Eli minulla on exäni kanssa yhteishuoltajuus. Olisin kysynyt, teiltä joilla on yksinhuoltajuus, kuinka sen saa ja miten sitä hakea?
Meillä lapsen isä halusi välttämättä yhteishuoltajuuden kun lastenvalvoja sitä niin kamalasti aikoinaan tuputti. Nyt on kuitenkin n.2vuotta ollut niin ettei isää ole lapsensa juurikaan kiinnostanut. Isä ei juurikaan soittele pojalleen (siis soittaa n.2kk välein, jollen minä ole yhteydessä). Ja yhteydenpito on muutoinkin todella vähäistä. Lapsi on isänsä luona n. joka toinen kuukausi, olen ehdottanut isälle, josko vähän useammin, mutta isällä "ei ole aikaa" koskaan.
Eli yksinhuoltajuuden haluaisin, koska minusta tuntuu että yhteishuoltajuus vain roikkuu perässä, ja koska isä ei ota vastuutaan eikä suoraan sanottuna pahemmin välitä, niin miksi olisin yhteishuoltaja hänen kanssaan.
yksinhuoltajuus?
8
2660
Vastaukset
- jishijhsai
Ei yksinhuoltajuus muuta tapaamisasioita yhtään mihinkään. Jos etä ei ole kiusantekijä, eli tahallaan vaikeuta tarvittavaa päätöksentekoa mikä liittyy lapsen kouluratkaisuihin, muuttamiseenne toisaalle, terveydenhoidon ratkaisuihin tai matkustamiseen ulkomaille, en tiedä mitkä pitävät perusteet keississäsi olisi hakea yksinhuoltajuutta.
Oikeudessa tuskin sitä saisit sillä perusteella, että etä ei tapaa riittävän usein. Jos hän itse on asiaan suostuvainen, niin sitten riittää asian muuttaminen lastenvalvojan luona.
Tapaamisia etän kanssa et silti saa muutettua sitä kautta enemmäksi tai kokonaan pois. Se on lapsen oikeus. Valitettavasti vain jotkut etät eivät sitä tajua.- ....
Sen verran oikaisua, että saat kyllä yksinhuoltajuuden oikeudelta, jos pystyt näyttämään, ettei isä ole kiinnostunut lapsista. Meillä vähän sama tilanne kuin sinulla ja hain oikeudesta yksinhuoltajuutta. Kerroin oikeudessa, että olen yrittänyt tukea isän ja lapsien välistä suhdetta ja tapaamisia olen järjestänyt, mutta isä toistuvasti perunut jne. Nämä melkeinpä riittivät. Isä ei pystynyt sanomaan vastaan, kun asia näin oli.
Ikävä kyllä, moniakaan isiä ei kiinnosta lapsensa tarpeeksi. Kyllä yhdytään, mutta vastuu ja lapsista huolehtiminen -siihen ei oteta osaa, kuin rahallisesti.. ja aina eivät niinkään.
Eli tärkein mitä halusin sanoa, on että yksinhuoltajuuden voi saada sillä perusteella, jos isä ei ole kiinnostunut lapsista! Kysy vaan lisää, voin kertoa lisää, minulla on laajemmiltikin kokemusta näistä asioista. - eri kuin yllä
.... kirjoitti:
Sen verran oikaisua, että saat kyllä yksinhuoltajuuden oikeudelta, jos pystyt näyttämään, ettei isä ole kiinnostunut lapsista. Meillä vähän sama tilanne kuin sinulla ja hain oikeudesta yksinhuoltajuutta. Kerroin oikeudessa, että olen yrittänyt tukea isän ja lapsien välistä suhdetta ja tapaamisia olen järjestänyt, mutta isä toistuvasti perunut jne. Nämä melkeinpä riittivät. Isä ei pystynyt sanomaan vastaan, kun asia näin oli.
Ikävä kyllä, moniakaan isiä ei kiinnosta lapsensa tarpeeksi. Kyllä yhdytään, mutta vastuu ja lapsista huolehtiminen -siihen ei oteta osaa, kuin rahallisesti.. ja aina eivät niinkään.
Eli tärkein mitä halusin sanoa, on että yksinhuoltajuuden voi saada sillä perusteella, jos isä ei ole kiinnostunut lapsista! Kysy vaan lisää, voin kertoa lisää, minulla on laajemmiltikin kokemusta näistä asioista.Käytännössä sä et tarvitse edes tota perustelua. Toki joku perustelu täytyy olla. Asia ratkaistaan oikeudessa ja silloin paino on sillä, miten isä osaa asiansa esittää.
Ei tossa sun yksinhuollossa näin pintatiedolla ajatellen mitään järkeä ole, mutta halusin vain korjata yleistä? virheellistä käsitystä, että yksinhuoltoon tarvittaisiin jokin "hyvä" perustelu. - jioahjodaho
eri kuin yllä kirjoitti:
Käytännössä sä et tarvitse edes tota perustelua. Toki joku perustelu täytyy olla. Asia ratkaistaan oikeudessa ja silloin paino on sillä, miten isä osaa asiansa esittää.
Ei tossa sun yksinhuollossa näin pintatiedolla ajatellen mitään järkeä ole, mutta halusin vain korjata yleistä? virheellistä käsitystä, että yksinhuoltoon tarvittaisiin jokin "hyvä" perustelu.Juu, ajatuksenani varmaankin olikin enemmän juuri se, että itsellä on hyvä olla pitävä perustelu valmiina, kun haluaa vielä enemmän irti erotusta osapuolesta, eli yhteisestä vanhemmuudesta - myös siksi, että jos se toinen yhteishuollon osapuoli kuitenkin haluaa olla yhteishuoltaja, niin hän voi keveät perusteet kaataa hyvällä verbaalisella akrobatialla. Oli totuus mikä vain.
Lisäksi kannattaa muistaa, että mikään maailmassa ei muuta sitä tosi asiaa, ketkä lapsen vanhemmat ovat. Lapsella on oikeus heihin kumpaankin ja oikeus siihen, että sitä suhdetta tuetaan arjessa jatkuvasti olevan vanhemman toimesta, jota ei jatkuvasti arjessa ole. Sillä on merkitystä lapsen persoonalliselle kehitykselle ja käsitykselle itsestään ja juuristaan. Se ei ole pikkujuttu silloinkaan, vaikka toinen olisi ollut pelkkä yhden yön juttu. Lapselle sillä on merkitystä.
Ymmärrän että tuohduttaa, kun näyttää siltä ettei toinen välitä lapsestaan. Jos hän ei ole kiusaa tekevä häirikkö, en silti ymmärrä, miten tukee vastuunottamista omasta lapsesta se, että kaikki loppukin pieni vastuu viedään vallan pois? Jotkut kasvavat vastuuseen vasta kun kasvavat mieleltään riittävän aikuisiksi vanhemmuuteen. Jos näin käy tällä hetkellä välinpitämättömän etän kanssa, niin lapselle se voi olla suuri eheyttävä kokemus toisenkin vanhemman huolenpidosta hieman myöhemminkin. Mitä mahdollisuuksia olla hyvä vanhempi jää vanhemmalle, jolla ei ole huoltajuutta? Jos ainoa syy yksinhuoltajuuden hakemiseen on se, että itse ei halua olla tekemisissä yhtään sen ihmisen kanssa joka kuitenkin joskus on todistettavasti ainakin sen kerran samojen lakanoiden väliin mahtunut, syy on väärä. Jos syy on se, että käytännön asioiden hoitamista vaikeuttaa tahallisesti hankala etä, se on erittäin hyvä syy.
Lasta ei omista kukaan. Hän on onnellisten lainaa. - alkuperäinen.
jioahjodaho kirjoitti:
Juu, ajatuksenani varmaankin olikin enemmän juuri se, että itsellä on hyvä olla pitävä perustelu valmiina, kun haluaa vielä enemmän irti erotusta osapuolesta, eli yhteisestä vanhemmuudesta - myös siksi, että jos se toinen yhteishuollon osapuoli kuitenkin haluaa olla yhteishuoltaja, niin hän voi keveät perusteet kaataa hyvällä verbaalisella akrobatialla. Oli totuus mikä vain.
Lisäksi kannattaa muistaa, että mikään maailmassa ei muuta sitä tosi asiaa, ketkä lapsen vanhemmat ovat. Lapsella on oikeus heihin kumpaankin ja oikeus siihen, että sitä suhdetta tuetaan arjessa jatkuvasti olevan vanhemman toimesta, jota ei jatkuvasti arjessa ole. Sillä on merkitystä lapsen persoonalliselle kehitykselle ja käsitykselle itsestään ja juuristaan. Se ei ole pikkujuttu silloinkaan, vaikka toinen olisi ollut pelkkä yhden yön juttu. Lapselle sillä on merkitystä.
Ymmärrän että tuohduttaa, kun näyttää siltä ettei toinen välitä lapsestaan. Jos hän ei ole kiusaa tekevä häirikkö, en silti ymmärrä, miten tukee vastuunottamista omasta lapsesta se, että kaikki loppukin pieni vastuu viedään vallan pois? Jotkut kasvavat vastuuseen vasta kun kasvavat mieleltään riittävän aikuisiksi vanhemmuuteen. Jos näin käy tällä hetkellä välinpitämättömän etän kanssa, niin lapselle se voi olla suuri eheyttävä kokemus toisenkin vanhemman huolenpidosta hieman myöhemminkin. Mitä mahdollisuuksia olla hyvä vanhempi jää vanhemmalle, jolla ei ole huoltajuutta? Jos ainoa syy yksinhuoltajuuden hakemiseen on se, että itse ei halua olla tekemisissä yhtään sen ihmisen kanssa joka kuitenkin joskus on todistettavasti ainakin sen kerran samojen lakanoiden väliin mahtunut, syy on väärä. Jos syy on se, että käytännön asioiden hoitamista vaikeuttaa tahallisesti hankala etä, se on erittäin hyvä syy.
Lasta ei omista kukaan. Hän on onnellisten lainaa.Kiitos vastauksista. Pointtini asiassa oli siis se että miksi olisin yhteishuoltajuudessa, kun isää ei vain innosta koko asia. Miksi kysyisin isältä mitään lapseen liittyvää tärkeissä asioissa, kun ei hän tiedä lapsen arkisista perusasioistakaan mitään. Eikä kiinnosta tietääkään.
- on kysyä isältä
alkuperäinen. kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Pointtini asiassa oli siis se että miksi olisin yhteishuoltajuudessa, kun isää ei vain innosta koko asia. Miksi kysyisin isältä mitään lapseen liittyvää tärkeissä asioissa, kun ei hän tiedä lapsen arkisista perusasioistakaan mitään. Eikä kiinnosta tietääkään.
suoraan, voisiko hän tulla allekirjoittamaan kanssasi paperit yksinhuoltajuudestasi sos.toimeen, niin sinun ei sitten tarvitsisi vaivata häntä millään lapsen asioilla, vaan voisi keskittyä vain tapaamisiin.
Pointtia silti on tuossakin, että se on myös viimeisen vatuunrippeen poistaminen isältä, joka todennäköisesti etäännyttää häntä lapsesta entisestään. Jos koet että se on lapselle paras, niin sitten vaan myllyt pyörimään.
- yhteinen huoltaja
isä ei ole koskaan osallistunut lasten kuluihin, hankintoihin tai harrastuksiin mitenkään. Maksaa minimi elarin ja tapaa lapsia pari kertaa vuodessa ja syntymäpäivälahjan antaa jos muistaa. Toisinaan hän haukkuu lapsensa ja muutama vuosi eron jälkeen kiusasi oikein olan takaa soittelemalla ja kirjoittelemalla kirjeitä, joissa arvosteli lasten ulkonäköä ja älykkyyttä ym.
Siitä huolimatta meillä on sossun armosta yhteishuoltajuus, vaikka emme voi tulla samaan huoneeseen. Huoltajuus- ja elatussopimus meni oikeuden kautta ja indeksikorotukset kirjattiin tapaamatta toisiamme.
Yhteishuoltajuus on typerä keksintö, mutta ei siitä juuri ole ollut haittaa. Meillä on rajattu yhteishuoltajuus siihen, ettei minulla ole mitään velvollisuutta tiedottaa asioista isälle enkä yleensä tiedota. Passit hankin lapsille ja siihen piti isän nimi saada. Ei tullut ogelmia ja jos olisi tullut olisin ottanut yhteyttä sossuun ja sanonut, että isä haittaa lasten oikeuksia ja se siitä.
Ei yhteishuoltajuus ole sen kummempi kuin yksinhuoltajuuskaan. Kun lapset kasvavat sillä on aina vain vähemmän merkitystä. Yhteishuoltajuus on toisinaan vain sossujen oikkuja ja jos se heille on niin tärkeä niin samapa tuo mitä siellä paperissa lukee. Jos huolto ei yhdessä toimi se ei toimi, vaikka päätöksiä olisi paperilla tehtykin.
Joka tapauksessa huoltajuus kaikissa virallisissa muodoissaan loppuu kun lapsi täyttää 18 ja se siitä huoltajuusriidasta. Todellinen huoltajuus kuitenkin on sillä vanhemmalla, joka lasta huoltaa ja huoltajuus jatkuu vähintään niin kauan kuin lapsi asuu kotona ja toisinaan pitempäänkin.- ansku27_vsa
Itsekkin olen miettinyt yksinhuoltajuuden haku. Lapseni isä vetää pillereitä(joihin hänellä on reseptit, mutta vetää niitä enemmän kuin lääkäri määrää eli toisin sanoen ottaa niitä niin monta et pää on sekasin) ja käyttää muitakin huumausaineita. On väkivaltainen. Lapselleen hän ei kyllä koskaan ole mitään pahaa tehnyt, mutta mua on hakannut, jopa eronkin jälkeen. Ja poliiseille hän on vanha tuttu. Hän uhkailee mua ns.rivien välistä yms.. Että mitä luulette olisiko minulla hyvät mahdollisuudet saada yksinhuoltajuus? Isä itse on sanonut mulle, ettei hän kuulema tule ikinä antamaan huoltajuutta mulle. Ja kaiken lisäksi hän varasti meiltä lapsensa säästöpossun ja kehtaa väittää ettei sitä ole ottanut, vaikka tiedän että se on hän eikä kukaan muu. Lastaan hän syytti siitä, että muka lapsi on sen ottanut ja jemmanut jonnekki. Mutta näin ei ole koska ei meidän 3v tyttö oisi edes ylettynyt ottamaan sitä possuaan koska se oli niin korkealla. Ja isä on patologinen valehtelija. Se elää jossain omassa haavemaailmassa ja uskoo itsekkin omat juttunsa. Ja isä ei koskaan ole lapselleen mitään ostanut. Ei vaatteita,leluja yms.. Ei lapsi ole häneltä saanut edes syntymäpäivä eikä joululahjojakaan. Isä sanonut mulle että kun mä saan enemmän rahaa niin mun täytyy ostaa lapselle kaikki. Ottakaa nyt kantaa tähän!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663382Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463202Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1232718- 442553
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871495- 391330
- 821199