Mulla olis pieni ongelma joka on tullut viime aikoina esille.uroskoirani (2.v) kastraation jälkeen lenkillä käynti on ollut yhtä tuskaa.on alkanut muriseen,haukkuun ja hyökkäileen kaikille vastaantulijoille ja varsinkin muille koirille (varmaan söis jos sais).Ennen kastr. ei ärissyt muille kuin koirille jotka alkoi ensin ärhentelemään.Koira on keskikokoa joten on siinä pietteleminen.jos jollakin olisi neuvoja, olisin tosi kiitollinen.
rähisevä lenkkikaveri
hikihattu
2220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko koira vasta leikattu?jos leikkauksesta on mennyt vasta vähän aikaa niin syynä saattaa olla se että koiran hormoonitoiminta ja mieliala on järkkynyt koska ei nyt oikein tiedä mihin kastiin kuuluu,kun ei ole narttu muttei uroskaan.Jos osaat itse olla tilanteessa rauhallinen ja johdonmukainen niin luulisin että tämä reuhaaminen jää pois ajan saatossa.Itse otin vanhemman(4v) nartun jolla oli tullut edellisessä paikassa erinlaisia käyttäytymis häiriöitä esim.juuri tämä vieraille koirille reuhaaminen mutta olen nyt saanut kitkettyä tätä ongelmaa pois lelun ja namipalojen avulla(ennen kuin koira huomaa edes vastaan tulevaa koiraa niin aloitat leikkimisen lelulla samalla kävellen ja puhuen vaikka piipittämällä kunhan vain saat koiran olemaan sinusta kiinnostunut,jos ohitus onnistuu ilman rähinää niin kehut ja makupala.jos koira kerkeää jo nähdä toisen ja saa siihen katse kontaktin niin enään on vaikea saada sitä innostumaan lelusta ja silloin terävä nykäisy narusta seuraa käskyllä varustettuna muuten puhumatta ja pysähtymättä eteenpäin,ja pahin virhe on jos kiristät talutinta kun huomaat vastaantulijat silloin koira luulee että SINÄ pelkäät ja sinua pitää puolustaa ja sillä alkaa sitten rähiseen),näillä menetelmillä meillä on enään yksi jolle rähähtää koska ky.koira ei ole omistajan hallinnassa ja aina tulossa päälle.Nyt koira on ollut 2 kk meillä ja käyttäytyykö eri koira.Kärsivällisyyttä vaaditaan tämäkään ei ole ollut oikein helppo tapaus,ennen meille tuloa oli palautettu kahdesti jo kasvattajalle.Onnea ja hermoja
Ei kannata hihnasta nykiä kun koira on jo huomannut toisen koiran. Koira yhdistää nykäisystä johtuvan kivuntunteen tilanteeseen eli siihen kun koira tulee vastaan, ja saattaa siis hyvinkin lisätä rähisemistä muille koirille. Eli tuo namin tai lelun kanssa ohittaminen on parempi, siihen voi myös liittää vihjesanan, esim "ohi", ja satojen toistojen jälkeen koira sanan "ohi" kuullessaan jo kääntyy katsomaan sinua namin/leikin toivossa, eikä enää huomaa vastaantulevaa koiraa.