Eli kirjoitin juuri tuossa alempana kuinka debian otti ja hukkasi OO:n, nyt tämä samainen kj. teki temput gimpille ja poisti sen lupaa kysymättä. Samasta syystä eli ajoin päivityksen ja tällä kertaa tarkoituksella "silmät ummessa". Mikä moiseen käyttäytymiseen voi olla syynä, luultavasti oma moka mutta mikä.
Nyt olen
ymmälläni
7568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Laita näytille /etc/apt/sources.list tiedoston sisältö. Onko olemassa /etc/apt/preferences tiedosto? Jos on niin listaa sekin.
löytyi.
Eli pakettivarastojen päivittäminen riitti. Koettaessani asentaa Gimpiä uudelleen niin tuli ilmoitus ettei tiettyjä osia löydy ja asennusta ei voida jatkaa, tai jotain tuonne päin. Päivitin Synapticilla varastot ja yritin uudelleen niin onnistui ja taas saa piirrellä.
ps. niin se syyllinen oli jälleen siellä maailman lyhimmällä pururadalla.
Yleensä nuo vain ehdottaa, että ladataan lisää paketteja, eikä poistele mitään.
ihmettelin mutta muutakaan syytä en keksinyt sille että Gimp ja OO kuitenkin omituisesti hyppäsivät kesken kaiken leikistä pois. Pääasia kuitenkin on, että kaikki toimii jälleen enkä kuitenkaan menettänyt mitään tärkeitä tokumentteja.
Näytäpä millainen /etc/apt/sources.list sulla on. Se voisi hieman valottaa sitä että mitä konellasi oikeen tapahtuu.
#
# deb cdrom:[Debian GNU/Linux 4.0 r0 _Etch_ - Official i386 DVD Binary-1 20070407-11:40]/ etch contrib main
# deb cdrom:[Debian GNU/Linux 4.0 r0 _Etch_ - Official i386 DVD Binary-1 20070407-11:40]/ etch contrib main
deb http://ftp.fi.debian.org/debian/ sid main
# deb http://ftp.fi.debian.org/debian/ etch main
# deb-src http://ftp.fi.debian.org/debian/ etch main
deb http://security.debian.org/ etch/updates main contrib
deb-src http://security.debian.org/ etch/updates main contrib
deb http://www.backports.org/debian etch-backports main
deb-src http://ftp.fi.debian.org/debian/ unstable main contrib non-free
deb http://download.skype.com/linux/repos/debian/ stable non-free
deb http://ftp.fi.debian.org/debian/ etch main
deb http://ftp.fi.debian.org/debian/ etch non-free
deb http://ftp.fi.debian.org/debian/ etch contrib
deb-src http://ftp.fi.debian.org/debian/ etch main contrib non-free
siitä, etrtä suinulla on käytössäsi "sid" -reposotory (sid main), kun sen pitäisi olla sinun tapauksessasi "etch main". Jotkut päivityspaketeista ovat laajalti riipuvaisia muista paketeista, ja siten päivitys saattaa hävittää useita sovelluksia, koska ne eivät ole yhteensopivia "sid" -version kanssa, joka on vasta tuleva, kokeellinen versio. Vahinko kuitenkin lienee jo tapahtunut, ja ainut keino päästä edes jonkinlaiseen tasapainoon, olisi päivittää koko systeemi tuohon kokeelliseen, "sid" -versioon, jota ei kuitenkaan voi suositella. Voisit kokeilla imuroida 4.0 r3 -asennuspaketin, ja "päivittää" sillä systeemisi. Debianin paketinhallinta toimii lähes idioottivarmasti, kunhan kaikki repot ovat yhteensopivia.
Jos päivität systeemiäsi, pätevä luettelo sitä seuraaviin päivityksiin olisi mielestäni seuraavanlainen: