Päiväkoti

Kertokaa ihmiset omia kokemuksianne, miten olette viihtyneet töissä päiväkodissa?
Itse on suunnitellut alan vaihtoa lähihoitajaksi ja haluaisinkin töihin päiväkotiin.
5645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuskastuttavinta päiväkodissa työskentelyssä on se, että jatkuvasti näet ja koet epäkohtia joihin ei voi puuttua.

Kaikki hienot suunnittelut joutavat romukoppaan samoin tein. Oikeasti kellään ei ole aikaa hienoihin toteutuksiin, aika menee rutiinista toiseen hyppäämiseen.

Meteli on mahdoton, rauhallisia hetkiä ei ole.
Vanhemmat muistavat sinua lähinnä silloin, kun jokin asia hatuttaa heitä.

Kuravaateaika saa rauhallisimmankin henkilön kiristelemään poskilihaksiaa.

Ruokatunnista on turha haaveillakkaan, ruoka syödään lasten kanssa, hotkaisemalla äkkiä jotta päästään syöksymään seuraavaan rutiiniin. Luultavasti autat samalla myös seitsemää lisää ruokaa haluavaa ja putsaat yhden kaatuneen maidon, sekä keräilet lautasen palaset lattialta.Kahvitauko on utopinen ajatus, sieppaat kupin mukaan ja syöksyt ryhmään.

Vessassa käyminen on aina samanlainen seikkailu, paras varustautua kumihanskoin ja pesuainein, koska pöntön reunat ovat kuitenkin tahroja täynnä.


Kun työaikasi päättyy, huomaat, että et voikkaan vielä lähteä, koska kaksi työntekijää on sairaslomalla työuupumuksen vuoksi, ja sinun on jäätävä vielä tuuraamaan heitä.

Ylitöistä ei tietenkään saa rahallista korvausta, vapaa-aikana korvataan, ja harvoin laillisesti niitäkään.

Tämä nyt tietenkin on täysin kärjistetty kertomus, mutta huolestuttavinta koko jutussa on se, etten valehdellut missään asiassa.

Äänestä
  • Tuo kaikki on varmasti totta, mutta silti se sai hymyn huulilleni! =) Ehkä minut on siis tarkoitettu tuolle alalle...?

    Äänestä

  • Alkuperäisen kirjoittaja.. kirjoitti:

    Tuo kaikki on varmasti totta, mutta silti se sai hymyn huulilleni! =) Ehkä minut on siis tarkoitettu tuolle alalle...?

    Kyllä sen varmaan etukäteen tietää tykkääkö vai ei, koska helppo sitä on kuvitella, millaista työtä se on. Hirveästi vaikuttaa se, millainen päiväkoti on. Joissakin ei toimi mikään, ei henkilökemiat, ei työt, suunnitelmat, mikään. Toisissa, isoissakin, voi kaikki olla hyvin ja ihanan hallittua ja näissä yleensä myös melutaso pysyy siedettävänä ja työntekokin on sitä.Mutta oli paikka millainen vain niin se on selvää että tauoista on turha haaveilla:) Se on sitä itseään sitten aamusta iltaan.
    Onnea matkaan! p.s Ei minun maailmani.Kauaa en jaksanut, se oli niin sitä yhtä ja samaa.

    Äänestä

  • ollakkin kirjoitti:

    Kyllä sen varmaan etukäteen tietää tykkääkö vai ei, koska helppo sitä on kuvitella, millaista työtä se on. Hirveästi vaikuttaa se, millainen päiväkoti on. Joissakin ei toimi mikään, ei henkilökemiat, ei työt, suunnitelmat, mikään. Toisissa, isoissakin, voi kaikki olla hyvin ja ihanan hallittua ja näissä yleensä myös melutaso pysyy siedettävänä ja työntekokin on sitä.Mutta oli paikka millainen vain niin se on selvää että tauoista on turha haaveilla:) Se on sitä itseään sitten aamusta iltaan.
    Onnea matkaan! p.s Ei minun maailmani.Kauaa en jaksanut, se oli niin sitä yhtä ja samaa.

    vaihdoin vuodeosastolta päiväkotiin töihin. Olo on taas kuin normaalilla ihmisellä. Lasten kanssa on ihana olla, meillä työporukka mukava ja suunnitelmissa joustetaan aina jos tuntuu että menee liian tiukoille. Vaikka ruokailu onkin lasten kans, on se miellyttävämpää kuin vaikka silloin kun kesken ruokailun jouduin osastolla juoksemaan siivoamaan vatsatautisten ulosteita tai oksennuksia... Eli kai se on ihan mihin vertaa...
    Ulkoilla saa paljon, se plussaa. Vanhempien kanssa kannattaa yrittää rakentaa sellaiset välit, että puhumalla kaikki selviää. Heikot hermot tässä työssä ei saa olla, eikä liian tiukka pipo. Huonoja puolia se, että sijaisia ei yleensä oteta sairaslomalaisten tilalle, mut toisaalta silloin täytyy vaan vaikkapa askartelutuokion sijaan laittaa elokuva pyörimään, lapset ei siitä rikki mene. Minä olen tästä työstä tykännyt, tosin en ole vielä kovin kauaa ollut alalla, vajaan vuoden.

    Äänestä

olen ollut alalla ja päivääkään en vaihtaisi pois. Nyt opiskelen erityisltoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työpaikkana? kirjoitti:

Kertokaa ihmiset omia kokemuksianne, miten olette viihtyneet töissä päiväkodissa?
Itse on suunnitellut alan vaihtoa lähihoitajaksi ja haluaisinkin töihin päiväkotiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu