Miten on? Kimppuuni käytiin, kidutettiin 8 tuntia ja sitten aijottiin tukehduttamalla tappaa, raiskattiin käyttämällä apuna rautatankoa joka työnnettiin emättimeeni. Tuomio tälle valtion virkamiehelle 2 vuotta ehdollista.
Mitä tällä ehdollisella on merkitystä, ylennys vaan ja parempiin hommiin ministeriössä.
Että näin meillä.
Mitä tällä ehdollisella on merkitystä, ylennys vaan ja parempiin hommiin ministeriössä.
Että näin meillä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
sinun kokemuksesi. Valita ihmeessä ylempiin oikeusasteisiin, kyllä näiden sikojen teoille on saatava sellaiset rangaistukset kuin kuuluukin.
Hei!
Tämä oli virallisen syyttäjän alainen juttu. Eikä minulla ollut voimia prosessia jatkaa. Olisin tarvinnut tietyssä vaiheessa kriisiapua, josta puhutaan paljon. Yritin monelta taholta. Yritin päästä johonkin vertaistukiryhmään keskustelemaan asiasta. Sain ajan lääkärille mielentarveystoimistoon elokuun 3.päivä, joka lupasi laittaa asian eteenpäin todeten kyllä ettei saa lillua itsesäälissä. Ja seuraava kontakti oli 14.11 (siis marraskuussa), kun sain kirjeen, että minun pitäisi mennä 16.11 jonkin sosiaalinaisen puheille ko. terapiaryhmään pääsystä. En mennyt. Minusta tämä oli niinkuin pilkan tekoa !
Tapaus käsiteltiin siis käräjäoikeudessa, mutta asiapaperit ja muu todistusaineisto julistettiin salaiseksi 20 vuodeksi, sillä niin karmeat ovat kuvat.
Ja kyseinen herra esiintyy tosiaan siten, ettei ulkopuoliset usko hänen noin käyttäytyneen - ei varsinkaan sukulaiset.Osaa siis esittää.
Mutta olen kiinnostunut tuosta ehdollisesta. Onko sillä mitään merkitystä? Se ei vaikuta työsuhteeseen, vaikka kyseessä olisi minkälainen työ tahansa.
olla tottakaan?! Otitko yhteyttä Rikosuhripäivystykseen? Jos et, niin ei ole myöhäistä vieläkään... Etsi esim. terveyskeskuksesta tai pyydä poliisilta lähimmän rikosuhripäivystyksen numero ja soita sinne. Me saimme rikosuhripäivystyksen kautta apua sekä listan asianajajista, jotka ovat hoitaneet seksuaalirikoksia. Sieltä saa erittäin asiantuntevaa opastusta silloin kun tuntuu ettei itse enää jaksa. On tämä muuten kumma maa, että nämä seksuaalirikolliset pääsevät aina pälkähästä vaikka mitä tekisivät, ei voi kuin ihmetellä ja toivoa että jonain päivänä oikeus voittaa. Voimia sinulle! Mutta ota yhteyttä sinne rikosuhripäivystykseen vaikka tapahtuneesta olisikin jo aikaa, he kyllä auttavat.
Ennen kuin kukaan alkaa taivastelemaan oikeuden tuomiota tulisi kuulla myös vastaajan versio asiasta. Tällaista molemminpuolista kuulemista vartenhan oikeudenkäynti pidetään ja siksi on todennäköistä, että oikeusistuin pystyy arvoimaan kohtuullisen seuraamuksen tässä tapauksessa paremmin kuin he, jotka pelkästään lukevat tämän ketjun avaajan viestin. Jokaisella meistähän lienee elämässä kokemuksia siitä, että kuuntelemalla yhtä osapuolta saattaa asiasta kuin asiasta saada ehdottoman vakaan mielipiteen, koska on selvää, että annetut tiedot ovat faktaa ja sillä perusteella tulee tunne, ettei ole mitään syytä muuttaa mielipidettään, vaikka kuinka olisi mahdollisuus kuulla toista osapuolta. Mutta kun tuollainen mahdollisuus sitten sukenee, niin hyvin usein asia saattaakin yllättäen kääntyä jopa 180 astetta päälaelleen ja koko tilanne nähdään aivan toisessa valossa. Siksi kehottaisin malttiin kannanotoissa. Tässäkin tapauksessa on vaikea kuvitella spektaakkelia, jossa aikuista ihmistä pidettäisiin kahdeksan tuntia vankina yhden virkamiehen toimesta ja siitä sen kun vain koko ajan kidutettaisiin ja raiskattaisiin. Jotain muutakin on tilanteeseen liittynyt enkä olisi hämmästynyt, jos tuomio totuuden mukaan olisikin tekoon nähden varsin ankara, johtuen viimeaikaisesta tendenssistä vouhottaa seksuaalirikoksista ja niiden tuomioista julkisuudessa. Muuten, kyllä ministeriössä työskentelevä virkamies viralta panon kohteeksi joutuisi, jos tuollainen tuomio todella (?) on langetettu.
Totta on. Tuomio annettiin Tampereen Käräjäoikeudessa. Syytetty on tunnustanut, ei hänellä ollut muutakaan mahdollisuutta . Epäilet, että miten se on mahdollista pitää vankina 8 tuntia. Se vain on mahdollista, kun on nostovyöt, jolla uhri sidottiin. Verijäljet omakotitalossa on tutkittu ja DNA-näytteet otettu myös siitä pampusta, joka työnnettiin sisään.Rikoksentekovälineet on kuvattu ja materiaali on 20 vuotta salainen.
Ei ehdollinen tuomio vaikuta mitenkään työsuhteeseen. Näin sanottiin ministeriössä.
Siis kahdeksan tuntia on pitkä aika - siihen liittyi muutakin kidutusta, kuten esim. päähän hakkaaminen ja lakanalla tapahtuva tukehduttamisyritys.
Lisäys vielä edelliseen. Myös lääkärintodistukset tukevat poliisiraporttia.
ehdottomasti valittaa ylempiin oikeusasteisiin. Tässä taas paistaa tämä seksuaalirikosten viimeaikainen tendenssi ;), jos rikollisella on hyvä ammatti tai edes säännöllinen työ niin raiskaukset yms. ovat suorastaan suotavaa eikä millään tavoin tuomittavaa. Nämä elukat pitää saada tuomiolle ja tuomiot ylipäätänsä paljon nykyistä kovemmiksi. Johan tuohon esimerkkitapaukseen liittyy vapaudenriistoa ja tapon yritystä raiskauksen lisäksi. Ei jumaliste siitä voi eikä saa selvitä ehdollisella vaikka tekijänä olisi minkalainen valkokaulusheppu hyvänsä. Yleensä ne ovatkin pahimpia sikoja.
Sidottu "nostovöillä"? Kuulostaa parhaimman luokan S/M sessiolta. Kahdeksan tuntia, j.n.e.
Joko tässä on kyseessä mielikuvituksen laukkaus tai sitten jotain on tapahtunut, josta ei ole täysin selvinnyt mikä siinä on ollut sovittua ja mikä mennyt yli sovittujen rajojen. Ei tuollaista tapahdu ministeriön virkamiehen toimesta. "Kimppuuni hyökättiin..." Ei mene läpi. Et ole kertonut kaikkea tai sitten koko juttu on tuulesta temmattua.
Onhan tätä tosi vaikea uskoa ja tuo nostovyöillä sitominen oli vain osa sen yön tapahtumia. En pysty vielä kaikkea kertomaan.Poliisipöytäkirjoista asian voi tarkistaa. Kyllä tästä voisi kirjoittaa tosi rankan kirjan: "Kahdeksan viimeistä tuntia". Se oli myös avioliittoni kahdeksan viimeistä tuntia.
Tämä valtion virkamies oli silloinen aviomieheni!
Olisit heti sanonut.Sinulla oli toisin sanoen miehesi kanssa hiukan rankemman puoleinen sessio ja kun päätit hakea eroa otit tämän yhdeksi lyömäaseeksi. Asia selvä, ei tarvitse enää jatkaa.
väkivaltaa ja raiskausta avioliitossa? Kuulutko siihen ryhmään, jonka mielestä raiskaus avioliitossa ei ole rikos?! Naisena voin sanoa näin, että todellisen miehen ei tarvitse raiskata... oikea mies käsittelee naista hieman eritavoin. On tietysti se luusereiden joukko olemassa, jotka eivät saa naista kuin väkisin ja sitten roikutaan täällä palstoilla puolustelemassa raiskaajia.
Kiitos monille myötätunnosta!
Tarkennan vielä alkuperäistä viestiäni. Ihmettelin sitä, onko ehdollisella rangaistuksella mitään merkitystä. Eikö se vaikuta edes työsuhteeseen vaikka työskennellään työsuojelualalla tai sosiaalialalla?
Jotkut ovat tällä palstalla irstailleet kokemuksillani. Heille vielä: rangaistus tälle miehelle tuli 1) TÖRKEÄSTÄ PAHOINPITELYSTÄ (KURISTUS, TUKEHDUTTAMISYRITYS ,KYLMÄLLÄ VEDELLÄ SUIHKUTTAMINEN, RAAHAAMINEN OLKAPÄÄSTÄ PITKIN PORTAITA KOLMIKERROKSISESSA TALOSSA, PÄÄHÄN HAKKAAMINEN NYRKILLÄ, RAUTATANGON TYÖNTÄMINEN SISÄÄN JNE. ) 2) VAPAUDENRIISTO; NOSTOLIINOILLA SITOMINEN 3) RAISKAUS .
PAKOON PÄÄSIN N. 8 TUNNIN JÄLKEEN - OTE RAISKAAJALLA JOTENKIN HERPAANTUI AAMUYÖSTÄ,KUN RUPESIN HUUTAMAAN JUMALAA ja äitiä avuksi. Oletin, että se oli viimeinen hetkeni.
OHIKULKIJA VEI MINUT TERVEYSKESKUKSEEN ilman vaatteita.
Pääsin aivotäräyksen vuoksi vasta kahden päivän päästä hakemaan jotain päälleni.
???
En jaksanut. Eikä minulla ollut asianajajaa.
Oikeassa muuten olet - valkokaulusvirkamies oli kyseessä ja sukukin tunnettu ko. paikkakunnalla.
ettei sinulla ollut asianajajaa???!! En tunne hyvin Suomen oikeuskäytäntöä, mutta eikö tuon tason rikoksessa jo "automaattisesti" tule asianajaja? Mikä helvetin oikeudenkäynti se sellainen on, että vastapuolella on rikoksen tehnyt korkeassa asemassa oleva virkamies todennäköisesti järeän asianajajan kanssa ja toisella puolella uhri ilman asianajajaa?! Onko tuosta tapahtuneesta minkä verran aikaa? Olisiko mitenkään mahdollista korjata vääryyttä? Sinullehan olisi kuulunut kaikki mahdollinen tuki, esim. rikosuhripäivystyksen kautta on mahdollista saada asiantuntevaa apua. Kyseinen yhdistys auttoi meitä alkuun kun lähdimme oikeusteitse vaatimaan rangaistusta lapsemme hyväksikäyttäjälle. Prosessi on ollut pitkä ja jatkuu yhä edelleen, mutta rikollinen on saatava tilille teoistaan. Sinunkin tapaus on niin törkeä, että tekijää ei saa päästää kuin koiraa veräjästä. Vaikka se vaatii voimia, niin ota selvää onko mitään enää tehtävissä.
ei ole mahdollista enää valittaa eteenpäin tai et muuten vaan jaksa, niin entäs sitten rikollisen "rankaiseminen" muulla tavoin? Onko sinulla itselläsi mahdollisuus/voimia "vuotaa" tapahtuma paikkakunnallasi juoruämmien leviteltäväksi? Voisit myös ottaa selvää mitkä ovat oikeutesi ja mahdollisuutesi puhua asiasta julkisesti, jos vaan jaksat. Ei kai tälle voi olla estettä, jos poliisiraporttienkin todisteet ovat puolellasi. Varmista vielä kuitenkin joltain lakia tuntevalta, minulla ei ole faktaa tietoa siitä, onko uhrilla oikeus puhua kokemastaan, vai koskeeko salassapito myös rikollisen suojelua. Eiköhän valkokauluspöhö edes hitusen joutuisi häpeämään tekojaan, jos asia oikein nimen kanssa olisi julkisessa levityksessä. Jospa hän tajuasi siten tehdä palveluksen yhteiskunnalle ja "nielaista vaikka päänsä". Nämä rikolliset on saatava tuomiolle!
on tainnut olla asialla, kun herrat oikeudenjäsenet ovat suuressa viisaudessaan päästäneet törkeän rikollisen käytännössä ilman tuomiota. Kun kerran itse tuomio oli noin mitätön, niin kai edes sait tuntuvat korvaukset kokemistasi kauheuksista? Tähän tietysti joku valopää kiekaisee, että rahan takia sitä taas... Mutta jos on joutunut tuollaisen rikoksen uhriksi, niin mikään raha ei ole riittävä parantamaan traumoja. Oikeus ja kohtuus kuitenkin lienee saada rahallista korvausta, niinhän saavat pahoinpitelyjen uhritkin jos sattuu naamaan tulemaan mustelma.
Paljonko auttoi hyvä veli pääministeriämme?
sitten hovissa, näinhän nämä etenee... yeah!
varmaan sua oli myöskin 10 kääpiötä raiskaamassa samanaikaisesti, ja yks pani sua sieraimeen..
Ei valtion virassa oleva virkamies noin naista kohtele,et pysty kostaan hänelle tuolla tavalla ja kirjoituksesi oli muuten täyttä paskaa.
kommenttia taisikin tulla vaimojensa raiskaajilta. Alkuperäiselle vaan voimia, kyllä entinenkin aviomies pitää tuomita rikoksistaan. Älä suotta pahoita mieltäsi näiden kusipäiden kirjoituksista. Pahimmat väkivallan teot tapahtuvat ihan koti-oloissa, harvalla vaan on voimaa lähteä juttua nostamaan. Muistot hyvistä hetkistä sekä lasten tulevaisuus painavat vaakakupissa liikaa ja kotityrannit ja raiskaajat/pahoinpitelijät jäävät tuomitsematta. Vie vaan juttasi eteenpäin, onhan tapahtuneista karmeuksista todisteita.
Hei!
Tyylisi puhua muistuttaa kyllä aikalailla tekijän itsensä kielenkäyttöä. Eli jos et ole kaksoisolento niin olet tekijä itse. Näin hän nykyään puhuu asiasta. Ei muka muista itse mitään.