Kysymys

Eli neuvolasta sanottiin,että nyt saisi alkaa antamaan jogurttia. Suositeltiin bulgarian jogurtin lisäksi rasvattomia jogurtteja.
Ainakin Valion rasvaton jogurtti on makeutettu fruktoosilla,aspartaamilla ja asesulfaami K:lla. Onkos ne nyt sit ihan hyviä pienelle lapselle?
6328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Käsittääkseni ainakin on parasta antaa maustamattomia jugurtteja/viilejä/rahkoja ja maustaa itse marjoilla, hedelmillä tai soseille.

Äänestä

Jogurtit aloitettiin siinä vuoden ikäisenä, ehkä 11 kk. Silloin kun alettiin juomaan tavallista maitoa ym muita maitotuotteita. Ihan olen kummallekin lapselle antanut "tavallisia" kaupan jogurtteja. Esimerkiksi jacky ja kidius jogurtit ovat tosi pehmeitä ja lapset tykkää.

Neuvolathan aina valistavat että KAIKKI mitä lapsesi syö pitää olla rasvatonta ja kälä kälä...pah! Lapsi tarvitsee erilaisia rasvoja kasvaakseen. Ihan saa meidän lapset ainakin syödä normaaleja ruokia, ei joka purnukan kyljessä todellakaan tarvi lukea RASVATON!

Äänestä

Minä ainakin antaisin mieluummin sitä "pahalla"rasvalla höystettyä jogurttia kuin makeutusaineilla pilattua. Uskon, että makeutusaineista on paljon enemmän haittaa.

Äänestä

hermomyrkkyä? Aspartaami on juuri sitä. Tavallinen rasva on tarpeellista ja terveellistä mm. lapsen aivoille.

Äänestä
  • mukana se sokeri. Mikä kyllä taitaa olla pienempi paha.

    Äänestä

Tuo rasvan välttely on kyllä mielestäni huuhaata, mutta yleisten ravitsemussuositusten mukaanhan neuvolat suosittelee vaikka kyse olis ihan pikkulapsista :(

Meillä lapset syövät kyllä normaalirasvaisia viilejä ja jogurtteja, mutta sokerin ja makeutusaineiden määrä koitetaan pitää matalana. Eli juuri niitä "lastenjogurtteja" ei osteta (kidiukset ym.), niissä on ihan kamalasti sokeria ja monissa vaikka mitä lisäaineita. Lähinnä siis maustamattomia versioita syödään ja laitetaan marjoja ja hedelmiä sekaan. Ei tuolle 2-veelle edes kelpaa mitkään makeammat jutut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jogurtista. kirjoitti:

Eli neuvolasta sanottiin,että nyt saisi alkaa antamaan jogurttia. Suositeltiin bulgarian jogurtin lisäksi rasvattomia jogurtteja.
Ainakin Valion rasvaton jogurtti on makeutettu fruktoosilla,aspartaamilla ja asesulfaami K:lla. Onkos ne nyt sit ihan hyviä pienelle lapselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu