?Mitä

8kk narttupentumme tekee ilmeisesti juoksujaan ja murkkuilee, sillä sen käytös on parin viime päivän aikana ollut melko outoa. Eilen se yhtäkkiä haukkui kotona miehelleni, kuin olisi pelännyt tätä. Tämä tapahtui koiran torkkuessa olohuoneen matolla ja meidän istuskellessa rauhassa sohvalla. Koira siis yhtäkkiä heräsi(?) nousi ja alkoi haukkumaan kauhuissaan miehelleni. Tämä nousi ja kyykistyi koiran puoleen, jutteli rauhallisella äänellä ja koira rauhoittui. Heilutteli hämillään häntäänsä ja pusutti kasvoja.
Äsken olin sen kanssa kävelyllä aivan tutuilla kulmilla ja yhtäkkiä alkoi taas tuo pelokas haukunta. Katselin siinä ympärilleni, mutten nähnyt kerrassaan mitään erikoista. Jatkoin rauhallisesti matkaa ja koira venkuili remmin päässä ja haukahteli joka suuntaan. Olimme jo tulossa kotiinpäin, joten tätä kesti noin viitisen minuuttia. Koira ei rentoutunut edes heti kotioven sulkeuduttua, mutta riisuin normaalisti vaatteeni enkä ollut huomaavinani, että se oli jotenkin vauhkon oloinen. 8-kuiseksi pennuksi narttumme on siis muuten kovin rauhallinen ja hauku se ei koskaan.
Jo aiemmin koira on etenkin pimeällä ollut ihan pentukuukausia valppaampi ja lisäksi luoksetulo ei ole ollenkaan niin varmaa kuin vielä puolivuotiaaksi saakka.
Normaaleja juttuja siis tämänikäiselle, eikö niin? Onko neuvoja, miten tukea koiraa tänä ajanjaksona? Nyt olen kehunut kovasti kaikista tutuistakin jutuista (vaikkapa istumisesta hihnan kiinnittämisen yhteydessä jne), jotta koira saisi usein "onnistua" ja sen itsetunto säilyisi reippaana. Olen myös ulkoillut paljon tutuissa, rauhallisissa paikoissa ja järjestänyt koiralle leikki-mahdollisuuksia tuttujen kavereiden kanssa. Jos (ja kun..) noita "paniikkikohtauksia" vielä tulee, onko hyvä vain jatkaa normaaliin tapaan - eli jos en ulkona esimerkiksi ymmärrä, mille koira edes haukkuu. Mitään torumista en tietenkään edes harkitse (koirahan hämmentyisi vain lisää) mutta entä rauhoittelun hyödyt ja haitat? Parempiko vain olla huomioimatta koko asiaa? Tämänpäiväisellä lenkillä koiralle jäi haukku ja vauhkous ikäänkuin päälle: en alunperinkään hoksannut, mikä sen säikäytti ja kulman takana se jo olikin varauksellinen joitakin uusia ihmisiä ja asioita kohtaan...
Minulla "oli" siis rohkeahko ja luottavainen pentu ja nyt kaipaisin apua, miten tukea sitä tässä vaiheessa, jotta se on tervepäinen myös aikuisena.

Kiitos!
4374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

seku vaa naurahat koiralles ja tuumaat "elähä höpötä" tjn.. mennee ohi ku juoksut loppuu :) ellei siis oo mittää oikeeta hättää :)

Äänestä
  • Ensimmäistä juoksua ei siis ole vielä tullut, ja vasta epäilen tämän oudon käytöksen enteilevän tulevaa kiima-aikaa (eikä mitään ikävää!) Ilmeisesti tämä voi olla muutakin murkku-oireilua ts uroksella voi kai olla samanikäisenä samankaltaista outoilua?
    Tietysti yksilökohtaista -kuten naisillakin- mutta käyttäytyvätkö teidän narttunne oudosti juoksuajan aikana myös aikuisena (ei siis vain ekat juoksut)?

    Äänestä

  • kuulu vielä kirjoitti:

    Ensimmäistä juoksua ei siis ole vielä tullut, ja vasta epäilen tämän oudon käytöksen enteilevän tulevaa kiima-aikaa (eikä mitään ikävää!) Ilmeisesti tämä voi olla muutakin murkku-oireilua ts uroksella voi kai olla samanikäisenä samankaltaista outoilua?

    Minusta tuo ei välttämättä ole vielä merkki juoksuista. On tyttöni on kohta 10kk ja aika tarkalleen 8kk ikäisenä teki samoin. Ja juoksuja ei näy vielä.
    Itse tulkitsin tuo kasvamiseksi. Pentu alkaa olla tietoisempi omasta reviiristään ja sen takia rupeaa hieman näitä "mörköjä" näkemään (juuri kuin meilläkin varsinkin pimeällä höristeltiin korvia, ja miespuolisia kavahdeltiin). Nyt se alkaa hieman rauhoittua, mutta hajumaailma on vienyt ihan mukanaan.
    Meillä nimittäin pian tuo jälkeen alkoi hajut viedä mukanaan, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Siksi uskonkin, että pentu on ruennut tajuamaan oman tilansa, ja muiden koirien merkkauket jne.
    Ette ole ainoita ihmettelijöitä. :) Kovin kyllä kuulostaa tutulta. :D

    Äänestä

  • kuulu vielä kirjoitti:

    Ensimmäistä juoksua ei siis ole vielä tullut, ja vasta epäilen tämän oudon käytöksen enteilevän tulevaa kiima-aikaa (eikä mitään ikävää!) Ilmeisesti tämä voi olla muutakin murkku-oireilua ts uroksella voi kai olla samanikäisenä samankaltaista outoilua?
    Tietysti yksilökohtaista -kuten naisillakin- mutta käyttäytyvätkö teidän narttunne oudosti juoksuajan aikana myös aikuisena (ei siis vain ekat juoksut)?

    pöliäksihä nartut mennee juoksujen aikaan xD
    Vanha labbikseni heittäyty sillon umpikuuroksi ja käskyt osaamattomaksi..xD vanahemmuuttaan siitä tuli juoksujen aikaan tosi vihanen ihmisille nii oli pakko alakaa iha tosissaan varomaan vastaantulioita ku saatto yrittää purra, mutta juoksujen loputtua oli taas oma ilonen ja kiltti ittesä :)
    nykynen nuori narttu heittäytyy kans kuuroksi ja osaamattomaksi, luupäiseksi ja mieltään osottavaksi angstaavaksi teiniksi xD mutta seki meni ohi ku juoksut loppu :) onneksi..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmettä? kirjoitti:

8kk narttupentumme tekee ilmeisesti juoksujaan ja murkkuilee, sillä sen käytös on parin viime päivän aikana ollut melko outoa. Eilen se yhtäkkiä haukkui kotona miehelleni, kuin olisi pelännyt tätä. Tämä tapahtui koiran torkkuessa olohuoneen matolla ja meidän istuskellessa rauhassa sohvalla. Koira siis yhtäkkiä heräsi(?) nousi ja alkoi haukkumaan kauhuissaan miehelleni. Tämä nousi ja kyykistyi koiran puoleen, jutteli rauhallisella äänellä ja koira rauhoittui. Heilutteli hämillään häntäänsä ja pusutti kasvoja.
Äsken olin sen kanssa kävelyllä aivan tutuilla kulmilla ja yhtäkkiä alkoi taas tuo pelokas haukunta. Katselin siinä ympärilleni, mutten nähnyt kerrassaan mitään erikoista. Jatkoin rauhallisesti matkaa ja koira venkuili remmin päässä ja haukahteli joka suuntaan. Olimme jo tulossa kotiinpäin, joten tätä kesti noin viitisen minuuttia. Koira ei rentoutunut edes heti kotioven sulkeuduttua, mutta riisuin normaalisti vaatteeni enkä ollut huomaavinani, että se oli jotenkin vauhkon oloinen. 8-kuiseksi pennuksi narttumme on siis muuten kovin rauhallinen ja hauku se ei koskaan.
Jo aiemmin koira on etenkin pimeällä ollut ihan pentukuukausia valppaampi ja lisäksi luoksetulo ei ole ollenkaan niin varmaa kuin vielä puolivuotiaaksi saakka.
Normaaleja juttuja siis tämänikäiselle, eikö niin? Onko neuvoja, miten tukea koiraa tänä ajanjaksona? Nyt olen kehunut kovasti kaikista tutuistakin jutuista (vaikkapa istumisesta hihnan kiinnittämisen yhteydessä jne), jotta koira saisi usein "onnistua" ja sen itsetunto säilyisi reippaana. Olen myös ulkoillut paljon tutuissa, rauhallisissa paikoissa ja järjestänyt koiralle leikki-mahdollisuuksia tuttujen kavereiden kanssa. Jos (ja kun..) noita "paniikkikohtauksia" vielä tulee, onko hyvä vain jatkaa normaaliin tapaan - eli jos en ulkona esimerkiksi ymmärrä, mille koira edes haukkuu. Mitään torumista en tietenkään edes harkitse (koirahan hämmentyisi vain lisää) mutta entä rauhoittelun hyödyt ja haitat? Parempiko vain olla huomioimatta koko asiaa? Tämänpäiväisellä lenkillä koiralle jäi haukku ja vauhkous ikäänkuin päälle: en alunperinkään hoksannut, mikä sen säikäytti ja kulman takana se jo olikin varauksellinen joitakin uusia ihmisiä ja asioita kohtaan...
Minulla "oli" siis rohkeahko ja luottavainen pentu ja nyt kaipaisin apua, miten tukea sitä tässä vaiheessa, jotta se on tervepäinen myös aikuisena.

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu