Taidattekos sanoa, onko olemassa jotain sivua mistä löytyisi sukunimien käännöksiä? Nimittäin, en juurikaan löydä suomalaisilla nimillä etsimiäni henkilöitä. Sukunimiähän on kai pariinkin otteesees käännetty ruotsiksi ja takaisin. Onko niitä myös käännetty venäjäksi? Kiitos.
suomenkielinen
ruotsinkielinen
6882
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
http://www.genealogia.fi/
henkilönnimet-> Suomalaisia nimenmuutoksia ja sukunimiehdotuksia
(miten tuolta sivuilta on ylipäätään tarkoitus löytää mitään?)
Ja kannattaa huomioida, että iso osa kansasta otti sen ensimmäisen sukunimensä vasta 1880-1920-luvuilla.
miten tällaisessa tilanteessa edetään kun "sukunimet loppuu"?
Sanotko tarkemmin, mitä tarkoitat, kun sukunimet loppuu? Siis tarkoitatko, että henkilöiden sukunimet alkavat olla jossakin vaiheessa esim. muotoa Matti Antinpoika, ja Antti Matinpoika jne ? Sukututkimushan ei ole nimien metsästystä, vaan verisukulaisuuden jäljittelyä.
Antinpoika ja Matinpoika eivät ole sukunimiä, vaan patronyymejä. Myös matronyymejä (Marianpoika) esiintyy silloin, kun isää ei tiedetä.
Sukunimi on harhaanjohtava termi (vrt. lastname), etenkin vanhoista ajoista puhuttaessa. Ennen 1920-lukua ei ollut edes säännöksiä sukunimien käytöstä. Monesti tavan kansa otti nimekseen jonkun tunnetun henkilön esim. papin sukunimen. Hyvin harvoin voidaan sanoa, että kaikki tietyn nimen kantajat ovat toisilleen sukua.
Rippikirjoja pitäneet papit olivat ruotsinkielisiä, eikä mitää selvää ohjetta suomalaisten seurakuntalaisten nimien kirjoittamiseen ollut.
Papit käyttivät omaa äidinkieltään, joten etunimissäkin ollaan 1700-1800-luvulla kovin "hienostuneita": Catharina, David, Maria Christina, Påhl, Henric, kun ollaan kuitenkin piikojen ja renkien nimissä, eli Kaisa, Taavetti, Maijastiina, Paavo ja Heikki.
Monet sukututkijat kääntävät nimet suoraa päätä suomalaisiksi, toisten mielestä se tietää tutkimukselle vaikeuksia, ja he käyttävät alkuperäisiä nimiä. Se on maksuasia.
Itä-Suomessa sukunimet ovat yleisiä jo 1700-luvulla, tosin nekin ovat ruotsinvoittoisia, eli Kankkunen=Kanckuin, Tarvainen=Tarfvain, Pulkkinen=Pulckin, ja naisten nimissä saattaa olla feminiininen muoto, eli Hämäläinen=Hämälätär, tai Karhu=Karhutar.
Länsi-Suomessa sen sijaan ollaan vielä 1800-luvullakin Matinpoikia ja -tyttäriä, ja jos sukunimeä tarvittiin, otettiin sen talon nimi, jossa elettiin kulloinkin. Niinpä monella pohjanmaalaisella talonpojallakin saattaa olla useampi sukunimi elämänsä aikana, koska on aloittanut ensin torpparina jossakin paikassa, mennyt sitten kotivävyksi johonkin toisen taloon, ja lopuksi ehkä hankkinut oman paikan. Sukunimi on kaiken aikaa ollut talon mukaan.
Sen vuoksi on hyvin tarkkaan seurattava syntymäaikoja. Samannimisiä Matinpoikia voi olla seurakunnassa useampia. Kastetiedoista alkaen on katsottava, että varmasti seuraa oikeaa henkilöä, sillä harhautuminen käy helposti.
Ja kaiken aikaa hieman päättelykykyä, sillä kun papinplanttu astui uutena kirjurina virkaan, niin saattoi ruveta kirjoittamaan jotain nimeä uudella tavalla, muuttaa vaikka Elisabethin Liisaksi, tai Mathiaksen Mattsiksi, tuosta vaan! Silloin on se syntymäaika ja isännimi todella tarpeen sukututkijan tietää.
...se tietää tutkimukselle vaikeuksia, ja he käyttävät alkuperäisiä nimiä. Se on maksuasia."
- Ei tietenkään MAKSUASIA! Vaan makuasia. Arkistojen tutkiminen on ilmaista, käytetään sitten mitä nimeä tahansa, Sori sori.