Minä niin rakastan työharjoittelua. Minusta on aivan ihana olla viikko tolkulla jonkun kireän tädin juoksutyttönä ja yrittää miellyttää hänen oikkujaan. Milloin vastaan liian lyhyesti ja milloin liian pitkästi. Milloin toimin liian hitaasti ja milloin taas en anna asiakkaalle riittävästi aikaani. Milloin en hahmota kokonaisuutta ja milloin taas en ymmärrä työelämän asettamia realiteetteja ("ei me kaikkea ehditä hoitaa"). Herranjumala kun hoitotyössä joutuu käsidesinfektion käyttöään perustella ohjaajalle ja sittenkin saa vastaukseksi turhautunutta tuhinaa!
Käytännössähän tuon työn vasta oppii, ja arvostan todella mahdollisuttaa käytännönharjoitteluun. Arvostan myös ohjaajani minulle antamaa aikaa, koska kaikesta teräväsanaisuudesta huolimatta olen oppinut häneltä paljon ja hänen ansiostaan ole miettinyt ja kyseenalaistanut sekä omaa että näkemääni toimintaa.
Eihän minun kuulu viihtyä vaan OPPIA. Olen tavallaan samaa mieltä, ja tietynlainen paine pakottaa miettimään ja paneutumaan toimintaansa. Mutta silmätikkuna ja arvioitavana "vain opiskelijana" oleminen ei ole mukavaa. Se väsyttää ja latistaa motivaatiota pitkällä tähtäimellä...
Käytännössähän tuon työn vasta oppii, ja arvostan todella mahdollisuttaa käytännönharjoitteluun. Arvostan myös ohjaajani minulle antamaa aikaa, koska kaikesta teräväsanaisuudesta huolimatta olen oppinut häneltä paljon ja hänen ansiostaan ole miettinyt ja kyseenalaistanut sekä omaa että näkemääni toimintaa.
Eihän minun kuulu viihtyä vaan OPPIA. Olen tavallaan samaa mieltä, ja tietynlainen paine pakottaa miettimään ja paneutumaan toimintaansa. Mutta silmätikkuna ja arvioitavana "vain opiskelijana" oleminen ei ole mukavaa. Se väsyttää ja latistaa motivaatiota pitkällä tähtäimellä...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.