allergikot huomio!!

Heipähei!
Haluaisin tietää ovatko monet allergikot ottaneet "kielloista huolimatta" koiran itselleen? Millaisia seurauksia?
Lääkäri totesi, kun olin aivan pieni, että olen herkkä karvaisille eläimille. Isojen villakoirien muistan aiheuttaneen pientä käsien kutiamista vielä 10-vuotiaana, mutta koskaan esimerkiksi pk mäyräkoirat, australianpaimenkoirat, muutamat terrierit jne EIVÄT ole aiheuttaneet minkäänlaisia reaktioita. Ja näiden rotujen kanssa olen ollut paljon tekemisissä aivan pienestä pitäen. Minulla on ollut jopa aussie kotonani asumassa viikon, tai olen saattanut viettää aikaa talossa, jossa asuu koira, viikon tai kaksi ilman mitään oireita.
Allergiatesteihin ajattelin mennä, mutta haluaisin kovasti kuulla teidän kokemuksianne. Äitini varsinkin on huolissaan, että minulle kehittyisi astma, jos ottaisin oman koiran. Aussie jää toistaiseksi vain haaveeksi... :)
15664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

on sellainen että kävin vuosia sitten allergiatesteissä jossa todettiin mm. siitepölyille allergiaa, eläimille ei todettu mutta silti lääkäri suositteli ettei eläimiä kannattaisi pitää. On tuossa kuitenkin koira ollut eikä ole ollut ongelmia, päinvastoin. Sanovat että eläin ja sen paijaaminen tuottaa mielihyvää ja mm. alentaa verenpainetta joten sillä on varmaan sellainen vaikutus ollut minuun ettei allergisuutta ole ollut. En silti varauksetta suosittele kaikille, voihan olla että sut on todettu eläimille allergiseksi etkä välttämättä voi pitää mut halusin vaan tällaisenkin tapauksen tuoda esille, että aina ei toivoa tarvii menettää. Kuuntele lääkäriäsi, käy allergiatesteissä, tarkkaile tilannetta ja katso saatko oireita eläimen kanssa.

Äänestä
  • Mulla on aina ollut koira, mut kun mun koira kuoli pari vuotta sitten, niin en heti ottanut uutta. Sillä aikaa kun mulla ei ollut koiraa mulle kehittyi erittäin paha koira-allergia. Nyt oon kuitenkin ollut allerginen koiran omistaja vuoden päivät. Välillä on oireet tosi pahoja, jolloin otan lääkkeitä useita kertoja päivässä, mutta välillä voi mennä parikin viikkoa oireitta. Siis tosi outoja mun oireet ne kun menee laqidasta laitaan. Uskon silti, että voin siedättyä pikkuhiljaa. Astmariskihän on olemassa, mutta koirasta on enemmän iloa, joten en panikoi etukäteen.

    Äänestä

  • Koira-allergikko kirjoitti:

    Mulla on aina ollut koira, mut kun mun koira kuoli pari vuotta sitten, niin en heti ottanut uutta. Sillä aikaa kun mulla ei ollut koiraa mulle kehittyi erittäin paha koira-allergia. Nyt oon kuitenkin ollut allerginen koiran omistaja vuoden päivät. Välillä on oireet tosi pahoja, jolloin otan lääkkeitä useita kertoja päivässä, mutta välillä voi mennä parikin viikkoa oireitta. Siis tosi outoja mun oireet ne kun menee laqidasta laitaan. Uskon silti, että voin siedättyä pikkuhiljaa. Astmariskihän on olemassa, mutta koirasta on enemmän iloa, joten en panikoi etukäteen.

    Muistakaa hyvät allergiset ihmiset kun otatte koiran, tai muun eläimen,että saattaa melko varmasti herkistyä niin että sairastutte astmaan, vaikka astma onkin nykyään yleinen sairaus,ja lääkkeet ovat kehittyneet vuosien myötä tehokkaiksi, niin silti että astma haittaa elämän laatua, on se myös HENGENVAARALLINEN SAIRAUS.

    Äänestä

  • anneli kirjoitti:

    Mun veljellä on ollut astma ja allergia mutta ne on hoidettu pois. ON sil kyl viel vähä allergiaa mut silti meil on undulaattei ja kissa.. Mutta tykkään koirista joten seikkailen vähän joka paikassa.. Niin.. asiaan siis.. Ei siinä ainakaan mitään "hengenvaarallista" oo tullut meille vaikka olikin 4eläintä samaan aikaan kun mun veljellä oli astma.. Niin että tiedoks vaan... Jos täst sai mitään selkoo:D

    Jaa etta astma haittaa elamanlaatua? Noh, siihenpa voinkin sanoa, etta minulla on koira (chihuahua) ja myoskin astma. Hyvin olemme tahan mennessa toimeen tulleet, eika astmani ole pahentunut. Jotkut allergikot/astmaatikot vain oppivat sietamaan elaimia. Sanoithan itsekin etta astmaatikkojen laakkeet paranee kaiken aikaa, niin eiko silloin myos astmaatikkojen elamanlaatukin pitaisi pysya hyvissa puitteissa? Koska astma on hyvin yleinen sairaus nykymaailmassa, siihen osataan varautua, siihen on laakkeet ja jokainen astmaatikko ottaa aivan itse itsestaan vastuun. Joissakin aarimmaisissa tapauksissa astma saattaa olla hengenvaarallinen sairaus, mutta enpa menisi noinkaan ankarasti luokittelemaan kyseista sairautta. (Anteeksi a ja o pisteiden puuttuminen, olen jenkeissa.)

    Äänestä

  • Elise kirjoitti:

    pahempi asia allergisen ja astmaatikon kannalta on jatkuvasti lisääntyvät ilmansaasteet. Eläimellä joka on omistajalleen rakas on jopa psykologisesti hyviä vaikutuksia ja oireita lieventäen tai jopa niitä poistaen. Ja kuten edellinenkin kirjoitti, astmaatikko tai allergikko voi pikkuhiljaa oppia siedättämään itseään eläimelle. Siedätyshoitohan on hyvä hoitokeino.

    Äänestä

  • *AlBiiNo* kirjoitti:

    Mun veljellä on ollut astma ja allergia mutta ne on hoidettu pois. ON sil kyl viel vähä allergiaa mut silti meil on undulaattei ja kissa.. Mutta tykkään koirista joten seikkailen vähän joka paikassa.. Niin.. asiaan siis.. Ei siinä ainakaan mitään "hengenvaarallista" oo tullut meille vaikka olikin 4eläintä samaan aikaan kun mun veljellä oli astma.. Niin että tiedoks vaan... Jos täst sai mitään selkoo:D

    Sanoinkin että tarkalla lääkityksellä pysyy ehkä kurissa, mutta siitä huolimatta se on elinikäinen sairaus.Joissain tapauksissa joissa astma on "parantunut" onkin ollut kysymys kroonisesta keuhkoputken tulehduksesta. astma voi tappaa, eli tukehduttaa , olen nähnyt.

    Äänestä

  • Anneli kirjoitti:

    Anneli hyvä

    Astma = krooninen keuhkoputken tulehdus

    Äänestä

kateissa

Äänestä

kateissa

Äänestä

viestit on hukassa?

Äänestä

Itellä on ollu rasitusastma jo monta vuotta, tosin nyt jo menny aika hyvin pois.. Allergiatesteissä on ollu kaikenmaailman heinäallergioita, mutta ei millekään eläimelle. Lääkäri kuitenki sanonu, että en mitään eläimiä koskaan sais pitää. Tällä hetkellä meillä asustelee kissa ja aivan tuore koiranpentu, jonka kaikkien huolestuneitten sukulaisten kiusaksi päätin kuitenkin ottaa. Allergia tuntuu vähän pahentuneen, ilmenee silmien kutinana ja nuhana, mutta jokainen pystyy varmaan itse määrittelemään, kuinka paljon oireita kestää. Itse olen ainakin päättänyt selviytyä eläinteni kanssa.

Äänestä

Kyllähän se vähän niin on.. Joillekkin roduille voi olla sietokykyisempi.
Sekin riippuu siitä että onko sen rodun kanssa ollut kovinkin paljon tekemisissä..
Esim. Sinulle on tullut eräänlaista siedätyshoitoa noiden rotujen kautta, joten ne eivät välttämättä enää reaktioita aiheuta.

Aussie on kyllä ihana rotu..;).. Itselläni on sellainen..

Äänestä
  • Suomessa ei vielä ihan hirveästi aussieita olekaan! Mistä sinun söpöliinisi on kotoisin? Ja milloin se on syntynyt? :)

    Äänestä

  • Aino kirjoitti:

    Suomessa ei vielä ihan hirveästi aussieita olekaan! Mistä sinun söpöliinisi on kotoisin? Ja milloin se on syntynyt? :)

    Rex on Nummi-Pusulasta, Forest Star´s kennelistä.. Se on syntynyt 27.11.2000

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aino kirjoitti:

Heipähei!
Haluaisin tietää ovatko monet allergikot ottaneet "kielloista huolimatta" koiran itselleen? Millaisia seurauksia?
Lääkäri totesi, kun olin aivan pieni, että olen herkkä karvaisille eläimille. Isojen villakoirien muistan aiheuttaneen pientä käsien kutiamista vielä 10-vuotiaana, mutta koskaan esimerkiksi pk mäyräkoirat, australianpaimenkoirat, muutamat terrierit jne EIVÄT ole aiheuttaneet minkäänlaisia reaktioita. Ja näiden rotujen kanssa olen ollut paljon tekemisissä aivan pienestä pitäen. Minulla on ollut jopa aussie kotonani asumassa viikon, tai olen saattanut viettää aikaa talossa, jossa asuu koira, viikon tai kaksi ilman mitään oireita.
Allergiatesteihin ajattelin mennä, mutta haluaisin kovasti kuulla teidän kokemuksianne. Äitini varsinkin on huolissaan, että minulle kehittyisi astma, jos ottaisin oman koiran. Aussie jää toistaiseksi vain haaveeksi... :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu