Eilen kävi elämäni oudoin juttu. Tuli yhteyden otto ruotsista, tää henkilö kysy, että oonko sen ja sen tytär ja olinhan mä, no tietenkin ihmettelin että mistä se mun isän tietää, selvis että tää mies oli mun isän ensimmäinen lapsi, eli mun 40-vuotias veli. Asiaa tietysti selvitettiin kun enhän mä voinu uskoo sitä todeks että mulla tosiaan olis veli, josta en oo mitään tienny. No paljastuhan se, että ei se mikään vitsi ollut. Kaikkein eniten mua suututtaa se, että kaikki, siis aivan kaikki muut suku, perhetutut ja perheystävät tiesi että mulla ja mun siskolla on veli. Mutta kukaan ei ollut vaivautunut meille kertomaan!!!!Mä oon herranjumala jo 22 vuotias kai mä nyt olisin tollasen tiedon kestäny.
Selvis myös paljon muuta, tää mun veli oli käynyt mm. mun mummolla useampia kertoja ollut oikein yötä, eli osa sukua on siihen pitäny yhteyttä, kukaan ei kuitenkaan ollut suostunut kertomaan musta ja mun siskosta mitään, ei edes nimee, että tää olis voinu ottaa yhteyttä. Se oli ettiny meitä kymmenen vuotta ja nyt löysi. Meijän vanhemmat ei tiedä, että me vihdoin ollaan saatu tietää totuus, mutta miten tän kertoo niille, että me tosiaan tiedetään jo kaikki. Ja kaiken lisäks, meijän isä on ehdottomasti paras isä koko maailmassa. Miten se on joskus voinu hylätä lapsensa eikä oo halunnu pitää mitään yhteyttä. Meijän iskä joka on huolehtivin, rakastavin, hellin, luotettavin isä mitä on olemassa.
Miten tällästä voi oikeessa elämässä tapahtua?????Tunteet ihan sekasin, toisaalta oon kovin ilonen, vihdoin sain sen isoveljen josta aina haaveilin, mutta toisaalta, miten tää asia selviää ku vanhemmat saa tietää, miten ne suhtautuu siihen et haluan ehdottomasti nähdä tän mun veljen ja pitää yhteyttä???
sain yhtäkkiä isoveljen
52
27044
Vastaukset
- aikuisena
ihmisenä saat pitää yhteyttä keneen tykkäät, vaikka omaan veljeesi, ilman kenenkään muun suostumusta, edes vanhempiesi.
Luulisi olevan ihan itsestään selvyys. - Äippis
Tiedän tuon tunteen; tuntuu kuin oma elämä olisi kopioitu suoraan jostain kaunareiden huonoimmasta juonikäänteestä!!
Itse sain 16-vuotiaana kuulla että oma isoveljeni ei olekaan se mitä luulen. Äitini vain tyynesti tiputti pommina että veljeni olikin todellisuudessa minun serkkuni- tätini esikoinen väkivaltaisesta suhteesta. Noh, minä otin sen siltä kannalta ettei tieto mitään muuttaisi- olinhan jo 16 vuotta pitänyt häntä veljenäni, miksi sitä nyt yhtäkkiä pitäisi serkkuna.
Muutama vuosi jälkeenpäin sain kuulla että kaikki muut olivat tämän tienneet jo veljeni (tai serkkuni?) syntymästä lähtien. Hän oli myös itse tiennyt aina, ja oli hämmästynyt kun sai kuulla että minulle tieto jaettiin vasta 16-vuotiaana.
Tätini sai myös vuosia myöhemmin 2 poikaa lisää, ja myös heille oli pienestä pitäen kerrottu "isoveljestä".
No, tämä itsessään oli jo uskomatonta... Hiljattain äitini vanha täti kuoli. Hän oli lapseton vanhapiika, joten äitini otti hoitaakseen kaikki hautajaisjärjestelyt, perunkirjoitukset sun muut.
Hautajaisten jälkeen olimme tyhjentämässä hänen asuntoaan ja löysimme vanhan valokuvakansion välistä ison kirjekuoren kirjeitä ynnä muita papereita, kaikki ruotsin kielellä. Äitini alkoi lukea niitä, ja järkyttyi pahemman kerran kun papereiden ja kirjeiden joukosta löytyi 3 syntymätodistuskopiota!
Kävi ilmi että isotätini oli elänyt villin nuoruuden ja synnyttänyt 3 aviotonta lasta. Siihen aikaanhan se oli häpeällistä, joten hänet oli lähetetty synnyttämään lapset Ruotsiin ja antamaan heidät sinne adoptioon.
Oli aika työläs ja pitkä projekti löytää kaikki 3 lasta, mutta lopulta löysimme heidät. Vain yksi heistä oli tiennyt olevansa adoptoitu, mutta muille sisaruksille tämä tieto tuli järkytyksenä.
He ovat nyttemmin pitäneet tiiviisti yhteyttä toisiinsa, ja olleet kiitollisia siitä että löysivät toisensa.
Voin vain kuvitella miltä tuntuu kuulla vuosikymmenten jälkeen omaavansa sisaruksia joista ei ole koskaan ollut tietoinen.
Kai tässä yritän sanoa että sinun, sisaresi ja veljesi kannalta olisi erittäin tärkeää saada tavata toisenne, vielä parempi jos myös isäsi olisi mukana ja kertoisi koko totuuden veljesi syntymästä ja adoptiosta. Toivottavaa olisi myös että sukunne kannustaisi teitä pitämään yhteyttä ja auttaisi teitä siinä parhaansa mukaan. Nythän he ovat vain peitelleet koko asiaa...
Toivon teille kaikille oikein paljon voimia ja jaksamista, nämä ovat usein erittäin kipeitä ja vaikeita asioita. Mutta sen mitä olen läheltä nähnyt ja itse elänyt mukana, voin kertoa että se kipu kannattaa. Varsinkin jos saa niin kuin itse sanoit "isoveljen josta aina haaveili".- Weeeera
Minullekin tuli tuossa pari vuotta sitten aikamoinen pommi niskaan, kun sain sattuman kautta tietää äitini olevankin adoptoitu ja ne hänen sukulaiset eivät sitten olleetkaan verisukulaisia. Sen jälkeen tartuin härkää sarvista ja maistraatin kautta hain äitini oikean äidin osoitteen ja kirjoitin kirjeen.
Nykyään he ovat kirjeenvaihdossa ja juttua riittää ja ovat iloissaan, että löysivät toisensa. Ja minäkin olen iloinen, kun oikea isoäiti löyty.
Mutta ongelmana tässä on se, että tällä isoäidilläni on tytär, mutta ei millään halua hänelle kertoa, että hänellä on sisko! Tää tytär on ainut lapsi! Luulisi hänen olevan iloinen, jos saisi tietää, että hän ei ole tässä maailmassa yksin, vaan hänellä on ihan oikea isosisko. Sitten olisi vielä toinen sisko äitini isän kautta. Äidilläni on osoite tiedossa, mutta ei ole uskaltanut kirjoittaa..
Mutta mitä tässä pitäisi tehdä? Ei vanhan ihmisen toivetta voi rikkoa.. Aika hajottava juttu. Elämä on kyllä yhtä yllätystä. - että jos ja
Weeeera kirjoitti:
Minullekin tuli tuossa pari vuotta sitten aikamoinen pommi niskaan, kun sain sattuman kautta tietää äitini olevankin adoptoitu ja ne hänen sukulaiset eivät sitten olleetkaan verisukulaisia. Sen jälkeen tartuin härkää sarvista ja maistraatin kautta hain äitini oikean äidin osoitteen ja kirjoitin kirjeen.
Nykyään he ovat kirjeenvaihdossa ja juttua riittää ja ovat iloissaan, että löysivät toisensa. Ja minäkin olen iloinen, kun oikea isoäiti löyty.
Mutta ongelmana tässä on se, että tällä isoäidilläni on tytär, mutta ei millään halua hänelle kertoa, että hänellä on sisko! Tää tytär on ainut lapsi! Luulisi hänen olevan iloinen, jos saisi tietää, että hän ei ole tässä maailmassa yksin, vaan hänellä on ihan oikea isosisko. Sitten olisi vielä toinen sisko äitini isän kautta. Äidilläni on osoite tiedossa, mutta ei ole uskaltanut kirjoittaa..
Mutta mitä tässä pitäisi tehdä? Ei vanhan ihmisen toivetta voi rikkoa.. Aika hajottava juttu. Elämä on kyllä yhtä yllätystä.kun saattaa olla tulossa perintöjä, kun näistä isistä ja äideistä aika jättää. - Parhaimmassa tapauksessa alkaa sen helvetinmoinen riitely siitä "kahvikupista" !
Kyll nää tarinat tunnetaan, mutta armias taivas mitä kenellekin kuluu ja miten tunnustetaan tai DNA hankitaan perintöjen saamiseksi. - Weeeeera
että jos ja kirjoitti:
kun saattaa olla tulossa perintöjä, kun näistä isistä ja äideistä aika jättää. - Parhaimmassa tapauksessa alkaa sen helvetinmoinen riitely siitä "kahvikupista" !
Kyll nää tarinat tunnetaan, mutta armias taivas mitä kenellekin kuluu ja miten tunnustetaan tai DNA hankitaan perintöjen saamiseksi.Enpä ole ajatellut tuota kovin paljoa, mutta ei tässä riitelemään ruveta. Sitä paitsi sain juuri tietää, että tämä tätini on kuollut. Hän kuoli syöpään. :(
- Olin 40 v.
Äiti ei ollut kertonut veljestäni. Häpesi ja mikälie ei ollut tunnustanut lasta. Äiti oli antanut lapsen adoptioon ennen avioitumista isäni kanssa. Eipä äiti ollut kertonut isällenikään ennenkuin asia paljastui muuta kautta. Minä sain tietää asiasta viimeisenä perheestä, vuosikymmenien salailun jälkeen.
Kun sitten menin juttelemaan äitini kanssa asiasta sanoi hän odottaneensa varttumistani. Herranjestas 40v. ei mukamas vielä ollut kypsä kuulemaan asiaa. Ja sittenkään en olisi sitä tietoa saanut muille kertoa. Sanoin äidilleni suoraan etten suostu asiaa piilottelemaan enää minuuttiakaan, äiti rukoili odottamaan edes kaksi viikkoa. Sanoin kertovani heti lapsilleni ja muille tutuille heitä tavatessani.
Äitini avautui perheen ulkopuoliselle vasta puolen vuoden kuluttua, veljeni vierailun yhteydessä. Ulkopuolinen henkilö oli poikennut käymään talossa ja tapasi isoveljeni, silloin hän kysyi kuka tämä mies oikein on. Äiti oli esitellyt isoveljeni vanhimpana poikanaan. Se oli avautumisen paikka! - vain näköjään
tapahtuu vielä nykyaikanakin ja sitä ihmettelen.
Ei kenenkään pidä pitää turhia luurankoja kaapissaan. Ei enää nykyaikaan. Asioiden ja lasten salailu on turhaa eneregian tuhlausta. Kun jokainen tiedämme, miten salaisuudet kuormittavat "taustalla" elämää, niin on helpompi kun kertoo. Sinäkin voit ottaa aikuisena asian puheeksi isäsi ja sukusi kanssa ja uskon, että heidänkin silmät avautuvat. On sitten isän ja vanhempiesi häpeä jos ei ymmärrä sinua ja sinun oikeutta päästä tuntemaan ja tustustumaan verisukulaiseen - veljeesi. Avoimuus on paras.- pikkusisareni kertoi...
Kukaan muista sisarista emme tieneet asiasta mitään, kun pikku sisaremme kertoi, että äitimme oli kertonut vain hänelle ennen kuolemaansa, että oma isämme ei ole hänen isänsä! Vaan eräs toinen mies, jonka mekin kaikki sisarukset tunsimme! Hän on kuollut vuosia sitten!
Asia pitää tietysti ottaa huomioon kun aika tulee .... - nina74
olen samaa mielt,kuin vieläkin tätä touhua tapahtuu.on se warmast aikas järkkyä kuulla tuollain uutinen.
mulla tosenlainen juttu... ain elettiin äidin kanss ilman isää ennen äidin kuoleman jälkeen (olin 12v) sain tietää isästäni ja että hänellä kaksi lasta.halusin kovasti ottaa yhteyttä,käwinkin owen takana ei ketään ollu kotona.aikuisen kirjoitin isälleni jota koskaan en ole nähny että minull on lapsia ja voisin laittaa kuvia hälle..eipä mitään ole kuulunu,ajattelen vaan ettei hää halua tietää musta mitään. - ...........
pikkusisareni kertoi... kirjoitti:
Kukaan muista sisarista emme tieneet asiasta mitään, kun pikku sisaremme kertoi, että äitimme oli kertonut vain hänelle ennen kuolemaansa, että oma isämme ei ole hänen isänsä! Vaan eräs toinen mies, jonka mekin kaikki sisarukset tunsimme! Hän on kuollut vuosia sitten!
Asia pitää tietysti ottaa huomioon kun aika tulee ....Toivottavasti ymmärsin väärin.
- ...
Tämä en sen verran lähelle menevä aihe, että pakko kommentoida. Itsekin sain nuorempana kaksi isoveljeä. Olin halunnutkin isoveljeä ja kadehdin ystäviäni joilla oli vanhempia sisaruksia. Sitten vahingossa sain kuulla isäni vanhemmista lapsista, joista muut sukulaiset olivat tienneet.
Mietin aikani mitä tehdä ja lopulta päätin ottaa yhteyttä toiseen heistä. Hän on nykyään minulle hyvin rakas ja tärkeä, mutta vieläkin harmittaa ettemme voineet kasvaa yhdessä. Hyvän isoveljen kuitenkin sain, vaikka hieman myöhässä. Toiseen isoveljeeni en ole uskaltanut ottaa yhteyttä, kun en silloin sitä saanut tehtyä (heillä on siis eri äidit). Toisinaan, kun näen kovasti isääni muistuttavan tietyn ikäisen miehen, mietin voisiko tämä olla toinen isoveljeni. Ikävöin, vaikka en tiedä minkälaista ihmistä ikävöin.
Ethän silti tuomitse isääsi! Ajat olivat silloin toisenlaiset ja kyllä hänellä varmaan on ollut omasta mielestään hyvä syy tehdä niin kuin teki. Ymmärrän kyllä ajatuksiesi kulun, olen miettinyt niitä samoja ajatuksia kerrasta toiseen. Silti sinun isäsi on paras isä sinulle, vaikka ei veljellesi ole sitä ollutkaan, ihan niinkuin minunkin isäni on paras minulle. Ihan paras. - se kumma
ettei läheisiinkään voi luottaa. Mitäköhän omat sukulaiseni mahtavat salata minulta?
- melkoinen järkytys
Ehkäpä isälläsi on vain ollut sellainen elämäntilanne, ettei ole voinut huolehtia veljestäsi? Onko hän esim. ollut todella nuori, kun veljesi on syntynyt?
Vaikea kuvitella, miltä sinusta tuntuu, kun ei itse ole moista kokenut. Mutta sen verran osaan asiaa ajatella, että jos omalle kohdalleni tuollaista sattuisi, olisin varmasti iloinen saadessani tietää, että minulla on veli. Lisäähän se jotenkin turvallisuuden tunnetta, että on sukulaisia. Minun vanhemmat ovat jo iäkkäitä ja minulla ei oikeastaan ole ketään läheisiä sukulaisia sitten, kun he kuolevat. Veljeni on minua paljon vanhempi enkä häntä ja hänen perhettään näe kovin usein. Jotenkin elämäntilanteemme ovat niin erilaiset. Olisin erittäin onnellinen, jos minulla olisi useampi veli tai sisko. Oikeastaan olen ihan kateellinen esim. serkuilleni, joiden perheessä lapsia oli lähes kymmenen. Heillä on aina tukea toisistaan.
Jos kerran isäsi on mielestäsi maailman paras isä, miksi antaisit tällaisen asian muuttaa mitään? Eikö hän edelleen ole huolehtivainen, luotettava ja rakastava isä? Uskon, että hän olisi ollut sitä myös veljellesi jos tilanne olisi ollut toisenlainen. Onko isäsi siis tekemisissä veljesi kanssa? En usko, että häntä häiritsee, jos tietää sinun pitävän yhteyttä veljeesi. Ja miksi et pitäisi? Hän on kuitenkin sukua ja jos hänestä pidät, niin onhan sinulla oikeus häneen tutustua. Eiköhän asiat järjesty ajan kanssa. :) - lailla
mulle ja siskopuolelle (meillä on eri isä) tuli ilmi että meitä on vielä yksi lisää ja tämä sattuu olemaan vielä minun täyssisareni mutta koskaan emme ole häntä tavannut emmekä tiedä missä hän on mutta tiedämme hänen olemassa olostaan. Äitimme oli adoptoinut tämän lapsen vastasyntyneenä. Noh kun äitimme kuolee niin tämäkin asia lopulta selvii sillä tämäkin lapsi on perintövelvollinen......
- ystävälleni
ystäväni on tiennyt monta vuotta että hän sai alkunsa kun hänen isänsä petti omaa vaimoaan naapurikylässä.. hän on myös monta vuotta tiennyt että hänellä on 4 isosiskoa ja kaksi pikkuveljeä toisella paikkakunnalla jotka eivät tiedä hänestä mitään..
nytpä hän sitten aikoo ottaa yhteyttä isosiskoihinsa ja kertoa miten heidän isällä oli pieni syrjähyppy jonka seurauksena ystäväni syntyi...
mahtaavat siskokset järkyttyä aikalailla...- iri
meillä näin että, synnyin äitini ja isäni 2-vuotisen salasuhteen tuloksena. äitini oli sinkku, mutta isäni oli ja on edelleen naimissa ja heillä oli 3 lasta jo ennen mun tuloa. se isäni perhe ei tiedä, eikä isä ole mua koskaan tunnustanu, mutta välittää kyllä. ollaan oltu yhteyksis. eli siis minä olisin niille 3 sisarukselleni se ylläri sisko, jos joskus tietää saisivat. mulla ei kyllä ole tarvetta ottaa yhteyksiä tms.. emmä kaipaa mitään mitä mulla ei ole koskaan olluka eli ne 3 sisarusta lisää.. mulla on jo ihanat isosisko ja pikkuveli ja ne riittää =)
- yllätys-sisko
iri kirjoitti:
meillä näin että, synnyin äitini ja isäni 2-vuotisen salasuhteen tuloksena. äitini oli sinkku, mutta isäni oli ja on edelleen naimissa ja heillä oli 3 lasta jo ennen mun tuloa. se isäni perhe ei tiedä, eikä isä ole mua koskaan tunnustanu, mutta välittää kyllä. ollaan oltu yhteyksis. eli siis minä olisin niille 3 sisarukselleni se ylläri sisko, jos joskus tietää saisivat. mulla ei kyllä ole tarvetta ottaa yhteyksiä tms.. emmä kaipaa mitään mitä mulla ei ole koskaan olluka eli ne 3 sisarusta lisää.. mulla on jo ihanat isosisko ja pikkuveli ja ne riittää =)
uskon myös vahvasti olevani sisko joka ehkä joku kaunis tai vähemmän kaunis päivä vain saattaa ilmestyä pikkuveljensä elämään. meillä oli sama äiti mutta eri isät ja äitimme kuoltua minut sijoitettiin sijaiskotiin ja pikkuveljeni kohtaloa en tiedä. todennäköisesti jäi isänsä huostaan (ei kyllä maailman paras vaihtoehto) enkä ole pikkuveljeäni sen jälkeen nähnyt. olin kuusivuotias ja veljeni 2 kun erosimme. mitään yhteyttä ei pidetty eikä sellaisista osannut huolehtiakkaan vielä niin pienenä. vasta myöhemmällä iällä aloin miettiä vakavasti edes pikkuveljeni sijainnin selvittämistä, mutta etsinnät ovat olleet aika hääppöisiä. osaksi johtuen että..jotenkin minua pelottaa. pelottaa tietää veljestäni yhtäkkiä jotain konkreettista reilusti yli kymmenen vuoden jälkeen. mutta vielä 'pelottavampi' ajatus olisi ottaa oikeasti yhteyttä. tunnetta on vaikea kuvailla, ihan kun olisin syyllistynyt johonkin rikokseen, koska pikkuveljeni ei välttämättä tiedä minusta mitään enkä ole koskaan ottanut yhteyttä
jos sitten yhtäkkiä ottaisin häneen yhteyttä niin mitä tapahtuisi. tulee melkein rikollinen olo pelkästään ajatuksestakin. saattaisin sekoittaa murrosikäisen pasmat perusteellisesti. ja olen miettinyt, onko juuri nyt tosiaan edes hyvä aika ottaa yhteyttä? entä jos odottaisin..?
sekin tekee asiasta ajan kuluessa yhä hankalampaa itsellenikin käsitellä kun mietin, että mitä myöhemmin, sen huonompi. jos joku päivä oikeasti saan kerättyä rohkeutta ja ylipäätään saisin jotain yhteystietoja hänestä, niin syyttäisikö hän minua että miksi en ollut ilmestynyt aijemmin? miksi vasta nyt? ja pahimmassa tapauksessa: miksi ylipäätään ilmestyin? - iri
yllätys-sisko kirjoitti:
uskon myös vahvasti olevani sisko joka ehkä joku kaunis tai vähemmän kaunis päivä vain saattaa ilmestyä pikkuveljensä elämään. meillä oli sama äiti mutta eri isät ja äitimme kuoltua minut sijoitettiin sijaiskotiin ja pikkuveljeni kohtaloa en tiedä. todennäköisesti jäi isänsä huostaan (ei kyllä maailman paras vaihtoehto) enkä ole pikkuveljeäni sen jälkeen nähnyt. olin kuusivuotias ja veljeni 2 kun erosimme. mitään yhteyttä ei pidetty eikä sellaisista osannut huolehtiakkaan vielä niin pienenä. vasta myöhemmällä iällä aloin miettiä vakavasti edes pikkuveljeni sijainnin selvittämistä, mutta etsinnät ovat olleet aika hääppöisiä. osaksi johtuen että..jotenkin minua pelottaa. pelottaa tietää veljestäni yhtäkkiä jotain konkreettista reilusti yli kymmenen vuoden jälkeen. mutta vielä 'pelottavampi' ajatus olisi ottaa oikeasti yhteyttä. tunnetta on vaikea kuvailla, ihan kun olisin syyllistynyt johonkin rikokseen, koska pikkuveljeni ei välttämättä tiedä minusta mitään enkä ole koskaan ottanut yhteyttä
jos sitten yhtäkkiä ottaisin häneen yhteyttä niin mitä tapahtuisi. tulee melkein rikollinen olo pelkästään ajatuksestakin. saattaisin sekoittaa murrosikäisen pasmat perusteellisesti. ja olen miettinyt, onko juuri nyt tosiaan edes hyvä aika ottaa yhteyttä? entä jos odottaisin..?
sekin tekee asiasta ajan kuluessa yhä hankalampaa itsellenikin käsitellä kun mietin, että mitä myöhemmin, sen huonompi. jos joku päivä oikeasti saan kerättyä rohkeutta ja ylipäätään saisin jotain yhteystietoja hänestä, niin syyttäisikö hän minua että miksi en ollut ilmestynyt aijemmin? miksi vasta nyt? ja pahimmassa tapauksessa: miksi ylipäätään ilmestyin?miksi isäsi ei ole ollut sinuun yhteyksissä...?
kuulostaa aika erikoiselta että on ensin perhe, sitten äiti kuolee niin lapset erotetaan toisistaan ja isäkin hylkää..?
mutta jos tuo on totta niin teillä on sentään yhteinen äiti ja olette hetken kasvaneetkin yhdessä, kyllä sinun kannattais ottaa yhteyttä veljeesi. Sitä äitisikin haluaisi varmasti ja veljesi varmasti tykkäisi! - iri
iri kirjoitti:
miksi isäsi ei ole ollut sinuun yhteyksissä...?
kuulostaa aika erikoiselta että on ensin perhe, sitten äiti kuolee niin lapset erotetaan toisistaan ja isäkin hylkää..?
mutta jos tuo on totta niin teillä on sentään yhteinen äiti ja olette hetken kasvaneetkin yhdessä, kyllä sinun kannattais ottaa yhteyttä veljeesi. Sitä äitisikin haluaisi varmasti ja veljesi varmasti tykkäisi!oho sori en huomannu tota et teil on eri isät! no joka tapaukses, sinuna etsisin veljesi =)
- voi käydä
Erosin yhtäkkiä ja löysin itselleni todella kauniin naisen,jonka kanssa olen asunnut nyt muutaman vuoden.Toiset saa yhtäkkiä isoveljiä,minä taas hyvännäköisen naisen.
- yllätys isosisko
Mä sain kans joskus teini-iässä tietää, et mul on isosisko. Nimi on muistaakseni Miia, ja sisarus isän kautta, mut koskaan en oo tavannu, enkä ees tiedä kuinka etsiä. Isäkään ei mun tietojen mukaan ole nähnyt tätä tytärtään, kuin vauvana ja olivat vissiin tämän tytön äidin kanssa sopineet, että tytölle ei kerrota isästään, vaan annetaan tytön pitää äidin uutta kumppania isänään (???). Minunkin on tällä hetkellä turha kysyä isältä lisätietoja. En myöskään tiedä tietääkö isosiskoni minusta tai muusta suvustaan mitään, toivon että jonain päivänä saisin yhteyden häneen...
- KULLAKIN
Voihan aviossakin syntynyt lapsi olla sukujuureton.
Tietääkseni ennen aviossa syntyvä lapsi sai automaattisesti aviopuolison sukunimen,ja myös perimis oikeuden.
ONNEKSI tänäpäivänä on mahdollisuus otattaa DNA jolloin ainakin nää AU lapset tietävät syntyperänsä.
Vaikka sanonta et tieto luo tuskaa,pitää joskus kyllä paikkansa.
MIKÄ SIT ON PAREMPI,JOKAINEN PÄÄTTÄKÖÖN ITSE.
- tiikeriemo67
Äitini ja muut sisaruksensa sai tietää 50 vuotiaana äidinäidin toisen miehen kuoltua että äidillä on isovelipuoli Helsingissä. Ukin kuoltua ei perunkirjoitusta oltu tehty joten vasta mummin uuden miehen kuoltua koko pesä selvitettiin. Ja siinä selvityksessä sisaruskatras sai tietää tästä velipuolesta.
Joka siis ukin aikaisemman suhteen/yhdenillan jutun tulos. - kertomussekaan
vaimoni serkulla oli saksalaisen sotilaan siittämä
velipuoli,(jonka vaimon täti oli antanut jo laitoksella pois. )ja joka tuli hänen äitinsä kuolemayhteydessä esiin, perunkirjoituksessa. jopa vaimoni myönteisesti innostui asiasta..mutta tämä savolainen veli oli perinyt kaikki isänsä kielteiset geenit ja savolaisen ahneuden ja kierouden..hän olisi perinnönjaossa halunnut suurinpiirtein kaiken.
maku meni..eikä ikinä haluta kuulla mitään sellaisesta mulkusta..- tret mtyd shs7y
.. ai että savolaiset kieroja... eiköhän niitä kieroja ole joka sortissa...meillä on puolet sukua pohjalaisia, ja ne vasta ahneita on, setä kun kuoli niin omaisuus oli kelkottu pohjanmaalle ennekuin perunkirjoitus oli edes alkanut... lakimiehetkin ihmetteli ääneen minne omaisuutta on hukattu eikä edes oikeuden päätös ole vieläkään saanut tätä "väestönryhmää" palauttamaan perintojä oikeille omistajille.
- yksi negatiivinenkin
tret mtyd shs7y kirjoitti:
.. ai että savolaiset kieroja... eiköhän niitä kieroja ole joka sortissa...meillä on puolet sukua pohjalaisia, ja ne vasta ahneita on, setä kun kuoli niin omaisuus oli kelkottu pohjanmaalle ennekuin perunkirjoitus oli edes alkanut... lakimiehetkin ihmetteli ääneen minne omaisuutta on hukattu eikä edes oikeuden päätös ole vieläkään saanut tätä "väestönryhmää" palauttamaan perintojä oikeille omistajille.
kieroja ja kateellisia. kyllä ganstereita tietysti löytyy pohjalaisistakin.ei mulla ole ollut mitään mielipidettä savolaisista.ITSE he ovat mulle opettaneet, ettei luottaa voi pennin vertaa. aina syömässä ihmisiä esim.työpaikoissa. vaikka heillä ei olis edes mitään hyötyä, jonku lopputilistä.jopa vankiloissa vihataan niitä. yx venkula kerran sanoi
(stadilainen)et pikkupillun käyttäjille loput liemet ja savolaiselle kippo päähän..oli ollu ruuan jakelijana. savolainen on varmaan hyvin potentiaalinen vasikka. yhden(1)rehellisen savolaisen olen tavannut. ei olis ikinä uskonut, että hän on Kuopijosta
- samanlaista nähnyt
Arvaanko oikein, et sukusi/perheesi/sinä asutte maaseudulla ja ehkäpä jossain päin Pohjois-Suomea... Oon nimittäin pariin kertaan nähnyt just tollasta menoa siellä päin :P Uskonto on nyt ainaski yks selittävä syy.
- dalttonit
Heidän mummonsa on tietämäni mukaan ukkini sisko.Hän oli tehnyt aviottoman lapsen(jota Loiri näyttelee)suku hylkäsi tyttörukan ja uskonto oli pelissä mukana,ainakin mitä lapsuudestani ukkia muistelen.Hulluutta oli ja virsiä veisattiin sunnuntaisin.Säälittäviä olivat poikaressut typeryyksiä tehdessään.Toivottavasti heillä nyt menee paremmin.
Että monesti suku hylkasi tyttären jos paksuksi pamahti ja yksin joutui olemaan ilman sossun tukiasia ym ym miten nykyään autetaan.Tuntuu että meillä kaikilla on luurankoja kaapissa,ja nyt vielä ei todellakaan tiedä naiskenteleeko *veljensä* kanssa kun on tämä viisas laki ja sukunimilaki..... - pojat uhreja
dalttonit kirjoitti:
Heidän mummonsa on tietämäni mukaan ukkini sisko.Hän oli tehnyt aviottoman lapsen(jota Loiri näyttelee)suku hylkäsi tyttörukan ja uskonto oli pelissä mukana,ainakin mitä lapsuudestani ukkia muistelen.Hulluutta oli ja virsiä veisattiin sunnuntaisin.Säälittäviä olivat poikaressut typeryyksiä tehdessään.Toivottavasti heillä nyt menee paremmin.
Että monesti suku hylkasi tyttären jos paksuksi pamahti ja yksin joutui olemaan ilman sossun tukiasia ym ym miten nykyään autetaan.Tuntuu että meillä kaikilla on luurankoja kaapissa,ja nyt vielä ei todellakaan tiedä naiskenteleeko *veljensä* kanssa kun on tämä viisas laki ja sukunimilaki......ku uskontojen kans sekoillaan ja ihmisiä piinataan ,niin se on törkeätä vallankäyttöä....mielenkiintoinen toi sinun kirjoituksesi..kiitos siitä ja hyvää jatkoa
- lennoska
mistä johtuu,ettet ole veljeäs tavannut.
itselläni kuoli mummo parivuotta sitten olin silloin jo kolmekymppinen.enpä ollut koskaan tiennyt kyseistä ihmistä olleenkaan,eikä kukaan ollut välittänyt siitä haluaisinko ehkä oman isoäitini tavata.melko tylyä oli...
en usko,että on kyse isäsi tahdosta,ettet ole veljeäsi tavannut.ihmissuhteet on hankalia ja usein uusien puolisoiden on vaikea hyväksyä,että toisella on ollut elämää jo ennen häntä ja sitten kielletään olemassa yhteydessä aiemmin syntyneisiin lapsiin jne jne....itsekästä eikö? mutta valitettavan totta. nyt,kun tiedät,että sulla on veli tutustu ja nauti tilanteesta.älä ole katkera,vaan iloinen siitä,että saatte mahdollisuuden olla vaikka elämässänne parhaat ystävät.niinhän näissä tuppaa yleensä käymään.noin pitkään jatkuneen salailun kautta ei voi enään olla tulossa,kun pelkkää hyvää.- onnettomuutta kerrakseen
Luin mielenkiinnolla edellisiä viestejä, odotin milloin törmään omaan tilanteeseeni...ei ihan osunut!
Olen nyt yli 5-kymppinen ja onnellisesti naimisissa, monien terapioiden ja itkujen sekä ihmettelyiden jälkeen....mutta...!
Nuorena naisena rakastuin itseäni 5v vanhempaan mieheen, sovimme jotenkin hyvin yhteen, olimme kuin tuttuja toisillemme, samat asiat miellyttivät meitä, harrastukset olivat samanlaisia, olimme kuulemma saman näköisiäkin.
Kihlauduimme, asuimme yhdessä muutaman vuoden , avioiduimme, aloimme odottaa ensimmäistä lastamme, lapsi syntyi vammaisena...siitä alkoi meidän helvettimme, tutkimukset, piina...en jaksa selostaa yksityiskohtia, kamalin hetki oli se kun lääkäri kysyi meiltä että onko meidän mieleemme koskaan tullut sellainen asia että olisimme sisko ja veli!!!
Voitte vain kuvitella mikä järkytys se oli, samalla saimme molemmat vastauksia moniin kysymyksiin!
Meidän elämä järkkyi siitä hetkestä niin että en jaksa enää ymmärtää kuinka siitä yleensä selvittiin, sukulaisten ja ystävien avulla enimmäkseen koska toisistamme emme enää tukea saaneet, emme uskaltaneet lähentyä toisiamme enää ja kaamea syyllisyys sekä epätoivo painoi rajusti, molempia.
Onneksi eräs suvun lakimies alkoi tutkia ihan mielenkiinnosta meidän molempien taustoja ja kyseli meidän vanhemmiltamme asioita jotka saivat heidätkin epätoivoon ja epäilemään toinen toisiaan, meille ei (onneksi) niinä kuukausina kukaan kertonut mitään näistä "tutkimuksista", elimme samassa taloudessa kuin sisko ja veli sekä välillä yritimme itsekin selvittää vanhempiemme tekemisiä siihen aikaan kun olimme syntyneet.
Vain kuin odotimme jotain tapahtuvaksi.
Lopulta asiat selvenivät.
Minun isäni oli nuorena miehenä jollain työkomennuksella tavannut nätin tytön toisella puolella Suomea, viettänyt hänen kanssaan yhden viikonlopun eikä koskaan enää kuullut tytöstä.
Tyttö oli ymmärtänyt olevansa raskaana vasta neljännellä kuulla, pakotettu muuttamaan Oulun kupeeseen tätinsä luokse ja synnyttämään lapsen siellä sekä antamaan sen adoptioon.
Poika-vauva sai uudet vanhemmat alle puolivuotiaana.
Minä sain alkuni noin 4v myöhemmin täällä etelä-Suomessa missä isälläni oli jo oma firma, naapuritalosta löytyi nätti kaupanmyyjä, äitini ja pian oltiin jo naimisissa.
Jostain kumman syystä me opiskelimme samaa alaa, tämä nuori mies Oulusta ja minä, osuimme nuorina aikuisina samaan opistoon, saimme työtä samasta firmasta keski-Suomesta ja siitä alkoi meidän elämämme koettelemukset ystävyyden ja rakastumisen myötä.
Totuuden löytymisen ja kohtaamisen jälkeen isäni kärsi syyllisyydestä niin paljon, että ei kestänyt tätä kaikkea...makaa nyt halvaantuneena sairaalassa...koskaan emme ole millään lailla syyllistäneet häntä mistään.
Entisen mieheni/nykyisen veljeni biologinen äiti kävi meillä kylässä jo vuosia sitten, tapasi monivammaisen pojanpoikansa joka vähän sen jälkeen muutti taivaan kotiin, oli niin vaikeasti sairas että oli laitoshoidossa viimeiset viisitoista vuotta.
Olemme veljeni kanssa eronneet ja minä löytänyt uuden rakkauden, veljelläni on vieläkin aika vaikeaa...tavallaan ehkä etsii vieläkin vastauksia niihin elämän tärkeisiin kysymyksiin.
Sanoisin vain kaikille teille että vaikka elämä kuinka kolhisi ja pahoinpitelisi teitä niin uskokaa ja luottakaa...se hyvä päiväkin tulee joskus ja aurinko lämmöllään saa pahat ajatukset poistumaan...viimeistään aika parantaa haavat ja opettaa ymmärtämään sekä antamaan anteeksi. - tyär
Tai sitten äitikään ei tiedä mitään, jos iskä on salannut juuri siltä kaiken!
Mutta nauttikaa toisistanne sisarukset! Onhan tämä taas positiivinen merkki elämän yllätyksellisyydestä! - Nuarplikka
onnettomuutta kerrakseen kirjoitti:
Luin mielenkiinnolla edellisiä viestejä, odotin milloin törmään omaan tilanteeseeni...ei ihan osunut!
Olen nyt yli 5-kymppinen ja onnellisesti naimisissa, monien terapioiden ja itkujen sekä ihmettelyiden jälkeen....mutta...!
Nuorena naisena rakastuin itseäni 5v vanhempaan mieheen, sovimme jotenkin hyvin yhteen, olimme kuin tuttuja toisillemme, samat asiat miellyttivät meitä, harrastukset olivat samanlaisia, olimme kuulemma saman näköisiäkin.
Kihlauduimme, asuimme yhdessä muutaman vuoden , avioiduimme, aloimme odottaa ensimmäistä lastamme, lapsi syntyi vammaisena...siitä alkoi meidän helvettimme, tutkimukset, piina...en jaksa selostaa yksityiskohtia, kamalin hetki oli se kun lääkäri kysyi meiltä että onko meidän mieleemme koskaan tullut sellainen asia että olisimme sisko ja veli!!!
Voitte vain kuvitella mikä järkytys se oli, samalla saimme molemmat vastauksia moniin kysymyksiin!
Meidän elämä järkkyi siitä hetkestä niin että en jaksa enää ymmärtää kuinka siitä yleensä selvittiin, sukulaisten ja ystävien avulla enimmäkseen koska toisistamme emme enää tukea saaneet, emme uskaltaneet lähentyä toisiamme enää ja kaamea syyllisyys sekä epätoivo painoi rajusti, molempia.
Onneksi eräs suvun lakimies alkoi tutkia ihan mielenkiinnosta meidän molempien taustoja ja kyseli meidän vanhemmiltamme asioita jotka saivat heidätkin epätoivoon ja epäilemään toinen toisiaan, meille ei (onneksi) niinä kuukausina kukaan kertonut mitään näistä "tutkimuksista", elimme samassa taloudessa kuin sisko ja veli sekä välillä yritimme itsekin selvittää vanhempiemme tekemisiä siihen aikaan kun olimme syntyneet.
Vain kuin odotimme jotain tapahtuvaksi.
Lopulta asiat selvenivät.
Minun isäni oli nuorena miehenä jollain työkomennuksella tavannut nätin tytön toisella puolella Suomea, viettänyt hänen kanssaan yhden viikonlopun eikä koskaan enää kuullut tytöstä.
Tyttö oli ymmärtänyt olevansa raskaana vasta neljännellä kuulla, pakotettu muuttamaan Oulun kupeeseen tätinsä luokse ja synnyttämään lapsen siellä sekä antamaan sen adoptioon.
Poika-vauva sai uudet vanhemmat alle puolivuotiaana.
Minä sain alkuni noin 4v myöhemmin täällä etelä-Suomessa missä isälläni oli jo oma firma, naapuritalosta löytyi nätti kaupanmyyjä, äitini ja pian oltiin jo naimisissa.
Jostain kumman syystä me opiskelimme samaa alaa, tämä nuori mies Oulusta ja minä, osuimme nuorina aikuisina samaan opistoon, saimme työtä samasta firmasta keski-Suomesta ja siitä alkoi meidän elämämme koettelemukset ystävyyden ja rakastumisen myötä.
Totuuden löytymisen ja kohtaamisen jälkeen isäni kärsi syyllisyydestä niin paljon, että ei kestänyt tätä kaikkea...makaa nyt halvaantuneena sairaalassa...koskaan emme ole millään lailla syyllistäneet häntä mistään.
Entisen mieheni/nykyisen veljeni biologinen äiti kävi meillä kylässä jo vuosia sitten, tapasi monivammaisen pojanpoikansa joka vähän sen jälkeen muutti taivaan kotiin, oli niin vaikeasti sairas että oli laitoshoidossa viimeiset viisitoista vuotta.
Olemme veljeni kanssa eronneet ja minä löytänyt uuden rakkauden, veljelläni on vieläkin aika vaikeaa...tavallaan ehkä etsii vieläkin vastauksia niihin elämän tärkeisiin kysymyksiin.
Sanoisin vain kaikille teille että vaikka elämä kuinka kolhisi ja pahoinpitelisi teitä niin uskokaa ja luottakaa...se hyvä päiväkin tulee joskus ja aurinko lämmöllään saa pahat ajatukset poistumaan...viimeistään aika parantaa haavat ja opettaa ymmärtämään sekä antamaan anteeksi.Muutama vuosi sitten ihastuin valtavasti erääseen poikaan. Hän oli kertakaikkiaan "täydellinen". Hän sanoi ääneen sen mitä ajattelin, oli fiksu, menevä, kerta kaikkiaan ihana, kuin unelma! Tykkäsin hänestä ihan hirveästi. Eräänä päivänä sain kuitenkin tietää että hän on pikkuserkkuni. Meinas hajota pää kun kuulin sen. Onneksi en ollut sentään mennyt vielä tunnustamaan tunteitani hänelle enkä antamaan mitään muitakaan vihjeitä mihinkään suuntaan. Kerroin tietty myös hänelle että sukulaisia ollaan. Alkoi käyttäytyä mua kohtaan jotenkin erilailla, oli hänelläkin ollut vissiin jotain tunteita mua kohtaan, nyt kun oikein kertaan tiettyjä tilanteita päässäni.
Olishan se toki laillista, mutta ei tunnu miellyttävältä että samaa verta mennään keskenään sekoittelemaan. Koko hommelin jälkeen olin aivan varma etten löydä ketään samanlaista, hupsu tyttönen kun vielä olin. Jälkeen päin olen kyllä nauranut asialle monesti ja todennut että on maailmassa muitakin miehiä. Toisaalta rakastan häntä aivan eri tavalla, rakastan häntä pikkuserkkuna, sukulaisena, enkä tunne häneen muuta vetoa. En ole nähnyt häntä pitkään aikaan kunnolla, mutta pidän häntä silmällä, sillä hän on minulle yksi tärkeimmistä sukulaisistani. - kirjaimellisesti
onnettomuutta kerrakseen kirjoitti:
Luin mielenkiinnolla edellisiä viestejä, odotin milloin törmään omaan tilanteeseeni...ei ihan osunut!
Olen nyt yli 5-kymppinen ja onnellisesti naimisissa, monien terapioiden ja itkujen sekä ihmettelyiden jälkeen....mutta...!
Nuorena naisena rakastuin itseäni 5v vanhempaan mieheen, sovimme jotenkin hyvin yhteen, olimme kuin tuttuja toisillemme, samat asiat miellyttivät meitä, harrastukset olivat samanlaisia, olimme kuulemma saman näköisiäkin.
Kihlauduimme, asuimme yhdessä muutaman vuoden , avioiduimme, aloimme odottaa ensimmäistä lastamme, lapsi syntyi vammaisena...siitä alkoi meidän helvettimme, tutkimukset, piina...en jaksa selostaa yksityiskohtia, kamalin hetki oli se kun lääkäri kysyi meiltä että onko meidän mieleemme koskaan tullut sellainen asia että olisimme sisko ja veli!!!
Voitte vain kuvitella mikä järkytys se oli, samalla saimme molemmat vastauksia moniin kysymyksiin!
Meidän elämä järkkyi siitä hetkestä niin että en jaksa enää ymmärtää kuinka siitä yleensä selvittiin, sukulaisten ja ystävien avulla enimmäkseen koska toisistamme emme enää tukea saaneet, emme uskaltaneet lähentyä toisiamme enää ja kaamea syyllisyys sekä epätoivo painoi rajusti, molempia.
Onneksi eräs suvun lakimies alkoi tutkia ihan mielenkiinnosta meidän molempien taustoja ja kyseli meidän vanhemmiltamme asioita jotka saivat heidätkin epätoivoon ja epäilemään toinen toisiaan, meille ei (onneksi) niinä kuukausina kukaan kertonut mitään näistä "tutkimuksista", elimme samassa taloudessa kuin sisko ja veli sekä välillä yritimme itsekin selvittää vanhempiemme tekemisiä siihen aikaan kun olimme syntyneet.
Vain kuin odotimme jotain tapahtuvaksi.
Lopulta asiat selvenivät.
Minun isäni oli nuorena miehenä jollain työkomennuksella tavannut nätin tytön toisella puolella Suomea, viettänyt hänen kanssaan yhden viikonlopun eikä koskaan enää kuullut tytöstä.
Tyttö oli ymmärtänyt olevansa raskaana vasta neljännellä kuulla, pakotettu muuttamaan Oulun kupeeseen tätinsä luokse ja synnyttämään lapsen siellä sekä antamaan sen adoptioon.
Poika-vauva sai uudet vanhemmat alle puolivuotiaana.
Minä sain alkuni noin 4v myöhemmin täällä etelä-Suomessa missä isälläni oli jo oma firma, naapuritalosta löytyi nätti kaupanmyyjä, äitini ja pian oltiin jo naimisissa.
Jostain kumman syystä me opiskelimme samaa alaa, tämä nuori mies Oulusta ja minä, osuimme nuorina aikuisina samaan opistoon, saimme työtä samasta firmasta keski-Suomesta ja siitä alkoi meidän elämämme koettelemukset ystävyyden ja rakastumisen myötä.
Totuuden löytymisen ja kohtaamisen jälkeen isäni kärsi syyllisyydestä niin paljon, että ei kestänyt tätä kaikkea...makaa nyt halvaantuneena sairaalassa...koskaan emme ole millään lailla syyllistäneet häntä mistään.
Entisen mieheni/nykyisen veljeni biologinen äiti kävi meillä kylässä jo vuosia sitten, tapasi monivammaisen pojanpoikansa joka vähän sen jälkeen muutti taivaan kotiin, oli niin vaikeasti sairas että oli laitoshoidossa viimeiset viisitoista vuotta.
Olemme veljeni kanssa eronneet ja minä löytänyt uuden rakkauden, veljelläni on vieläkin aika vaikeaa...tavallaan ehkä etsii vieläkin vastauksia niihin elämän tärkeisiin kysymyksiin.
Sanoisin vain kaikille teille että vaikka elämä kuinka kolhisi ja pahoinpitelisi teitä niin uskokaa ja luottakaa...se hyvä päiväkin tulee joskus ja aurinko lämmöllään saa pahat ajatukset poistumaan...viimeistään aika parantaa haavat ja opettaa ymmärtämään sekä antamaan anteeksi.Näin Saksassa veli ja sisar:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1501500 - Veri on vettä sakeampaa!
Nuarplikka kirjoitti:
Muutama vuosi sitten ihastuin valtavasti erääseen poikaan. Hän oli kertakaikkiaan "täydellinen". Hän sanoi ääneen sen mitä ajattelin, oli fiksu, menevä, kerta kaikkiaan ihana, kuin unelma! Tykkäsin hänestä ihan hirveästi. Eräänä päivänä sain kuitenkin tietää että hän on pikkuserkkuni. Meinas hajota pää kun kuulin sen. Onneksi en ollut sentään mennyt vielä tunnustamaan tunteitani hänelle enkä antamaan mitään muitakaan vihjeitä mihinkään suuntaan. Kerroin tietty myös hänelle että sukulaisia ollaan. Alkoi käyttäytyä mua kohtaan jotenkin erilailla, oli hänelläkin ollut vissiin jotain tunteita mua kohtaan, nyt kun oikein kertaan tiettyjä tilanteita päässäni.
Olishan se toki laillista, mutta ei tunnu miellyttävältä että samaa verta mennään keskenään sekoittelemaan. Koko hommelin jälkeen olin aivan varma etten löydä ketään samanlaista, hupsu tyttönen kun vielä olin. Jälkeen päin olen kyllä nauranut asialle monesti ja todennut että on maailmassa muitakin miehiä. Toisaalta rakastan häntä aivan eri tavalla, rakastan häntä pikkuserkkuna, sukulaisena, enkä tunne häneen muuta vetoa. En ole nähnyt häntä pitkään aikaan kunnolla, mutta pidän häntä silmällä, sillä hän on minulle yksi tärkeimmistä sukulaisistani.Kolme vuotta aivan uskomattoman ihanan miehen kanssa, ja sattumalta selvisi että ollaan pikkuserkukset.. Eipä se tieto ole rakastamista ja yhdessäoloa haitannut, eipä tarvi enää ihmetellä miten me niin hyvin yhteen sovitaan :))
- alkup....
Asiasta puhuttiin perheen kesken ja se joka oli asian halunnut salata ei ollut meidän äiti vaan iskä. Asia oli erittäin arka iskälle eikä iskä kaikkea vieläkään ole kertonut ja myös sanoi ettei halua niistä asioista puhua. Isä myös sanoi, että heidän puolestaan saadaan pitää yhteyttä veljeen, mutta että iskä ei haluaa häneen olla yhteydessä. Että kyllä se nyt tällä kertaa oli aivan iskän oma valinta
- hienoa
alkup.... kirjoitti:
Asiasta puhuttiin perheen kesken ja se joka oli asian halunnut salata ei ollut meidän äiti vaan iskä. Asia oli erittäin arka iskälle eikä iskä kaikkea vieläkään ole kertonut ja myös sanoi ettei halua niistä asioista puhua. Isä myös sanoi, että heidän puolestaan saadaan pitää yhteyttä veljeen, mutta että iskä ei haluaa häneen olla yhteydessä. Että kyllä se nyt tällä kertaa oli aivan iskän oma valinta
se, että te toiset saatte tavata veljeä.En kyllä kunnioittaisi isän tahtoa( tai kenenkään)jos hän kieltäisi yhteydenpidon. Aikuinen saa päättää, millaisen suhteen pitää ja haluaa. Tosin, ihmettelen miksi isä tavallaan "kieltää" oman lapsensa kun ei halua tätä tavata. Voisi kuvitella, että kuka tahansa ihminen, lapsi/nuori ja aikuinenkin saa trauman tuollaisesta hyljeksinnästä. Lapsi on täysin syytön syntymäänsä, eikä häntä pidä rangaista. Yksi rangaisu on se, ettei vanhempi tapaa, halua tavata, suku hyljeksii jne...kuvitelkaa omalle kohdalle, niin veikkaan etteä suurelle osalle asia ei ole yhdentekevä.
- :))
vielä 40 v sitten aviottomat lapset ja jopa avioerotkin olivat isompi häpeä kuin nyt voidaan edes kuvittella. Salaaminen kuului asiaan, ja tavallista oli että vanhemmat joutuivat sydän verta vuotaen luovuttamaan ja unohtamaan lapsensa. Ei heitä tai sukulaisia voi siitä syyttää, aika vaan oli hirveän ahdasmielistä. Mutta nyt voitte olla iloisia että asia on tullut esiin ja voitte tutustua, eikä mikään estä teitä pitämästä yhteyttä. Ethän anna katkeruuden ja syyttelyn pilata välejäsi kehenkään sinulle tärkeään ihmiseen, yritä ymmärtää sinun säästämiseksesi tarkoitettu salaaminen, vaikka se varmasti sinusta tuntuu käsittämättömältä.
- systeri
ilmestyi minulle 40vuotiaana.
löysin yli 70v äitini itkemästä, ihmettelin mikä
ja miksi ??
Ensin ei tahtonu kertoa ja vaikeeta selvästi oli
hän oli nuorena tyttönä joutunu luopumaan poikavauvasta kun lapsen isä häipyi kun sai vauvasta tietää. Veli oli elänyt tietämättä meistä
nuoremmista sisarpuolistaan. Löytänyt omat syntymä
todistuksensa ja oikean äitinsä nimen. Soitti äidilleen ja kyseli yksityiskohtia. Äiti vaan on salannu asian kaikilta meiltä minä ja 2veljeä ja omilta sisaruksiltaan. Ei ollut koskaan ajatellut että
tähän asiaan enää törmäisi.Uutta veljeäni en ole tavannut ei asu enää suomessa. toivottavasti tapaan vielä.
- Mieheni sai
tyttären 27 vuoden jälkeen, joten kaikki täällä on mahdollista. En itsekään uskonut, että tällaista tapahtuu, mutta elämä on kummallisuuksia ja etenkin SALAISUUKSIA täynnä.
- *tyttönen*
Pakko osallistua tähän keskusteluun.
Mä oon aina tienny että mun äidinäidillä on neljän lapsen lisäksi vielä yksi nuorempi tytär. Hän on adoptoitu keskisuomeen suoraan lastenkodin vauvalasta n. 40 vuotta sitten.. Tämä nuorimmainen on ainoa lapsista johon mummu ei yhteyttä pidä. Muihin neljään niukasti, antoihan hän nekin aikoinaan lastenkotiin syystä tuntemattomasta. Vaikka naimisissa oli lasten isän kanssa.. Tämä Piia (?) ei välttämättä edes tiedä oikeita vanhempiaan.. Aika usein tulee mietittyä häntä, vaikken kuviakaan hänestä ole ikinä nähnyt.Kiva silti tietää, että jossain mullakin on täti.- testit
joudutaan kohta ottamaan käyttöön Suomessa,ennen avioitumista.On niin pikkunen maa tää lintukotomme että sisaruspareja on varmaan jo kymmeniä tietämättään kun ei enää sukunimi ole suvun merkkinä???!!!
Oli pakko kirjottaa kun tarinas tuntu niin mun tekstiltä!Eli itse sain selville muutama vuosi sitten että meidän äiti on joskus pakotettu antamaan lapsensa adoptoitavaksi, löysin vahingossa vanhat adoptiopaperit.Siispä päätin alkaa etsimään veljeäni ja eilen sain häneen yhteyden!Oli tietonen että hänet on adoptoitu, mutta ei tiennyt että hänellä on kaksi pikkusiskoa.Eilen siis järkytin hänet aika tavalla.Viimeinen viesti häneltä eilen oli että sulattelen asiaa palataan ehdottomasti asiaan.En ole kertonut äidilleni että etsin veljemme käsiini...Enkä tiedä millainen soppa tästä vielä syntyy, mutta minusta meillä on oikeus tutustua toisiimme.Samoin teillä!Kiva tietää ettei olla ainoita tällaisen asian kanssa...
- minä iso-sisko
Ei kai ole myöhäistä tutustua siskoihinsa!
Tutustuin Pikku-veljeen isän hautajaisissa,5v sitten.Hän kertoi osoitteet ja nimet pikku-siskojen. Ollaan lähetelty joulu-ja synttäri kortteja.Joulukuussa löysin siskon skypestä ja alettiin kirjoitella. pääsiäisenä tulee käymään.
Olen 62v ja tapaan toisen pikku-siskoistani 50v,pääsiäisenä ekakertaa. Jännittää tosissaan.Isäni
ja hänen avovaimo olivat unohtaneet keskosensa sairaalaan.Sossun huoltaan ja lastenkotiin. Vajaa vuosi ja taas oli toinen sisko maailmassa ja hänet annettiin, myös pois kuin koiranpentu, taas syntyi pikku-veli ,jonka äitinsä hoiti ,erosi isästä,että tälleen minun isä. Minä näin eka kertaa isäni 37v,oli lähtenyt heinäkuussa ja minä synnyin elokuussa veljeni oli 2v Erossa oli sanonut,että hän ottaa tytön,mutta mummi olisanonut että kumpikaan ei lähde. Mihin ojanpohjaan olis minutkin armas isäni tallanut,jos olisivat antaneet periksi. Sota-ajan avioliitto isällä ja äidillä. Kyllä minä lapsena kaipasin,että olis muitakin ,kun ylihuolehtiva veli. Nyt meitä on ainakin !!? 5,mistä tietää monta lisää...
- .-.-.
Minun serkuillanikin on velipuoli josta he eivät tiedä mitään mutta koko muu suku taitaa tietää enkä itsekkään ole kertonut heille kun on kielletty, kerran meinasin mutten sitten uskaltanutkaan. mutta nyt tuli mieleen ettei kukaan ole ajatellut heidän näkökulmasta miltä heistä tuntuu jos he vielä joskus saavat tietää ja nämä minun serkut ja heidän veli asuu kuitenkin samassa kylässä..
- .-.-.
Tai kyllä varmaan moni on ajatellut mutta heidän äiti ei kai sitten ole eikä kukaan viitti puuttua asiaan...
- sattuuhan sitä
Kaikkea se elämä tuo tullessaan. Iloinen yllätys. Sinulle ei kukaan ole mitään kertonu tähän mennessä, olet aikuinen ihminen etkä ole tilivelvollinen kenellekkään. Jos kuitenki haluat kertoa kuulleesi totuuden, se ei ole sinun päänsärky miten vanhempasi sen ottaa. Anna niiden surra kellä on isompi pää...heidän tässä hävetä pitäis kun eivät ole kertoneet. Ei ole helppoja tilanteita, keräät vaan ittes ja teet mikä oikeimmalta tuntuu
- salatun pojan äiti
Oman poikani isä ei halua pitää yhteyttä poikaamme. Isä elää uudessa parisuhteessa johon ilmeisesti toivotaan lapsia. Tämä tyttöystävä tietää että on joku lapsi, mutta estää erolla kiristäen isän ja lapsen tapaamiset. Ja tämä isä kaiken lisäksi tekee tyttöystävänsä mielen mukaan. Kyllä toivoisin että isä eksyy tänne lukemaan viestejä ja tuntee myös piston sydämessään! Itse olen läheltä kokenut tämän salailun kun mummoni ja vaarini ovat yhden yön jutulla saattaneet isäni alkuun eikä isä ole asunut kummankaan vanhempansa kanssa. En tunne siis isän puolen serkkuja tai tätejä tai setiäkään. Olen kyllä muutamia kertoja nähnyt joitakin heistä mutta on paljon muitakin sukulaisia kuin vain he muutamat. Kurjalta tuntuu ajatella että että minulla on serkkuja joiden kanssa saatan olla hyvinkin läheisissä tekemisissä tietämättä mitään!
- sanon vaan
kyllä pidän todella raukkoina niitä miehiä jotka eivät halua olla.tai voivat olla pitämättä pieniin lapsiinsa yhteyttä.lapsiko on syyllinen siihen että on syntynyt.hävetkää kaikki sellaiset miehet!kyllä teiltä joutaisi killuttimet nakata puun oksalle !omasta vapaasta tahdosta ei väkivalloin.
- mieltä täälläkin
sanon vaan kirjoitti:
kyllä pidän todella raukkoina niitä miehiä jotka eivät halua olla.tai voivat olla pitämättä pieniin lapsiinsa yhteyttä.lapsiko on syyllinen siihen että on syntynyt.hävetkää kaikki sellaiset miehet!kyllä teiltä joutaisi killuttimet nakata puun oksalle !omasta vapaasta tahdosta ei väkivalloin.
ja sellainen tarina, että oli monivuotinen suhde jonka seurauksena syntyi lapsi. Molemmat naimisissa silloin ja vakavasta yhteenmenosta puhe. Minä nainen erosin liitostani ja kasvattanut lapsen yksin. Lapsen isä lipesi kuin kiven taa piiloon. Ei ole montaa kertaa omaehtoisesti ottanut yhteyttä , ei halunnut tunnustaa lasta kuin viime tingassa.
Ei ole osallistunut elatukseen, eikä ole kärsinyt puhua edes mistään siihen liittyvästä asiasta. Mitään sopimuksia ei ole, eikä suostunut niitä tekemään.
Luvannut lapselle pitää yhteyttä, mutta ei ole kertaakaan ottanut lapseen henk.kohtaisesti.
Lapsi on jo murrosikäinen ja odottanut eräät kerrat isän yhteydenottoa. Lusmu, luikuri ja todellinen vastuunpakoilija. Kun lapsi oli aikoinaan tulossa, mies oli ehdottomasti aborttia vastaan. Kummallinen asenne, nyt jälkikäteen ajateltuna, kun mitään vastuuta ei ole ollut jakamassa eikä halua jakaa.
Haen oikeuden kautta elatuksia, joita en ole saanut senttiäkään, en myös kunnalta, koska ei ole sopimusta. Kaikkea ei pääse pakoon sentään, vaikka kuin yrittää. - aviomiehissäkin
mieltä täälläkin kirjoitti:
ja sellainen tarina, että oli monivuotinen suhde jonka seurauksena syntyi lapsi. Molemmat naimisissa silloin ja vakavasta yhteenmenosta puhe. Minä nainen erosin liitostani ja kasvattanut lapsen yksin. Lapsen isä lipesi kuin kiven taa piiloon. Ei ole montaa kertaa omaehtoisesti ottanut yhteyttä , ei halunnut tunnustaa lasta kuin viime tingassa.
Ei ole osallistunut elatukseen, eikä ole kärsinyt puhua edes mistään siihen liittyvästä asiasta. Mitään sopimuksia ei ole, eikä suostunut niitä tekemään.
Luvannut lapselle pitää yhteyttä, mutta ei ole kertaakaan ottanut lapseen henk.kohtaisesti.
Lapsi on jo murrosikäinen ja odottanut eräät kerrat isän yhteydenottoa. Lusmu, luikuri ja todellinen vastuunpakoilija. Kun lapsi oli aikoinaan tulossa, mies oli ehdottomasti aborttia vastaan. Kummallinen asenne, nyt jälkikäteen ajateltuna, kun mitään vastuuta ei ole ollut jakamassa eikä halua jakaa.
Haen oikeuden kautta elatuksia, joita en ole saanut senttiäkään, en myös kunnalta, koska ei ole sopimusta. Kaikkea ei pääse pakoon sentään, vaikka kuin yrittää.Olen sen karvaasti kokenut kuin myös lasteni sisarukset!!!Lestaadiolais suvun vesan kanssa tein kaksi ja älysin lähtee litomaan ajoissa.Nyt on pojilla 3sisarusta ja pitävät yhteyttä toisiisa on tosi lämpimät välit mun on 30vja 28v muut 26v 24v ja 10v,anoppi vähät on välittänyt kun on talo espanjassa ja isä senkun ajattelee omaa napaansa.Sillon muistaa jälkeläisensä jos on heiltä jotain vailla,poijat on pari kertaa isänsä haukkunut ja aiheesta,me vanhempien lasten äidit olemme parhaat kamut ja meillä ei ole puolikkaita lapsia,ihan ovat kokonaisia ja rakkaita mulle kaikki 4 vaikka omaa on 2.Nuorinta en ole nähnyt kun pari kertaa??
- isoveli minäkin
Yleensä tulee pikkuveli, joka on 4 päivää vanha ja sillä on naama rutussa.
Sinulle tuli isoveli ykskaks yllättäen. Onnea!
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin kun katsoit salaa ja
Hymyilit sieltä kaukaa 😍☺️ mutta hämmennyin ja tilanne oli niin nopeaa ohi etten oikeen kerennyt mukaan 😢 säteilit ku645240Povipommi, ex-Playboy-malli Susanna Penttilä avoimena - Paljastaa suhteestaan miehiin: "Olen..."
No nyt! Susanna Penttilä on OnlyFans-vaikuttaja ja yrittäjä sekä yksi uuden Petolliset-kauden kisaajista. Onpa 53-vuoti692485- 2682406
Katu täyttyy...
Hei, oli pakko laittaa vielä tää. Huomaan että olet suuttunut. Minähän sanoin että poistun, olit paikalla. Olin pettynyt362359Korjaa toki jos...
Koet että ymmärsin sinut kuitenkin aivan väärin. Jännittäminen on täyttä puppua kun et muitakaan miehiä näköjään jännitä191694Ympäristötuhoministeri Multala: "Olin humalassa"
Ruisrockin rokkimimmi myöntää: https://www.is.fi/politiikka/art-2000011407835.html Nämä ministerikuvatukset saavat ilm2191488Taas joku junan alle
Piltolan tasoristeyksessä: https://www.tilannehuone.fi/ Uutinen Iltalehdessä, Iltasanomissa, MTV:llä, Ylellä jne. Jossai521084Harmittaa...Lampsiinjoen sillat
Tulva vei toisen ja toinenkin hajosi. Mielellään korjaisin molemmat, mutta ei ole resursseja siihen hommaan. Ikää jo 72v131043- 891016
- 66947