Tahtoisin tietää millainen on ollut teidän ensimmäinen rottweiler? Miten koulutus meni? Meillä on "merkin" vaihtaminen nyt edessä, koska koiramme jouduttiin lopettamaan vanhemmuuteen.
Miten onnistuit ensimmäisen rottweilerin kanssa?
3
520
Vastaukset
Ensimmäinen rottweilerini sain 5 vuotta sitten. Ihastuin rotuun kun veljelläni oli rotikka, ja se sai kiinostumaan rodusta ja sitten rotikat vei mennessään.
Perusasioita tuon kanssa tuli koulutettua ihan oman tietämyksen mukaan, mikä kyllä silloin oli vähäistä mitä se nyt on. Mutta, maalaisjärjellä pääsi pitkälle..
Tuon kanssa ollaan kasvettu yhdessä teiniajoista aikuisuuteen!- rotikka tuli
meille 6 vuotta sitten. Itse olin rotua vastaan ja tavallaan vähän pelkäsinkin rotua, kun meillä oli vielä sillä hetkellä ihan pieniä lapsiakin. Mies taas ei suostunut edes harkitsemaan muuta rotua, ja hyvä niin näin jälkikäteen.
Koultus tapahtui ihan ns. kotikonstein, ulkoilujen yhteydessä. Meille sattui vielä ensimmäiseksi rotikaksi "helppo" tapaus jolle ei tarvinnut paljon käskyjä toistella. Toinen rotikkamme oli kuin kopio ekasta.
Vasta kolmantena (nyt 3v) tulut rotikka oli haastava tapaus, ja on edelleenkin. Kaksi ensimmäistä on narttuja, tämä kolmas on uros.
Tämä kolmas on myös ensimmäinen, jonka kanssa ollaan jouduttu ihan ammattikouluttajan luona käymään. Pikkuhiljaa alkaa järki pojalla toimia. Kovapäinen on kuin mikä, yrittää pomottaa jne, näin kolmen vuoden sitkeällä koulutuksella aletaan tulla juttuun. Kouluttaja sanoi, että tämä on tyypillinen uros, ja meillähän oli kokemusta vaan narttujen koulutuksesta. Toiset taas ovat sanoneet, ettei sukupuolella pitäisi olla niin kauheasti väliä. Meidän kohdalla ainakin näyttäisi olevan reipaskin ero koulutettavuudessa.
Mutta onnea vaan uuden perheenjäsenen hankintaan. - ...::...
Meillä rotikka oli toinen koira mutta eka rotikka kumminki. otimme nartun joka oli todella helpoo kouluttaa ja kilti tyttö on tullut. Kun ottaa vaan kunnon asenteen niin hyvä tulee :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2193190Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3132791Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751808Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e551715Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?451585- 1221376
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,111322Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171270Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4281266- 1051259