Tosiaan. Kaikki ylimääräiset ajatukset mitä koulun ja harrastusten jälkeen jää, liittyvät vauvoihin. Ostan vauvalehtiä, katson vauvaohjelmia, haaveilen vauvasta. Kaiken lisäksi vielä opiskelen kätilöksi, eli koulussakaan ajatuksilta en voi välttyä. Ongelmani on kuitenkin ikä. Olen 20 ja poikaystäväni on 20, armeijassa tällä hetkellä. Nyt tuntuu, että olisin täysin valmis vanhemmaksi, jopa rahapuoli ei olisi ongelma, mutta mietityttää kuitenkin, miten käy opiskelujeni, joiden on tarkoitus vielä kestää kuitenkin 4vuotta. Haluaisin käydä koulua vielä vähän aikaa, niin että lapsen saatuani koulu olisi nopeasti ohi. Mutta kun en saa ajatuksiani pois lapsista!!
Onko täällä muita, joilla on vastaavia ongelmia?
Entäpä mitä vinkkejä antaisitte, jotta vauvakuumeen saisi edes jotenkin aisoihin? :)
Onko täällä muita, joilla on vastaavia ongelmia?
Entäpä mitä vinkkejä antaisitte, jotta vauvakuumeen saisi edes jotenkin aisoihin? :)
Vastaukset 18
Vanhimmat
Vauvakuume on yksi huonoimpia syitä lapsen hankintaan. Se lapsi kun ei ole kuin hetken söpö ja ihana vauva. Vauvakuume on vietti, joka johtuu siitä, että kroppasi on päättänyt parisuhteenne kelpaavan lapsen tekoon. Kroppasi ei tiedä rahatilanteestanne, suhteenne todellisesta kestävyydestä, kouluasioista tai muista todellisuudessa huomioon otettavista seikoista. Vauvakuume on peräisin siltä ajalta, kun jokainen eli koko ajan kädestä suuhun ja lapsia tehtiin heti kun puoliso löytyi. Elämä oli niin raakaa ja vaikeaa, että ilman vauvakuumetta lisääntyminen olisi varmaan jätetty tekemättä.
Vauvakuumeinen on yleensä täysin itsekäs eikä pysty oikein ajattelemaan lapsensa parasta tai asiaa miehen kannalta. Oletteko jo keskustelleet miehesi kanssa siitä millainen perhekäsitys teillä on? Keskustelkaa paljon ja erityisesti mahdollisimman käytännönläheisistä kysymyksistä kuten sinun eläketurvasi kartuttamisesta, raha-asioista, lapsen hoidosta, toistenne elatuksesta jne. Monella miehellä ei nimittäin ole ollenkaan realistinen käsitys siitä, mitä lapsen saaminen perheelle merkitsee ja mitä vastuita se juuri hänelle tuo. Parisuhde palsta on täynnä äitejä, jotka valittava siitä ettei puoliso hoida lasta, osallistu elatukseen tai tee kotitöitä. Samoin avioreropalstalla on joka päivä äitejä, jotka ovat jäämässä puille paljaille eron tullessa, kun ovat olleet kotiäiteinä.
Jos olisin sinä tekisin opiskelut loppuun. Samalla parisuhteenne ehtisi kehittyä ohi sen vaiheen, missä useimmat erot tapahtuvat. Kasvat itsekkin vielä ihmisenä ja opiskelusi olisivat hyvää pohjaa ehjälle ja turvalliselle perhe-elämälle.
Lapsen hankinta on myös hyvin kallista ja monilta murheilta vältytään, jos sinun tulosi ovat himppusenkin korkeammat. Jos lapsi saisi valita köyhän tai vähän rikkaamman välillä (muuten ihan samanlainen perhe) hän valitsisi sen vähän rikkaamman. Rahapula aiheuttaa nimittäin huolta ja murhetta lapsellekin (ei vain tavaran puutetta)!
Itse olen potenut vauvakuumetta vuoden, eikä se ota laantuakseen. olen yrittänyt löytää keinon olla haluamatta lapsen, mutta ei. Onneksi mieheni haluaa kans:), mut pitää oottaa muutama kuukausi, että hän kerkeää tulla pois armeijasta ennen kuin lapsi syntyy. Minusta ikä ei kerro onko hyvä vai huono äiti.
minä sinuna kävisin koulun loppuun ja työpaikka.sitten lapsi.
olen samaa mieltä teidän kaikkien kanssa! paitsi että vauvakuume ei ole minusta tässä tapauksessa itsekästä, kun kaikki on mietitty tarkkaan. jos mahdollista, en käy kouluani loppuun, vaan hankimme lapsen jossain opiskelujeni välissä. sillä tavoin myös lapsi ehtii kasvaa hieman ennen kuin siirryn kätilön ammatin ihanaan kolmivuorotyöhön.
eikä kyse ole mistään sellaisesta vauvakuumeesta, että haluan vain vauvan jota voin pussailla ja rutistaa. haluan hoitaa, kasvattaa, rakastaa ja olla ylpeä äiti.
mutta järkeni sanoo että lapsi saa odottaa vielä pari vuotta. ehkä reilun vuoden päästä voisimme alkaa miettimään ja harkitsemaan lasta vakavissamme ja sitä kautta myös lapsen yrittämistä. sitähän kun ei myöskään koskaan tiedä, voiko lapsia edes saada.
Niinpä. Sitä ei tosiaan tiedä saako niitä koskaan vai ei. Olen ihan samas tilantees ku sä. Nuori olen ja lapsihaaveet ei ota laantuakseen. Välillä tuntuu ettei mihinkään muuhun pysty keskittyy, ku ajatukset pyörii yhden ja saman asian ympärillä. Mulla on vauva ollu mielessä paljon nyt vuoden verran. Ja häiritsevän paljon pari kuukautta. Kaikilta mahdollisilta kanteilta olen koittanu asiaa pohtia ja keksiä syitä miks en lasta haluis. Eli tuttua on. En kuitenkaan oo onnistunu keksimään yhtään niin mullistavaa syytä, että haaveet ois laantunu. Tiukkaa tekee, ku tietää, et on ihan toisen puoliskon armoilla tässä asiassa. Ku ei toista voi alkaa painostamaankaan, sillon viimeistään lyödään jarrut pohjaan. Huokaus. Oon salaa ajatellut mielessäni, että ehkä joskus vuoden kuluttua vois tosissaan ajatella. Mutta kun eihän tuosta miehestä tiedä sittenkään. Pettyiskö sit vaan ite liikaa. On tää naiset vaikeeta välillä tää meidän elo;). Tsemppiä sulle aloittaja ja muutkin asian kans kamppailevat!
nimenomaan! ihanaa tietää, etten oo ainoa. :)
Voisin katsella vauva/lapsi-aiheisia tv-ohjelmia, dokumentteja, elokuvia vaikka joka päivä!! Voisin jäädä tuijottamaan raskaana olevia naisia ikiajoiksi, mutta eihän sitä kehtaa. :)
Lisäksi suvussani ei ole yhtään pientä vauvaa/lasta tällä tällä hetkellä, joten kaikki tämä on niin uuden jännittävääkin. Ja mitäs sanoisivat sisarukset, kun pikkusisko ensimmäisenä pyöräyttäisi lapsenlapsen isovanhemmille :)
Täytyisi ehkä keksiä entistä enemmän vaan virikkeitä, että nämä kaikki vauva-ajatukset eivät olisi koko aikaa mielessä. Ainakin nyt tulisi elää nuoruutta!! Nauttia "vastuuttomuudesta" vielä kun voi, eihän sitä tiedä mitä silloin vuoden päästä alkaa tapahtumaan :)
Yritetään jaksaa!!! Lopussa odotus palkitaan, eikö niin? :)
Nyt meni jo liian pitkälle tämä vauvakuume. Kävin eilen kätilöopiston sairaalan sivuilla ja luin juttuja. Eihän siinä mitään. Mutta purskahdin vuolaaseen itkuun luettuani lauseen "Lapsi nostetaan äidin rinnalle heti syntymän jälkeen."
Se vain kuulosti niin ihanalta että en voinut itkulle mitään. Sitten itkin pari minuuttia kunnes ryhdistäydyin.
Ja kun eilen oli niin ihana keväinen auringonpaiste, en voinut kuin ajatella yhtä asiaa: miten hienoa olisikaan synnyttää vauva tällaiseen säähän.
Kuulostaa NIIN tutuilta viestinne... Minä viimeistä kevättä lukiossa, syksy vielä edessä, eikä vauvalupaa tunnu mieheltä siunaantuvan... On tämä niin hermoja raastavaa, kun ajatuksissa ei pyöri muut kuin lapset ja vauvat... Päivittäin luen uudet keskustelut sekä täältä että helistimestä, teen vauvanvaatteita ja -vaippoja, sekä katson aina ma-ke meille tuli vauva -ohjelman... Eli ajatukset ei pysy juuri lainkaan koulun ympärillä. Vaikka minulla ei olekaan vielä mitään ammattia, olisin täysin valmis elämään taloudellisesti tiukempaa elämää (minulla tosin jonkun verran säästöjä 19 vuoden ajalta). Uskon kuitenkin sen lapsen olevan kaiken se arvoista. Lapsi tarvitsee rakkautta, ei sitä suurta tavarapaljoutta.
No niin... en taaskaan osaa pukea ajatuksiani sanoiksi... Toivottavasti joku ymmärtää mitä yritin sanoa.
täytyy kuitenkin muistaa, että on melko tärkeää se, että molemmat haluavat lasta. en tiedä, mutta voisin uskoa että jos vain yksi haluaa lasta ensin ja lapsi tulee, voisi myöhemmin seurata ikävää syyttelyä.
sitä paitsi, onhan tässä meillä aikaakin odottaa että miehet antavat siunauksensa asialle.. :)
ajatukset vaan muualle, sun tapauksessa ainakin vielä lukioon pystyy ne hyvin upottamaan. :)
hohhoi, onneksi huomenna alkaa taas arki niin pääsee tästä haaveilusta irti, ainakin vähän enemmän.
tosiaan... onhan sitä "aikaa" vielä, mutta kun tunteet ei tahdo antaa periksi:/
Ja minulla on niin vähän lkiota jäljella enää, ari hassua kurssia per jakso, joten ei ne haaveet kyllä siellä koulussakaan tahdo unohtumaan... päin vastoin, meinaa koulu jäädä vallan varjoon.
Pitäisi otaa vaan itseään niskasta kiinni ja pitää taukoa nettailusta, vaikka se kuinka tuntuisi vaikealta. Se voisi helpottaa hieman tilannetta.
nyt vähän asian vierestä ja haluisin sulta kysyä nuista kätilön opinnoista?Minua on aina kiinnostanut se ala aivan mielettömästi mutta jotenkin sitä vaan ei ole tullu lähettyä sitä lukemaan.Olen parturi-kampaaja ammatiltani ja mulla on 5kk:tta vanha tyttö.Etenkin nyt synnytyksen ja lapsen myötä se ammatti on ruennu kiehtomaan entisestään.Itselläni sattui synnytykseen aivan ihana kätilö,tosi mahtava ihminen ja hänen myötään synnytyskin oli miellyttävä kokemus.Voisitko kertoa mulle jotain koulutuksestanne?miten kauan kestää ja mitä se sisältää?Kaikkea hyvää sinulle ja vauvahaaveisiin,voin kokemuksesta kertoa että se vauvakuume ei niin vaan katoa,eikä ole mitään niin ihanaa kun äitiys:)
no moi! :)
eli, kätilökoulutus kestää 4,5 vuotta nuorisopuolella. kätilöt valmistuvat myös sairaanhoitajaksi, eli molempien ammatit opiskellaan, aluksi painotus tuossa sairaanhoitajan koulutuksessa. eli ei mitään unelmaa ainakaan minulle, mutta ajatus tulevaisuudesta auttaa jaksamaan eteenpäin :)
kaikesta huolimatta opiskelu on tosi mielenkiintoista ja käytäntöpitoista, noin puolet opintopisteistä (yhteensä 270op) koostuvat käytännön harjoittelusta.
koulutus sisältää kaikkea laidasta laitaan, ensimmäisenä vuonna meillä on ainakin ollut mm. ensiapua, lääkeoppia, sisätauteja, kätilötyön perusteita, anatomiaa ja fysiologiaa jne. vielä en ole yhteenkään Tylsään oppiaineeseen törmännyt. :)
pääsykokeita on syksyisin ja keväisin, helsingin ammattikorkeakouluun on vaikein päästä ja se on myös ainoa paikka mihin on kirjalliset pääsykokeet, muihin paikkoihin on psykologisia testejä jne. mutta siis stadiaan (tulevaan metropoliaan) ei ole mahdotonta päästä. :)
ja on myös hyvä muistaa, että kätilöt eivät toimi pelkästään synnytyssalin puolella, mahdollisuuksia on monia!!
toivottavasti sait jotain tietoa tästä ja suosittelen lämpimästi tätä koulutusta! :) uskon että myös sitten myöhemmin kätilön ammatissa ei tule olemaan yhtään samanlaista päivää, odotan sitä innolla!! :)
vastauksestasi,olen itä-suomesta joten lähimpään opiskelu paikkaan minulla olisi n.100km(Kuopio),Joensuusta en tiedä onko siellä.Olisihan se aika muutos kampaajasta kätilöksi mutta se on vaan sellanen haave :).Tietysti nyt pienen lapsen äitinä ei niin vaan palatakkaan koulunpenkille etenkään näillä välimatkoilla:/.Eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka joskus hurjiintuskin lähtemään takas koulun penkkiin...Onnea sinulle opintoihin!
minullakin on ollut vauvakuume jo toista vuotta...
olen tosin jo 25v ja seurustellut mieheni kanssa 7 vuotta. On ahdistavaa pakahduttaa nämä tuntemukset sisälleen. Meillä tilanne on se, että mieheni "ei ole vielä valmis" lapsen hankintaan ja minä todellakin olisin. Olemme molemmat vakituisessa työssä ja en keksi mitään syytä miksi ei olisi lapsen aika...
Yritän kyllä ymmärtää miestäni ja antaa hänelle aikaa ja tottahan se periaatteessa on että kyllä sitä vielä ehtii, mutta kun ei pysty unohtaan asiaa päiväksikään. Koko seksin harrastaminenkin tuntuu turhalta...
se todellakin tuntuu siltä että on miehen armoilla asian suhteen... pelottaa aina ottaa asia puheeksi, kun riitahan siitä tulee...mieluummin haaveilee sitten oman pään sisällä ja toivoo et mies ilmoittaa "olevansa valmis"...
miehellä mitään vauvakuumetta tullu koskaan(täyttää 30v.),oli joskus puhetta lapsesta mutta se päätty aina siihen "sitten joskus" jorinaan.Kävi sitten niin,että minun piti lopettaa pillerit(itse mies sitä ehotti)kun mulla alko olemaan tosi pahoja ja kivuliaita välivuotoja johtuen pilsuista, saatoin vuotaa verta toista viikkoo menkkojen kera.Noh,kyselin sitten että mitäs ehkäsyä käytetään niin herra vaan sano,että eikai niitä vaihtoehtoja ole kuin kortsut.Olin niin pettynyt kun ajattelin että nyt meille vois tulla vauva sitten :),aikaa kului ja kortsut jäi yöpöydän laatikkoon käyttämättömänä eikä koskaan asiaa mietitty sen kummemmin enkä niitä kysellykkään kun kyllähän aikuinen mies tietää mitä voi syntyä suojaamattomasta seksistä:).Sit seittämän kuukautta pilsujen lopettamisesta tein positiivisen testin ja siitäpä se synty syksyllä meidän ihana tyttö lapsonen ja voin sanoa,että on parasta mitä miehelle on koskaan tapahtunut.Kyllä se teilläkin pää pehmenee jossain vaiheessa :) kaikkea hyvää teille!
(tarkoitin tämän viestin siis tähän loppuun, en tuonne johonkin keskelle koko keskustelua..)
Nyt meni jo liian pitkälle tämä vauvakuume. Kävin eilen kätilöopiston sairaalan sivuilla ja luin juttuja. Eihän siinä mitään. Mutta purskahdin vuolaaseen itkuun luettuani lauseen "Lapsi nostetaan äidin rinnalle heti syntymän jälkeen."
Se vain kuulosti niin ihanalta että en voinut itkulle mitään. Sitten itkin pari minuuttia kunnes ryhdistäydyin.
Ja kun eilen oli niin ihana keväinen auringonpaiste, en voinut kuin ajatella yhtä asiaa: miten hienoa olisikaan synnyttää vauva tällaiseen säähän.
No IHAN samat ajatukset minulla eilen. Paitsi, että minä ajattelin, et miten ihanaa ois tuoretta palleroa kärräillä ulkona auringonpaisteessa. Tuntuu vaan, että halkean jo tähän kaipuun tunteeseen. Miks maailman luonnollisimmasta asiasta on tehty luonnotonta? Miksi lapsen tulo maailmaan pitäs estää jos on joku ketä rakastaa ja joku, joka rakastaa takaisin? Mitä muuta se pieni ihminen tarvitsisi..
Meillä samalla tavalla. Itse olen 26 vuotias ja mies 28. Ollaan oltu yhdessä neljä vuotta ja koko sen ajan ja ennen sitäkin vauvakuume on ollut kova. Välillä otan asian puheeksi ja mies siihen tohahtaa, että kummisetä oli 42 kun ensimmäisen sai tai sitten joskus. Mutta kun minä en jaksais enää odottaa. Joka puolella on äitejä vaunujen kanssa tai maha pystyssä. Jotkut tutut on ehdottanut, että salaa mieheltäni lopettaisin pillerit, niin kyllä se miehenkin ajatus siitä sitten muuttuu. Mutta eihän niin kai voi tehdä kun se tuntuu ihan pettämiseltä. Vaikka välillä sekin käy mielessä ja sitten vaikka kasvattaa lapsi yksin, jos miehestä ei siihen ole. Nyt olisi kaikella tavalla hyvä aikakin, kun koulu loppuu parin kuukauden päästä ja kummallakin töitä ja juuri ostettu oma asunto.Muutenkin pillereiden syöminen on niin ärsyttävää, koska menkkakuvut on silti niin suuret, että kaks ensimmäistä päivää makaan sängyssä sikiöasennossa kääre vatsalla. Onko kokemuksia millä saisi miehen uskomaan, että vauvakuume on kova ja kaikella tavalla on ajankohta vauva hankkia? Asiaa ei ainakaan helpota, että sukulaiset kyselee, koska perheenlisäystä tulee ja koska naimisiin mennään? Nämä asiat kun ei ole minun päätettävissä? Jos olisi niin kyllä pikkujalat kotona tepastelisi