Kun otatte pienet lapset tansseihin mukaan, niin älkää antako lapsenne juoksennella pitkin tanssilattiaa muiden tanssiessa. Saatte muuten syyttää itseänne jos lapsenne jää vahingossa tanssioiden jalkojen alle ja lapseenne sattuu. Esim. Järvenpään tanssikeskuksessa käy usein pieniä lapsia, joiden vanhemmat ei osaa huolehtia ja kasvattaa lapsia.
Pienten lasten
vanhemmat.
446758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Siellä on k-18 lappu ovella. En voi ymmärtää sitä että jos on mennyt lapsia tekemään miksi ulkopuolisten niistä pitäisi kärsiä.
Lasten tekeminen kun on ihan hauskaa hommaa.
Joskus on meidän porukan 10-15v lapset ollut mukana Kerholassa. He tanssivat mieluiten keskenään, poikani välillä kuitenkin suo pari tanssia minulle. Olen todella ylpeä että 11v tanssii näin hyvin. En usko että ovat pahasti kenenkään tiellä...
Jos lapset vaan juoksevat tanssilattialla, vanhemmat pitäisi kyllä katsoa perään, ja ohjatta niitä muualle leikkimään. Tai mielummin opettaa tanssimaan...
...kun kirjoitat noin vihamielisesti.
Minä pidän sitä hyvänä asiana, että vanhemmat ottavat lapsensa mukaan. Järvenpään tansseissa olleet lapset ovat käyttäytyneet moitteettomasti aina. Vanhemmat ovat huolehtineet lapsistaan myös moitteettomasti.
Vaikea ymmärtää ajatustasi.
Just Järvenpäässä on muutama kakara sähläämässä, luonteeltaan varmaan ihania ja suloisia, mutta hermoille käy, kun alitajunnassa pelkää että nyt se juoksee jalkoihin !!!
Jättäisivät aikuiset aikuisten jututu aikuisille.
jalkapöytä murskas, kyllä ne siintä vähenee, tai poistuu hiekka laatikolle.
Ihan tosi jos vanhemmilla ei ole muuta elämää ja ovat lapsen/sa hankkineeet niin keskittyisivät heihin.
Mutta nämä vanhemmat ovat yleensä heitä, ketkä ovat lapsensa ansainneet näissä kuvioissa.
asian merkityksen sekä lapsille että vanhemmille.
Aikuistu lisää.
Hyvin mahtuu lapset mukaan.
Yleensä lähteevät pois jo aikaisin.
Ei häiritse minua lainkaa.
Lisääkin mahtuisi.
Osaavat lavalla käyttäytyä ja oppivat tanssimaan samalla.
HYVÄ että vanhemmat uskaltavat tuoda lapset mukaan kivaan harrastustoimintaan.
Minusta lasten mukana olo on vain rikkautta. Hyvä mieli siitä tulee. Eivät ole koskaan minun jalkoihini juosseet.
Olisin vanhemmilleni kiitollinen, jos he aikoinaan olisivat minut lavoille vieneet.
...jollakulla puristavan pahemman kerran päästä.
Nimenomaan juuri Järvenpäässä olen nähnyt eri-ikäisiä lapsia (1 vko - 15 v) vanhempiensa seurassa sekä tanssimassa että muuten iltaa viettämässä ainakin toistakymmentä kertaa.
Eilen viimeksi.
Mitään ongelmaa en ole havainnut syntyneen.
Tätä kohtaa avaajan viestistä varsinkin kovasti ihmettelen: "Esim. Järvenpään tanssikeskuksessa käy usein pieniä lapsia, joiden vanhemmat ei osaa huolehtia ja kasvattaa lapsia."
Kovasti vaikuttaa keksityltä. Mitenkähän tuon oikein pystyisi noin kattavasti muka tanssipaikalla satunnaisten havaintojen ja (virheellisten) päätelmien perusteella analysoimaan.
Siispä menee taas kateellisten ja vajavaisen tanssitaitonsa vuoksi katkerien muodostaman Järvenpään tanssikeskuksen vastustajapuolueen piikkiin tuokin.
Olet täysi hönö, vastauksissasi toistuu matala otsaisuus, kirkas otsaisuus, kateelliset, vajavaiset, tanssitaidottomat, mikähän helvetin kylätähti sinä luulet olevasi?
Tannssitapahtuma on yleensä, jos sitä ei muuten ilmoiteta, aikuisten ajanviettoa, jossa kaikki sisällä olijat, järjestäjiä, ynnämuita toimihenkilöitä lukuunottamatta maksaneet n. 14 e.
Kaikki muut ovat tanssimatkoilla hankittuja härpeleitä jaloissa, joilla ei ole muuta paikkaa äidin lähtiessä iltamiin.
Viestini tähän ketjuun on jostain syystä poistettu.
No niin kyllä on monen muunkin, mutta ihan syystäkin. Oma viestini oli kuitenkin ihan asiallinen.
...lenkiltä palattuani.
Jonkun tuttava oli ilmeisesti vaarassa joutua oikeuteen kunnianloukkauksesta. Poistatti siis.
Jätti kuitenkin sen vihjaavan viestin jäljelle.
Näin täällä moderointi pelaa.
Moderointi on täällä asiallista ja keskustelua siistivää. Turhat ylilyönnit siivotaan pois riittävän ripeästi. Huonoon käytökseen puututaan jämäkästi.
Poistetuiksi pyydetyt (asiattomat) viestit roikkuvat useimmiten päiväkaudet pyynnön jälkeen esillä.
Itse en ole pyytänyt poistamaan minuun kohdistuneita juuri tuosta syystä.
Sensijaan kyllä törkyilijöiden viestit jäävät jokseenkin aina näkyviin.
Sheriffi ei katso niiden olevan asiattomia. Ei ainakaan toimi koskaan oma-aloitteisesti.
Kuten sanoin, se vihjaava viesti tässäkin säikeessä jätettiin nyt tarkoituksella näkyviin.
Sikaflex-nimimerkki olet aiemmin käyttänyt.
Nyt siis päätit rekisteröityä. Saapa nähdä, vieläkö uskallat lähetellä samanlaisia solvausviestejä kuin ennen.
Ai niin, tietysti silloin kirjoitat muilla nimimerkeillä, kuten tähänkin asti olet tehnyt.
Olisiko jo aika ryhdistäytyä.
Jätä se ainainen piipitys ja itkuvirsien laulaminen ja itsesäälissä rypeminen taaksesi. Ota itseäsi niskasta kiinni ja lopeta se ainainen vollotus.
Iso mies !
Johan palstan muutkin miehet myötähäppeevät ainaista pillitystäsi. Yrittäisit edes miehistyä edes viikoksi tämän vuoden aikana.
...törmätä kerta toisensa jälkeen ja vuodesta toiseen siihen samaan havaintoon, miten onnettoman heikko on tämän palstan lukijakunnan (ja varsinkin teidän muutamien kateellisten, tanssitaidottomien) kyky ymmärtää erilaisilla tyyleillä ja sävyillä kirjoittamista.
Henkisiä vajavaisuuksia on niin kovin monenlaisia. Tuo on ainakin minun mielestäni erittäin pahasti vammauttava vika.
Biologia olettaa, että vain joillakin alkeellisilla selkärangattomilla on tikapuuhermosto.
Alan tiedemiehet järkyttyisivät varmaan ankarasti, jos eksyisivät tänne lukemaan ja joutuisivat havaitsemaan, että teilläkin henkinen rakenne on sitä samaa luokkaa.
Sinun tyylisi kirjoittaa on kyllä tyyliltään ja sävyltään aina sitä yhtä ja samaa... (marinaa ja narinaa).
Mistä muuten johtuu päähänpinttymäsi, että tämän palstan lukija- ja kirjoittajakunta on enimmäkseen tanssitaidotonta? Täällä on niin kirjoittajissa kuin lukijoissakin huomattava määrä itseäsi paljon parempia tanssijoita, kilpailuissakin menestyneitä. Ei siinä ole kateudella sijaa. Kuin korkeintaan itselläsi.
törkyä niin samaalla luonnollisesti myös asialliset kirjoitukset samassa ketjussa poistuvat.
"Moderointi on täällä asiallista ja keskustelua siistivää. Turhat ylilyönnit siivotaan pois riittävän ripeästi. Huonoon käytökseen puututaan jämäkästi. "
- välillä pitää pyytää monta kertaa jonkun törkyn poistoa ja poisto tapahtuu vasta parin kolmen päivän viiveellä. Ei kovin hyvää moderointia..
Taas samaa elitististä natsijupinaa. Lopeta jo. Toistat itseäsi.
"Taas samaa elitististä natsijupinaa."
Hävisit.
http://images.uncyc.org/commons/d/db/Mtg_hitler.png
KAIKKI lapset ja lapsenmieliset pois tansseista. Muskari on niile oikeenpi paikka. Pysys tanssi asiallisena haarrastuksena.
Me tanssijathan olemme suurta iloista ja onnellista perhettä. Tervetuloa kaikki lapsukaiset tykömme, he ovat tulevaisuuden puleja, pinssiläisiä ja poninhäntäpaappoja. Edistysmielinen tanssienjärjestäjätaho laittaisi ilman muuta ja vilkkaasti lapsille oman puuhanurkan ala huoltoasemat, ja ottaisi näin lapsiperheet vakiasiakkaikseen. Ja iloiset tanssijadaamit voisi isä käydä tanssiin pokkaamisen sijasta hakemassa yhden parin ajaksi lastenvahtiin. Ilolla luulisi jokaisen edes tuon 8 minuuttia katsovan pienten iloista temmellystä. Näin pääsisisisivät yksinhuoltajatkin helpommin ihmisten ilmoille ja varsinkin tämän ihanan ja meitä iloisia ihmisiä yhdistävän tanssiharrastuksen pariin !
Ei niitä pidä silti päästää juoksentelee ympäri tanssilattiaa, vaan niiden pitää olla paikalla. Tanssikeskus järvenpäässä ei oo mikään leikkihuone vaan tanssimesta. Voisi myös vanhempansa opettaa niitä olee kiljumatta, kun muut haluu kuunnella laulajaa. Jos vahingossa astun huomaamattani lapsen päälle kun tanssin, en pyydä anteeksi, vaan sanon vanhemmilleen "Oma vikanne, kun ette osaa kasvattaa lastanne ja katsoa lapsenne perään".
Äiti, joka vie pienen lapsensa tanssipaikkaan, jossa ihmiset nuljaskoivat toistensa kanssa, tuttujen, vieraiden, vanhojen, nuorten yms. kertoo jostain.
Voisin vaan kysyä, minkälainen käsitys läheisyydestä ja ihmissuhteista lapselle muodostuu. Isällä onkin monta puristeltavaa ja sit ne sanoo, sitä jokskuks nikiks ja äitiä harmittaa, kun Eevakin menee tangoa iskän kanssa.
Eikö äiti rakastakaan iskää...
Kylläpä on yksisilmäisiä ja kovasydämisiä kommentteja tässä ketjussa. Toivottavasti en erehdy tanssimaan teidän lastenvihaajien kanssa, ettei tule riskiä joutua parisuhteeseen raakalaisen kanssa. Olisi kamalaa, jos lapsella olisi sellainen vanhempi, joka ei lainkaan ymmärrä lasten maailmaa.
...kävijöillä ole riskiä joutua parisuhteeseen toisen lavoilla kävijän kanssa. Lavoillahan käydään vaan tanssimassa vai olenko ymmärtänyt koko harrastuksen väärin?
Vihaan vain huonosti kasvattavia vanhempia. Jos lapsi on vajaa-älyinen, ei se oo sen vika, vaan kasvattajan vika. Kyllä nyky vanhemmat opettaa liian nuorille rumaa kielen käyttöäkin. Huomasin lähi aikoina uimahallin pukuhuoneessa, kun noin 5-vuotias lapsi sanoi itsekseen "Vittu, vittu, vittu" ja isänsä ei ollut moksiskaan.
Viha ei kasvata ketään!! joten ota pilli ja puhalla peli poikki.. Joskus ymmärrät kun olet oikeasti mukana lasten kasvatuksessa ja teet sen. Ellet jo ole tehnytkin.
Oliskin kamalaa, jos lapset oppisivat, että toisen ihmisen lähellä oleminen voi olla ihan luontevaa ja luonnollista ilman paneskeluaikeitakin! :-o
Surullista, että sinulle läheisyys ja tanssiminen tuntuu olevan jotenkin likaista.
Kysypä, onko se likaista heille, jotka ovat tutustuneet paritanssimaailmaan jo lapsena!
Jos katsoo, millaisen käsityksen lapset ja nuoret saavat läheisyydestä ja ihmissuhteista tv-ohjelmista, niin väittäisin, että nykytanssipaikoissa vierailemisen vaikutus ei voi olla mitään muuta kuin positiiviseen suuntaan vievä!
Siitähän nuo lapset innostuu tanssimaan, kun pääsevät harjoittelemaan aikuisten kanssa jo pieninä. Lavatanssiminen alkaa olla Suomessa vanhojen hupia, kun nuoria ei ole ajoissa päästetty katsomaan ja oppimaan.
ne huonostikasvatetut tai toinen niistä jäi jalkoihinne silloin sunnuntaina. Pyysimme kauniisti anteeksi mutta näköjään olittekin sitten vain hyviä valehtelijoita.
Kannattaa varoa niitä sunnuntaitansseja, niihin on kuulemma tulossa tästä lähin enemmänkin lapsia..
Satuimpa paikalle ja kaukaa ja olin suuresti ilahtunut lapsista siellä, siis oikeesti. aikokinaan vein omatkin lapset tansipaikalle ja se on tosi hieno juttu. Tansija joka törmää lapsiin tai jotenkin häiriintyy heistä on mielstäni aika huolimaton niin tanssinsa kuin asenteidensakkin suhteen.
Onhan se totta ettei varmaan satamäärin lapsia voi olla tanssipaikalla muuten kuin että heille järjetetään olosuhteita ja yhdessä tietty järjestäjien kanssa mutta kannatan erittäin suuresti sitä että, noinkin hienolla tanssitilaisuudella (savuton,viinaton,ym) on vain hyvä ja yhdistävä sekä kannustava vaikutus lapsiin ikään kuin urheilutapahtumilla tai vastaavilla.
Ihana kun lapsenne oli ja tulkaa uudestaankin terv eräs iskä
Täällä toinen huonosti lastaan kasvattava äiti joka ottaa lapsen mukaan tansseihin muutaman kerran vuodessa, ihan vain siksi että pääsisi itse tanssimaan. Silloinhan sitä pystyykin nauttimaan tosi hyvin tanssimisesta kun lapsi on mukana. Voi herranjestas mitä juttuja täältä taas saa lukea.
Jos joku on oikeesti sitä mieltä että minä joka vien välillä lasta tansseihin sen vuoksi että lapsi rakastaa musiikkia, tykkää tanssia, haluaa oppia sitä ja nauttii siitä kun saa katsella muiden ihmisten taitavaa tanssia ja pääsee välillä itsekin parketille esim äidin kanssa tanssimaan, olen huono äiti tai kasvattaja sen vuoksi että näin teen, niin sittenpähän on. Itse tiedän tunteeni lastani kohtaan ja jopa sen ettei hän ole millään tanssireissulla hankittu riesa, vaan kauan odotettu ja paljon rakastettu äidin pieni kullanNuppu!!!!!
Olen vienyt poikaani Kolmilammille pari kertaa viime kesänä ja saman verran Jäkeen tämän talvikauden aikana ja olen onnellinen että olen näin tehnyt. Lapsi on ollut onnellinen, me vanhemmat olemme olleet onnellisia kun on päästy kerrankin YHDESSÄ tekemään jotain mukavaa!!!!!! Minä tanssitan ja opetan mielelläni myös puolisoni lapsia tanssimaan, sillä lapsissa on tulevaisuus! Niin tanssilavoilla kuin muuallakin!
Tosi hienoa että lapset pääsevät tanssimaan! Tanssitaito pienestä asti on kullan arvosta.
Tuokaa vaan edelleenkin tytöt tanssimaan.
Ei olla häiriinnytty mitenkään heidän läsnäolostaan.
"Täällä toinen huonosti lastaan kasvattava äiti joka ottaa lapsen mukaan tansseihin muutaman kerran vuodessa, ihan vain siksi että pääsisi itse tanssimaan."
Hyvä kun olet vihdoinkin tajunnut asian oikean laidan. Älä toimi jatkossa noin itsekkäästi !
Kiva jos lapset tykkää musiikista ja tanssimisesta, ja äitee niitä siihen opettaa ja kannustaa. Tekisi sen sitten alkuun kotona tai muualla.
Mutta miksi muiden pitää sitten kärsiä tästä "iloisesta" telmimisestä ?
Yksikin kerta, kun minun tanssini keskeytyy siihen, että tolvana-kääpiö tunkee tanssilinjalle, on liikaa. Täyden pääsylipun ostaneena ei tuollaisia häiriöitä tarvitse tulla.
Olen pahoillani illuusion rikkomisesta, mutta eivät kaikki rakasta lapsia ja niiden seuraa. Siksi toivonkin, ettei heitä aikuisten paikoissa, mihin tanssitkin lasken, enää koskaan näkyisi. Kaikki eivät edes halua hankkia jälkikasvustoa, vaikka siihen pystyisivätkin.
Teini-ikäinen, joka on lavan edessä fanittamassa tai tanssimassa/opettelemassa tanssia, on asia erikseen.
Joten jos et poikueellesi saa lastenvahtia, jää sitten suosiolla itsekin kotiin KIITOS !!!
omaasi!
Kiitely ei auta ja ohjailu eikä tuomarointi asiassa. Vaikka et fanita lapsia tai onnistu saamaan lapsia tai halua osallistua heidän kasvatukseen. Et tosiaan riko illusioita sillä lasten läsnäolo ja heidän hyväksymisensä on paljon itsestään selvempi kuin oma kapeutva ajattelu valikoinnista ym sääntööuetteloinnista.
Myös tanssipaikalla. LAsten koteihin pönkittäminen on sitä tyypillisintä "aikuisten itsekkyyttä" sillä vanhempia peloitellaan ja tehdään heistä niitä "täydellisiä vanhempia" kun vain mennään orjallisen kaavan mukaan. Iso osa lapsista joutuu jäämän jus koteihin jopa yksin tai ilman huolenpitoa kun asetetaan tätä kohtaamisekyvytömyyttä esteiksi.
Eläimiä hoidetaan karsinoihin mutta ihmisen alkuja tulisi pitää mukana ja hyväksyä elämään mukaan vaikka jokin nirppa mahtuuukin joukkoon kun on jokin illusio rikkomatta!
"eivät kaikki rakasta lapsia ja niiden seuraa. Siksi toivonkin, ettei heitä aikuisten paikoissa, mihin tanssitkin lasken, enää koskaan näkyisi. Kaikki eivät edes halua hankkia jälkikasvustoa, vaikka siihen pystyisivätkin."
Eli siis jos ei tykkää lapsista, heitä ei suvaita missään "aikuisten paikassa" vai?
Kun menet ravintolaan syömään sunnuntaipäivänä lehtipihviä ja punaviiniä ja naapuripöydässä on lapsiperhe, jossa lapsi alkaa itkeä, niin menetkö sanomaan heillekin että menkää pe***le kotiinne lasten kanssa, kun minä en satu rakastamaan lapsia niin teillä ei ole tänne mitään asiaa, Minähän maksan tästä ruoasta?????
Sääli että Sinulla on noin kapea katsantokanta elämän asioihin. Onneksi en tunne sinua vai tunnenko sittenkin?
"Kun menet ravintolaan syömään sunnuntaipäivänä lehtipihviä ja punaviiniä ja naapuripöydässä on lapsiperhe, jossa lapsi alkaa itkeä, niin menetkö sanomaan heillekin että menkää pe***le kotiinne lasten kanssa, kun minä en satu rakastamaan lapsia niin teillä ei ole tänne mitään asiaa, Minähän maksan tästä ruoasta?????"
Se etten rakasta lapsia, ei ole syy siihen, etten heidän toivo aikuisten paikkoihin osuvan yhtä aikaa kanssani.
Syy on se, että usein he erittäin häiritsevällä käytöksellään, johon "avarakatseiset" vanhemmat eivät puutu, terrorisoivat muiden ajanviettoa.
Mikäli lapset eivät osaa käyttäytyä ihmisten ilmoilla niin kuin yleiset säännöt edellyttävät, niin pysykööt poissa osaamiseen asti. Vanhempineen, ilmeisesti.
Ihan niin kuin on ärsyttävää kuunnella ravintolassa naapuripöydän humalaisen maailmanomistajan huutelua tai möykkäämistä, yhtä ikävää on kuunnella lapsen kiljuntaa. Vaikka väsyttäisi tai olisi vatsa pipi, ei se tunnu sivusta kuuntelijalta yhtään paremmalta.
En mene kiroillen opastamaan vierasta perhettä ravintolakäyttäytymisen pelisäännöistä, mutta toivon henkilökunnan tekevän sen.
Jos lapsiperhe käyttäytyy yhtä hyvin kuin oma pöytäseurueeni, niin siitä vaan ihmisten ilmoille illastamaan, olkaa hyvä !
Jos lapsi istuu nätisti kahviossa, ei kilju tai juoksentele/törmäile jaloissa tanssilattialla, niin kai sitten tervetuloa tanssisaleihinkin.
Tuossa tapauksessa enemmän ihmettelenkin vanhempia, jotka itsekkäästi istuttavat puuha-paavon kahvilaan tunneiksi, jotta mami ja papi saavat tanssia.
Sinunko katsantasi on sitten olevinaan avarampi ?
Itse et hyväksy millään ajatusta, että lapset mahdollisesti häiritsevät joitakin. Kyllä sinunkin ajatusmaailmasi silloin on yhtä kapea !
Pitääkö sinua sääliä ???
...ei enää ole pieniä lapsia, voinen vastata ikäänkuin puolueettomana. Ainakaan jäävi en tässä asiassa ole.
Tiedän tanssipaikoilla kävijöiden suuren enemmistön suhtautuvan joko myönteisesti tai neutraaalisti lasten tuloon vanhempiensa mukana harrastukseen tutustumaan ja muutenkin kokemuspiiriään laajentamaan.
Niinpä sinä edustat mielipiteinesi hyvin pientä vähemmistöä.
Sinunko mielipiteesi mukaisesti pitää enemmistön toimia? Niinkö vaadit meneteltävän muillakin elämän alueilla?
Tunnetko olevasi kovinkin paljon tärkeämpi kuin muut ihmiset.
Olen nähnyt melko usein eri ikäisiä lapsia tanssipaikoilla. Haittaa tai vaaraa en ole pitkään aikaan havainnut syntyvän.
Joskus kolmisen vuotta sitten tein yhden havainnon Kolmilammilta. Raportissani silloin asiasta mainitsinkin.
Siellä vallitsevassa tungoksessa ei pitäisi alle kolmivuotiasta laskea nopeasti tanssivien sekaan kävelemään edes talutettuna. Sellaiseen sillä kerralla eräs isä siellä syyllistyi.
Niin harvoin tuollaista esiintyy, että suvaitsemattomuudelle ei löydy perusteita.
Ööö..
Tuskin tosiaan kotikasvatuksesta sinulla tämä homma kiinni, mutta oikeinkirjoitukseen voisi panostaa jatkossa edes hiukan.
Nyt pakkaa olemaan niin maan perhanasti kirjoitusvirheitä, että asiasisällön ymmärtäminenkin jo kärsii.
Löytyisiköhän työväen opistosta vaikka joku sopivan mukava intensiivikurssi ???
ja hänen vanhempansa osasivat pitää jälkikasvustaan huolta. Ovat myös pitäneet ennenkin, sillä tämä ei ole eka kerta kun heidät perheenä näen tanssimassa/-tapahtumissa. Näytti hyvältä, kun he tanssivat lapsi käsivarsillaan. Ihan niinkuin itsekin olen aloittanut omien vanhempieni kanssa. Suuri kiitos heille tanssimaailmaan tutustuttamisesta. Ihmettelin kovasti kirjoitustasi, sillä koskaan en ole Järvenpäässä törmännyt juokseviin lapsiin. Muualla kyllä, Kolmilampi pahin. Kaikkeahan vahingossa sattuu ja tapahtuu.
Aurinkoista tanssikevättä meille kaikille tanssitautisille ja muillekin!