Luonnontieteellinen menetelmä:
Luonnontieteellinen menetelmä on tieteellinen menetelmä, joka on luonnontutkimuksessa hyväksytty raakatiedon keräämisen, selitysjärjestelmien koettelemisen ja luotettavan tiedon pohja.
Luonnontieteellinen menetelmä edellyttää, että kuvattavat ilmiöt pyritään mahdollisuuksien mukaan esittämään eksaktissa muodossa eli numeroiden, kaavojen ynnä muiden avulla. Tämä tekee mahdolliseksi ilmiöiden mittaamisen, ja oletuksen seurausten johtamisen laskemalla.
Fallibilismi:
Popper esitti fallibilismin teemaksi sen, että tiede oppii virheistään ja että oppiessamme tiedoistamme korjatessamme niitä tietomme kasvaa, vaikka emme koskaan voikaan olla aivan varmoja siitä että olemme lopullisesti oikeassa. Tietomme "korroboroituvat" kestäessään tutkimukset, joissa riskinä on koko teorian kumoutuminen. Näin tieteestä tulee totuudenkaltaisempaa. Popperin mukaan ei siis ole mitään syytä ryhtyä relativisteiksi tai skeptikoiksi, vaikka emme voikaan olla aivan varmoja siitä että olemme lopullisesti oikeassa. Olemme kuitenkin aina vain lähempänä lopputulosta, joten pitkällä tähtäyksellä lopputulos on aina vain lähempänä totuutta.
Empirismi:
Empirismi (muinaiskreikaksi εμπειρισμός, lat. expirentia, ”kokemus”) eli kokemustieto tai kokemusajattelu on tietoteoreettinen käsitys, jonka mukaan tieto perustuu kokemukseen. Empirismin mukaan tieto perustuu aistihavaintoihin ja empiiriseen eli kokemusperäiseen tutkimukseen. Tietoa on mahdollista saada induktiiviseen eli yleistävään järkeilyyn perustuen.
Skeptismi eli metodinen epäily:
Skeptismi (kreik. skeptesthai, tutkia; käytetään myös termejä skeptisismi, skeptisyys, skepsismi) on oppi jonka mukaan ihminen ei voi saavuttaa varmaa tietoa. Skeptismiin kuuluu selitettyjen ilmiöiden teorioiden paikkansapitävyyden kyseenalaistaminen ja epäily jotakin asiaa kohtaan. Skeptismi on oppi, jonka mukaan varma tieto ei ole ihmiselle saavutettavissa aistien rajallisuuden johdosta.
Alun perin skeptismi oli Pyrrhonin perustama hellenistisen filosofian koulukunta. Antiikin skeptikot pyrkivät osoittamaan erilaiset tiedolliset väitteet epäpäteviksi. Tämän liitettiin elämänkäsitykseen, jossa keskeistä oli mielenrauhan saavuttaminen tietämättömyyden tunnustamisen kautta. Nykyään skeptismillä tarkoitetaan usein yliluonnollisia asioita koskevia väittämiä kohtaan suunnattua epäilyä.
Hypoteettis-deduktiivinen tieteenkäsitys:
Hypoteettis-deduktiivinen tieteenkäsitys on tieteenfilosofinen katsantokanta, jonka mukaan hypoteeseja ei tarvitse etukäteen perustella empiirisen aineiston ja siitä tehtävien induktiivisten yleistysten avulla, vaan hypoteettisen teorian pätevyyttä voi testata johtamalla siitä deduktiivisia seurauksia ja testaamalla näiden seurausten totuutta.
Hypoteettis-deduktiivisella menetelmällä toimien aluksi esitetään hypoteesi, ja tästä johdetaan testattavia ennustuksia, jotka ovat hypoteesin premissien suora looginen seuraus, ja tämän jälkeen testataan empiiristen kokeiden avulla, pitävätkö ennusteet paikkansa. Jos johdetut ennusteet läpäisevät testit, havaintoaineisto tukee eli konfirmoi hypoteesia, mutta se ei kuitenkaan todista hypoteesia oikeaksi. Hypoteettis-deduktiivisen menetelmän kannalta järkevän hypoteesin perusvaatimukset ovat empiiristyys ja kyky selittää kohteena oleva ilmiö.
Positivismi:
Positivismi on varsinaisesti 1800-luvulla syntynyt filosofinen suuntaus, jonka mukaan todellista tietoa on vain tieteellinen tieto, jollaista voidaan synnyttää ainoastaan päätymällä positiiviseen lopputulokseen tieteellisten teorioiden pätevyydestä tiukkaa tieteellistä menetelmää hyödyntämällä. Tämän vuoksi positivismi pyrki rajoittumaan välittömiin havaintoihin, tehden mahdollisimman vähän käsitteellisiä oletuksia.
Positivismin perustajana pidetään Auguste Comtea, joka katsoi tieteellisen menetelmän korvaavan metafysiikan ajattelun historiassa, ja näki teorian ja havainnon välillä molemminpuolisen riippuvuuden. Myöhemmin positivismin perinnettä on jatkanut ennen kaikkea looginen empirismi, josta sen kannattajat käyttivät alkuvaiheessa nimitystä looginen positivismi.
Positivismi yhdistetään usein skientistiseen ideologiaan, ja se yhdistää sekä naturalisteja, jotka katsovat tieteellisen menetelmän perustuvan luonnollisiin, fysikaalisiin ja materiaalisiin lähestymistapoihin, että teknokraatteja, jotka uskovat yhteiskunnalliseen kehitykseen tieteen avulla.
Induktion ongelma:
Induktion ongelma on, kuinka jonkin tapahtuman yleisyydestä voitaisiin päätellä jotain sen jatkuvuudesta. Jo 1700-luvulla filosofi David Hume kielsi kokonaan syysuhteen väittämällä sen perustuvan pelkkään tottumukseen.
Induktion ongelmaa selventää Bertrand Russellin kertomus, jossa erästä kanaa ruokitaan joka päivä. Joka aamu maanviljelijä astuu kanalaan ja heittelee jyviä maahan kanojen ruoaksi, joten induktiivisen tieteenkäsityksen valossa kanan kannattaa yleistää maajussin tulevan ruokkimaan häntä myös huomenna. Sen sijaan seuraavana päivänä maanviljelijä ottaakin kanan ja katkaisee sen kaulan. Russell päättelee, että ”Hienostuneempi näkemys maailman toiminnasta olisi ollut kanalle hyödyllinen”.
Havaintojen käyttö on induktiivista eli yleistävää päättelyä. Se ei ole logiikassa tai matematiikassa käytettyä päättelyä. Induktiivinen päättely perustuu yleistämiseen jostakin havaintojoukosta. Jos tehdään suuri määrä havaintoja karvaisista eläimistä, ja päätellään, että karvaiset eläimet synnyttävät eläviä poikasia (eivät siis lisäänny munista), käytetään yleistävää (induktiivista) päättelyä.
Ylläolevat lainattu wikipedian tiedettä käsittelevistä artikkeleista. Olkoot ne johdantona alla oleville kysymyksille.
Nyt kysynkin kaikilta palstalaisilta millaisilla metodeilla UFO-ilmiötä pitäisi tutkia?
Ovatko tieteen metodit mielestäsi ylipäätänsä päteviä ja onko tieteellä edes teoreettisia mahdollisuuksia selvittää universumimme saloja joihin uhmotkin kenties kuuluvat?
Luonnontieteellinen menetelmä on tieteellinen menetelmä, joka on luonnontutkimuksessa hyväksytty raakatiedon keräämisen, selitysjärjestelmien koettelemisen ja luotettavan tiedon pohja.
Luonnontieteellinen menetelmä edellyttää, että kuvattavat ilmiöt pyritään mahdollisuuksien mukaan esittämään eksaktissa muodossa eli numeroiden, kaavojen ynnä muiden avulla. Tämä tekee mahdolliseksi ilmiöiden mittaamisen, ja oletuksen seurausten johtamisen laskemalla.
Fallibilismi:
Popper esitti fallibilismin teemaksi sen, että tiede oppii virheistään ja että oppiessamme tiedoistamme korjatessamme niitä tietomme kasvaa, vaikka emme koskaan voikaan olla aivan varmoja siitä että olemme lopullisesti oikeassa. Tietomme "korroboroituvat" kestäessään tutkimukset, joissa riskinä on koko teorian kumoutuminen. Näin tieteestä tulee totuudenkaltaisempaa. Popperin mukaan ei siis ole mitään syytä ryhtyä relativisteiksi tai skeptikoiksi, vaikka emme voikaan olla aivan varmoja siitä että olemme lopullisesti oikeassa. Olemme kuitenkin aina vain lähempänä lopputulosta, joten pitkällä tähtäyksellä lopputulos on aina vain lähempänä totuutta.
Empirismi:
Empirismi (muinaiskreikaksi εμπειρισμός, lat. expirentia, ”kokemus”) eli kokemustieto tai kokemusajattelu on tietoteoreettinen käsitys, jonka mukaan tieto perustuu kokemukseen. Empirismin mukaan tieto perustuu aistihavaintoihin ja empiiriseen eli kokemusperäiseen tutkimukseen. Tietoa on mahdollista saada induktiiviseen eli yleistävään järkeilyyn perustuen.
Skeptismi eli metodinen epäily:
Skeptismi (kreik. skeptesthai, tutkia; käytetään myös termejä skeptisismi, skeptisyys, skepsismi) on oppi jonka mukaan ihminen ei voi saavuttaa varmaa tietoa. Skeptismiin kuuluu selitettyjen ilmiöiden teorioiden paikkansapitävyyden kyseenalaistaminen ja epäily jotakin asiaa kohtaan. Skeptismi on oppi, jonka mukaan varma tieto ei ole ihmiselle saavutettavissa aistien rajallisuuden johdosta.
Alun perin skeptismi oli Pyrrhonin perustama hellenistisen filosofian koulukunta. Antiikin skeptikot pyrkivät osoittamaan erilaiset tiedolliset väitteet epäpäteviksi. Tämän liitettiin elämänkäsitykseen, jossa keskeistä oli mielenrauhan saavuttaminen tietämättömyyden tunnustamisen kautta. Nykyään skeptismillä tarkoitetaan usein yliluonnollisia asioita koskevia väittämiä kohtaan suunnattua epäilyä.
Hypoteettis-deduktiivinen tieteenkäsitys:
Hypoteettis-deduktiivinen tieteenkäsitys on tieteenfilosofinen katsantokanta, jonka mukaan hypoteeseja ei tarvitse etukäteen perustella empiirisen aineiston ja siitä tehtävien induktiivisten yleistysten avulla, vaan hypoteettisen teorian pätevyyttä voi testata johtamalla siitä deduktiivisia seurauksia ja testaamalla näiden seurausten totuutta.
Hypoteettis-deduktiivisella menetelmällä toimien aluksi esitetään hypoteesi, ja tästä johdetaan testattavia ennustuksia, jotka ovat hypoteesin premissien suora looginen seuraus, ja tämän jälkeen testataan empiiristen kokeiden avulla, pitävätkö ennusteet paikkansa. Jos johdetut ennusteet läpäisevät testit, havaintoaineisto tukee eli konfirmoi hypoteesia, mutta se ei kuitenkaan todista hypoteesia oikeaksi. Hypoteettis-deduktiivisen menetelmän kannalta järkevän hypoteesin perusvaatimukset ovat empiiristyys ja kyky selittää kohteena oleva ilmiö.
Positivismi:
Positivismi on varsinaisesti 1800-luvulla syntynyt filosofinen suuntaus, jonka mukaan todellista tietoa on vain tieteellinen tieto, jollaista voidaan synnyttää ainoastaan päätymällä positiiviseen lopputulokseen tieteellisten teorioiden pätevyydestä tiukkaa tieteellistä menetelmää hyödyntämällä. Tämän vuoksi positivismi pyrki rajoittumaan välittömiin havaintoihin, tehden mahdollisimman vähän käsitteellisiä oletuksia.
Positivismin perustajana pidetään Auguste Comtea, joka katsoi tieteellisen menetelmän korvaavan metafysiikan ajattelun historiassa, ja näki teorian ja havainnon välillä molemminpuolisen riippuvuuden. Myöhemmin positivismin perinnettä on jatkanut ennen kaikkea looginen empirismi, josta sen kannattajat käyttivät alkuvaiheessa nimitystä looginen positivismi.
Positivismi yhdistetään usein skientistiseen ideologiaan, ja se yhdistää sekä naturalisteja, jotka katsovat tieteellisen menetelmän perustuvan luonnollisiin, fysikaalisiin ja materiaalisiin lähestymistapoihin, että teknokraatteja, jotka uskovat yhteiskunnalliseen kehitykseen tieteen avulla.
Induktion ongelma:
Induktion ongelma on, kuinka jonkin tapahtuman yleisyydestä voitaisiin päätellä jotain sen jatkuvuudesta. Jo 1700-luvulla filosofi David Hume kielsi kokonaan syysuhteen väittämällä sen perustuvan pelkkään tottumukseen.
Induktion ongelmaa selventää Bertrand Russellin kertomus, jossa erästä kanaa ruokitaan joka päivä. Joka aamu maanviljelijä astuu kanalaan ja heittelee jyviä maahan kanojen ruoaksi, joten induktiivisen tieteenkäsityksen valossa kanan kannattaa yleistää maajussin tulevan ruokkimaan häntä myös huomenna. Sen sijaan seuraavana päivänä maanviljelijä ottaakin kanan ja katkaisee sen kaulan. Russell päättelee, että ”Hienostuneempi näkemys maailman toiminnasta olisi ollut kanalle hyödyllinen”.
Havaintojen käyttö on induktiivista eli yleistävää päättelyä. Se ei ole logiikassa tai matematiikassa käytettyä päättelyä. Induktiivinen päättely perustuu yleistämiseen jostakin havaintojoukosta. Jos tehdään suuri määrä havaintoja karvaisista eläimistä, ja päätellään, että karvaiset eläimet synnyttävät eläviä poikasia (eivät siis lisäänny munista), käytetään yleistävää (induktiivista) päättelyä.
Ylläolevat lainattu wikipedian tiedettä käsittelevistä artikkeleista. Olkoot ne johdantona alla oleville kysymyksille.
Nyt kysynkin kaikilta palstalaisilta millaisilla metodeilla UFO-ilmiötä pitäisi tutkia?
Ovatko tieteen metodit mielestäsi ylipäätänsä päteviä ja onko tieteellä edes teoreettisia mahdollisuuksia selvittää universumimme saloja joihin uhmotkin kenties kuuluvat?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Totuudesta pääsee selville vain kasvattamalla sielun "volyymia",sekä samalla aivojen neuroniverkon laajuutta.Taiteellista puolta itsessään pitää ensisijaisesti kehittää,tämän lisäksi hyvä ymmärrys(Järki)ovat hyvät välineet totuuden "puimiseksi" esiin.Jotkut ihmiset rakastavat luonnostaan totuutta enemmän ,kuin toiset.Lisäksi uteliaisuus ja intuitio auttavat.Skepsismi on huono lähtökohta,sensijaan triviaalien asioiden ihmettely ja kyseenalaistam.
"Mieli ja ruumis ovat pohjaltaan samaa kvanttitodellisuutta. Kvanttiteoreetikkojen joukossa on eräitä, jotka väittävät että ainakin osa tietoisuudesta toimii kvanttien piilotodellisuuden tasolla. Ihmisen ja muidenkin elollisten olentojen biologinen mieli, tuo synaptinen itse, voi heidän käsityksensä mukaan kvanttitasolla vaikuttaa ruumiin sähködynaamisiin kenttiin. Mielen tajuamattomassa perustasossa mielen toiminta ruumiimme aineessa on mikrofysikaalista. Mieli olisi heidän käsityksensä mukaan kvanttimaailmassa kehkeytyvä rakenne, kvanttikenttien systeemi. Aivosolujen aineellinen synaptinen itse, on kvanttikenttien itse. Mieli on pohjimmiltaan kvanttimieli."
Jospa tämä asiaa alkaakin aueta kvanttitodellisuusteorioiden kautta?
http://personal.inet.fi/koti/jorma.kaipainen/ITSE_JA_MINA.htm
Kvanttiteoreetikot ovat omalta osaltaan varmaankin osaltaan oikeassa.Itse kirjoitit mielestäni aika osuvasti.SIELU itsessään on eri dimensiossa!Mieltä ja kehoa hyvä tarkastella yhdessä dynaamisena kokonaisuutena.
En ole aivotutkimuksen asiantuntija, mutta tietojenkäsittelyopin asiantuntija väitän olevani.
Kun miettii sitä mitä me ihmisen aivoista nykyään tiedämme, niin tuntuu täysin mahdottomalta, että ne pystyisivät prosessoimaan tietoa puhtaasti sähkökemiallisten prosessien avulla riittävän nopeasti.
Olen hyvin vakuuttunut siitä, että teoriat kvanttimielestä saattavat osua hyvinkin oikeaan.
Jos ihmisen minuus on osa koko kosmoksen kvanttikudosta, niin se saattaa uhmoilun ja monet muut paranormaaleina pidetyt asiat aivan uuteen valoon.
Paljoon aivot todellakin sähkökemiallisestikin pystyvät.Yksi neuroni kun voi olla yhteydessä ehkä jopa n.10000 muuhun neuroniin.Ja gliasolut ovat hyvin tarkoituksenmukaisia.MINUUS todellakin osa koko kosmosta tai sen kudelmaa.Tällöin monet paranormaalit ilmiöt tulevat luonnolliseksi osaksi kosmosta.Hyvä oivallus!
Jeff Hawkins: "ÄLYKKYYS, uusi tieto aivoista ja älykkäät koneet"
Et ole ainoa, joka hämmästelee prosessoinnin nopeutta. Esimerkiksi visuaalinen hahmotuskyky on aivan liian nopeaa perinteisen informaation käsittelyn mukaan, kun vielä huomioi neuroonien signaalin siirtonopeuden, joka on parhaimmillaankin äänennopeuden luokkaa.
Aattelin miitingissä vähän sivuta havainnoinnin tiimoilta myös J Hawkinsin ajatelmaa, jos ehdin asiaan perehtyä. Ala on mulle melko vieras.
Olenhan minä aiheeseen tutustunut ja aika syvällisestikin ikävä kyllä. On ollut pakko.
Tällähetkellä meillä on ihan perinteisiä tietokoneita joihin rakennetaan neuroneja jäljitteleviä ohjelmia ja niistä sitten rakennetaan neuroniverkkoja. Tässä tietysti hukataan tehoa aivan mielettömästi.
Melko mielenkiintoisia tuloksia on saatu tuollakin tekniikalla kuitenkin aikaiseksi.
Jonkin verran on myös ihan rautatasolla tuotettuja neuroneja jäljitteleviä mikropiirejä olemassa.
Itse uskon, että joudumme odottamaan kvanttitietokoneita ennenkuin pystymme luomaan keinotekoisen minuuden, jos silloinkaan.
Mitähän tuollainen keinotekoinen minuus voisi kokea?Ollakko jopa itsetietoinen,puhumattakaan skepo?Tai peräti solipsisti.Voisi kenties jäljitellä kastematoa?No robotti pystyisi vaikka korjaamaan tai "ohjelmoimaan" itsensä uudelleen.Tekoälytutkimusta todella tarvitaan,mutta ns.androidit ovat minusta mielettömyyttä,vaikka sellainen näkisikin päivänvalon.
No ainakin Gödelin epätäydellisyysteoreeman mukaan aksiomaattista järjestelmää ei voida osoittaa ristiriidattomaksi sen omista aksioomista lähtien.
Tosin kaipa keinotekoisellakin minuudella pitäisi olla mahdollisuus erehtyä?
Minun ei onneksi ihan näin syvällisiä asioita ole tarvinnut miettiä. Olen perehtynyt lähinnä erilaisiin asiantuntijajärjestelmiin ja oppivien neuroniverkkojen hyödyntämiseen erilaisissa ohjausjärjestelmissä. Niissä ei sentään vielä ole kyse koneista joilla olisi keinotekoinen minuus.
Jostain komeron kätköstä varmaan löytyy pullollinen eetteriä ja kulhollinen Gaia-hypoteesiä ja varsinkin sitä Asimovin Gaiaa. Kuulostaa uskottavalta.
Henkilökohtaisesti olen omaksunut lähestysmistavaksi ufo-kysymysten kyseessä ollen ambivalentin diletantismin, jonka etuna on se, että se antaa täyden tulkintavallan subjektille.
Minusta on jo pitkään näyttänyt siltä, että sinäkin leijut kahden vaiheilla, vaikka itse asiassa pystyt näkemään paljon useampiakin vaihtoehoja.
Oikeastaan tarkoitin sanoa, että wiki-lainauskommenttisi skepo( )-keskusteluun oli viisas. Toivottavasti kaikki palstan lukijat lukevat sen.
Terveisin Valitettavasti
En oikein enää itsekään tiedä missä tämän asian suhteen leijun.
Olen tässä tänään miettinyt matemaattisen kaaoksen determististä rakennetta jossa siis ainoastaan laskentatarkkuus rajoittaa ennustushorisonttia. Kaaosteoriasta saisi ammennettua paljonkin ufomaista asiaa tälle palstalle. Katsotaan mitä saan aikaiseksi.
Tutkiessani luonnon tuottamien erittäin matalien radiotaajuuksien käyttäytymistä ja alkulähteitä huomaan usein miettiväni Lovelockin Gaia-hypoteesia. Olenkin joskus palstalla kertonut äiti maan keskustelevan meille noilla taajuuksilla.
Alkuperäinen Gaia-hypoteesi esittää biomassan säätelevän planeetan oloja. Minä olen alkanut uskomaan koko planeetan olevan ajatteleva olento ja laajentanut tuon näkemyksen koskemaan koko kosmosta.
Kirjoituksistasi saa sen vaikutelman, että skannaat koko kaikkeutta ja nyt siellä tulevassa. Perin kiinnostavaa ja luultavasti minulle ja Puntun Hellulle liian vaikeaa. Vaikka toisaalta jos vaikka maailma onkin valtava matemaattinen matriisiverkko ja todellisuus vain jokin kuva ja me kuvia siinä, eikö olisikin mahdollista, että jokin osa meissä näkee syvemmälle ja välittää heikkoina signaaleina tähän olevaisuuteen esim aavistuksina, taiteellisina luomina, tieteellisinä oivalluksina, tarinoina (ja ennen kaikkea tieteissarjakuvina) jne viestejä esim tulevaisuudesta tai toisesta mahdollisesta/olevaisesta todellisuudesta. Tämä taisikin olla matrix-elokuvan synopsis.
Gaia on kaluttu aihe ja alkaa olla kirjaimellisesti pian loppuun kaluttu. Ajatukseni Gaiasta ovat olleet samansuuntaisia kuin sinulla. Esimerkiksi vulkaaninen toiminta on toiminut hyvin kiltisti elämän synnyttämisen ja sen ylläpitämisen ja puolesta. Aivan piittaamatta hyvin perustellusta gaia-hypoteesiskepsismistä (hehe) uskon, että pallommme on itseään säätelevä. Ja ihmisen osa - luultavasti epäonnistunut työkalu.
Ja mitä tulee maailmankaikkeuden älykkyyteen, niin melkoisia laskentatehoja tarvitaan vaikkapa yhdeltä asteroidivyöhykkeeltä jossain gravitonien välisessä avaruudessa vrt. aivojen nähdyn ymmärtämiseen vaadittava laskentateho. En pidä ilmiöitä kovin erilaisina tässä kun samaa kaikkeutta edustetaan.
Matemaattiset taitoni ovat vaatimattomat ja pahimmillaan voisin synnyttää näistä itselleni kivan uskonnon, mutta siitä ei ole kysymys on intuitiivisestä vyöryttämisestä (se on ehkä huvittelua).
PS Muuten: En muista mistä, mutta gaia-hypoteesievidenssinä olen kuullut raportoitavan joidenkin kasvien eri yksilöiden pitkien matkojen yli suorittamista tiedonsiirroista koskien kasvitauteihin varautumista yms. Hmm kiinnostavaa.
Erehtyminen on inhimillistä. Voidaanko siis kosmosta tai planeetta maata pitää inhimillisenä koska se on synnyttänyt ihmisen?
Noinkohan se tuli jo todistetuksi? Ivaat Ivan logiikkaani - humanistin osa - mutta nyt lähestyt totuutta. On niin vaikea ajatella ihmisen tietoisuudelle jotain erityismerkitystä kun maaimankaikkeuden murto-osien (esim ihmiskehon kemia) mutkikkuus hakkaa sen merkitykseltään ja toiminnallisena yksikkönä moninkerroin. Ajattele Pariisia, sitäkin on vaikea hahmottaa muuna kuin luonnonilmiönä, vaikka onkin inehmojen luoma.
Niin ja sitten on vielä optio sille, että ihminen onkin hyvä työkalu evoluution ikeessä ja toteuttaa Gaian tahtoa moitteeettomasti.
Humanistilla on tähän aiheeseen paljon enemmän annettavaa kuin "kylmien" tieteiden edustajalla.