isännöitsiä

olen avopuolison ja 4kk lapsen kanssa vuokralla rivitalossa.asunnon omistaja on jo aika vanha ja se ei oikein osaa pitää puolia.äskettäin kävi sellai tapaus että asunnossa oli alkuperäisetlattimatot pesutiloissa ja ne oli irti kaivon ympäriltä(rak.1975) ja sun muusta kohti,otin yhteyttä isännöitsiää ja vastaus oli että ei kuulu niille vaan osakas korjaa,aikani tapeltuani ja nettiä käyttäessäni sain tietoa sen verran että SKV oma lakimies kirjoitti isännöitsiälle että asiat on näin ja tuli uusi lattia.samassa yhtiö kokouksessa tuli puheeksi saman asunnon kattoikkunasta seki meni taloyhtiön piikkiin.kattoikkuna on vuotanut vettä välikattoon luultavasti jo monta vuotta kupun kiinnitysrei`istä.yhtiö kokousessa10.4.03 päätettiin että kupu sun muut korjataan,mutta kesäkuussa otin yhteyttä erääseen urakoitsijaan joka teki hommia isännöitsijälle ja soittia asista ja sano etta asia on kunnossa mutta tänäpäiväkin edelleen pääsee vettä rakenteisiin,eikä asialle ole tehty yhtään mitään.
pelkään lapseni takia etä siellä on hometta tai vastaavaa.hallituksen puheenjohtaja kans ei tee asialle mitään.tuntuu vaan että asiasta ei välitetä mitenkää.alkaa ole mitta täynä isännöitsijää kohtaa.neuvokaa minua miten toimia asiassa ja kuinka saan isännöitsiä vastuuseen tuntuu siltä että se on välipitämätön,mutta jos löytyy hometta niin sit on luultavasti iso paukku tiodossa isännöitsijälle ja asunto osakeyhtiölle koska ne ovat tietosia asiasta vai kuinka.auttakaa kuinka saan vastuuseen isännöitsijän ja puheenjohtajan,ennen kuin on myöhäistä.sori pitkästä kertomuksesta,en osannut kertoa lyhyemmin.
6490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

jossa vaaditaan yhtiökokouksessa käsiteltäväksi korjausta vaativat asiat.

Asukkaalla, siis vuokralaisella, on osakkaasta eli omistajasta riippumaton oikeus saada asia asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksessa käsiteltäväksi, jos rivitalossa on vähintään viisi eri osakkeenomistajaa.

Asukkaalla eli vuokralaisella on oikeus käyttää puhevaltaa kokouksessa sen lisäksi, että hänellä on oikeus saada asia kokouksessa käsiteltäväksi.

Jos taloyhtiössä ei ole viittä eri omistajaa, on syytä pyytää valtakirja vanhalta omistajalta ja kertoa hänelle asunnon arvon korjausten myötä kohoavan, vaikka välittömät kulut samalla vastikkeen myötä tilapäisesti todennäköisesti nousevat.

Jos asian käsittely yhtiökokouksessa ei johda mihinkään toimenpiteisiin, on käytettävissä kuitenkin oltava yhtiökokouksen pöytäkirja, johon todetut epäkohdat ja päätökset on kirjattu.
Tieto kokouksesta on asukkaan saatava viikkoa ennen kokousta.

Äänestä
  • "Asukkaalla, siis vuokralaisella, on osakkaasta eli omistajasta riippumaton oikeus saada asia asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksessa käsiteltäväksi, jos rivitalossa on vähintään viisi eri osakkeenomistajaa."

    Eipä taida olla ihan näin. Vuokralaisella on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää puhevaltaa siinä silloin, kun käsitellään yhteisten tilojen käyttöä tai järjestyssääntöjä.

    Ainoastaa osakkeenomistajat voivat vaatia jonkin asian käsittelyä yhtiökokouksessa. Asunto-osakeyhtiölaki 31 §. Vrt. 49 §.

    Äänestä

  • Laki niin kuin luetaan kirjoitti:

    "Asukkaalla, siis vuokralaisella, on osakkaasta eli omistajasta riippumaton oikeus saada asia asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksessa käsiteltäväksi, jos rivitalossa on vähintään viisi eri osakkeenomistajaa."

    Eipä taida olla ihan näin. Vuokralaisella on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää puhevaltaa siinä silloin, kun käsitellään yhteisten tilojen käyttöä tai järjestyssääntöjä.

    Ainoastaa osakkeenomistajat voivat vaatia jonkin asian käsittelyä yhtiökokouksessa. Asunto-osakeyhtiölaki 31 §. Vrt. 49 §.

    Riippuu hieman siitä, missä tilat sijaitsevat, ovatko ne yhteiskäytössä ja mitä järjestyssäännössä sanotaan. Joka tapauksessa 31 § koskee myös asukasta eikä tyhjentävää vastausta voi antaa (kuten ei missään juridisessa kysymyksessä), tuntematta olosuhteita.

    Joka tapauksessa puutteiden korjaamiseksi voi kääntyä vuokranantajan puoleen ja asia on ainakin tämän valtakirjalla saatettavaksi käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, kuten taisin mainitakin.

    49 § 1 ja 2 mom.

    Asukkaiden osallistumisoikeus

    Yhtiössä, jossa on vähintään viisi osakeryhmää ja vähintään viidellä osakeryhmällä eri omistaja, on yhtiön rakennuksessa vuokraoikeuden tai muun vastaavan perusteen nojalla asuvilla asukkailla oikeus osallistua sellaiseen yhtiökokoukseen, jossa käsitellään yhtiön yhteisten tilojen käyttöä tai uusimista taikka yhtiössä noudatettavia järjestyssääntöjä. Asukkaalla on näissä asioissa oikeus käyttää kokouksessa puhevaltaa.

    Jos huoneistossa asuu useita henkilöitä, he saavat osallistua kokoukseen yhden valitsemansa henkilön edustamina. Asukkaalla on oikeus käyttää 25 §:ssä tarkoitettua asiamiestä tai avustajaa sekä 31 §:n mukainen oikeus saada 1 momentissa tarkoitettu asia käsiteltäväksi yhtiökokouksessa.

    31 §

    Asian saattaminen yhtiökokoukseen
    Osakkeenomistajalla on oikeus saada asia yhtiökokouksessa käsiteltäväksi, jos hän vaatii sitä kirjallisesti hallitukselta niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun

    Äänestä

  • Veli Autio kirjoitti:

    pykälä 49: "Viisi osakeryhmää" Mitä pirua tarkoittaa osakeryhmät ja millin niitä on 5 tai enemmäön???

    Äänestä

  • noh kirjoitti:

    pykälä 49: "Viisi osakeryhmää" Mitä pirua tarkoittaa osakeryhmät ja millin niitä on 5 tai enemmäön???

    Suomeksi se meinaa yleensä, että yhtiössä on viisi asuntoa, joiden hallintaan kukin osakeryhmä tuotta hallintaoikeuden.

    Äänestä

Vuokralainen on aika ulkopuolinen, jos ei omistaja osaa pitää puoliaan. Helpoimmalla taidat päästä (vaikka muuttaminen rasittaa) vaihtamalla uuteen asuntoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vuokralainen kirjoitti:

olen avopuolison ja 4kk lapsen kanssa vuokralla rivitalossa.asunnon omistaja on jo aika vanha ja se ei oikein osaa pitää puolia.äskettäin kävi sellai tapaus että asunnossa oli alkuperäisetlattimatot pesutiloissa ja ne oli irti kaivon ympäriltä(rak.1975) ja sun muusta kohti,otin yhteyttä isännöitsiää ja vastaus oli että ei kuulu niille vaan osakas korjaa,aikani tapeltuani ja nettiä käyttäessäni sain tietoa sen verran että SKV oma lakimies kirjoitti isännöitsiälle että asiat on näin ja tuli uusi lattia.samassa yhtiö kokouksessa tuli puheeksi saman asunnon kattoikkunasta seki meni taloyhtiön piikkiin.kattoikkuna on vuotanut vettä välikattoon luultavasti jo monta vuotta kupun kiinnitysrei`istä.yhtiö kokousessa10.4.03 päätettiin että kupu sun muut korjataan,mutta kesäkuussa otin yhteyttä erääseen urakoitsijaan joka teki hommia isännöitsijälle ja soittia asista ja sano etta asia on kunnossa mutta tänäpäiväkin edelleen pääsee vettä rakenteisiin,eikä asialle ole tehty yhtään mitään.
pelkään lapseni takia etä siellä on hometta tai vastaavaa.hallituksen puheenjohtaja kans ei tee asialle mitään.tuntuu vaan että asiasta ei välitetä mitenkää.alkaa ole mitta täynä isännöitsijää kohtaa.neuvokaa minua miten toimia asiassa ja kuinka saan isännöitsiä vastuuseen tuntuu siltä että se on välipitämätön,mutta jos löytyy hometta niin sit on luultavasti iso paukku tiodossa isännöitsijälle ja asunto osakeyhtiölle koska ne ovat tietosia asiasta vai kuinka.auttakaa kuinka saan vastuuseen isännöitsijän ja puheenjohtajan,ennen kuin on myöhäistä.sori pitkästä kertomuksesta,en osannut kertoa lyhyemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu