Lisää poliiseja

Ihmetellä täytyy tätä nykyistä meininkiä.
Poliiseja koulutetaan nonstoppina ja silti ei valmisteuneetkaan pääse töihin,kun ei avata vakansseja vaikka entiset lähtisivät esimerkiksi eläkkeelle.
Rahaa ei kuulemma ole tarpeeksi.Poliisit ovat tiukilla kun vaaditaan yhä enemmän uusia asioita, esimerkiksi ilotyttöjen vahtiminen ja entisetkin hommat pitäsi tehdä.
Eivätkö päättäjät ymmärrä ettei tämmöinen yksinkertaisesti onnistu enää.
Poliiseille lisää työpaikkoja, palkkaa ja määrärahoja koulutukseen yms.
Ei ole mitään järkeä syytää kulttuuriin ja urheiluun rahaa.
Ei hyödytä rakentaa urheilukenttää esimerkiksi jos ei poliisilla riitä aikaa/ resursseja olla paikalla jos jotain sattuu häviämään / rikkoutumaan.Siinä jää nuolemaan paikanpitäjä näppejään ja syytetään poliiseja.
Ei ole oikein se.
Poliisit kunniaan!
10585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

...työpaikkoja poliiseille olisikin, mutta ne on sitä tutkimustyötä pöydän ääressä ja suurin osa poliiseista haluaa nimenomaan kenttätyöhön, huristelemaan maijalla.

Äänestä
  • hyvä jos tulisi lisää sinnekin tiskin tai konttoripöydän ääreen poliiseja jokainen olisi tarpeeseen.

    Äänestä

  • Tottakai moni poliisi haluaa tehdä töitä kentällä, koska tutkinnassa ei saa kunnon lisiä. Ja lisillähän se poliisi elää. Monessa paikassa on kuitenkin ns. pakollinen tutkinnan kierto, joka on noin vuoden pesti.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tottakai moni poliisi haluaa tehdä töitä kentällä, koska tutkinnassa ei saa kunnon lisiä. Ja lisillähän se poliisi elää. Monessa paikassa on kuitenkin ns. pakollinen tutkinnan kierto, joka on noin vuoden pesti.

    Tuo on totta. Mä luulin ennen, että rikoskonstaapelin työ olisi paremmin palkattua kuin tavallisen järjestyspoliisin homma... Rikospuolen jepareille pitäis saada parempi liksa, että niihinkin hommiin saatais motivoitunutta väkeä.

    Äänestä

kunnon palkka ja ehdottomasti heitä pitäis olla lisää .
Olen ainakin erittäin tyytväinen ja kiitollinen siitä että he on auttaneet juuri konkreettisesti tänään .Kiitos Turunpoliisille avusta ja neuvoista

Äänestä

Lisää poliiseja!

Mikä vittu siinä on kun poliisit ja sairaanhoitajat saa niin vitun huonoa palkaa!!

Nämä ihmiset tekee erittäin tärkeää työtä! Sen huomaa viimeistään sitten kun onnettomuus sattuu omalle kohdalle.

Äänestä
  • Juurikin näin! Jos yhteiskunnan arvot on niin päin helvettiä, että järjestyksenvalvontaan, pelastustoimeen, sairaanhoitoon yms. oikeasti tärkeään asiaan ei haluta panostaa kunnolla, niin katsotaanpa, mitä käy jos kyseiset alat menevät lakkoon vaikka vaan pariksi päiväksi. Siinähän sitten ollaan! Mutta ei, syydetään mieluummin rahaa vaikka kulttuuriin/urheiluun ja tietenkin ah niin tärkeää työtä tekeville toimistorotille ja muille napinpainajille... Kyllä ensin pitäisi huolehtia yhteiskunnan perusteista. Eli siis tuplataan poliisin, tervhuollon ja pelastustoimen budjetit henkilöstö, maksoi mitä maksoi !!!

    Äänestä

Poliiseja on aivan riittävästi. Tällä hetkelläkin niilla tuntuu olevan aikaa tutkia mitä mielettömämpiäkin asioita. Esimerkkinä: tutkinta siitä, kuka on siirtänyt naapurin puutarhatuolia paikasta A paikkaan B ym. Näitä saa lukea vapaasti käräjäoikeudessa. Jos asioita näperrellään, niin irtisanokaa ja lomauttakaa puolet virassaolevistakin. Palkka on kohdallaan ja aivan liian iso siihen koulutukseen nähden. Tehkää edes vertailuja muiden ammattien palkkoihin.

Äänestä

OLISI KIVA OLLA POLIISI SEKÄ SELLAINEN JOKA PISTÄISI ROSVOT LINNAAN. MÄ OLISIN REHELLINEN POLIISI.SEKÄ HYVÄ KOMISSARIO JOKA AJAISI MONDEOLLA < SAABILLA 900i.OLISI MERSU HARRASTAJAKIN VIELÄ NIIN KUIN KOMISSARIO JANSSON.MÄ OLISIN VIELÄ KUNNON POLIISI.

Äänestä
  • OLISI HYVÄ POLIISI JA SELLAINEN POLIISI JOKA OLISI KOVIEN JUTTUJEN TUTKIJA < MALMIN KULTARYÖSTÖ,HERTTONIEMEN HEROIINITAKAVARIKKO.
    PUISTOLAN PUUKOTUS..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelijä kirjoitti:

Ihmetellä täytyy tätä nykyistä meininkiä.
Poliiseja koulutetaan nonstoppina ja silti ei valmisteuneetkaan pääse töihin,kun ei avata vakansseja vaikka entiset lähtisivät esimerkiksi eläkkeelle.
Rahaa ei kuulemma ole tarpeeksi.Poliisit ovat tiukilla kun vaaditaan yhä enemmän uusia asioita, esimerkiksi ilotyttöjen vahtiminen ja entisetkin hommat pitäsi tehdä.
Eivätkö päättäjät ymmärrä ettei tämmöinen yksinkertaisesti onnistu enää.
Poliiseille lisää työpaikkoja, palkkaa ja määrärahoja koulutukseen yms.
Ei ole mitään järkeä syytää kulttuuriin ja urheiluun rahaa.
Ei hyödytä rakentaa urheilukenttää esimerkiksi jos ei poliisilla riitä aikaa/ resursseja olla paikalla jos jotain sattuu häviämään / rikkoutumaan.Siinä jää nuolemaan paikanpitäjä näppejään ja syytetään poliiseja.
Ei ole oikein se.
Poliisit kunniaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu