Mitä jos on saanut vanhemmiltaan rahaa tiukkoina aikoina vuokraan ja ruokaan, niin kannattaako se ilmoittaa lainana vai jotenkin muuten?
Saako sossusta mitään rahaa takautuvasti?
Saako sossusta mitään rahaa takautuvasti?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattaa unohtaa että on saanut rahaa vanhemmiltaan. Että kirjekuoressa taikka suoraan käteen on kätevin tapa saada pieniä lahjoituksia.
Toimeentulotuki on sitä viimesijaista tukea. Kaikki muu on ensisijaista, laissa ihan mainitaan "ellei voi saada välttämätöntä toimeentuloaan...muulla tavalla". Juuri tämän muun tavan vuoksi takautuvasti ei toimeentulotukea yleensä käsitellä. Katsotaan tuleen toimeen muulla tavoin. Toki, jos sille, ettei ole hakenut toimeentulotukea ajoissa, on perusteltu syy, täytyy toimeentulotukea takautuvasti tarkastella. Velkaantuminen ja maksamattomat toimeentulotukeen oikeuttavat menot ovat myös yksi syy takautuvan laskelman tekemiseksi. Laki lähtee kuitenkin siitä, että mikäli hakija olisi ollut tuen tarpeessa menojen erääntyessä...
Toi vanhempien avustaminen on kinkkinen juttu. Se on juuri sitä muuta tapaa. Toisaalta jokainen varmasti tietää, ettei toimeentulotuella ainakaan pitkäaikaisesti oikeasti pärjää. Siksipä on vanhempiin joskus turvauduttava. Mikäli lainaan vetoat, tulee kyse olla sellaisesta lainasta, joka on tarkoitettu heti maksettavaksi takaisin, ei siis tyyliin joskus...Jotta kaikki olisi yksinkertaisempaa, olisi järkevää, mikäli rahat vanhempien ja lasten välillä siirtyisivät kädestä käteen tai tarvittavat tavarat ostettaisiin suoraan. Tietysti jos vanhemmilla on varaa avustaa, on se mielestäni sitä muuta tapaa, ja viimesijaiseen tukeen nähden ensisijaista. Velvoitetta ei siihen kuitenkaan ole. Kaupungeilla on näköjään myös eri käytäntöjä, täällä meilläpäin ei satunnaisia avustuksia huomioida 70 € asti kuukaudessa.
Kannattaisi vanhemmille kertoa se, että eivät maksaisi pienehköjä tukia pankin välityksellä. Ei voi olla suuri rikos se, että unohtaa kertoa vanhemmilta saamistaan pienehköistä rahaeristä.
Yleensäkkään ei kannata saada pienehköjä lahjoja vaikkapa vuokran ja asumistuen välisen erotuksen verran toiselta osapuolelta. Aina kannattaa hoitaaa maksut omalta pankkitililtään taikka käydä maksamassa itse maksut pankin tiskiltä itse. Ehdottomasti tulee säilyttää kuitti maksetusta tapahtumasta.