tilanne seuraava.Lapset 14 ja13v.meillä yhteishuoltajuus,viikko ja viikko systeemillä.Hyvin mennyt tähän asti.Joudun muuttamaan 600km päähän työni takia,vaihtoehtona työttömyys.Olen jutellut lapsilleni ja heidän äidilleen että muuttaisimme tapaamisia niin että lapset minulla joka toinen viikonloppu,lapsille sopii,äidille ei.Äiti haluaisi pitää tilanteen ennallaan mutta eihän tilanne voi niin jatkua lasten koulutkin huomioonottaen eikä lapsetkaan sitä halua.Ehdotin jos pojat sitten muuttaisivat minun kanssani,ei käy sekään,enkä itsekään haluaisi heitä repiä juuriltaan.Mitä ihmettä tehdä,työn takia pakko muuttaa.Niin ja unohdin mainita että elatusmaksuja toki maksan silloin enemmän.
Muutos tapaamisiin
Ihmettelyä
9618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tottuja käytäntöjen muutokseen voi olla vaikea sopeutua, mutta kaikkeen oppii. Helppoahan sitä olisi sanoa, että töitä löytyy aina ja onko sitä tosiaan työn takia valmis hylkäämään lapsensa.
Mutta en taida sanoa. Muutama vuosi sitten oltiin samankaltaisessa tilanteessa, että pohdittiin lähteekö lasten isä ulkomaille töihin vai ei, hänhän lähti ja siellä on edelleen ja tapaa lapsiaan säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta tapaa kuitenkin ja ainahan häneen yhteyden saa tavalla tai toisella tarpeen vaatiessa. Vaatihan se minulta hänen asemaansa asettumista.
Teillä on lapset jo sen ikäisiä, että heidät voi ottaa mukaan päätöksen tekoon. Heidän toiveitaa tulisi kuunnelta. Meidän äitien on sitten vaan siihen sopeuduttava, mutta mitä me sitten olemme odottoneetkaan, lasten asemaan meidän on asetuttava ja luovuttava yksilön yksinmääräämisoikeudesta.
"Meidän äitien on sitten vaan siihen sopeuduttava, mutta mitä me sitten olemme odottoneetkaan, lasten asemaan meidän on asetuttava ja luovuttava yksilön yksinmääräämisoikeudesta."
Tällä tavoin tämä asia menee niin ydinperheellisenä kahden aikuisen kanssa kuin yksinhuoltajanakin. Jokainen meistä äideistä sen tietää, siihen ei vaikuta yhtään perhemuoto. Kyllä se on naisen elämä joka muuttuu kertalaakista lapsen syntymän jälkeen ja isät sitten raapivat korvallistaan ja ihmettelevät mihin kohtaan he tässä kuviossa sopivat, toiset ymmärtävät itse, toiset kun asian vääntää rautalangasta ja toiset vasta kun lapsi on niin iso, että isäkin kokee osaavansa tehdä jotain hänen kanssaan.
Niin ja jotkut isät eivät ymmärrä koskaan.
Mutta kysymys kuuluu siinä kohtaa, että eikö mitään merkkejä ollut näkyvissä ennen lasten tekoa, että toinen ei ole vastuullinen aikuinen.
Lisäksi äitinä olen sitä mieltä, että pienen lapsen kanssa sitä mennään niin syvälle kahdenkeskisyyteen aluksi, että ihan aina ei edes anneta tilaa sille isälle muodostaa omaa suhdettaan tai ei luoteta hänen taitoihinsa hoitaa, käsitellä ja ottaa vastuuta pienestä lapsesta. Mennään hätiin ja otetaan homma haltuun kesken kaiken, kun ei kestetä katsella sitä, että toinen tekee jotain hieman kömpelömmin ja vähemmällä tottumuksella, ja varsinkin hieman eri tavalla kuin itse ollaan tehty. Vaikka lopputulos olisi ihan riittävän hyvä sillä tavoinkin tehtynä. Olen varma että isien kykyä ottaa vastuuta lapsestaan lisäisi se, jos me äidit antaisimme enemmän tilaa, tukisimme arvostelun sijaan ja luottaisimme isän tapaan toimia lapsen kanssa jo silloinkin, kun hän on pieni.
Eli toisin sanoen, kyllä meillä äideilläkin on jonkin verran peiliin katsomista siinä, miksi isät eivät pääse kiinni vastuuseensa.
pelkkä peiliin katsominen auta. Jos isä ei kykene/halua ottaa vastuuta, niin äidin tehtävä on mennä siihen hätiin ja hoitaa tilanne kunnolla.
Tämä miesten roolittomuus perheen arjessa onkin varmasti monien erojen syy, eikä se mitä monet kuvittelevat eli viina ja toiset naiset, ne on niitä seurauksia. Äitien on vaan osattava antaa miehelle tilaa lasten elämässä ja osattava opastaa siihen rooliin, jos näyttää siltä, että se mies osaa sitä tilaa ottaa.
Mutta tarkoitan tilannetta, jossa isä tekee parhaansa, yrittää ja haluaa yrittää, mutta esim. vaipanvaihto ei suju riittävän nopeasti tai täytyy niiden tarrojen kanssa pelata hiukan ennen kuin oppii, monesti näkee miten äiti siitä turhautuneena vain menee ja ottaa tilanteen haltuun, vaikka itsekin on samalla tavoin joutunut opettelmaan asian ennen kuin sen on oppinut.
Hätiin mennään jos lapsella on oikeasti hätä. Oikeasti hätä ei ole silloin, jos vähän itketään sylissä, johon kyllä samalla tavoin se isäkin saa rauhoitettua, jollei ole kyse lapsen nälästä ja ruoka-ajasta. Oikeasti hätä ei ole silloin, jos isä pukee lapsen päälle hiukan eri vaatteet kuin äidin muodintajuun menee. Oikeasti hätä ei ole silloin, jos isä antaa sosetta kun olisi pitänyt antaa leipää, tai jos isä ylipäätään poikkeaa hiukan äidin luomasta päivärutiinista lapsen kanssa. Oikeasti hätää ei ole silloin, jos isä haluaa ja yrittää olla mukana lapsensa elämässä ja opetella hoitamaan jo pienenä. Neuvoa saa, totta kai, kertoa miten joku asia helpommin sujuisi, mutta jos aina lähtee lause sanoilla: "Mitä ihmettä sinä teet?" tai "Ei ei ei noin, et sinä osaa, annas kun minä..." niin kyllä siinä hiipuu kenen tahansa halu edes yrittää olla sen yhtä lailla oman lapsensa kanssa ja auttaa sitä äitiä.
Sitä tarkoitan tilan antamisella. Tietysti jos toinen on hermostunut ja kovakourainen ja lapsella oikeasti hätä, siihenhän puututaan. Niin kuin pitäisi puuttua monen äidinkin kohdalla.
Yksi tapa tukea lapsensa isäksi haluamansa miehen vastuun ottoa, on myös jo silloin pienestä pitäen sanoa suoraan mitä toiselta toivoo ja odottaa. Esim. nyt vauva on imetetty ja nukahtaa pian, mene sinä tällä kertaa viemään häntä rattailla, minä tarvitsen unta. Tai kauppalista käteen. Jos mies on siis avuton yksilö itse näitä oivaltamaan.
Jo vain näin se meni.Istuimme eilen pojat ja äiti pyöreän pöydän ääreen.Jokainen sanoi mielipiteensä.Yllätys oli suuri poikien sanoessa,ootte kumpikin ihan ok vanhemmat mutta heidän mielestään on ihan mukava jos viikko ja viikko pompottelu loppuu,olisi kuulemma mukavampaa pysyä yhdessä paikassa,ovat jo sen verran isoja.Mitäpä tähän sanoisi,äitikin hyväksyi muutokset.Kuinkahan monessa muussa perheessä oikeastaan kysytään onko lasten kiva juosta kummankin vanhemman väliä,kysytään vain omia oikeuksia,miten lasten oikeudet.Edellisten kommentteihin mainitakseni,koskaan en ole lapsiani hylännyt,enkä hylkää nytkään,sen tietää sekä pojat että äiti,jonka koulutukset ja kurssit olen muuten omilla rahoillani maksanut ja vielä eron jälkeen.Mainitsempa vielä että meidän tapauksessa se oli äiti joka erota halusi.Hyvää kevättä kaikille,meidän homma on on jees!
Miten moni vanhempi olisi valmis muuttamaan kerran viikossa? Kannattaisi miettiä sitä ennen kuin sopii viikko-viikko -systeemin. Miksei kukaan tee niin että lapsi asuu yhdessä paikassa ja vanhemmat vaihtaisivat viikon välein asuntoja? Miten moni vanhempi kokisi sen hienoksi systeemiksi? Nythän tuota viikottaista vaihtoa perustellaan sillä miten hienoa se on lapselle olla yhtä paljon kummankin vanhemman kanssa.
Hienosti toimittu ja kaikille jäi varmasti tästä hyvä mieli (varmasti myös äidille kun saitte yhdessä puhuttua)!Tsemppiä jatkoon!