Uuden mondeon

Uuden -08 farmari mondeoni luovutus oli viime viikolla. Lisävarusteena olin mm. tilannut koirakalterin turvallisuuden taki, koska perheen kanssa kun matkustamme, tavara piisaa. Arvaa olinko yllättynyt kun myyjä kertoi ettei tavaratilan rullapeite mahdu paikoilleen silloin kun koirakalteri on asetettu. Ja sen kyllä huomasinkin kun itse tarkistin kalterin insinöörisuunnittelua. Todellinen susi vaikka oli nk. merkkitavaraa Ford-merkillä ja kaikki. Yläkiinnitykset olivat OK, mutta alemmat kiinnitykset olivat vähintään 30 cm pitkillä raudoilla alas tavaratilan etummaisiin lastaussilmukoihin. Ja näiden rautojen (siis kalterin) kiristysruuvit (siis ne jotka kiristävät kalterin paikoilleen) törröttivät niin paljon vinosti taakse ja ylös ettei rullapeitteen kiinnitys onnistunut. Aivan ihmeellinen viritys myös myyjän mielestä (tietysti) ollakseen autolle suunniteltu. Kaiken huippu on myös se tosiasia että mikäli kalteri todella käyttäisi koirakalterina niin kyseiset kiinnitysraudat kiristysruuveineen olisivat hengenvaarallisia koiralla vaikkapa kovassa jarrutuksessa (kolarista puhumattakaan) Onneksi saan vaihtaa koira- (tai lasti) verkkoon (nailontyyppinen olettaisin) jonka kanssa rullapeite sopii olla paikollaan.
Onko kellään muulla kokemusta vastaavasta uuden mondeon kanssa. Tai oikeastaan kaikilla joilla on koirakalteri täytynee olla samassa tilanteessa, vai onko olemassa monenlaisia (metallisia) koirakaltereita. Vai oliko meikäläisen kalteri väärin asetettu vaiko yksittäinen susi??
51700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Moi, paljonko kalteri maksoi? Omaan ostin Mont Blancin Laika koiraverkon varaosaliikkeestä. Kiinnitetään takaisuimen niskatukien jalkoihin. Istuu tukevasti ja huomattavasti halvempi kuin merkkiliikkeiden omat.

Äänestä
  • maksoi minulle 150 euroa, odotan saavani uuden autoon sopivan nailonverkon samaan hintaan.
    Onko muuten Mont Blancin koirakalteri kiinnitetty ainoastaan niskatukien jalkoihin (netissä olevissa kuvissa näytti siltä) eikä ollenkaan katon reunoihin oleviin paikkoihin. Jos näin niin rohkenen kyllä väittää että on mukana vain rekvisiittana eikä kestäisí todellinen rasitus kolaritilanteessa.
    Mitä maksaa kyseinen kalteri ?

    Äänestä

  • koirakalteri kirjoitti:

    maksoi minulle 150 euroa, odotan saavani uuden autoon sopivan nailonverkon samaan hintaan.

    Miltä nettisivulta löytyi tämä ” Mont Blancin koirakalteri” Tarvetta olisi sellaiselle, verkkokin käy. Eli löytyykö linkkiä niin voisi käydä katsomassa.

    Äänestä

  • ” Mont Blancin koirakalteri” kirjoitti:

    Miltä nettisivulta löytyi tämä ” Mont Blancin koirakalteri” Tarvetta olisi sellaiselle, verkkokin käy. Eli löytyykö linkkiä niin voisi käydä katsomassa.

    löytyy ainakin kuva tästä sivustosta http://www.siivonen.fi/mb_lisavarusteet.htm

    Kuvien perusteella näyttäisi siltä kun kalteri ei olisi lainkaan kiinnitetty kattoon. Omituista mikäli näin on, ehkä kuvasta ei saa selvää
    katso itse
    terveisin

    Äänestä

  • koirakalteri kirjoitti:

    maksoi minulle 150 euroa, odotan saavani uuden autoon sopivan nailonverkon samaan hintaan.
    Onko muuten Mont Blancin koirakalteri kiinnitetty ainoastaan niskatukien jalkoihin (netissä olevissa kuvissa näytti siltä) eikä ollenkaan katon reunoihin oleviin paikkoihin. Jos näin niin rohkenen kyllä väittää että on mukana vain rekvisiittana eikä kestäisí todellinen rasitus kolaritilanteessa.
    Mitä maksaa kyseinen kalteri ?

    Onko kellään tästä nailonverkosta kokemuksia? Saako sen asennettua siten että suojapeite toimii vielä ja saako tuon suojaverkon helposti esim. kelattua sisään, tai minkälainen systeemi siinä ikinä onkaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

koirakalteri on susi kirjoitti:

Uuden -08 farmari mondeoni luovutus oli viime viikolla. Lisävarusteena olin mm. tilannut koirakalterin turvallisuuden taki, koska perheen kanssa kun matkustamme, tavara piisaa. Arvaa olinko yllättynyt kun myyjä kertoi ettei tavaratilan rullapeite mahdu paikoilleen silloin kun koirakalteri on asetettu. Ja sen kyllä huomasinkin kun itse tarkistin kalterin insinöörisuunnittelua. Todellinen susi vaikka oli nk. merkkitavaraa Ford-merkillä ja kaikki. Yläkiinnitykset olivat OK, mutta alemmat kiinnitykset olivat vähintään 30 cm pitkillä raudoilla alas tavaratilan etummaisiin lastaussilmukoihin. Ja näiden rautojen (siis kalterin) kiristysruuvit (siis ne jotka kiristävät kalterin paikoilleen) törröttivät niin paljon vinosti taakse ja ylös ettei rullapeitteen kiinnitys onnistunut. Aivan ihmeellinen viritys myös myyjän mielestä (tietysti) ollakseen autolle suunniteltu. Kaiken huippu on myös se tosiasia että mikäli kalteri todella käyttäisi koirakalterina niin kyseiset kiinnitysraudat kiristysruuveineen olisivat hengenvaarallisia koiralla vaikkapa kovassa jarrutuksessa (kolarista puhumattakaan) Onneksi saan vaihtaa koira- (tai lasti) verkkoon (nailontyyppinen olettaisin) jonka kanssa rullapeite sopii olla paikollaan.
Onko kellään muulla kokemusta vastaavasta uuden mondeon kanssa. Tai oikeastaan kaikilla joilla on koirakalteri täytynee olla samassa tilanteessa, vai onko olemassa monenlaisia (metallisia) koirakaltereita. Vai oliko meikäläisen kalteri väärin asetettu vaiko yksittäinen susi??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu