pöllytä ne tunkkaiset nurkat

ikkunat auki...

”Kuubalainen serenadi

Me tulimme kapakasta, kai hiukkasen horjuen.
Oli lähtömaljoja juotu ja yö oli ihmeellinen.
Joku huomasi sattumalta – se oli kai Watkinson –
että serenadi sulle ihan velvollisuutemme on.

Ja kolmisin seisahduimme me alle sun ikkunas
ja punaisen lampun näimme me palavan huoneessas.’
Ah – muistan – ympärillä oli ihana Kuuban yö,
ja nuorena, hehkuvana joka ainoa sydän lyö.

Me muistimme kuuman poves ja keinuvan vartalos,
ja jokainen huulillansa tuns vielä sun suutelos.
Ja me kaipasimme jälleen sinun nauruas solisevaa.
- Voi, miksi on jätettävä tämä ihanain öitten maa !

Tom lauloi murheellisesti ja säesti Watkinson.
Minä nielin kyyneleitä, olin kovasti onneton. –
Niin, rakastin sinua silloin ja rakastan vieläkin,
ja sun punainen sukkanauhas on aarteeni kallehin.

Sinä avasit ikkunasi ja kummasti hymyillen
sinä pudotit jokaiselle tulipunaisen kukkasen.
Ja me itkimme haikeasti ja horjuimme satamaan.
Ah, Kuuban helmi, sua en unohda milloinkaan !”

Uuno Koskela

scarabaeus kirjoitti:

ikkunat auki...

”Kuubalainen serenadi

Me tulimme kapakasta, kai hiukkasen horjuen.
Oli lähtömaljoja juotu ja yö oli ihmeellinen.
Joku huomasi sattumalta – se oli kai Watkinson –
että serenadi sulle ihan velvollisuutemme on.

Ja kolmisin seisahduimme me alle sun ikkunas
ja punaisen lampun näimme me palavan huoneessas.’
Ah – muistan – ympärillä oli ihana Kuuban yö,
ja nuorena, hehkuvana joka ainoa sydän lyö.

Me muistimme kuuman poves ja keinuvan vartalos,
ja jokainen huulillansa tuns vielä sun suutelos.
Ja me kaipasimme jälleen sinun nauruas solisevaa.
- Voi, miksi on jätettävä tämä ihanain öitten maa !

Tom lauloi murheellisesti ja säesti Watkinson.
Minä nielin kyyneleitä, olin kovasti onneton. –
Niin, rakastin sinua silloin ja rakastan vieläkin,
ja sun punainen sukkanauhas on aarteeni kallehin.

Sinä avasit ikkunasi ja kummasti hymyillen
sinä pudotit jokaiselle tulipunaisen kukkasen.
Ja me itkimme haikeasti ja horjuimme satamaan.
Ah, Kuuban helmi, sua en unohda milloinkaan !”

Uuno Koskela

tämän muistoihini säilön!
:) t.ikäkulu

~ikäkulu~ kirjoitti:

tämän muistoihini säilön!
:) t.ikäkulu

Tässä muutama katkelma kirjallisuussivustoltani www.kultaomena.com
aukeaa jos aukeaa, toivottavasti joskus, sikäli kuin aikaa riittää saada sivusto kyllin edustavaan kuntoon
osiosta
KIRJAILIJOITA JA MUITA VAIKUTTAJIA K - L.


KIVIMAA, Arvi (1904 - 1984)

Kirjailija, runoilija ja teatteriohjaaja. Ylioppilaaksi Heinolan keskikoulusta 1922. Kuului Tulenkantajiin 1920-luvulla. Uuden Suomen toimittaja 1922-32. Greifswaldin yliopiston suomen kielen ja kulttuurin lehtori 1932-34. Suomen PEN-klubin puheenjohtaja 1936-37 ja 1953-55. Nuori Voima -lehden päätoimittaja 1937-38. Suomen Kirjailijaliiton varapuheenjohtaja 1941-45. Valtion näyttämötaidetoimikunnan puheenjohtaja 1966-73. Tampereen Teatterin johtaja 1937-40. Helsingin Kansallisteatterin johtaja 1940-49. Suomen Kansallisteatterin apulaisjohtaja 1949-50. Suomen Kansallisteatterin pääjohtaja 1950-74. Professorin arvonimi vuonna 1958.

Pääosa Arvi Kivimaan runsaasta tuotannosta muodostuu runoista, lähes 20 kokoelmaa. Runojen lisäksi Kivimaa kirjoitti muutaman romaanin ja novellikokoelman sekä näytelmiä ja kuunnelmia.

Ensimmäisen kerran Kivimaan runoja julkaistiin antologiassa Nuoret runoilijat (Wsoy 1924). Seuraavana vuonna ilmestyivät hänen esikoisteoksensa Palava laiva (runokokoelma, Otava 1925) ja Maan ja auringon lapset (kertomuksia, Otava 1925).

Hartolassa syntyneen ja siellä lapsuutensa ja osan nuoruuttaan viettäneen Kivimaan kotiseuturakkaus ilmenee Maan ja auringon lasten novelleissa sekä kaksoisromaanissa Saari tuulten sylissä ja Viheriöivä risti. Alkupään runotuotannossa myös on havaittavissa vahvoja tunnesiteitä lapsuuden kotiseutuun, erityisesti kokoelmassa Kaiho ja elämä (1935) jossa on runosarja "Itä-Hämeestä".

Runoteoksista mainittavia mm.: Laulu uneksijoille (1928). Omenapuu lumessa (1944). Vaskikäärme (1948). Passacaglia (1950). Pimeän silmä (1951). Samothraken Nike (1964). Prokonsuli ja keisari (neljä runosarjaa, 1969). Suomalainen requiem ja välirunoja ihmisen kohtalosta (1975).

Muuta tuotantoa:

Helsinki, Parisi, Moskova (1920-luvun näyttämötaidetta ja kirjallisuutta esittelevä ja kommentoiva teatterikirja, 1929). Epäjumala (romaani, 1930). Odottamaton lentomatka (seikkailukertomus, salanimellä Heikki Taura, 1934). Saari tuulten sylissä (romaani, 1938). Viheriöivä risti (romaani, jatkoa teokselle Saari tuulten sylissä, 1939). Purppuralaahus (romaani, 1948). Näyttämön lumous (runsaasti kuvitettu kirja 1900-luvun, erityisesti 1940- ja 50-lukujen teatterista).

Erityismaininnan arvoisia ovat Kivimaan Kasvoja valohämystä -kirjat, pienimuotoisia muistelmia tekijän kohtaamista henkilöistä. Kasvoja valohämystä (1974). Ystävä (toinen sarja kasvoja valohämystä, 1977). Ihmisen urheus (kolmas sarja kasvoja valohämystä ja taustaksi seitsemän esseetä, 1978).

Runoilijana ja teatteriohjaajana Arvi Kivimaa oli usein kiinnostunut ilmiöistä ja aatteista, suurista tunteista, tragedioistakin, mutta aina myös pienen ihmisen arjesta. Juuri romaanituotannossa selvimmin tulee näkyviin hänen kiinnostuksensa ja empatiansa arkisissa ristiriidoissa ja valinnoissa tietä etsivää ihmistä kohtaan.

Kivimaan ideologista ajatelua ehkä parhaiten ilmentää Purppuralaahus. Romaani alkaa punaisten puolella olleen Toivon palatessa vankileiriltä kouluun tovereidensa pariin vuonna 1918. Muiden perheet ovat olleet veljessodassa valkoisten puolella. Kivimaa lähestyy historian murhenäytelmää ihmisen tasolta. Kirjaa ei leimaa poliittinen vakaumus vaan inhimillinen myötätunto. Purppuralaahus on ennen muuta romaani, joka – vaikka ankkuroituukin määrättyyn historialliseen ajanjaksoon ja sen tapahtumiin – kuvaa ihmistä omien ristiriitojensa ja toisten ennakkoluulojen keskellä.

Suurinkaan poliittinen tai filosofinen vakaumus ei voi mahtipontisuudellaan ja iskulauseillaan mitätöidä, ei myöskään nostaa arjen realiteettien yläpuolelle todellisuutta, jossa ihminen kokee nälkää ja tekee työtä, tuntee kaipausta toisen lähelle, rakastaa ja rakentaa pientä elämäänsä.

Kansainvälisen teatteri-instituutin (International Theatre Institute) julistamaa Maailman teatteripäivää on vietetty vuodesta 1961. Kansainväliseksi juhlapäiväksi valittiin maaliskuun 27. 3. koska se oli Pariisiin perustetun Kansojen teatteri -näyttämön avajaispäivä. Aloitteen juhlapäivästä teki professori Arvi Kivimaa ITI:n kongressissa Suomessa 1959.


KOSKELA, Unto (1908 – 1934)

Raumalainen, vapaamielisestä elämäntyylistä tunnettu kirjailija. Teokset: Purjeita sumussa (runokokoelma, Otava 1930), Hedelmätön puu (romaani, Gummerus 1932), Helena ja valhe (romaani, Gummerus 1933), Valaskaloild ruokka prakkamass (murreteos, Gummerus 1933). Kuoli keuhkokuumeeseen 25-vuotiaana.

Suomalaisen kirjallisuuden harrastajat arvostavat Unto Koskelaa ennen muuta romaanin Hedelmätön puu ansiosta. Kirjan katsotaan lukeutuvan ensimmäisiin psykologisiin romaaneihin. Vaikka tekijä kirjailijana on nykyään jokseenkin unohduksiin jäänyt oli omaelämäkerrallisia aineksia sisältävällä teoksella vaikutusta 1930-luvun nousevaan kirjalliseen sukupolveen, sitä kautta myös myöhempään kotimaiseen romaanikirjallisuuteen.

Jatko-osa Helena ja valhe ilmestyi 1933.

Merikaupungin poikana Koskela oli kiintynyt mereen ja merenkäyntiin: raumanmurteella kirjoitettu Valaskaloild ruokka prakkamass - sillinguristajan gokemuksi syntyi kirjailijan otettua osaa purjehdusmatkaan pohjois-Atlantin sillivesillä.

Unto Koskela liittyi Tulenkantajiin ja Waltari tutustutti hänet Uuno Kailaaseen. Kailas, tuolloin jo tunnettu runoilija, vei Koskelan käsikirjoituksen Otavalle ja näin auttoi esikoisteoksen julkaisussa. Uuno Kailaan ja Unto Koskelan suhteesta ei ole varmuutta. On arveltu että homoseksuaalina tunnettu Kailas rakasti ystäväänsä, ja että Koskela jäi suhteen passiiviseksi osapuoleksi.

Kailaan kuoltua keuhkotuberkuloosiin Nizzassa 1933 Koskela oli saattamassa uurnaa hautaan. Kailas haudattiin Helsinkiin. Itsetuhoista elämää viettänyt Koskela kuoli Helsingissä seuraavan vuoden lokakuussa syfiliksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen. Kirjailijalta jäi useita puolivalmiita käsikirjoituksia ja kymmenittäin julkaisemattomia runoja.

Vuonna 2004 ilmestyi Vammalan kirjapaino oy:n kustantama elämäkerta Outo mies - outo reitti, raumalaiskirjailija Unto Koskelan lyhyt elämä. Elämäkerran kirjoittaja Tapio Niemi Turun Sanomien haastattelussa 17.10.04:

- Unto Koskelan lyhyt elämä oli jatkuvaa taistelua salaperäisen, epilepsian kaltaisen sairauden, tulisten rakkausseikkailujen, paheksuntaa herättäneen elämäntavan, toistuvien skandaalien, ympäristön ennakkoluulojen ja väkevän luomisvoiman kourissa, Niemi kuvailee ja luonnehtii perheen esikoista pikkuveljen, Tauno Koskelan täydelliseksi vastakohdaksi.

Unto Koskelan tunnetuin luomus on Kuubalainen serenadi, kouluaikana kirjoitettu runo. Runon sävelsi Juhani Pohjanmies.


LAUNIS, Kati (1968 - )

Toimittaja, kirjallisuudentutkija, kääntäjä. Syntynyt 1968 Huittisissa, ylioppilaaksi 1987 Lauttakylän lukiosta. Valmistunut filosofian maisteriksi 1996 Turun yliopistosta.

Launis on tutkinut naiseuden ja naiskuvan ilmentymistä kirjallisuudessa, erityisesti 1800-luvun puolivälin kotimaisessa kirjallisuudessa. Väitöskirja "Kerrotut naiset. Suomen ensimmäiset naisten kirjoittamat romaanit naiseuden määrittelijöinä" on tutkimus naisten kirjoittamista romaaneista 1840 - 1860-luvun Suomessa. Se tarkastettiin Turun Yliopistossa 12. 11. 2005, vastaväittäjänä toimi Liisi Huhtala Oulun Yliopistosta.

"Tutkimuksessa tarkastellaan viiden kirjailijan - Fredrika Wilhelmina Carstensin, Charlotta Falkmanin, Wendla Randelinin, Fredrika Runebergin ja Marie Linderin - romaaneja naisten keinona osallistua itseään läheisesti koskevaan, naisesta ja perheestä käytyyn keskusteluun aikana, jolloin naisilla ei ollut julkisuudessa juurikaan sananvaltaa... Tutkimus osoittaa romaaneissa tuotettujen naiskuvien moninaisen kirjon ja muutoksen. Launis tutkii, millaisia merkityksiä naiskirjailijat antavat romaaneissaan rakkaudelle, avioliitolle ja perheelle, joiden määrittely kuului ajan yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen." (Turun Yliopiston nettisivu).

"Vankkumattomaksi ihanteeksi 1800-luvun kuluessa noussut näkemys naisesta kodin hengettärenä – äitinä ja vaimona – saa naiskirjailijoilta osakseen kriittisen ja monipuolisen käsittelyn...

Fredrika Runebergin ja Marie Linderin 1860-luvulla ilmestyneissä romaaneissa naisen rooli äitinä ja vaimona kyseenalaistuu. Linder, varhainen feministi, näkee perheroolin naisen alistamisen päämekanismina ja visioi aikaa, jolloin 'vangin raskaat kahleet' hellittävät ja nainen voi kouluttautua, valita itselleen ammatin ja toimia siinä. Jo aiemmin ompelijattaren ja naimattoman naisen hahmot kuvittavat eri tavoin naisen riippuvaista asemaan 'armoleivän syöjänä'.

Työssäni korostan sitä, että kulttuurinen keskustelu on aina moniäänistä, valtanäkemyksiä kyseenalaistavaa ja ristiriitaista." (Kati Launis).

Launiksen mukaan "naisesta ja perheestä eivät 1800-luvun puolivälin Suomessa keskustelleet vain jo asemansa vakiinnuttaneet, J. V. Snellmanin ja Zacharias Topeliuksen kaltaiset miehet, vaan myös naiskirjailijat, joille kehittyvä romaanimuoto tarjosi keskeisimmän väylän pohtia naisen asemaa ja saada äänensä kuuluviin".


LINDROTH, Saimi (1903 - )

Saimi Elina Lindroth syntyi Hollolassa 23. 4. 1903. Toimi terveyssisarena Lapissa. Kirjoitti mielenkiintoisen Lappiaiheisen romaanin Taamottu, romaani Lapin suuren luonnon keskeltä (Gummerus 1948).

Romaani on kertomus etelästä saapuneesta katakeetasta joka lapin uskomuksia uhmaten ampuu joutsenen kotirannassaan. Siitä lähtee liikkeelle epäonninen ja traaginen tapahtumasarja, jonka keskus on salainen rakkaus nuoren saamelaistytön kanssa.

Psykologisesti tehokkaalla tavalla ulkonaiset tapahtumat sisäisine impulsseineen sekoittuvat alkukantaisten uskomusten kanssa. Runsaasti käytetty saamelaisten puhetyyli ja sanonnat yhdessä luonnonkuvauksen kanssa luovat tunnelman, kokemuksen oikeista ihmisistä jylhien tuntureiden ja lumilakeuksien keskellä.

Kirja arvosteltiin heti ilmestyessään kypsäksi esikoisteokseksi: jylhänkaunis balladinomainen pienoisromaani, kokonaisuutena yllättävän ehyt ja taiteellisesti kestävä, tunnelmaltaan vaikuttava ja aito.

Teos jäi Lindrothin ainoaksi romaaniksi.

1970-luvulla Saimi Lindrothilta ilmestyi kaksi muistelmateosta. Terveyssisarena tunturipitäjässä (tekijän kustantama, 1970) ja Minun Vienan-Karjalani (valokuvin kuvitettu muistelma jatkosodan aikaisesta Vienasta, Alea-kirja 1972).


LOCKE, William J. (1863 - 1930)

Kirjoitti kymmeniä kertomuskokoelmia ja romaaneja sekä yli 40 elokuvakäsikirjoitusta 1894 - 1930. Esikoisteos At the Gate of Samaria, 1894.

Useita Locken teoksia on filmattu, tunnetuin vuonna 1913 ilmestyneen Stella Maris -romaanin pohjalta tehty samanniminen elokuva. Elokuva valmistui 1918, pääosassa Mary Pickford. Romaani filmattiin uudelleen vuonna 1925 ohjaajana Charles Brabin, pääosassa Maria Philbin.

Suomennettu tuotanto:

Vanhanpojan moraali (Minerva 1920), Haaksirikkoiset (Karisto 1921), Meren tähti (Kirja 1924, romaanin Stella Maris suomennos, toinen painos ilmestyi Wsoyn Kymmenen markan romaaneja -sarjassa 1934), Ikuinen liekki (Minerva 1924), Onnettaren suosikki (Karisto 1925), Hänen epäjumalansa (Minerva 1925), Valkoisen riikinkukon takia (Minerva 1926), Septimus (Otava 1926, Kirsikkasarja nro 11), Valkea kyyhkynen (Otava 1927, Kirsikkasarja nro 15), Jafferyn rakkaus (Minerva 1927), Luukas Waveringin rikos (Minerva 1928), Aristide Pujolin hauskat seikkailut (Karisto 1933, Taskutoveri-sarja nro 6).


MANZONI, Alessandro (1785 - 1873)

Alessandro Francesco Tommoso Manzoni syntyi 7. 3. 1785 Milanossa. Runoilija ja kirjailija. Italian tärkeimpiä kansallisrunoilijoita. Kuoli 22. 5. 1873.

Manzonin kuoltua Giuseppe Verdi (1813 - 1901) kirjoitti Messa da Requiemin, joka kantaesitettiin runoilijan kuoleman yksivuotispäivänä 1874. Verdi itse johti teoksen kantaesityksen Milanossa. Sielunmessun toisen osan (Dies irae) erästä kohtaa on käytetty useissa kauhuelokuvissa tehokkaan vaikutelmansa tähden. Sielunmessun liiallinen draamallisuus johti sen katolisen kirkon mustalle listalle. Manzonin muistolle omistettua sielunmessua pidetään yhtenä Verdin parhaista, jopa parhaana, ja on edelleen hyvin suosittu.

Alessandro Manzonin tunnetuin ja ainoa suomennettu teos on ilmestynyt kolmena laitoksena:

Kihlautuneet, milanolainen kertomus XVII:nneltä vuosisadalta (Wsoy 1909, 448 sivua), Kihlautuneet, historiallinen romaani (Wsoy 1910-11, 827 sivua), Kihlautuneet (Lehtipaino 1946, 254 sivua, uusi lyhennetty suomennos).

Wikipedia, Italian kieli:

"Italia (ital. italiano tai lingua italiana) on noin 70 miljoonan ihmisen äidinkielenään puhuma romaaninen kieli. Valtaosa puhujista asuu Italiassa. Italiassa puhutaan kuitenkin kirjakielen lisäksi useita murteita, jotka eivät aina ole edes keskenään ymmärrettäviä. Kielitieteellisesti niitä tulisi oikeastaan pitää usein eri kielinä... Italian kirjakieli pohjautuu Toscanan alueen ja etenkin Firenzen 1200-1300-lukujen murteeseen, jonka kirjallinen arvovalta perustuu sitä käyttäneisiin merkittäviin kirjailijoihin, kuten Dante Alighieriin, Francesco Petrarcaan ja Giovanni Boccaccioon.

Italian kirjakielen perusteet loi suurelta osin Dante Alighieri. Hän sekoitti omaan toscanalaismurteeseensa myös vaikutteita muista romaanisista kielimuodoista, mm. sisilian murteesta, jolla oli jo tuota ennen ollut merkittävää kirjallista käyttöä. 1800-luvulla normatiivisen kielen vakiintumiseen vaikutti myös merkittävästi Alessandro Manzoni. On huomattavaa, että Italian yhdistyessä vain jokunen prosentti maan asukkaista osasi italiaa; suuri osa puhui ainoastaan omaa murrettaan. Manzoninkin ensikielet olivat lombardialaismurre ja ranska ja hän vietti pitkiä aikoja Firenzessä oppiakseen italiaa/toscanaa ja kirjoittaakseen pääteoksensa I promessi sposi (Kihlautuneet) useamman kerran uudestaan mm. kieliasun osalta."


Terkkuja myös Scaralle. Ciao. :)

äitiparta kirjoitti:

Tässä muutama katkelma kirjallisuussivustoltani www.kultaomena.com
aukeaa jos aukeaa, toivottavasti joskus, sikäli kuin aikaa riittää saada sivusto kyllin edustavaan kuntoon
osiosta
KIRJAILIJOITA JA MUITA VAIKUTTAJIA K - L.


KIVIMAA, Arvi (1904 - 1984)

Kirjailija, runoilija ja teatteriohjaaja. Ylioppilaaksi Heinolan keskikoulusta 1922. Kuului Tulenkantajiin 1920-luvulla. Uuden Suomen toimittaja 1922-32. Greifswaldin yliopiston suomen kielen ja kulttuurin lehtori 1932-34. Suomen PEN-klubin puheenjohtaja 1936-37 ja 1953-55. Nuori Voima -lehden päätoimittaja 1937-38. Suomen Kirjailijaliiton varapuheenjohtaja 1941-45. Valtion näyttämötaidetoimikunnan puheenjohtaja 1966-73. Tampereen Teatterin johtaja 1937-40. Helsingin Kansallisteatterin johtaja 1940-49. Suomen Kansallisteatterin apulaisjohtaja 1949-50. Suomen Kansallisteatterin pääjohtaja 1950-74. Professorin arvonimi vuonna 1958.

Pääosa Arvi Kivimaan runsaasta tuotannosta muodostuu runoista, lähes 20 kokoelmaa. Runojen lisäksi Kivimaa kirjoitti muutaman romaanin ja novellikokoelman sekä näytelmiä ja kuunnelmia.

Ensimmäisen kerran Kivimaan runoja julkaistiin antologiassa Nuoret runoilijat (Wsoy 1924). Seuraavana vuonna ilmestyivät hänen esikoisteoksensa Palava laiva (runokokoelma, Otava 1925) ja Maan ja auringon lapset (kertomuksia, Otava 1925).

Hartolassa syntyneen ja siellä lapsuutensa ja osan nuoruuttaan viettäneen Kivimaan kotiseuturakkaus ilmenee Maan ja auringon lasten novelleissa sekä kaksoisromaanissa Saari tuulten sylissä ja Viheriöivä risti. Alkupään runotuotannossa myös on havaittavissa vahvoja tunnesiteitä lapsuuden kotiseutuun, erityisesti kokoelmassa Kaiho ja elämä (1935) jossa on runosarja "Itä-Hämeestä".

Runoteoksista mainittavia mm.: Laulu uneksijoille (1928). Omenapuu lumessa (1944). Vaskikäärme (1948). Passacaglia (1950). Pimeän silmä (1951). Samothraken Nike (1964). Prokonsuli ja keisari (neljä runosarjaa, 1969). Suomalainen requiem ja välirunoja ihmisen kohtalosta (1975).

Muuta tuotantoa:

Helsinki, Parisi, Moskova (1920-luvun näyttämötaidetta ja kirjallisuutta esittelevä ja kommentoiva teatterikirja, 1929). Epäjumala (romaani, 1930). Odottamaton lentomatka (seikkailukertomus, salanimellä Heikki Taura, 1934). Saari tuulten sylissä (romaani, 1938). Viheriöivä risti (romaani, jatkoa teokselle Saari tuulten sylissä, 1939). Purppuralaahus (romaani, 1948). Näyttämön lumous (runsaasti kuvitettu kirja 1900-luvun, erityisesti 1940- ja 50-lukujen teatterista).

Erityismaininnan arvoisia ovat Kivimaan Kasvoja valohämystä -kirjat, pienimuotoisia muistelmia tekijän kohtaamista henkilöistä. Kasvoja valohämystä (1974). Ystävä (toinen sarja kasvoja valohämystä, 1977). Ihmisen urheus (kolmas sarja kasvoja valohämystä ja taustaksi seitsemän esseetä, 1978).

Runoilijana ja teatteriohjaajana Arvi Kivimaa oli usein kiinnostunut ilmiöistä ja aatteista, suurista tunteista, tragedioistakin, mutta aina myös pienen ihmisen arjesta. Juuri romaanituotannossa selvimmin tulee näkyviin hänen kiinnostuksensa ja empatiansa arkisissa ristiriidoissa ja valinnoissa tietä etsivää ihmistä kohtaan.

Kivimaan ideologista ajatelua ehkä parhaiten ilmentää Purppuralaahus. Romaani alkaa punaisten puolella olleen Toivon palatessa vankileiriltä kouluun tovereidensa pariin vuonna 1918. Muiden perheet ovat olleet veljessodassa valkoisten puolella. Kivimaa lähestyy historian murhenäytelmää ihmisen tasolta. Kirjaa ei leimaa poliittinen vakaumus vaan inhimillinen myötätunto. Purppuralaahus on ennen muuta romaani, joka – vaikka ankkuroituukin määrättyyn historialliseen ajanjaksoon ja sen tapahtumiin – kuvaa ihmistä omien ristiriitojensa ja toisten ennakkoluulojen keskellä.

Suurinkaan poliittinen tai filosofinen vakaumus ei voi mahtipontisuudellaan ja iskulauseillaan mitätöidä, ei myöskään nostaa arjen realiteettien yläpuolelle todellisuutta, jossa ihminen kokee nälkää ja tekee työtä, tuntee kaipausta toisen lähelle, rakastaa ja rakentaa pientä elämäänsä.

Kansainvälisen teatteri-instituutin (International Theatre Institute) julistamaa Maailman teatteripäivää on vietetty vuodesta 1961. Kansainväliseksi juhlapäiväksi valittiin maaliskuun 27. 3. koska se oli Pariisiin perustetun Kansojen teatteri -näyttämön avajaispäivä. Aloitteen juhlapäivästä teki professori Arvi Kivimaa ITI:n kongressissa Suomessa 1959.


KOSKELA, Unto (1908 – 1934)

Raumalainen, vapaamielisestä elämäntyylistä tunnettu kirjailija. Teokset: Purjeita sumussa (runokokoelma, Otava 1930), Hedelmätön puu (romaani, Gummerus 1932), Helena ja valhe (romaani, Gummerus 1933), Valaskaloild ruokka prakkamass (murreteos, Gummerus 1933). Kuoli keuhkokuumeeseen 25-vuotiaana.

Suomalaisen kirjallisuuden harrastajat arvostavat Unto Koskelaa ennen muuta romaanin Hedelmätön puu ansiosta. Kirjan katsotaan lukeutuvan ensimmäisiin psykologisiin romaaneihin. Vaikka tekijä kirjailijana on nykyään jokseenkin unohduksiin jäänyt oli omaelämäkerrallisia aineksia sisältävällä teoksella vaikutusta 1930-luvun nousevaan kirjalliseen sukupolveen, sitä kautta myös myöhempään kotimaiseen romaanikirjallisuuteen.

Jatko-osa Helena ja valhe ilmestyi 1933.

Merikaupungin poikana Koskela oli kiintynyt mereen ja merenkäyntiin: raumanmurteella kirjoitettu Valaskaloild ruokka prakkamass - sillinguristajan gokemuksi syntyi kirjailijan otettua osaa purjehdusmatkaan pohjois-Atlantin sillivesillä.

Unto Koskela liittyi Tulenkantajiin ja Waltari tutustutti hänet Uuno Kailaaseen. Kailas, tuolloin jo tunnettu runoilija, vei Koskelan käsikirjoituksen Otavalle ja näin auttoi esikoisteoksen julkaisussa. Uuno Kailaan ja Unto Koskelan suhteesta ei ole varmuutta. On arveltu että homoseksuaalina tunnettu Kailas rakasti ystäväänsä, ja että Koskela jäi suhteen passiiviseksi osapuoleksi.

Kailaan kuoltua keuhkotuberkuloosiin Nizzassa 1933 Koskela oli saattamassa uurnaa hautaan. Kailas haudattiin Helsinkiin. Itsetuhoista elämää viettänyt Koskela kuoli Helsingissä seuraavan vuoden lokakuussa syfiliksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen. Kirjailijalta jäi useita puolivalmiita käsikirjoituksia ja kymmenittäin julkaisemattomia runoja.

Vuonna 2004 ilmestyi Vammalan kirjapaino oy:n kustantama elämäkerta Outo mies - outo reitti, raumalaiskirjailija Unto Koskelan lyhyt elämä. Elämäkerran kirjoittaja Tapio Niemi Turun Sanomien haastattelussa 17.10.04:

- Unto Koskelan lyhyt elämä oli jatkuvaa taistelua salaperäisen, epilepsian kaltaisen sairauden, tulisten rakkausseikkailujen, paheksuntaa herättäneen elämäntavan, toistuvien skandaalien, ympäristön ennakkoluulojen ja väkevän luomisvoiman kourissa, Niemi kuvailee ja luonnehtii perheen esikoista pikkuveljen, Tauno Koskelan täydelliseksi vastakohdaksi.

Unto Koskelan tunnetuin luomus on Kuubalainen serenadi, kouluaikana kirjoitettu runo. Runon sävelsi Juhani Pohjanmies.


LAUNIS, Kati (1968 - )

Toimittaja, kirjallisuudentutkija, kääntäjä. Syntynyt 1968 Huittisissa, ylioppilaaksi 1987 Lauttakylän lukiosta. Valmistunut filosofian maisteriksi 1996 Turun yliopistosta.

Launis on tutkinut naiseuden ja naiskuvan ilmentymistä kirjallisuudessa, erityisesti 1800-luvun puolivälin kotimaisessa kirjallisuudessa. Väitöskirja "Kerrotut naiset. Suomen ensimmäiset naisten kirjoittamat romaanit naiseuden määrittelijöinä" on tutkimus naisten kirjoittamista romaaneista 1840 - 1860-luvun Suomessa. Se tarkastettiin Turun Yliopistossa 12. 11. 2005, vastaväittäjänä toimi Liisi Huhtala Oulun Yliopistosta.

"Tutkimuksessa tarkastellaan viiden kirjailijan - Fredrika Wilhelmina Carstensin, Charlotta Falkmanin, Wendla Randelinin, Fredrika Runebergin ja Marie Linderin - romaaneja naisten keinona osallistua itseään läheisesti koskevaan, naisesta ja perheestä käytyyn keskusteluun aikana, jolloin naisilla ei ollut julkisuudessa juurikaan sananvaltaa... Tutkimus osoittaa romaaneissa tuotettujen naiskuvien moninaisen kirjon ja muutoksen. Launis tutkii, millaisia merkityksiä naiskirjailijat antavat romaaneissaan rakkaudelle, avioliitolle ja perheelle, joiden määrittely kuului ajan yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen." (Turun Yliopiston nettisivu).

"Vankkumattomaksi ihanteeksi 1800-luvun kuluessa noussut näkemys naisesta kodin hengettärenä – äitinä ja vaimona – saa naiskirjailijoilta osakseen kriittisen ja monipuolisen käsittelyn...

Fredrika Runebergin ja Marie Linderin 1860-luvulla ilmestyneissä romaaneissa naisen rooli äitinä ja vaimona kyseenalaistuu. Linder, varhainen feministi, näkee perheroolin naisen alistamisen päämekanismina ja visioi aikaa, jolloin 'vangin raskaat kahleet' hellittävät ja nainen voi kouluttautua, valita itselleen ammatin ja toimia siinä. Jo aiemmin ompelijattaren ja naimattoman naisen hahmot kuvittavat eri tavoin naisen riippuvaista asemaan 'armoleivän syöjänä'.

Työssäni korostan sitä, että kulttuurinen keskustelu on aina moniäänistä, valtanäkemyksiä kyseenalaistavaa ja ristiriitaista." (Kati Launis).

Launiksen mukaan "naisesta ja perheestä eivät 1800-luvun puolivälin Suomessa keskustelleet vain jo asemansa vakiinnuttaneet, J. V. Snellmanin ja Zacharias Topeliuksen kaltaiset miehet, vaan myös naiskirjailijat, joille kehittyvä romaanimuoto tarjosi keskeisimmän väylän pohtia naisen asemaa ja saada äänensä kuuluviin".


LINDROTH, Saimi (1903 - )

Saimi Elina Lindroth syntyi Hollolassa 23. 4. 1903. Toimi terveyssisarena Lapissa. Kirjoitti mielenkiintoisen Lappiaiheisen romaanin Taamottu, romaani Lapin suuren luonnon keskeltä (Gummerus 1948).

Romaani on kertomus etelästä saapuneesta katakeetasta joka lapin uskomuksia uhmaten ampuu joutsenen kotirannassaan. Siitä lähtee liikkeelle epäonninen ja traaginen tapahtumasarja, jonka keskus on salainen rakkaus nuoren saamelaistytön kanssa.

Psykologisesti tehokkaalla tavalla ulkonaiset tapahtumat sisäisine impulsseineen sekoittuvat alkukantaisten uskomusten kanssa. Runsaasti käytetty saamelaisten puhetyyli ja sanonnat yhdessä luonnonkuvauksen kanssa luovat tunnelman, kokemuksen oikeista ihmisistä jylhien tuntureiden ja lumilakeuksien keskellä.

Kirja arvosteltiin heti ilmestyessään kypsäksi esikoisteokseksi: jylhänkaunis balladinomainen pienoisromaani, kokonaisuutena yllättävän ehyt ja taiteellisesti kestävä, tunnelmaltaan vaikuttava ja aito.

Teos jäi Lindrothin ainoaksi romaaniksi.

1970-luvulla Saimi Lindrothilta ilmestyi kaksi muistelmateosta. Terveyssisarena tunturipitäjässä (tekijän kustantama, 1970) ja Minun Vienan-Karjalani (valokuvin kuvitettu muistelma jatkosodan aikaisesta Vienasta, Alea-kirja 1972).


LOCKE, William J. (1863 - 1930)

Kirjoitti kymmeniä kertomuskokoelmia ja romaaneja sekä yli 40 elokuvakäsikirjoitusta 1894 - 1930. Esikoisteos At the Gate of Samaria, 1894.

Useita Locken teoksia on filmattu, tunnetuin vuonna 1913 ilmestyneen Stella Maris -romaanin pohjalta tehty samanniminen elokuva. Elokuva valmistui 1918, pääosassa Mary Pickford. Romaani filmattiin uudelleen vuonna 1925 ohjaajana Charles Brabin, pääosassa Maria Philbin.

Suomennettu tuotanto:

Vanhanpojan moraali (Minerva 1920), Haaksirikkoiset (Karisto 1921), Meren tähti (Kirja 1924, romaanin Stella Maris suomennos, toinen painos ilmestyi Wsoyn Kymmenen markan romaaneja -sarjassa 1934), Ikuinen liekki (Minerva 1924), Onnettaren suosikki (Karisto 1925), Hänen epäjumalansa (Minerva 1925), Valkoisen riikinkukon takia (Minerva 1926), Septimus (Otava 1926, Kirsikkasarja nro 11), Valkea kyyhkynen (Otava 1927, Kirsikkasarja nro 15), Jafferyn rakkaus (Minerva 1927), Luukas Waveringin rikos (Minerva 1928), Aristide Pujolin hauskat seikkailut (Karisto 1933, Taskutoveri-sarja nro 6).


MANZONI, Alessandro (1785 - 1873)

Alessandro Francesco Tommoso Manzoni syntyi 7. 3. 1785 Milanossa. Runoilija ja kirjailija. Italian tärkeimpiä kansallisrunoilijoita. Kuoli 22. 5. 1873.

Manzonin kuoltua Giuseppe Verdi (1813 - 1901) kirjoitti Messa da Requiemin, joka kantaesitettiin runoilijan kuoleman yksivuotispäivänä 1874. Verdi itse johti teoksen kantaesityksen Milanossa. Sielunmessun toisen osan (Dies irae) erästä kohtaa on käytetty useissa kauhuelokuvissa tehokkaan vaikutelmansa tähden. Sielunmessun liiallinen draamallisuus johti sen katolisen kirkon mustalle listalle. Manzonin muistolle omistettua sielunmessua pidetään yhtenä Verdin parhaista, jopa parhaana, ja on edelleen hyvin suosittu.

Alessandro Manzonin tunnetuin ja ainoa suomennettu teos on ilmestynyt kolmena laitoksena:

Kihlautuneet, milanolainen kertomus XVII:nneltä vuosisadalta (Wsoy 1909, 448 sivua), Kihlautuneet, historiallinen romaani (Wsoy 1910-11, 827 sivua), Kihlautuneet (Lehtipaino 1946, 254 sivua, uusi lyhennetty suomennos).

Wikipedia, Italian kieli:

"Italia (ital. italiano tai lingua italiana) on noin 70 miljoonan ihmisen äidinkielenään puhuma romaaninen kieli. Valtaosa puhujista asuu Italiassa. Italiassa puhutaan kuitenkin kirjakielen lisäksi useita murteita, jotka eivät aina ole edes keskenään ymmärrettäviä. Kielitieteellisesti niitä tulisi oikeastaan pitää usein eri kielinä... Italian kirjakieli pohjautuu Toscanan alueen ja etenkin Firenzen 1200-1300-lukujen murteeseen, jonka kirjallinen arvovalta perustuu sitä käyttäneisiin merkittäviin kirjailijoihin, kuten Dante Alighieriin, Francesco Petrarcaan ja Giovanni Boccaccioon.

Italian kirjakielen perusteet loi suurelta osin Dante Alighieri. Hän sekoitti omaan toscanalaismurteeseensa myös vaikutteita muista romaanisista kielimuodoista, mm. sisilian murteesta, jolla oli jo tuota ennen ollut merkittävää kirjallista käyttöä. 1800-luvulla normatiivisen kielen vakiintumiseen vaikutti myös merkittävästi Alessandro Manzoni. On huomattavaa, että Italian yhdistyessä vain jokunen prosentti maan asukkaista osasi italiaa; suuri osa puhui ainoastaan omaa murrettaan. Manzoninkin ensikielet olivat lombardialaismurre ja ranska ja hän vietti pitkiä aikoja Firenzessä oppiakseen italiaa/toscanaa ja kirjoittaakseen pääteoksensa I promessi sposi (Kihlautuneet) useamman kerran uudestaan mm. kieliasun osalta."


Terkkuja myös Scaralle. Ciao. :)

tarkoittaako tämä sitä, että tässä pitäis vielä ruveta opiskelemaan "vanhoilla päivillään"? Niin no, silleen hissun kissun vaapulan vissun voisin sen ehkä tehdäkin! Mut ei vais.. KIITOS noista ikäänkuin nekrologeista, ihan mielenkiintoisia ovat!:)

Netti- omenapuuhus en vielä osannut tai päässyt, mutta Kivimaan lumisesta omenapuusta minulla sattuu olemaan sellainen vanha pehmeekantinen versio vuodelta 1944. Näin äkkiseltään runot siinä vaikuttaa sellaisilta, että ainaskin minun pitää lukea niitä silleen hissukseen, jos aion niistä jotain tajuta. Tässä kuitenkin pikku ote:

"Muistotko hunnuttavat silmiäni,
viipyykö niissää vielä entisyys?
Ei enää kukkain kuu, ei enää syys -
vain lumen kimmellystä vierilläni.
Ja sentään on kuin vehmaan näkisin
ja värein liekehtivän puiden tarhan.
Tuon näyn talveen karkoitan kuin harhan,-
kai rauhan saat jo, sydän polttavin?"

Kirjan lopussa, viimeisillä oksilla, on suomennoksia joidenkin etelän ja lännen laulajien runoista. Tässä pikku ote, kait Sandor Kisfaludy'a :

"Kuulen äänen hopeaisen;
satakieli kauniimmasti
ei voi laulaa korvaan maisen
kuuntelijan, sieluun asti.
Siitä heltyi luonto itse:
aivan hiljaa virta jolui
lauhan lehdon rantamitse,
tuulen laine puihin solui,
kaikki linnut vaikenivat,
länsituulet kuuntelivat,
suru katsoi hymyillen
kauneutta ihmisen."


Iloista päivää!
:) t.ticole

~ikäkulu~ kirjoitti:

tarkoittaako tämä sitä, että tässä pitäis vielä ruveta opiskelemaan "vanhoilla päivillään"? Niin no, silleen hissun kissun vaapulan vissun voisin sen ehkä tehdäkin! Mut ei vais.. KIITOS noista ikäänkuin nekrologeista, ihan mielenkiintoisia ovat!:)

Netti- omenapuuhus en vielä osannut tai päässyt, mutta Kivimaan lumisesta omenapuusta minulla sattuu olemaan sellainen vanha pehmeekantinen versio vuodelta 1944. Näin äkkiseltään runot siinä vaikuttaa sellaisilta, että ainaskin minun pitää lukea niitä silleen hissukseen, jos aion niistä jotain tajuta. Tässä kuitenkin pikku ote:

"Muistotko hunnuttavat silmiäni,
viipyykö niissää vielä entisyys?
Ei enää kukkain kuu, ei enää syys -
vain lumen kimmellystä vierilläni.
Ja sentään on kuin vehmaan näkisin
ja värein liekehtivän puiden tarhan.
Tuon näyn talveen karkoitan kuin harhan,-
kai rauhan saat jo, sydän polttavin?"

Kirjan lopussa, viimeisillä oksilla, on suomennoksia joidenkin etelän ja lännen laulajien runoista. Tässä pikku ote, kait Sandor Kisfaludy'a :

"Kuulen äänen hopeaisen;
satakieli kauniimmasti
ei voi laulaa korvaan maisen
kuuntelijan, sieluun asti.
Siitä heltyi luonto itse:
aivan hiljaa virta jolui
lauhan lehdon rantamitse,
tuulen laine puihin solui,
kaikki linnut vaikenivat,
länsituulet kuuntelivat,
suru katsoi hymyillen
kauneutta ihmisen."


Iloista päivää!
:) t.ticole

enempi hissukseen ois' pitänyt lukea, niinpä... niin ois' ehkä huomannut, et' sivut aukenee sitten joskus, jos aukenee... :)

~ikäkulu~ kirjoitti:

enempi hissukseen ois' pitänyt lukea, niinpä... niin ois' ehkä huomannut, et' sivut aukenee sitten joskus, jos aukenee... :)

Juu. Piti aueta jo vuosi sitten. Saa katsoa nyt. Siellä on tuhansia käytettyjä kirjoja listattuna kuntoluokituksineen ja muine tietoineen, siis kirjoja mitä mulla on myynnissä, sekä keskustelupalsta kirjallisuudesta ja sitten vielä kirjailijoiden (ja muidenkin kulttuurivaikuttajien) elämäkertatietoja.