Tipit, joita kerätään retkibussien kuljettajille ja paikallisille matkaoppaille, on ovela keino siirtää osa maksusta matkustajille matkatoimiston sijaan. Matkatoimisto voi maksaa hiukan vähemmän niille heikosti ansaitseville paikallisille. Ja pitää samalla hyviä suhteita yllä ja luoda pohjaa tuleville palvelujen ostoille. Kaunis ajatus sinänsä, mutta kun takana lienee muutakin kuin vain matkustajien kiitos siitä, ettei bussi ajanut ojaan.
Missä muussa ammatissa taputetaan, kun kaikki sujuu hyvin? Jos uhraamalla koko henkilökohtaisen elämänsä hankkii firmalleen miljoonan ja työllistää useita henkilöitä, ainoa palaute ja rutinan aihe on, että miksei hankkinut kahta miljoonaa. Kun bussikuski tekee vain päivätyönsä, hän sen sijaan saa tippiä.
Tippien avulla tulevat hiukan tyytyväisemmiksi sekä paikalliset että matkustajat, kun saavat mielihyvää siitä, että saavat antaa muutaman lantin alhaista palkkaa nauttiville paikallisille, leikkiä sellaista hyväntekijää.
Missä muussa ammatissa taputetaan, kun kaikki sujuu hyvin? Jos uhraamalla koko henkilökohtaisen elämänsä hankkii firmalleen miljoonan ja työllistää useita henkilöitä, ainoa palaute ja rutinan aihe on, että miksei hankkinut kahta miljoonaa. Kun bussikuski tekee vain päivätyönsä, hän sen sijaan saa tippiä.
Tippien avulla tulevat hiukan tyytyväisemmiksi sekä paikalliset että matkustajat, kun saavat mielihyvää siitä, että saavat antaa muutaman lantin alhaista palkkaa nauttiville paikallisille, leikkiä sellaista hyväntekijää.
Vastaukset 10
Vanhimmat
hyväntekeväisyydestä. Tuo ideasi, josta kirjoitit ei kyllä voi pälähtää kenekään muun kuin nuukan suomalaisen päähän... sellaisen, jonka mielestä kaikki on vaan suurta kusetusta, rahastusta ja systemaattista salaliittoa heitä vastaan... voi luoja sinun kanssasi.
"Juomarahakulttuurissa" juomaraha ei ole hyväntekeväisyyttä vaan palkka. Tippi ei siis ole vapaaehtoista, se on ihan oikeasti osa palkkaa.
Jos ne matkatoimistot senkin maksaisivat perittäisiin se tietenkin asiakkailta...Tai jos ravintolassa ei tarvitsisi antaa tippiä lisättäisiin se tietysti ruuan hintaan, kuten meillä tehdään.
Joihinkin ravintolakuitteihin on merkitty, että lasku sisältää erilaiset verot ja myös jo palvelurahan. Silloinhan sitä ei tarvitse jättää - tai sopiiko edes jättää, jos on erityisen tyytyväinen ruokaan ja palveluun.
Joskus taas on merkitty, että esim. vain vähintään 6 henkilön seurue... kun ulkomaista puhutaan.
Kun se olisikin jo laskussa...
eikä matkailijakaan aina, miksi tippejä maksetaan... ihan ilman mitään salaliittoteoriaa.
Asun maassa, jossa on juomarahakulttuuri enkä ole ikinä kokenut siinä olevan mittän epämiellyttävää tai pakollista. Olen päinvastoin iloinen jokaisesta palvelusta, jonka vielä saan osakseni ja annan mielihyvin 10 prosentin tipin.
Asuinmaassani Portugalissa on sitä paitsi palvelukultturi. Suomessa, ainakin Helsingissä, tilanne toinen. Helsinkiläisen Suomi on tee-se-itse maa, johon palvelukulttuuri ei kai ole koskaan kunnolla juurtunutkaan.
Asun sitä paitsi pienessä kaupungissa, jossa kaikenlainen palvelu pelaa ja kaikesta ei tarvita tipata. Toisin kuin Helsingissä, esim. kaikki isot kodinkoneet asennetaan ja testataan ja pakkaukset viedään pois. Tavarat toimitetaan, myös lauantaisin eikä niitä tarvitse viikkokaupalla odotella kuten usein Helsingin ketjuuntuneissa suurliikkeissä.
Tiedän yhden maan, jossa tippi (15 % verottomasta hinnasta) ravintolassa on pakollinen ja se on Yhdysvallat.
Eläkää ja antakaa elää! Vain suomalainen jaksaa aina naukua tipeistä. Pysykää Suomessa, jos tipit ulkomailla tekee niin pahaa! Tästä aiheesta on keskusteltu runsaasti ravintolapalstalla. Ne keskustelut löydätte haulla.
Missä muussa ammatissa taputetaan, kun kaikki sujuu hyvin?
Olen kuullut, että henkilöt, joille taputetaan ovat todella näreissään tästä epäluottamuksesta, ettei ammatti-ihminen hallitsisi työtään (itsekin olisin).
Jahas, ja missä on tipistä alvit, tellit, lellit ja tuloverot?
Ei hyvää päivää. Selvää veronkiertoa tuo on!
Pitäs itsekkin tässä yksityisyrittäjänä vähän korjata omaa linjaa. Eli kaiken minkä laskutan asiakkailta otan suoraan palkkana lompakoon. Asiakkaat on tyytyväisiä kun saavat alvin verran alennusta ja mä olen vielä tyytyväisempi kun säästän vielä pidemmän pennin. Kiitos nykyisen noin 50% verotuksen.
ei siinä taida paljon lellit ja tellit tulla kyseeseen...
kirvoittamana: eikös yksityisyrittäjät kuitenkin tienaa... vaikka työtäkin tekevät...