Sain eilen kuull, että ultrassa löytyi munasarjakysta. Voisiko joku tarkemmin kertoa mikä se on ja onko se vaarallinen? enempää minulle ei kerrottu vaan varattiin uusi aika alakautta suoritettavaan ultraan. Syy miksi ultrattiin oli munuaiskivi epäily.
Kysta
bas*
3376
0Äänestä
Vastaukset 3
Vanhimmat
mulla on myös ollut useampikin kysta. yleensä ne on nestemäisiä ja täysin vaarattomia, ns. toiminnallisia kystia. ajallaan kuihtuu tai puhkeaa itsestään, ei sekään vaarallista. niitä yleensä seuraillaan juuri ultrakontrolleilla. joskus ne saattavat kuitenkin olla suuria eivätkä puhkea itsestään, tai voivat olla ns. dermoidikystia jolloin kysta koostuu mm. rasvasta, hiuksista, hampaasta...silloin se täytyy poistaa.
mutta siis, älä ole huolissasi, ne on yleensä ihan vaarattomia, se on hyvä että se katsotaan kunnolla alakautta, siis se koko ja muut asiat.
Mutta voivat olla myös pahanlaatuisiakin! Itselläni löytyi iso kysta munasarjasta ja siinä oli jo muutoksia pahempaan. Minulta poistettiin kysta ja munasarja sen myötä. En halua pelotella sinua, mutta tällaiseenkin pitäisi varautua. Minulle kerrottiin myös että nämä isot nestekystat ovat harvoin pahanlaatuisia, mutta nyt kävi niin että omalle kohdalle sattui just se harvoin pahanlaatuinen... Selvisin hoitona leikkauksella ja useamman vuoden seurannalla. Toivottavasti sinä pääset kystistä eroon helpommalla! =)
Mulla ollut joskus munasarjoissa kysta, se oli sinne kasvanut koska munasolu ei ollut irronnut. Tai jotain... En muista. Se kuitenkin itsekseen puhkesi pois. Oli hieman kipeä, mutta ei vaarallinen ainakaan. Nyt itseasiassa pitäisi mennä uudelleen sellaisen kivun takia lääkäriin. Epäilen sen uusiutuneen, koska mahassa kipua yms.
Ei se vaarallist oo, mut ei mitenkään mukavaakaan. Mulle auttoi viimeksi kun aloin syömään e pillereitä, ihan vaan kipuihin yms.