Kosketus

En ole ikinä uskonut mihinkään tämmösiin kummitusjuttuihin, mutta kylmät väreet sai aikaan ja todellakin pelästyin kun tässä viikko sitten olin kaverillani yönä. Kaveri nukkui jo siinä vieressäni, ja olimme selät vastakkain. Minua ei nukuttanut vielä ollenkaan, mutta laitoin silti silmät kiinni. Yhtäkkiä tunsin kun joku laittoi kädet päälleni, siihen korvan päälle. Ihmettelin, että miksi se kaveri niin tekee..ajattelin että kai se unissaan huitoo. Kokeilin sen kättä, mutta ei siinä ollutkaan mitään. Käännyin katsomaan kaveria, mutta se oli yhä selin minuun. Käänsin kylkeä taas ja laitoin silmät kiinni. Käsi tuli taas korvani päälle, tällä kertaa vähän ylemmäs, ja tuntui painavan hieman enemmän päätäni. Silloin sain oikeesti sätkyn! Pomppasin pystyyn ja tuijottelin hämärässä huoneessa jonnekin. Tuli ahdistava ja paha olo. Kun sain itseni rauhoittumaan, kävin taas makaamaan sängylle, tällä kertaa selälleni. Tuijottelin vieläkin ympärilleni. Sitten aloin nähdä himmeitä valojuovia seinillä. Ajattelin ensin että ne tulivat takaani ikkunasta parkkipaikalta. Mutta sitten katoin ikkunaa, ja tajusin ettei niiden verhojen läpi pääse valoa. Jäin katsomaan uudestaan. Hankasin silmiäni välillä ja räpyttelin, mutta niitä juovia näkyi vain lisää. Ne kiemurtelivat, ja näyttivät vähän samanlaisilta kuin himmät sellaiset vaaleat revontulet. Sitten ne menivät ylös kattoa kohti, ja sitten pimeni. Tuijotin kattoon, ja sinne alkoi ilmestymään vaaleita, sumuisia kasvoja. Mitään selkeitä piirteitä ei näkynyt mutta sellaisia vaaleita kasvojen muotoisia juttuja, mistä erottuivat silmät ja suu. Ilme oli vain sellainen tuijottava.. Niitä tuli lisää ja lisää. Sitten mulla kilahti taas päässä. Nousin istumaan ja minua alkoi itkettää kauheasti. Tuli sellainen ahdistava olo ja kauhean surullinen.
Onko kellään mitään omaa kokemusta tuollaisista käsien kosketuksista, tai tietääkö joku onko kenellekään muulle käynyt tuollaista? Olen yrittänyt etsiä netistä jotain selityksiä tuolle mutta en ole millään löytänyt.
151810
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

toiseen ulottuvuuteen. Luultavasti.
Betty Shane on kirjoittanut kirjoja siitä kun hän alkoi ymmärtää olevansa meedio ja selvännäkijä ja hänellä oli samantyylisiä kokemuksia.

Tuo käsi korvallasi oli jonkun rajan taakse menneen henkilön käsi. Halusi hyväillä sinua. Ehkä joku omaisesi, sukulaisesi. Heillä on paljon rakkautta siellä toisella puolella. Ei tarvitse pelätä mutta ymmärrän reaktiosi.

Äänestä
  • Unohdin kertoa, että äidilläni kyllä on useampaankin otteeseen kokemuksia juuri noista käsistä. Se kun aina kaahailee autolla kovasti, niin kerran pimeällä ja liukkaalla kelillä ajaessaan oli tuntenut käden niskassaan, joka tavallaan tuntui vetävän taakse päin ja samalla äitini vaistomaisesti hidasti vauhtia ja samalla kaksi hirveä hyppäsi suoraan auton eteen pimeästä. Äiti sanoi että noin on käynyt kaksi kertaa autolla ajaessa ja vielä sillä samalla tiellä ja samana vuonna. Muutama vuosi siitä takaperin äidin isä kuoli syöpään. Äiti uskoo että se olisi voinut olla sen isän käsi. Ja pari vuotta tuosta äidin tapauksesta eteen päin isäpuoleni ajoi metsään tuolla tiellä kun joku ajoi sen auton perään.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Unohdin kertoa, että äidilläni kyllä on useampaankin otteeseen kokemuksia juuri noista käsistä. Se kun aina kaahailee autolla kovasti, niin kerran pimeällä ja liukkaalla kelillä ajaessaan oli tuntenut käden niskassaan, joka tavallaan tuntui vetävän taakse päin ja samalla äitini vaistomaisesti hidasti vauhtia ja samalla kaksi hirveä hyppäsi suoraan auton eteen pimeästä. Äiti sanoi että noin on käynyt kaksi kertaa autolla ajaessa ja vielä sillä samalla tiellä ja samana vuonna. Muutama vuosi siitä takaperin äidin isä kuoli syöpään. Äiti uskoo että se olisi voinut olla sen isän käsi. Ja pari vuotta tuosta äidin tapauksesta eteen päin isäpuoleni ajoi metsään tuolla tiellä kun joku ajoi sen auton perään.

    voi olla niin. Kuolleet sukulaisemme ovat usein oppainamme - tai suojelusenkeleinä meille.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    voi olla niin. Kuolleet sukulaisemme ovat usein oppainamme - tai suojelusenkeleinä meille.

    eksyttäjät jatkavat mielellään samassa suvussa. Sekin on hyvin jännää. Ainakin hetken.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Unohdin kertoa, että äidilläni kyllä on useampaankin otteeseen kokemuksia juuri noista käsistä. Se kun aina kaahailee autolla kovasti, niin kerran pimeällä ja liukkaalla kelillä ajaessaan oli tuntenut käden niskassaan, joka tavallaan tuntui vetävän taakse päin ja samalla äitini vaistomaisesti hidasti vauhtia ja samalla kaksi hirveä hyppäsi suoraan auton eteen pimeästä. Äiti sanoi että noin on käynyt kaksi kertaa autolla ajaessa ja vielä sillä samalla tiellä ja samana vuonna. Muutama vuosi siitä takaperin äidin isä kuoli syöpään. Äiti uskoo että se olisi voinut olla sen isän käsi. Ja pari vuotta tuosta äidin tapauksesta eteen päin isäpuoleni ajoi metsään tuolla tiellä kun joku ajoi sen auton perään.

    Mieskaverilleni, joka oli erehdyksissään astumaisillaan suojatielle punaisia päin, aivan suoraan hurjaa vauhtia kiitävän bussin eteen. Niin ei päässyt tapahtumaan, koska hän kuvaili sekunnissa tapahtunutta tilannetta, hän tunsi kuin jokin näkymätön ja voimakas käsi olisi salamannopeasti tempaissut hänet takaisin jalkakäytävälle. Hänestä tuntui voimakkaasti siltä että häntä suojeltiin näkymättömältä tasolta ja tämä näkymätön suojelija pelasti hänen henkensä lähes varmalta kuolemalta.

    Äänestä

  • sukulaistemme kirjoitti:

    eksyttäjät jatkavat mielellään samassa suvussa. Sekin on hyvin jännää. Ainakin hetken.

    mitään eksyttäjiä.

    Äänestä

Mulle on kanssa käynyt aika samalla tavalla... Eräs tuttavani oli vain joitakin päiviä aiemmin juuri kuollut kun yöllä kieriessäni sängyssäni hereillä tunsin kuinka viileä käsi laskeutui olalleni. Sivusilmällä näin jonkin, niin kuin jokin naama siinä ja korvaani kuiskasi oudosti, kahdestaan on ihan helppo olla. Ennen tuon henkilön kuolemaa näin siihen liittyviä enteilevän oloisia unia, jotka liittyivät tuon henkilön kuolemaan, tai ainakin tuntuivat liittyvän. Kuoli keväällä ja aiemmin talvella olin esimerkiksi nähnyt erään unen, jossa tuota tuttavaani ammuttiin aseella niin, että hän haukkoi henkeä ja linkutti verisenä vessaan koettaen tyrehdyttää verenvuodon veesee paperilla. Laukaukset unessa olivat pelottavan kuuloiset, kovat, se oli aika voimakkaan tuntuinen uni, enkä toivo enään näkeväni sen kaltaista unta.

Tässä aika äskettäin näin unen jossa isoäiti kuoli
sydänkohtaukseen ja jotenkin tunsin kuinka hän irtautui ruumiista, siis siinnä unessa. Seuraavana päivänä sain kuulla että kyseinen henkilö oli sinä yönä viety sairaalaan sydänvikansa takia, josta ei minulla vielä unen nähtyäni ollut mitään tietoa, ei mitään tietoa tuosta sydänviasta.

Äänestä

Nukkuessa ja siitä herätessä usein on saattanut tapahtua outoja asioita. Olen todennut ja noteerannut paranormaaleja ilmiöitä tavallistakin enemmän elämäni aikana. Voinen kertoa että tällä palstalla tuskin on tapausta, jolle en löytäisi vastinetta suoraan omasta elämästäni tai luotettavista lähteistä saatua samantyylistä tietoa.

Vauvaa odottaessani en voinut nukkua kuin selälläni, selkävaivojen takia. Kerran päiväunilla ollessa heräsin siihen kuin jokin "näkymätön mies" olisi tarrannut rintoihini isot kouransa, se tuntui todellakin siltä. Vaikka tunsin sen, en silti nähnyt mitään. Se vain tapahtui, eikä se tuntunut yhtään mukavalta vaan pelottavalta tungettelulta ja ahdistelulta. Tässä nyt yksi esimerkki mitä lähinnä tuota tuli mieleen omasta elämästä. Paikka oli muuten kerrostalo, jossa on kuollut ja tapettukin laitapuolen väkeä, enimmäkseen olivat olleet miehiä. Yksi samasta talosta sanoi myös että siellä talossa kummittelee.

Herkkänä ihmisenä väitän että kummituksia on siellä, missä on kuolema vieraillut. Ihmisten mieli jotenkin tähtää samaan paikkaan kuolemankin jälkeen, eli sinne missä ovat tottuneet olemaan eläessäänkin. Tai niiden ihmisten luona, joista ovat eniten välittäneet. Kuitenkaan ei voi koskaan sanoa, kummitteleeko jossakin paikassa varmasti vai ei. Se täytyy joko itse todeta tai mieluiten tietenkin, olla kokonaan toteamatta.

Toisin sanoen kummittelu on sama asia kuin ulottuvuuden tasot kuoleman jälkeen. Elämä jatkuu mutta toisissa ulottuvuuksissa, toisin periaattein. Tunnemaailma on hyvin merkittävässä osassa kuoleman jälkeen "kummittelijoilla". Lyhyesti sanoen fyysisen maailman tunnejäljet, kuten vankat rutiinit, ääretön kiintymys, himot, tarpeet tai vastuudentunto saavat kummittelua aikaan.

Äänestä

Välillä tuntuu että sekoo..
Yritin tehdä itsemurhan,mulla oli aseenpiippu suussa ja vedin liipaisimesta,oli suutari,kokeilin uudestaan ja sama juttu.

Olin pari vuotta sitten isäni haudalla ja päässä sumeni kun tokenin niin minun ympärillä oli kaikki kuolleet sukulaiset ja kaverit.
Näen niitä kokoajan ja keskustelen,hoin itselleni ettei voi olla todellisuutta. olin illalla kävelyllä niin mietin mitäs semmoista vois kysyä mitä kukaan näyistä ei voi tietää.. yhden liikerakennuksen ovessa oli koodinluku laite millä ovi aukee.. kysyin ja näppäilin sarjan ja ovi aukesi.
isäni on kertonut mulle asioita jotka on osoittautunut toteen.
Tänä aamuna yritin ovesta ulos,tuntui semmoinen joustava ilma este... kesti noin 10 sekunttia,kun pääsin ulos ni menin autoon ja lähin liikkeelle ni näin kuinka rekka kiitää kapeeta tietä todella kovaa,jos oisin lähtenyt 10 sekunttia aikaisemmin ni oisin ollut kuollut.

Äänestä
  • Ei missään nimessä itsemurha ole ratkaisu mihinkään. Se on vain typerä pakoyritys.. Vaikka et välittäisi susta ittestäs niin välitätkö sä sun läheisistä? Varmasti niitä ihmisiä on jotka susta välittää, mieti mikä tuska se olis niille jotka sut menettäis. :( Olen itsekin sen verran pohjalla käynyt, ja yrittänyt ties mitä, mutta onnekseni en onnistunut. Nyt olen päässyt yli kaikesta ja voin kertoa että oman henkensä riistäminen on kamalinta mitä voi ajatella..

    Äänestä

  • Olen kyllä muutaman kerran valveunta elämässäni nähnyt, ja erotan kyllä sen tuosta kokemuksesta. Ja silloin ei edes nukuttanut OLLENKAAN. Olen varma etten voinut olla edes nukahtamaisillanikaan.

    Äänestä

aikaisemmin tuollaisia kummittelu ilmiöitä,ker-
roitko hänelle tuosta mitä sinulle tapahtui?

Äänestä
  • Kerroin vasta itse kotiini päästyä, että olin sellaisia nähnyt. En kehdannut aiemmin. :D Hän vain sanoi että "Ai säkin näit niitä. :)" Mutta pian tuon jälkeen hän sitten sanoi että mulla olisi vain jotain stressiä että ne johtuivat siitä, että luulin vain näkeväni jotain. Sen enempää emme ole siitä jutelleet.

    Äänestä

Oli pakko kirjoittaa tänne, ko huomasin että muutkin on kokenut samaa :)

Itselleni tuli noin vuosi sitten myös tällainen kosketuskokemus. Olin juuri nukahtamaisillani, kun säpsähdin hereille siihen että ikään kuin joku laski kätensä korvani ja osittain poskeni päälle, (nukuin kyljelläni). En nähnyt tai kuullut mitään, ainoastaan tunne siitä, että joku laski kätensä korvani päälle. Säikähdin todella, mutta mitään muuta ei sinä yönä tapahtunut. Tapauksesta ei kuitenkaan tullut pahaa tai ahdistavaa oloa, ainoastaan mahdoton säikäys :) Lieneekö joku käynyt turvaamassa uneni :) Aluksi ajattelin että se oli joku uni -ja valvetilan välinen tuntemus vähän kuin valveunessa... mutta kuka tietää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia? kirjoitti:

En ole ikinä uskonut mihinkään tämmösiin kummitusjuttuihin, mutta kylmät väreet sai aikaan ja todellakin pelästyin kun tässä viikko sitten olin kaverillani yönä. Kaveri nukkui jo siinä vieressäni, ja olimme selät vastakkain. Minua ei nukuttanut vielä ollenkaan, mutta laitoin silti silmät kiinni. Yhtäkkiä tunsin kun joku laittoi kädet päälleni, siihen korvan päälle. Ihmettelin, että miksi se kaveri niin tekee..ajattelin että kai se unissaan huitoo. Kokeilin sen kättä, mutta ei siinä ollutkaan mitään. Käännyin katsomaan kaveria, mutta se oli yhä selin minuun. Käänsin kylkeä taas ja laitoin silmät kiinni. Käsi tuli taas korvani päälle, tällä kertaa vähän ylemmäs, ja tuntui painavan hieman enemmän päätäni. Silloin sain oikeesti sätkyn! Pomppasin pystyyn ja tuijottelin hämärässä huoneessa jonnekin. Tuli ahdistava ja paha olo. Kun sain itseni rauhoittumaan, kävin taas makaamaan sängylle, tällä kertaa selälleni. Tuijottelin vieläkin ympärilleni. Sitten aloin nähdä himmeitä valojuovia seinillä. Ajattelin ensin että ne tulivat takaani ikkunasta parkkipaikalta. Mutta sitten katoin ikkunaa, ja tajusin ettei niiden verhojen läpi pääse valoa. Jäin katsomaan uudestaan. Hankasin silmiäni välillä ja räpyttelin, mutta niitä juovia näkyi vain lisää. Ne kiemurtelivat, ja näyttivät vähän samanlaisilta kuin himmät sellaiset vaaleat revontulet. Sitten ne menivät ylös kattoa kohti, ja sitten pimeni. Tuijotin kattoon, ja sinne alkoi ilmestymään vaaleita, sumuisia kasvoja. Mitään selkeitä piirteitä ei näkynyt mutta sellaisia vaaleita kasvojen muotoisia juttuja, mistä erottuivat silmät ja suu. Ilme oli vain sellainen tuijottava.. Niitä tuli lisää ja lisää. Sitten mulla kilahti taas päässä. Nousin istumaan ja minua alkoi itkettää kauheasti. Tuli sellainen ahdistava olo ja kauhean surullinen.
Onko kellään mitään omaa kokemusta tuollaisista käsien kosketuksista, tai tietääkö joku onko kenellekään muulle käynyt tuollaista? Olen yrittänyt etsiä netistä jotain selityksiä tuolle mutta en ole millään löytänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu