Nyt selvästi kristallista nään.
Lennät vapaana, sulat kiiltäen.
Vanki itse olen ikuisen jään.
Sinä haukkana ilmassa kiitäen.
Käperryn ikiroutaan, unohdun.
välissämme ikuisuus ja elämä.
Jään syliin hiljaa laskeudun,
sylissäni kohtalon tuoma ikävä.
Otat vauhtia ja pois lähdet.
Ihailen siipiesi uljasta kaarta.
Ylläsi, allasi, tuhannet tähdet,
kuljet kohti auringon saarta.
Lennä, kohti vapautta, lennä!
Lennät vapaana, sulat kiiltäen.
Vanki itse olen ikuisen jään.
Sinä haukkana ilmassa kiitäen.
Käperryn ikiroutaan, unohdun.
välissämme ikuisuus ja elämä.
Jään syliin hiljaa laskeudun,
sylissäni kohtalon tuoma ikävä.
Otat vauhtia ja pois lähdet.
Ihailen siipiesi uljasta kaarta.
Ylläsi, allasi, tuhannet tähdet,
kuljet kohti auringon saarta.
Lennä, kohti vapautta, lennä!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kylläpä osasit kirjoittaa kauniin runon.Sitä oli ilo lukea joten kiitos tästä lukuhetkestä:)Kaikkea hyvää sinulle!
Aurinkoisia hetkiä sinulle!
painaudun sydäntäsi vasten
en tiedä miten sen
saisin ehjäksi
miten roudan haavoittaman
kauniin sydämesi saisi
sykkimään kuin vastasyntyneen
vasan, lyöden elämälle
lyöden uudelle päivälle
sanomatta milloinkaan
pahasti toisilleen
vain viaton katse
emonsa silmiin
käpertyen hiljaa
vierelle
lämpöön
sinulla lämpöä huomaan.
Näen tuon...
Sulat kiiltäen...uljaana ja vapaana
avaruudessa..
Ilmojen taituri..
Ei kukaan vangita voi
lintua ylvästä tätä
Vapaana..yli merten yli vuorten
se sulat kiiltäen siivet ilmaa haukkoen
lentää..
Päästä lintu vapauteen
niin kuin emo poikasensa..
joskus miettinyt... miten vaikeaa on irroittaa ote kun toisen on pakko mennä. Pitääkö kiinni itselleen, koska tarvitsee, vai antaako mennä, kun se tärkeää rakkaalle on?