Mitä tarkoittaa, että rakastaa sitä eksäänsä, joka on lähtenyt suhteesta?
Minusta rakastaminen tuossa tilanteessa merkitsisi sitä, ettei siitä eksästä ole muuta kuin hyvää sanottavaa ja että tämän onni olisi merkittävällä sijalla tämän rakkautta pursuavan jätetyn sydämessä.
Toisinaan minusta on vaikuttanut siltä, että jätetyn puheet ovat aivan tämän vastakohta: eksän tekemisiä moititaan ja tämän onnesta ollaan katkeria, jos sellaista huomataan. Silti sanotaan, että eksää rakastetaan.
Onko sellainen rakkautta?
Minusta rakastaminen tuossa tilanteessa merkitsisi sitä, ettei siitä eksästä ole muuta kuin hyvää sanottavaa ja että tämän onni olisi merkittävällä sijalla tämän rakkautta pursuavan jätetyn sydämessä.
Toisinaan minusta on vaikuttanut siltä, että jätetyn puheet ovat aivan tämän vastakohta: eksän tekemisiä moititaan ja tämän onnesta ollaan katkeria, jos sellaista huomataan. Silti sanotaan, että eksää rakastetaan.
Onko sellainen rakkautta?
Vastaukset 41
Vanhimmat
on se varmaan rakkautta, vaikkei exä ollutkaan täydellinen ja erokin risoo. ei rakkaus hetkessä kuole, vaikka toinen lähtee. aikansa kaikella..
siitä kuinka kauan erosta on aikaa. Jos ero on tuore, voi toinen tuntea katkeruutta. Myöhemmin kun on asian käsitellyt, voi tuntea juuri niin että toivoo hänelle kaikkea hyvää jne. Rakkaus voi silti olla olemassa joka hetki, vain jätetyn mielentilan vaihtelut tuovat mukanaan alussa kaikkea negatiivista.
Onko sitä niin vaikea ymmärtää?
kysymyksesi jollekin tietylle henkilölle niin tee se hänelle.
Kysymykseni oli kaikille palstalaisille osoitettu.
Esitin sen siitä syystä, että olen tältä palstalta lukenut useita kokonaisia ketjuja, joissa melkein jokainen kirjoittaja vannoo rakkauttaan jättäjäänsä kohtaan (jotkut tuntuvat pitävän juuri sellaista rakkautta erityisen ylevänä), mutta samaan "hengenvetoon" haukkuvat "rakkautensa" kohteen pataluhaksi ja purkavat katkeruuttaan siitä, että eksällä menee nyt hyvin.
Ja ylläolevalle kommentoijalle: kyllä ymmärrän, että jätetyksi tuleminen voi aiheuttaa katkeruutta, mutta minusta sitä ei pitäisi nimittää rakkaudeksi. Ymmärrän senkin, että melkeinpä kenen tahansa ylpeys saa sellaisessa tilanteessa kolhun, mutta sekään ei ole rakkautta.
Ymmärrän senkin, että katkeruuteen voi liittyä kaipausta. Minusta kiinnostavaa onkin se, MITÄ siinä kaivataan. Todellako sellaista ihmistä, joka ei halua elää suhteessa kaipaajan kanssa, sellaista, joka otti ja jätti?
Olisiko kaipauksen kohde sittenkin niissä unelmissa, joita jätetty oli rakentanut ja pitää yhä elossa - perusteettakin?
Jos suhde oli ollut joskus ihanaa, eihän se menneisyydestä mihinkään katoa.
"Esitin sen siitä syystä, että olen tältä palstalta lukenut useita kokonaisia ketjuja, joissa melkein jokainen kirjoittaja vannoo rakkauttaan jättäjäänsä kohtaan (jotkut tuntuvat pitävän juuri sellaista rakkautta erityisen ylevänä), mutta samaan "hengenvetoon" haukkuvat "rakkautensa" kohteen pataluhaksi ja purkavat katkeruuttaan siitä, että eksällä menee nyt hyvin. "
Tuon luulisin olevan juuri sitä tunteiden sekamelskaa, minkä kokee alkuaikoina kun ero on tullut. Luulen että monikaan ei siinä vaiheessa pysty jäsentelemään kovinkaan selkeästi tunteitaan. Eikä tarvitsekaan. Jokainen vaihe elämässä on vaan käytävä läpi.
"Ja ylläolevalle kommentoijalle: kyllä ymmärrän, että jätetyksi tuleminen voi aiheuttaa katkeruutta, mutta minusta sitä ei pitäisi nimittää rakkaudeksi. Ymmärrän senkin, että melkeinpä kenen tahansa ylpeys saa sellaisessa tilanteessa kolhun, mutta sekään ei ole rakkautta."
En lähtisi noin karkeasti määrittelemään sitä mikä on rakkautta, tai sitä että jos on katkera ei voi tuntea myös rakkautta. Rakkaus on niin moninainen tunne, ettei sitä noin yksinkertaisesti voi määritellä.
"Ymmärrän senkin, että katkeruuteen voi liittyä kaipausta. Minusta kiinnostavaa onkin se, MITÄ siinä kaivataan. Todellako sellaista ihmistä, joka ei halua elää suhteessa kaipaajan kanssa, sellaista, joka otti ja jätti?
Olisiko kaipauksen kohde sittenkin niissä unelmissa, joita jätetty oli rakentanut ja pitää yhä elossa - perusteettakin?
Jos suhde oli ollut joskus ihanaa, eihän se menneisyydestä mihinkään katoa. "
Hyviä kysymyksiä pohdittavaksi esität. Minusta vaan noiden kysymysten vastaukset avautuvat jätetylle vasta sitten kun on päässyt pahimman yli. Kun on ensin saanut vihata, tuntea pettymystä, ikävää yms. Sitten on siirtyä seuraavaan vaiheeseen ja miettiä juuri noita kysymyksiä mitä esität.
"En halunnut
huua 3.3.2008 klo 12.01
melkein jokainen kirjoittaja vannoo rakkauttaan jättäjäänsä kohtaan (jotkut tuntuvat pitävän juuri sellaista rakkautta erityisen ylevänä), mutta samaan "hengenvetoon" haukkuvat "rakkautensa" kohteen pataluhaksi"
Minusta tuntuu, että sinä olet vähän liian herkkä itseesi kohdistuvalle arvostelulle, mutta toisaalta et kykene huomaamaan sitä kun vailla pahaa tarkoitusta (tämän tiedän vain koska olen kysynyt sinulta sitä suoraan) ärsytät muita keskustelijoita. Kuten Amerikassa sanottiin, sinä keität soppaa kaikille, mutta itsellesi se ei maistu.
Siellä sanotaan myös, "ASS-U-ME, makes an ass of both you and me".
"purkavat katkeruuttaan siitä, että eksällä menee nyt hyvin. "
Suomalaisen on kovin vaikea sietää sitä kun kaverilla menee hyvin. Sovellettuna, kun sinulla menee nyxäsi kanssa hyvin ja exäsi kanssa meni huonosti, niin koska sinä olet (exäsi mielessä) hyvä ihminen, niin se tekee exästäsi huonon ihmisen. Exäsi tietysti haluaa protestoida tätä leimaa.
Vastaavasti koska ex pitää itseään hyvänä ihmisenä ja sinä olet jättänyt hänet, hänellä syntyy tarve kertoa kaikille, että vaikka välit ovat poikki niin sinä olet siitä huolimatta hyvä ihminen koska exäsi rakastaa sinua; ja että sinä olet huono ihminen, koska menit ja jätit ilmeisen hyvän ihmisen.
"MITÄ siinä kaivataan. Todellako sellaista ihmistä, joka ei halua elää suhteessa kaipaajan kanssa, sellaista, joka otti ja jätti?
Olisiko kaipauksen kohde sittenkin niissä unelmissa, joita jätetty oli rakentanut ja pitää yhä elossa - perusteettakin? "
Toivottavasti niillä on peruste. Kuvastasi voin päätellä, että peruste ovat nauravat silmät, hymyilevä suu, reippaus ja viesteistäsi huumorintaju, joka on hauskaa nimenomaan siksi ettei se ole yhtään hauskaa. Poreileva luonteesi on toisinaan miellyttävä. Lisäksi tulevat yhteiset hetket, käsien pitämiset yhdessä, kävelyt ulkosalla, kalasääkset, viiksitimalit ja merituuli sekä harhakuvitelma siitä että niin voisi olla aina.
Voihan tietysti olla niinkin, että saatu kuva oli täysin virheellinen ja alta paljastuu häijy hyväksikäyttäjä.
Suhteen katkeaminen on kuin imurin töpselin veto seinästä. Sen töpselin saa sinne uudestaan ja suhde käynnistyy taas. Exän näkökannalta imuri imuroi väärää mattoa.
"Jos suhde oli ollut joskus ihanaa, eihän se menneisyydestä mihinkään katoa."
Ei katoakaan, mutta se kivettyy, jähmettyy sen sijaan että se kasvaisi. Imuroitu mattokaan ei muutu imuroimattomaksi matoksi, mutta se pölyttyy kyllä uudestaan.
siinä, ettei juuri jätetyksi tullut kykene kivultaan erittelemään tunteitaan kovin tarkkaan. Kenties juuri siksi nuo tilitykset, joita minun on ollut vaikea käsittää, ovat vaikuttaneet minusta sekavilta.
Toisaalta olen saanut sellaisenkin vaikutelman, että jotkut roikkuvat pitkiä aikoja - jopa vuosia joissain tapauksissa - siinä tunteittensa sekamelskassa. Ainakin ovat yhä katkeria. Tulee mieleeni, että sikäli kuin näiden mahdolliset väitteet suuresta rakkaudesta pitäisivät paikkansa, he olisivat työstäneet katkeruuttaan ja pyrkineet antamaan rakkautensa kohteelle anteeksi. Olenko nyt radikaali?
>> "--- ymmärrän, että jätetyksi tuleminen voi aiheuttaa katkeruutta, mutta minusta sitä ei pitäisi nimittää rakkaudeksi. Ymmärrän senkin, että melkeinpä kenen tahansa ylpeys saa sellaisessa tilanteessa kolhun, mutta sekään ei ole rakkautta."
En lähtisi noin karkeasti määrittelemään sitä mikä on rakkautta, tai sitä että jos on katkera ei voi tuntea myös rakkautta. Rakkaus on niin moninainen tunne, ettei sitä noin yksinkertaisesti voi määritellä.
"Toisaalta olen saanut sellaisenkin vaikutelman, että jotkut roikkuvat pitkiä aikoja - jopa vuosia joissain tapauksissa - siinä tunteittensa sekamelskassa. Ainakin ovat yhä katkeria. Tulee mieleeni, että sikäli kuin näiden mahdolliset väitteet suuresta rakkaudesta pitäisivät paikkansa, he olisivat työstäneet katkeruuttaan ja pyrkineet antamaan rakkautensa kohteelle anteeksi. "
Kaikki eivät osaa käsitellä asiaa. Olen ihmetellyt myös sitä että monet jättäjät eivät käsittele asiaa loppuun, vaan syöksyvät suoraan uuteen suhteesee ja kuvittelevat että näin se hoituu.
" kuinka katkeruutta ja kipua potiessaan ihminen kykenee hehkuttamaan suurta rakkauttaan. Mieleeni hiipi epäilys siitä, että kyse saattaisi olla oikeasti toisesta tunteesta: loukatusta ylpeydestä tai omistamisenhalusta."
No sehän juuri onkin sitä tunteiden sekamelskaa :)
musta tuntuu että tässä koemme tilanteen jossa haikaillaan aina niiden Hyvien vanhojen ja ihanien hetkien perään.Unohdetaan paskamaisuudet ja tappelut..myös oma paskamaisuus ja ihmetellään vaan että kun meillä oli niiiin ihanaa ja nyt en ymmärrä kun mut on jätetty.
Kaikillahan se suhteen alku tai jopa alkuvuodet ovat ihanaa ;)
Kaipaus sitä yhteistä rakkautta ja yhdessäoloa saattaa olla kovakin!
Eletty elämä on kuitenkin täynnä paradokseja ja epäjohdonmukaisuuksia. Etsit kuitenkin jonkinlaista punaista lankaa eksän käytöksestä. Samalla haluat paketoida, redusoida ja selittää eksän itsellesi sellaiseksi, joka sopii sinun nykyiseen tilanteeseesi. Ihmiset eivät kuitenkaan mahdu pakettiin, ihmiset ovat hankalia, haastavia ja ihmisten kanssa on hukassa. Siitä huolimatta ihmistä rakastaa tai ehkä osaltaan juuri siksi.
Sinua kiinnostaa liiallisessa määrin psykologia. Psykologia on kuitenkin aiemmin erehtynyt radikaalisti selittäessään epänormatiivista sukupuolta ja seksuaalisuutta sekä ruokahalua.
=> sinulla on simplististen ajatusmallien halu. Jos haluat olla huuhkaja, sinun on ymmärrettävä, että linnun elämään ei kuulu pelkästään oikea, vasen ja eteen ja taakse niin kuin meille tasamaan tallaajille, vaan myös ylös ja alas. Heikot siipesi ei kanna sinua ilmameressä ja kieppuen menetät korkeutta löytääksesi itsesi maasta, jossa on vain nämä tasamaan ulottuvuudet.
Rakkaus ei aina ole maailman epäitsekkäin tunne. On hyvin korkeamielistä ja jaloa, jos sellaiseen täysin vilpittömään tapaan pystyy vain toivottamaan onnea eksälle ja hänen nykyiselleen, kun vielä rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan, mutta ei ole siinä etuoikeutetussa asemassa.
Musta rakkauteen kuuluu hyvin luonnostaan myös halu olla tämän rakastetun kohteen kanssa. Musta on aika epäinhmillinen suoritus, jos todella on niin ylhäisellä tasolla rakkaudessaan, ettei tarvitse siihen mitään vastakaikua. Että omat tunteet yksin riittää.
Tottakai haluan, että rakkauteni kohde on onnellinen, mutta eikö hän voisi olla sitä minun kanssani? Hänen onnensa jonkun toisen sylissä on jotain, jota en ole vielä ihan valmis käsittelemään. Ehkä joku päivä.
olen kanssasi aivan samaa mieltä
>> Tottakai haluan, että rakkauteni kohde on onnellinen, mutta eikö hän voisi olla sitä minun kanssani? Hänen onnensa jonkun toisen sylissä on jotain, jota en ole vielä ihan valmis käsittelemään. Ehkä joku päivä. > Musta on aika epäinhmillinen suoritus, jos todella on niin ylhäisellä tasolla rakkaudessaan, ettei tarvitse siihen mitään vastakaikua. Että omat tunteet yksin riittää.
Tuosta uuden naisen yht'äkkiä olemisesta.
Olipa kerran hyvä ystäväni K., jolla oli exä L. No, kerran sitten Kaisiksessa K. täysin ilman varoitusta nappaa minut syliinsä ja antaa kiihkeän suudelman. Siitä toivuttuani huomaan L:n purjehtineen ohi.
K.:n kanssa ei olla tästä suutelukohtauksesta sen jälkeen puhuttu eikä siitä ole seurannut meidän välillemme mitään. Halusi vain tehdä L.:n mustasukkaiseksi.
Toinen on se, että uusi nainen otetaan laastariksi toipumiseen. Joskus siitä kehittyy jotain, usein siitä tulee vain uusi exä, mutta minkäs voi. Jotkut joutuvat eron jälkeen masennukseen ja ajautuvat masennusta potemaan naisen syliin, kuinkas muuten.
Eilen muuten tapahtui sellainen juttu minulle, että nyxä oli minun koneellani tällä palstalla ja näytti mun exän tekemää kirjoitusta. Minä olin heti haukkana lukemassa ja sadattelemassa mitä exä kirjoittaa. Nyxä sanoi, että taitaa olla vieläkin tunteita exää kohtaan ja minä sanoin "ei ne nyt sellaisia ole kuin mitä sinä kuvittelet".
se voisi olla rakkautta, jos kerran ei voi vilpittömästi toivoa onnea eksälleen ja tämän uudelle rakkaudelle.
Ja nyt mietit, että kuka pitäisi sitä ylevänä? No ömn, vaikka - SINÄ ITSE. Ainakin tällaisen kuvan sain aloitusviestistäsi, jossa tulkitsit, että ainoa tapa rakastaa eksäänsä on iloita hänen kaulailustaan uuden rakkautensa kanssa.
Ja tässä kohtaa olet mielestäni nimenomaa väärässä. Sillä on olemassa sellainen ilmiö kuin yksipuolinen, mustasukkainen rakkaus. Usko pois; siitä on jopa kirjoitettu satoja romaaneja ja tehty lukematon määrä elokuvia. Kyllä ihmistä voi rakastaa, vaikkei tätä ihmistä saakaan rinnalleen, ja tämä rakkaus tuntuu usein kipuna, kun joutuu katselemaan vierestä rakkautensa kohdetta ja tämän rakastettua. Ei siinä tule toivottua onnea heidän välilleen, vaan onnea itsensä ja rakastamansa ihmisen välille!
Ja jos minut jätetään ja minusta lakataan välittämästä, ei se välttämättä tarkoita, että minä voin samalla kuin automaatti nollata kaikki tunteeni ja lakata rakastamasta. Ei se mene niin. Rakastan häntä edelleen ja sen rakkauden aitoutta ei voi kukaan kyseenalaistaa.
Minäpä taas olen sitä mieltä, ettei tuo "yksipuolinen mustasukkainen rakkaus" ole mitään rakkautta. Se on vain jääräpäistä, toisinaan jopa pakkomielteen omaista ihastumista toisen fyysiseen olemukseen yhdistettynä omaan mielikuvaan (lue: haavekuvaan) tästä ihmisestä. Ja myös rakastumista omaan rakkaudentunteeseen, jolla ei taas ole varsinaisen rakkauden kanssa juurikaan yhteistä - korkeintaan väpätys rintalastan alla.
Yksinkertaisesti koska olematta rakkaussuhteessa ihmisen kanssa ei voi tietää vähimmässäkään määrin millainen tämä rakastettuna olisi. Maailman säkenöivin tuttava saattaa olla rakastettuna maailman hankalin, itsekkäin tai vaikkapa tylsin.
Onpa käynyt niinkin, että kun pitkän haaverakkauden jälkeen suhteesta tuleekin totta, tuo rakkaus haihtuu hyvin äkkiä. Pinkki tai tulenpunainen unelma ei kestä arkitodellisuutta, joka useimmiten on paljon tavallisempi kuin haluaa uskoa.
Mitä tulee aloitukseen, uskoisin, että siinä "rakastan häntä yhä ja aina" saattaa olla kyse samaisesta takertumisesta itse rakkaudentunteeseen. Jos se poistuisi, jäisi jäljelle tyhjiö, jota ei uskalleta kohdata. Siinä rinnalla elää sitten ne oikeat, aidot fiilikset eli suuttumus, petetyksi tulemisen tunne ja kaikki se härdelli mitä ero aiheuttaa aina.
Okei. Sellaista siis on olemassa.
Minä en nimittäisi sitä rakkaudeksi, mutta en millään muotoa halua kieltää muita tekemästä niin.
Kutsuisin tuota pikemminkin omistushaluksi tai menetyksen tuottamaksi kivuksi tai ... Itse määrittelisin suhteeseen liittyvän rakkauden vuorovaikutteiseksi ja molemminpuoliseksi.
En väitä, että tämä olisi maailman paras tapa määritellä sana rakkaus. Se nyt sattuu olemaan se minun. Ainakin toistaiseksi. ;)
Sinusta siis heti kun ihminen on jätetty, hänen rakkautensa on sammuttava kuin kynttilän liekki, ja jos hän muuta väittää, on hän vain omistushaluinen ja kivuissaan.
Mihin se rakkaus katoaa?
Minusta tuntuu, että joko a)sinua ei ole koskaan jätetty tai b)sinä et ole koskaan rakastanut.
En oikeasti voi ymmärtää, että rakkaus, jota olen tuntenut monta vuotta, yhtäkkiä sillä sekunnilla lakkaa olemasta aitoa, kun toinen osapuoli sanoo, ettei tunne enää samoin. Ovatko sinun maailmassasi ihmiset todella noin kylmiä automaatteja, joista voi vain vetämällä katkaista virran? Minusta hyvin mustavalkoinen näkemys, anteeksi vaan.
Minusta vaikka onkin kivuissaan eron jälkeen, ei se kipu syö pois rakkautta.
Ja jos mustasukkaisuus ei kuulu rakkauteen, niin aletaan sitten kaikki vain huoletta makaamaan kaikkien kanssa, free love for everyone! Sillä eikös se ole ihan samaa omistushalua, jos suhteessa ollessa haluaa rajoittaa toisen seksuaalikäyttäytymistä ja siten onnea? Minähän olen vain itsekeskeinen p*skiainen, jos riistän suhteessa toisen onnea, kun en anna tyttöystäväni maata kenen kanssa haluaa enkä voi suorastaan iloita siitä. Siis sinun logiikallasi. Kun rakkauteen ei saa kuulua omistushalua tai mustasukkaisuutta, muuten se ei ole "aitoa"...?!
Ei rakkauden tarvitse kadota koskaan, vaikka suhde päättyisikin. Peräänkuulutin sitä, MITÄ nimitetään rakkaudeksi ja mitä ei.
>> Sillä eikös se ole ihan samaa omistushalua, jos suhteessa ollessa haluaa rajoittaa toisen seksuaalikäyttäytymistä ja siten onnea?
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että mustasukkaisuus ja omistamisenhalua eivät KUULU rakkauteen. Niitä on mutta ne eivät ole mikään rakkauden merkki, eivätkä minkäänlainen hyve, joilla mitataan rakkauden aitoutta ja vahvuutta.
Mutta olen monta kertaa todennut, että katson ilmeisesti asiaa aivan toisella tavalla. Minulle kun rakkaus ei ole vähimmässäkään määrin omistamista. En omista pisaraakaan murusta ja hänen elämästään. Sen sijaan olen niin onnekas, että olen juuri se henkilö, jonka kanssa hän haluaa vapaaehtoisesti elää, jakaa rakkautensa ja tunteensa.
Rakkaussuhteelta ei kuulosta suhde, jossa "ei anneta tyttöystävän maata kenen kanssa tämä tahtoo". Vaikka kyseessä lienee kärjistys, kannattaisi sinunkin miettiä tarkemmin kantaasi. Jos joudut koko ajan kyttäämään, epäilemään ja olemaan huolissasi toisen tekemisistä, tuskin tiedät mitä rakkaus on. Osa rakkautta kun on sekä luottamus, että sen arvoisena eläminen, ilman pakkoa, vain siksi, että se tuntuu hyvältä ja oikealta.
Kuten runoilija sanoo: hiuskarvaa vahvemmalla siteellä älkää toisianne kahlitko.
on tasan pelkkää omistamisen halua ja riittämättömyydentunnetta,sillä ei ole mitään tekemistä ITSE RAKKAUDEN kanssa.
Haastan teidät kaikki kokeilemaan ns. vapaata suhdetta ja miettimään sitten syvällä sisimmissänne, vaikkette sitä tänne palstalle kehtaisi kirjatakaan, että tunnetteko vilpitöntä onnea ja kukoistavaa sydäntä lämmittävää iloa kun naisenne paneskelee naapurin Maijaa. Koska siis se on ainoaa OIKEAA RAKKAUTTA Huuan aloitusviestin logiikan mukaan. Samoin kuin eksää saa rakastaa vain niin, että samalla hymyilee sisimmissään hänen rakkausseikkailuilleen. Että on kiellettyä ja valehtelemista kutsua rakkaudeksi sellaista, että haluaa itse olla rakastettunsa kanssa ja jakaa tämä rakkaus vain kahden kesken.
Kyse ei ole niinkään siitä, kuuluuko mustasukkaisuus rakkauteen, vaan Huuan väitteeseen siitä, että mustasukkainen ihminen ei rakasta. Ja tässä kohtaa hän on mielestäni täydellinen pässi, pahoittelut, jos loukkasin. Saanen vain ilmaista mielipiteeni, että minustakin on äärimmäisen loukkaavaa, että tunteeni minulle rakasta ihmistä kohtaan kyseenalaistetaan väitteillä, joilla ei ole mitään perustaa. Mikä tekee rakkaudestani valheellista? Millä oikeudella väitätte ja miten perustelette sen, että on olemassa vain yhdenlaista rakkautta ja että sen on mahduttava vain ja ainoastaan teidän määrittelemiinne raja-aitoihin?
Minusta mustasukkaisuus on ihan luonnollinen tunne. Vaikkei se ehkä kuulu rakkaus-nimiseen tunteeseen, se on kuitenkin normaalia suhteessa. Liittyyhän ihmissuhteisiin monia tunteita. En todellakaan tykkäisi siitä, että tyttöystäväni olisi toisten kanssa suhteessa. En kestäisi elää avoimessa suhteessa. Mutta on eri asia olla mustasukkainen turhasta niin kuin ystävistä, harrastuksista jne. Omia menoja ja harrastuksia saa olla, niistä saa energiaa.
Minä en ainakaan tuossa puhunut ns. vapaasta suhteesta, jossa juoksennellaan vieraissa. Sääli jos teille on olemassa vain nämä kaksi - siis omistuspohjainen suhde tai sitten sellainen, jossa mennään ja tullaan mistään välittämättä.
Alan todellakin uskoa, että murun ja minun suhde on jotakin todella erityislaatuista.
Me olemme toistemme ainoat niin henkisesti kuin fyysisestikin mutta täysin ilman pakkoa, ilman omistushalua, ilman jyrkkiä sitoumuksia ja sopimuksia. Sellainen on meidän vapaa suhteemme. Olemme tässä vapaaehtoisesti, koska meillä on rakkaus toisiamme kohtaan ja se riittää pitämään meidät toistemme lähellä, tässä yhteisessä elämässä. Koemme vahvasti, että sen sijaan, että omistaisimme ja vahtisimme, pyrimme elämään ja rakastamaan niin, ettei tule halua lähteä, ettei tule tyhjiötä, joka pitäisi täyttää jollain muulla. Huomattavasti ihanampaa, riidattomampaa ja iloisempaa, sanoisin.
rakkauden luonteesta ja kysymys on "mitä on rakkaus" . Missään vaiheessa en väittänyt, että kyttään suhteessa ollessani kumppaniani ja pidän häntä jossain hihnassa.
Vaan pointti on se, että jos nyt vaikka tyttöystävä sattuisi pettämään, niin Huuan ajattelun logiikalla minä en saisi olla tästä vihainen ja pettynyt samanaikaisesti kun rakastan häntä, vaan minun tulisi ainoastaan olla ratkiriemuissani ja superonnellinen, että tyttöystäväni toteuttaa itseään hedonistisesti. Koska jos tunnen mustasukkaisuutta tästä, en rakasta häntä, en aidosti. Koska "aito rakkaus" on niin puhdasta, että siitä ei voi edes puhua minkään kaunan tunteen kanssa samana päivänä. Että on mukamas mahdotonta rakastaa ja olla onneton samaan aikaan. Tässä tiedän, että Huua on väärässä - minulla on koko romaanitaiteen, elokuvataiteen ja populaarimusiikin kirjo tukenani, todisteena, että kyllä vain - läpi historian ihmiset ovat samanaikaisesti sekä rakastaneet että tunteneet mustasukkaisuutta. En sano, että tämä on ideaalitila tai että se jotenkin kuuluu olennaisesti rakkauteen, mutta se kyllä kytkeytyy siihen ja usein kulkee sen rinnalla, ja jos siitä jotain haluaa syyllistää niin saa sitten helkkari varautua olemaan ainakin parin miljardin kanssaihmisen yläpuolella.
"Toinen on se, että uusi nainen otetaan laastariksi toipumiseen."
Noin ei saa ikuna missään milloinkaan tehdä. Tuo on täysin väärin ja "laastarin" hyväksikäyttöä. Vahva ei tällä toiminnalle.
"Ja jos minut jätetään ja minusta lakataan välittämästä, ei se välttämättä tarkoita, että minä voin samalla kuin automaatti nollata kaikki tunteeni ja lakata rakastamasta. Ei se mene niin. Rakastan häntä edelleen ja sen rakkauden aitoutta ei voi kukaan kyseenalaistaa."
Kyllä. Olen aivan samaa mieltä. Rakkaus ei kuole siihen, että toinen kävelee suhteesta ulos.
Esim. minua aina kaverini yllyttävät unohtamiseen ja uuden elämän alkuun. Aivan kuin minun pitäisi päivässä parissa unohtaa rakastamani ihminen, yhteinen aika, tulevaisuuden suunnitelmat ja kokonainen elämä, jota juuri äsken elin. Itseasiassa minua suunnattomasti raivostuttaa nämä kaiken tietävät kaverit, jotka aina tietävät, mikä minulle on parasta.
- Antakaa jokaisen ihmisen rakastaa oma aikansa, sillä elämä on hänen. -
"se voisi olla rakkautta, jos kerran ei voi vilpittömästi toivoa onnea eksälleen ja tämän uudelle rakkaudelle."
Tämä rakkaus on lajissaan erilaista kuin romanttinen rakkaus.
En ole kirjoittanut mitään siitä, mitä tunteita voi tai ei voi esiintyä yhtä aikaa rakkauden kanssa.
Herättelin vain keskustelua siitä, mitä näistä tunteista kutsutaan rakkaudeksi.
Katso miten itse kirjoitit:
>> en saisi olla tästä vihainen ja pettynyt samanaikaisesti kun rakastan häntä
En myöskään ole väittänyt, etteikö mustasukkainen ihminen voisi rakastaa. Rakastavaankin parisuhteeseen liittyy usein mustasukkaisuutta.
Silti mustasukkaisuus sinänsä ei ole osa sitä, mitä minä nimitän rakkaudeksi. Se kuuluu pikemminkin omistamisentarpeen osastoon. Kyllä kai melkein kaikilla parisuhteen osapuolilla on ainakin vähän myös sitä.
Olisi hyvä, ettei se puoli koskaan valtaisi kuitenkaan liikaa tilaa rakkaudelta, siltä joka luottaa, kunnioittaa ja antaa toiselle hänen tarvitsemansa tilan ja vapauden.
Juuri näin ajattelen ja tunnen itsekin. Olen ennenkin törmännyt siihen, ettei sitä todellakaan ymmärretä. Että todellakin rakkaus voi olla vapaa omistamisesta.
Ja myös naisiin, jotka väittävät, etten välitä heistä, koska en tunne mustasukkaisuutta ja vaadi heiltä uskollisuutta suureen ääneen. Kuitenkin välitin täysillä. En vain halua siirtää vastuuta heidän omista tunteistaan ja omista ajatuksistaan itselleni. Sen verran nimenomaan kunnioitan ihmisiä, että luotan heidän omaan arvostelukykyynsä ja tunteidensa rehellisyyteen. Jos sitä ei ole, en voi sitä heille lahjaksi antaa.
Ja tälle toiselle: Et itsekään ymmärtänyt. Kun suhde on vapaaehtoisella pohjalla, ei yksinkertaisesti tunne mustasukkaisuutta. Eikä siis vihaa, kaunaa, katkeruutta, jos toinen päättää lähteä. Surua voi tuntea, isoa kipuakin menettäessään jotakin hyvin arvokasta ja kaunista, luopuminen tekee aina kipeää. Mutta - ei mustasukkaisuutta. Minä en omista hänen elämäänsä, hän tekee siinä ratkaisunsa itse, vapaa sielu kun on. Jos on luovuttava, se on tehtävä. Jonain päivänä se on edessä, halusi tai ei, vaikka pysyisi yhdessä loppuun asti.
Totta, ehkä pari miljardia tuntee siten kuin sinä mutta ymmärtänet, että joku voi silti tuntea aivan toisin. Niin kuin monissa muissakin asioissa tässä elämässä. Ja vain sinä ajattelet, että se on jotenkin muka-ylempänä muita. Meille se on vain tapa elää, ei sen enempää kuin muidenkaan.
kauniisti, ja tosiaan: noin minäkin ajattelen!
Erinomainen kiteytys koko ketjuun!
Olen JUURI tätä mieltä ja myös Huuan kanssa todellakin samoilla linjoilla!
Kaihan tuossa tulikin jo kuutioitua tuo asia niin perusteellisesti, ettei mulla ole enää lisättävää.
PAITSI, että menneisyytensä kanssa pitää olla sujut! Käsittelemätömät vanhat asiat, vaikkapa pettämisen kohteeksi joutuminen jossain muussa suhteessa voivat vääristää seuraavaa/ uutta suhdetta. Katkeruus, pettymykset, epäluulo ja pessimismi kenties alkavat hallita mieltä ja vaikuttaa myös parisuhteen terveeseen ja rasitteista vapaaseen rakentumiseen.
Uskollisuuden vannominen ääneen on lisäksi kaikkein kamalinta!!! Mä en ainakaan kaipaa sellaista, hyi kauhia! Uskollisuus on jotain, joka terveimmillään tulee kustakin sisältäpäin luontevasti ja vaivatta, nimenomaan vapaasti, koska toinen vaan HALUAA olla uskollinen rakastamalleen ihmiselle.
>> Uskollisuuden vannominen ääneen on lisäksi kaikkein kamalinta!!! Mä en ainakaan kaipaa sellaista, hyi kauhia! Uskollisuus on jotain, joka terveimmillään tulee kustakin sisältäpäin luontevasti ja vaivatta, nimenomaan vapaasti, koska toinen vaan HALUAA olla uskollinen rakastamalleen ihmiselle.
.. juuri tällaisella yleisellä tasolla käsiteltäväksi. Kenelläkään yksittäisellä nimimerkillä ei ole syytä hermostua, kuten ymmärrettävästi voi olla laita pohdittaessa kipuisaa asiaa jonkun palstalaisen akuutin surun keskellä. Ja kun ei ole tarkoitus psykologisoida myöskään huuaa, yritän pysyä teemassa ;).
Tulkitsen sinnikästä pitkäkestoista riippuvuutta jokseenkin samassa hengessä, kuin huua ja muutama muu. Menneeseen takertuva ei halua nähdä tosiasioita, vaan vahvistaa kierros kierrokselta omaa rakkaudeksi kutsumaansa tunnetta, jossa nyt on sen rakkauden ohella sekoitus katkeruutta, pettymystä, itsepäisyyttä, tyrmistyneisyyttä, suuttumusta, loukattua minuutta, ihan vain muutaman mainitakseni.
Vellovaa myrskyä, mutta ei se kaikki ole enää ns. rakkautta minun mielestäni. Takerrutaan illuusioon, kuvitelmaan siitä, että jos oltaisiin oltu, niinkuin ikävöijä toivoi ja luuli, niin oltaisiin mahdottoman onnellisia. Mutta kun niin ei ole, ainakaan se toinen ei ole ajatellut ja tuntenut siten. Tosiasiat kannattaa aina tunnustaa, on ne syyt eroon mitkä tahansa.
Tietenkin suhtaudumme myötätuntoisesti jätetyn suruun ja menneiden onnenhetkien muisteluun ja kysymyksiin "miksi, miksi". Kaikki erotapauksetkin ovat yksilöllisiä ja erojen osapuolet myös, prosessoinnit samaten. En moiti pitkään surevia, mutta sanoisin, että eron käsittely omassa mielessä ei ole hoitunut, koska jätetty ei ole päästänyt sitä hoitumaan. Ehkä siinä ajattelee pettävänsä oman rakkautensa, jos luovuttaa, tai joku saattaa saada voimaa "uhrikylvyistä" ja jatkaa rypemistä, tai joku toinen luo ex-liitosta uuskiiltävän mielikuvan, jota se ei koskaan edes ollut.
Tai se oli hurjan onnellista, mutta kesti aikansa, karu totuus. Ikävöihän sitä entistä hyvää todella, mutta irti olisi päästettävä. Pitäisi palauttaa mieleen sekin, mikä ei ollut erityisen hyvää, mikä harmitti jne, kyllä niitäkin oli. Jättämisiinkin pätee: ei niin pahaa, ettei jotain hyvää jpv.
Kokemusta on, kaksi pitkää suhdetta, ei muita, ja jätetty. Ensimmäisestä tyrmistyin, oli vaikea hyväksyä todennäköistä eron syytä (ei kertonut, mutta luultavasti minun seksuaalinen haluttomuuteni - siitäs sain ;). Vei noin kuusi vuotta, ennenkuin kaihonrippeetkin oli loppuunjauhettu ja tunnekäyrä lässähtänyt asteikon x-akselille. Toisesta selvisin jokseenkin neljässä kuukaudessa, olimme keskustelleet erosta jo vajaan vuoden, ymmärsin hänen uuden alun tarpeensa. Myönsin molempien lähdöt oikeutetuiksi omalla tavallaan, lopunperin. Anteeksiannettu puolin ja toisin ajat sitten, jos jotain oli anteeksiannettavaa.
En pyytänyt tai halunnut kumpaakaan takaisin (turha ylpeyteni sai kolauksen), ero mikä ero, aikuiset ovat päätyneet tähän ja se on fakta. Kaipaus ja muut tunteet eivät katkea noin vain, vaan hissuksiin, varsinkin kun niitä pui täysin yksin, vain omassa päässään. Keskustelut hyvien ystävien kanssa olisivat auttaneet kovasti, mutta silloin elettiin kaapissa (me ylikypsät).
näin se menee.
Juuri ne puutteet epävarmuus/prosessin läpi käymisen aikaan on herkimmillään kuinka elää lesbona ja silloin on meidän vanhojen kettujen aika aina iskeä ja saada hattuun uusi sulka. =)
Mikäpä mukavampaa kuin jättää uusi lesbonalku pohtimaan yksin kaikkia vähemmistöön liittyviä asioita.
Kaikkein tärkeintä on rikkoa ja tuhota muiden kenties onnillesten ihmisten elämä .
Väkivalta oli ensin minulle uutta lesbosuhteissa, mutta nyt vuosien kuluttua en kokenut sitä itse mutta nähnyt että sitä on ja paljon.
Onnea vaan kaikille väkivalta ja alkoholisuhteissa eläville.
Itse en harrasta kumpaakaan noista,kenties outo lesbo, noh olenkin heteroympyröistä alkujaan kotoisin.
Minulleko tarkoitit kommenttisi? "Meidän vanhojen kettujen", keiden meidän? Olen kyllä vanha, mutten kettu, heh.
Ei ihan selvinnyt, kerroitko itsestäsi iskijänä & tuhoajana, vai oletko se uusi lesbonalku herkässä tilassa, mutta joka tapauksessa: pärjäile, jotain ikävää sulle on sattunut.
Minä luotan naisiin - paitsi niihin, joihin en luota. Luotan myös miehiin, paitsi jne, eli sama juttu. Ihmisissä löytyy jos vaikka mitä. Pätee tuttaviin, työkavereihin, ystävyysyrityksiin, rakastumisten kohteisiin.
Kunnon ihmiset jotenkin vaistoaa, niihin tuntee vetoa. Sitä vaistoa koetellaan tyynessä ja myrskyssä, erehtyäkin voi, sen näkee sitten. Usein vaisto on oikeassa, jos on malttanut kuunnella sitä eikä jotain muuta tarvetta.
Kelpo ihmiset ovat samoja kelpo ihmisiä edelleen, vaikka tekisivät valintoja jättämisestä. Niihin on syynsä. Jos joutuisin pulaan, tiedän, että kumpikin exä auttaisi, ja minä heitä. On vissi.
Päänahkojen kerääjät ja muut itsekkäät tai egoaan pönkittävät epävakaat hedonian tavoittelijat ovat eri juttu.
Yllä kuvattu sopii hetero- ja ei-heteroihmisiin, ei mitään eroavuutta oman kokemukseni perustella. Luulin minäkin nuorena olevani haluton hetero.
Kirjoitit asiaa, kauniisti sekä viisaasti. Kiitos!
Ketulla tarkoitin itseäni lähinnä,toki aikoinaan nuoruudessani ollut vihreä lesbon alku joka saanut oppia vähemmistöistä niin heteroilta kuin vanhoilta lesboilta.
Tarkoitin että kuinka helppoa ja simppeliä näin vanhempana on huijata ja pettää muita itseään etsimässä olevia =). Se ei paljonkaan vaadi, kauniita sanoja muutama teko ja elinympäristö joka hyväksyy minut lesbona ja juuri sellaisena ihmisenä joka olen.
Tätä saa hauskan opin jollekin jolla ei ole mitään jäljellä siinä vaiheessa kun on tunnustautunut vähemmistöksi ja alkaa elämään lesboelämää.
Kyllähän sitä muuten hädän hetkellä
apua hakee vaikka mistä;kuuntelijaa ja kertojaa kuinka elää vähemmistönä ja lesbona. herkullinen hetki vanhalle ketulle, nam..
Lesbosuhteet ovat paljon pinnallisempia ja irrallisempia.
OTIS REDDING
I've Been Loving You Too Long
I've been loving you
Too long, to stop now
You were tied
And you want to be free
My love is grown stronger
As you become a habit to me
Ooo, been loving you, too long
I don't wanna stop, now
Oh, no
With you, my life
Has been so wonderful
I can't stop, now
You were tied
And your love is growing cold
My love is going stronger
As our affair, affair, grow old
I've been loving you, oh too long, long
To stop now
Ooh, ooh-oh
I've been loving you-ooo-ooo
A l'il too longer on
I don't wanna stop it, now
Ooh, ooh
Don't make me stop, then
Ooh, beggin' you
Now, I don't believe it
Please don't make me come beg
Lord! I love you, I love you!
With all my heart
And I can't stop, now
Please!
Please!
Please!
Please, don't
FADES-
Don't make me stop loving
All my heart and soul
Crying
I'm in love
Ooo, given you too much.
ja varmaan ihan turha. Vaikeaa, vaikeaa...
Vihan, katkeruuden ja mustasukkaisuuden tunteet ovat erotilanteessa inhimillisiä. Toisaalta on vaikea yhtäkkiä lakata rakastamasta, vaikka kumppani jättäisi, varsinkin, jos takana on vuosia jatkunut suhde. Ehkä siinä käy niin, että vihaa lähtenyttä kumppania, koska rakastaa häntä niin niin paljon - ja samasta syystä on mustasukkainen ja katkera.
Minä en henkilökohtaisesti ole koskaan ymmärtänyt, miten rakkaus voi erotessa yhtäkkiä kääntyä lähes absoluuttiseksi vihaksi tai miten entisessä rakastetussa ei eron jälkeen suostuta näkemään mitään hyvää. Tietenkin itselle saattaa tuoda helpotusta jos pystyy oikein mollaamaan toista, minä en vaan moiseen ole koskaan kyennyt, joskus olen yrittänyt, mutta yrityskin on ollut jopa itsellenikin liian läpinäkyvä. Yhteenvetona lienee ollut jotain tyyliin "oli se niin kiva, mutta ei se sitten vaan tykännyt musta, mut on se silti niin kiva ja varmaan liian fiksu mulle... oivoi"
Olikohan tässä kirjoituksessa mitään tolkkua? No, joka tapauksessa ymmärrän hyvin Huuan ja LaikaQ:n ajattelua, toisaalta ymmärrän myös, että joku muu on asiasta täysin eri mieltä.