Jätän tämän palstan toivoen samalla sivilisoituneempaa yhteyttä

Toivon että keskustelua ja sen mahdollisia yhteenkumuloitumia on mahdollista jatkaa jossain muualla kuin tällä hihhulifoorumilla, jossa aisat, anteeksi, asiat, eivät todellakaan etene.
16821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

heti kunhan saadaan se ensimmäinen uskottava todiste maan ulkopuolisesta elämästä. Ei ole näkynyt. Ennen sitä kaikki on vain ja ainoastaan mielipiteillä pallottelua, ei mitään muuta. Ja mielipiteethän ovat kuin niitä kuuluisia persereikiä, jokaisella omansa. Tokihan aina voi karata mieleiselleen foorumille piiloon eriäviä mielipiteitä. Voi jopa tehdä omansa, josta voi potkia pihalle kaikki muut paitsi samanmieliset. Hihhuloinniltahan ei voi välttyä ufoasioissa, sillä ufothan ovat, kunnes toisin todistetaan, hihhulointia.

Äänestä
  • on saada tälläisiä märkäisiä päiväunia itselleen. Jos todella pidät ufoasioihin perehtyneitä hihhuleina, se on vain sinun kapeakantainen tiedeputkinäköisyyttä ! Valitettavasti sinun kohdalta. Joka ei ymmärrä tapahtumia ympäri maapallon, voisi hieman miettiä mitä kaikkea tapahtuu nyt ja mitä kaikkea on tapahtunut kymmenille tuhansille tavallisille ihmisille aiemmin.

    Äänestä

  • eBis kirjoitti:

    on saada tälläisiä märkäisiä päiväunia itselleen. Jos todella pidät ufoasioihin perehtyneitä hihhuleina, se on vain sinun kapeakantainen tiedeputkinäköisyyttä ! Valitettavasti sinun kohdalta. Joka ei ymmärrä tapahtumia ympäri maapallon, voisi hieman miettiä mitä kaikkea tapahtuu nyt ja mitä kaikkea on tapahtunut kymmenille tuhansille tavallisille ihmisille aiemmin.

    lukujen matikasta. Meitä taitaa olla nykyisin lähes 6,5 miljardia. Netti on tehnyt maailmasta pienen. "Ihmeellisiä asioita" tapahtuu jollekin päivittäin. Netin kautta nämä "ihmeet" leviävät.
    Suurten lukujen matikan mukaan olisi tilastollisesti perin outoa, jos ei näitä ihmeitä yli kuuden miljardin populaatiossa sattuisi. Kolmena peräkkäisenä viikkona Loton pääpotti henkilölle, joka on nähnyt numerot unissaan tai saanut vastaavalla tavalla tiedon, odottaa vain tapahtumistaan. Tapahtuuhan sekin joskus.

    Ympäri maapallon tapahtuneet tuhannet "ilmiöt" eivät todellakaan todista mitään. Yksi hyvin dokumentoitu voisi todistaa. Ei ole vielä tullut ... mutta .. ehkä . jo.pian?????

    Lehmänpaska EI MAISTU (suussani) HYVÄLLE (en ole kylläkään uskaltanut suorittaa Empiiristä koetta), vaikka miljoonan paskakärpäsen todistus siihen suuntaan osoittaisi.
    Ei määrä. Laatu.

    Äänestä

  • kuullut suurten kirjoitti:

    lukujen matikasta. Meitä taitaa olla nykyisin lähes 6,5 miljardia. Netti on tehnyt maailmasta pienen. "Ihmeellisiä asioita" tapahtuu jollekin päivittäin. Netin kautta nämä "ihmeet" leviävät.
    Suurten lukujen matikan mukaan olisi tilastollisesti perin outoa, jos ei näitä ihmeitä yli kuuden miljardin populaatiossa sattuisi. Kolmena peräkkäisenä viikkona Loton pääpotti henkilölle, joka on nähnyt numerot unissaan tai saanut vastaavalla tavalla tiedon, odottaa vain tapahtumistaan. Tapahtuuhan sekin joskus.

    Ympäri maapallon tapahtuneet tuhannet "ilmiöt" eivät todellakaan todista mitään. Yksi hyvin dokumentoitu voisi todistaa. Ei ole vielä tullut ... mutta .. ehkä . jo.pian?????

    Lehmänpaska EI MAISTU (suussani) HYVÄLLE (en ole kylläkään uskaltanut suorittaa Empiiristä koetta), vaikka miljoonan paskakärpäsen todistus siihen suuntaan osoittaisi.
    Ei määrä. Laatu.

    Kyllä ufot liikkuivat täällä ennen netin käyttöön ottoakin. Tuo sinun kärpästeoria/paska ei oikein sovi tähän, pikemminkin voisi kysyä jos miljoonat ovat nähneet ja kokeneet hyvin poikkeavaa ja jopa kuvanneet tapahtumia. Niin mitä ne sitten ovat ? Oletko itse havainnut ufon taivaalla ? Monet suomalaiset ovat, kuten minä myös niiden lukuisien kanssa. Taidat olla sellainen tyypillinen suomalainen, ei usko asiaa ennen kuin itse näkee ja kokee asian.

    Äänestä

On aikasta liikaa vaadittu, että tällä palstalla tehtäisiin joku läpimurto ufotutkimuksessa... Tämän palstan ainut funktio on kuitenkin paskan jauhanta ja .

Äänestä
  • siihen suuntaan pitkässä juoksussa, että nämä umpi tiedeskepot joutuvat sitä syömään vielä hatullisen. Ja ne jotka suhtautuvat vähemmän kriittisesti nauravat ne viimeisemmät naurut lopuksi tämän asian tiimoilta.

    Äänestä

Olisikohan niin että alaasteella oleville on turha yrittää opettaa lukion pitkää matematiikkaa?? :D jos asia näin vertauksena esitetään...

Pääsisivät lapsoset nyt yli edes siitä että joulupukkia ei ole olemassa jne jne...

Mielestäni tämä palsta on paljolti skepojen temmellyskenttä ja se tarkoittaa sitä että mm. kyseisen artikkelin

http://www.minotaurlabyrinth.com/HowETregardsHumanity.htm

kaltaiset jutut värähtelevät ihan eri oktaavissa kuin pelkotilat joilla skepojen egot koittavat ankkuroida ufo palstaa tajuntaansa..
Sama "mekanismi" pätee myös vähemmän "kypsyneenä" kirjoitettuun materiaaliin.

Äänestä
  • Eli voisi sanoa psygologisesti että usein pelkäämme sitä mikä on outoa ja kummallista meidän' maailmankuvaamme verrattuna! ja aivoissamme käynnistyy 'automaatioreflexi' joka kieltää ja torjuu pahan olon,tässä tapauksessa 'ufot',ja tämä 'kielteinen-reflexi'käynnistyy estäen meitä jopa 'ajattelemasta' uusia mahdollisuuksia,kääntäen asian/tapahtuman ym.nekatiiviseksi asiaksi miten ikinä toimimme asian(ufot/paranormal) suhteen elämässämme,myös ikävät kokemukset/opit kaveri/perhe-piirissä vaikuttavat kokemuksien summaan jolla eri asioihin suhtaudutaan,kuka on yksilöllinen! tahi Itsenäinen ajatuksiltaan!,mediaa ja infoa ihmisille,tietoa joka vuoden päästä on jo vanhaksi käynyt tahi valheeksi tullut!,kirjan-oppineisuutta joka jo elämän pyörteessä sotkeutuu ja unohduksiin jää!,niinkuin on sanottu;Elämä opettaa-.-,ja ei pidä jäädä tuleen makaamaan sillä luulo ei ole tiedon väärti,elämä on oppimista.
    Pyydän nöyrästi anteeksi tätä höpinää-.-.
    Peace.
    -They Watch-.
    Z.

    Äänestä

  • pahasti, tyttönen.

    Äänestä

tämä pelleily siihen proletariaanisvaikutteiseen postviktoriaaniseen osaan olevaisesta, joka voidaan minun puolestani unohtaa.


Itseäänkin voi suodattaa, jos tahtoo edetä ja muuttua.

Äänestä
  • on täältä eliittikunnan eteläisistä lähiöistä pitkä matka jos vastustaa kaczynski-linkolamaisesti yksityisautoilua ja jos kokee juoppojen hajun, yksinhuoltajaäitien matkapuhelinkalkatuksen ja keskiluokkaisten teinien kirkunan julkisissa liikennevälineissä itseni tavalla sietämättömäksi.


    Pirssiinkään ei enää ole varaa näin ikävien sattumien vuoksi toistaisen maakuntaisen "higher educationin" tultua kuvioihin.

    Äänestä

mistä syystä, eli täällähän ei kenelläkään(lue, monellakaan) ole oikeata tietoa, mutta sehän lisääntyy koko ajan tämänkin foorumin kautta, joten tutkikaamme asiaa edelleenkin yhdessä.
Henkilöt, jotka oikeasti tietävät asioita, tulisi antaa ne julki juurikin täällä, koska tämä on kaikkein eniten tutkittu palsta ja täällä on valtava määrä kiinnostuneita asiasta.
Niin, asiat eivät etene, mutta nehän eivät voikkaan edetä tiedon puutteen takia ja monia osallistujia on, joilla ei ole harmaintakaan tietoa koko asiasta, vaan sitähän tulee vähitellen ajan mittaan.
Me ihmiset emme ole samasta puusta veistettyjä ja se on aina muistettava jokseenkin joka asiassa elämän varrella, mutta kuitenkin toivotan sinulle parasta jatkoa eteenpäin tällä pallolla ja kiitoksia menneestä.

Äänestä
  • olla tuntematta sinua!


    Älä salli sen poistua mahdollisuuksistani.


    Et tiedä kuinka vaikeaa tämä on minulle.

    Äänestä

RATKAISUN. HYVÄÄ JATKOA JÄRKEVÄMMÄSSÄ YMPÄRISTÖSSÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


A. Collier kirjoitti:

Toivon että keskustelua ja sen mahdollisia yhteenkumuloitumia on mahdollista jatkaa jossain muualla kuin tällä hihhulifoorumilla, jossa aisat, anteeksi, asiat, eivät todellakaan etene.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu