti:

Olen kauan ihmetellyt, että miksi rakennetaan niin isoja navetoita, että pitää olla palkattuja työntekijöitä sitä hoitamassa.
Meillä on lehmiä vain 60. Robotti lypsää lehmät ja minä isännän kanssa hoitelemme heille pöperöt ja katotaan että peti on puhdas. Voimme tuurata toinen toisiamme kun on menoa ja lomittaja sitten meitä kun meillä on loma.

Jos meillä olisi 120 lehmää, pitäisi olla palkattu työntekijä, jolle maksetaan sen toisen robotin tuottama hyöty. Tai melkein. Paperityö lisääntyy huomattavasti, kun palkat pitää maksaa oikein ja laskea lomat ja korvaukset. Ja tekeekö työntekijä työn yhtä hyvin kuin omistajat? En epäile, etteikö olisi hyviä työntekijöitä, mutta ne ovat kyllä kiven alla. Ja kun sitten työntekijä vaihtuu, niin uusi hyvä on saatava kiireesti.

Rahaa tulee 120 lehmästä enemmän, mutta mitä ihminen tarvitsee enemmän? Meillä on ruokaa riittävästi, on hyvät koneet, joita vaihdamme tarpeen tullen. Meillä on ollut varaa ulkoistaa säilörehunteko ja lietteen ajo. Lapsetkin ovat saaneet hyvän elämän kun olemme olleet tarpeeksi heidän kanssaan. Ei ole päivittäin pihalla pyörinyt työntekijöiden autoja. Koti on saanut pysyä kotina. Tiedän mitä se on koska meillä on rakennettu paljon, eikä se työntekijöiden muonitus ole maailman kivointa hommaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu