vauva matkarattaissa

heippa!

en oikein tiedä, mistä tätä olisi pitänyt kysyä, mutta jospa joku osaisi vastata. eli, meille syntyy kesäkuun alussa vauva ja olen miettinyt, etten hankkisi vauvalle ollenkaan vaunuja vaan hyvät matkarattaat.

mutta onko vauvaa mahdollista pitää matkarattaissa ja ihan syntymästä lähtien? huomasin, että myynnissä on sellaisia malleja, joihin saa turvakaukalon kiinni ja myös kuulemma sellaisia, joissa selkänojan saa täysin makuuasentoon. kertokaa kokemuksianne tai vaan mielipiteitänne, että onko jompikumpi parempi vaihtoehto tai edes ollenkaan järkevää ostaa vauvalle.

jotenkin vieroksun noita raskaita yhdistelmiäkin enkä siis etenkään kesävauvalle niitä haluaisi hankkia. kiitos mahdollisista vastauksista!
8844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vastasyntyneelle käy sellaiset matkarattaat, joissa selkänojan saa makuuasentoon ja on kuomu. Joihinkin niistä saa sen turvakaukalonkin kiinnitettyä.

Äänestä

ite en laittais vaan matkarattaisiin, koska voi luiskahtaa sieltä pois ja useisiinkaan malleihin ei kova koppa mahtus...sitten taas johan sen järki sanoo ettei se ole vauvan selälle kovin hyväksi olla pitkiä aikoja turvaistuimessa eli en tosiaan ymmärrä niitä malleja joihin kiinitetään turvaistuin.kyllä mä vaan hankkisin ne vaunut.voithan sä hankkia pelkät vaunut ja matkarattaat erikseen ettet sitten käytä niitä yhdistelmien rattaita...olipas vaikeesti sanottu..=)

Äänestä
  • Meillä sellaset joihin kaukalon saa kiinni. Tosiaan ei oo tarkotus vauvaa kaukalossa pitää vaunun korvikkeena mutta esim kaupassa tämä toiminto on ehdoton. Kevyet rattaat helppo ottaa mukaan ja kaukalo suoraan autosta niihin. Olen kuullut selityksen että pieni vauva tarvitsee tukevan ja suoran alustan olla, matkarattaita ei saa niin tukevaksi makuuasentoon että selkä sietäisi. Ostaisin kuomurattaat johon kantokassi.

    Äänestä

tosi suojaton. Tai ainakin itsestä siltä tuntuu,kun välillä käytän matkarattaita vaikka normaalisti vielä vaunuissa.
Miksi et osta ensin ihan tavallisia vaunuja ja itten kun ei niihin mahdu,niin matkarattaat.
Sellaiset matkarattaat olisi kyllä todella hyvät mihin saisi sen turvakaukalon kiinni esim.juuri kauppareissuilla.

Äänestä
  • joihin sai kaukalon adapterilla liitettyä. Loppujenlopuksi tämä versio jäi vähälle käytölle koska kuljen paljon mieluummin bussilla = vauva nukkuu vaunuissa. Kauppareissuille/keskuksiin otin omalla autolla käydessäni kaukalo-adapterisysteemin mukaan.

    Lapsi kohta 1v ja vaunut on meidän tapauksessa pitkäikäiset: Nukkuu kaikki unet (ei tietystikään yöllä, heh) ulkona ja pehmeään koppaan mahtuu toppakuteet yms. tarvittava. Mahtuu vaunuihin nukkumaan tavalla tai toisella myös ensi kesän ilman pehmeää kantokassia. Meillä on myös matkarattaat, mutten ole vielä pakettia avannutkaan. Saatiin sisarukseltani lahjaksi jo viime kesänä....

    Äänestä

kiitos teille vastauksista. ehkä sitä tosiaan pitää vaan ostaa suosiolla ne yhdistelmät. niissä vauvan/taaperon täytyykin sitten viihtyä, koska matkarattaita meillä tuskin on varaa sitten erikseen ostella. jos jollain on lisätietoa niistä kuomurattaista, joihin saisi kantokopan niin kertokaa ihmeessä ja laittakaa vaikka linkkiä. lisää kokemuksia ja ajatuksia saa toki vielä kertoa. :)

Äänestä
  • ostaa käytettynä esim.huuto.netistä.Kannattaa käydä katsomassa.

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


annib kirjoitti:

heippa!

en oikein tiedä, mistä tätä olisi pitänyt kysyä, mutta jospa joku osaisi vastata. eli, meille syntyy kesäkuun alussa vauva ja olen miettinyt, etten hankkisi vauvalle ollenkaan vaunuja vaan hyvät matkarattaat.

mutta onko vauvaa mahdollista pitää matkarattaissa ja ihan syntymästä lähtien? huomasin, että myynnissä on sellaisia malleja, joihin saa turvakaukalon kiinni ja myös kuulemma sellaisia, joissa selkänojan saa täysin makuuasentoon. kertokaa kokemuksianne tai vaan mielipiteitänne, että onko jompikumpi parempi vaihtoehto tai edes ollenkaan järkevää ostaa vauvalle.

jotenkin vieroksun noita raskaita yhdistelmiäkin enkä siis etenkään kesävauvalle niitä haluaisi hankkia. kiitos mahdollisista vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu