Joo, olen 15 vuotias lepakko, jolla on paljon ongelmia... Olen aika tavis, ujo, hiljainen ja arkisen näköinen. Koulussa kukaan ei tiedä minun olevan lesbo, mutta kuitenkin puhuvat siitä että olisin, halventavalla tavalla. En siis häpeä itseäni, mutta suuntautumisestani tehdään pilkkaa, vaikken ole ikinä kertonut olevani lesbo. Kun kysyin kahdelta kaveriltani, että haittaisiko heitä, jos en oiskaan hetero, niin toiselle se ois kuulemma ihan sama, toista haittais paljonkin.
Sitten olen ihastunut yhteen samanikäiseen tyttöön, jonka kanssa en kaveeraa, mutta tunneilla hänen kanssaan on mukava tehdä yhteistyötä, ja mentäis tunneilla kamuina, mutta liikutaan silti eri porukoissa. Hän on räväkkä, mustat lyhykäiset hiukset ja mustissa vaatteissa kulkeva, mutta todella iloinen ja ymmärtäväinen ihminen, täynnä yllätyksiä. En vaan uskalla lähestyä häntä, kun ei välituntisin tai vapaa-ajalla olla missään tekemisissä, eikä ole varmaa, onko hän hetero, bi tai lesbo:/
Asun pikkukaupungissa, pohoissuomessa kaustisen lähellä olevassa kaupungissa, niin jos kaikki tietäis että lähistöllä on yks lepakko, kaikki varmaan inhoais mua... Ja haluaisin pikaisesti sen oman kullan, mutta ujona en uskalla lähestyä....Mitä tehdä?
Sitten olen ihastunut yhteen samanikäiseen tyttöön, jonka kanssa en kaveeraa, mutta tunneilla hänen kanssaan on mukava tehdä yhteistyötä, ja mentäis tunneilla kamuina, mutta liikutaan silti eri porukoissa. Hän on räväkkä, mustat lyhykäiset hiukset ja mustissa vaatteissa kulkeva, mutta todella iloinen ja ymmärtäväinen ihminen, täynnä yllätyksiä. En vaan uskalla lähestyä häntä, kun ei välituntisin tai vapaa-ajalla olla missään tekemisissä, eikä ole varmaa, onko hän hetero, bi tai lesbo:/
Asun pikkukaupungissa, pohoissuomessa kaustisen lähellä olevassa kaupungissa, niin jos kaikki tietäis että lähistöllä on yks lepakko, kaikki varmaan inhoais mua... Ja haluaisin pikaisesti sen oman kullan, mutta ujona en uskalla lähestyä....Mitä tehdä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin, mitäs tämmönen täti osais sanoa, muuta kun että kannattaa odottaa, kyllä se sieltä vielä tulee ja elämä järjestyy. Itseni kohdalla tiedän kuitenkin, että vaikeaa on ollut ja itsestä kaikki on aika paljon loppujen lopuksi kiinni. Tiedät varmaan itsekin, että oot vielä nuori. Nuorilla nyt tietysti on kiire löytää sutinaa ja oma kulta. Mutta eiköhän sen aika tule sitten kun on tullakseen. Minua pikku kaupungin tyttöä kaapista tulemista auttoi muutto toiseen kaupunkiin. Olin silloin myös nuori ja lähdin opiskelemaan. Opiskelun myötä löytyi ystäviä joille uskalsin kertoa ja sitten niiden joukosta löytyi myös samanhenkisiä ystäviä, joiden avulla tutustuin muihin samanlaisiin. internet on muuten valtavan hyvä apuväline samanhenkisten ihmisten löytämiseen ja ajatusten vaihtoon. En tiedä oliko kauheasti apua, mutta kyllä ne asiat siitä järjestyy. Usko vaan, ei siitä minunkaan nuoruudesta oikeasti ole kovin montaa vuotta. :)
Asiallista tietoa kokoontumispaikoista yms. saat www.seta.fi
vaan ihan sitä elämää vaan. Voihan sitä tuskastua kun on tyttöjä ja ei tiedä mistä ne tykkää ja sen sellaista. Mutta kun kerta oman elämäsi suunnan tiedät ja suuntautumisesi niin mikset sitten hakeutuisi samanhenkisten seuraan, helpottaa varmasti monta "ongelmaa". Elämässä kannattaa aina mennä siihen suuntaan kuin se oma ajatus on, ei jäädä väärään ympäristöön ihmettelemään kun kaikki takkuaa.
Otat yhteyttä setaan, ja etsit vaikka kirjeenvaihtoon tyttöjä ja sitten kun on mahdollisuus päästä opiskelemaan yms isompaan kaupunkiin niin varmasti löytyy sitä sutinaakin eritavalla.
Älä pidä sun ongelmina että sua pilkataan, lapset ja nuoret ja tietyt aikuisestkin pilkkaavat aina jotain, se jotenkin on niihin sisäänrakennettu vissiin.
Enenmpi se on niiden ongelma kuin sun, opettelet katsomaan vaan asian yli niiden ytimeen, ja tässäkin tapauksessa pilkkaajien henkiseen kyvyttömyyteen ymmärtää mitään muuta kuin mikä on se oma napa.
Kaverit tulee ja menee, se vapaus on heille suotava, ja kyllä sä löydät uusia, otat vaan reippaasti asiaksesi. Mistään luokkakaverista ei kande alkaa tehdä monivuotista haaveilun kohdetta, siinä hukkaat vaan aikaasi. Otat enempi vaan yhteyttä oman ikäisiisi toisiin lesboihin tai bisseihin ja huomaat että ei se niin vaikeeta ole tulla huomatuksi.
Ujouskin tarvitsee vähän harjoitusta poistuakseen, otat pienä tavoitteita, asioissa mitä ennen et ole ujoudeltasi uskaltanut niin aina sellaisen teet päivässä. Pikkuhiljaa sä siitä varmistut ja huomaat että ei mokiin kuole, elämä on täynnä itse kullakin tyrittyjä ja mokailtuja juttuja. Ne kasvattaa, ja se on se ideakin.
Et sä siihen kuole jos mokaat mutta ikävämmälle voi tuntua elämä jossa ei uskalla mitään tehdä.
Ja mitä pikaiseen oman kullan tavoitteluun tulee, tyttöjä tulee ja menee, ehkä sulla on sitten enempi annettavaakin kun uskallat olla enempi sinut itsesi kanssa. Mihinkään ei ole oikotietä, ei edes rakkauteen ja hyvään parisuhteeseen. Mutta ehdotomasti vaan alat pitämään ja ottamaan yhteyksiä muihin kuin koulukaveriin joka luultavasti ei ole lesboa nähnykkään.
Kesä tulla kohisee, ja sullakin on aika tas kasvaa ja rohkaistua ja uskaltaa ottaa oma paikkasi tässä maailmassa ja elämästäsi ote. Älä jää jumittamaan pikkuasioihin,niin kuin pikkusieluisiin ihmisiin, johonkin luokkakaveriin, ujoutteen ja sen tuomiin muka ylivoimaisiin esteisiin. Opettele katsomaan vähän pidemmälle, näe aina ongelman yli niin sä löydät sinne perillekkin paremmin. Pikkuasiat on vaan pitkästyttäviä, ongelmia on aina ja niistä on turha ottaa murheita, näe elämäsi ja elä sitä, se on tärkeintä ei se kuinka pilkulleen kaikki menee.
Lykkyä kevääseen.
Tuonkin viestin likka olis voinu kirjottaa lyhyesti ja ytimekkäästi: nyt äkkiä jotain sutinaa! Kevättä pompottaa rinnassa ja ihmisen ikävä toisen luo...
Ja naura päin naamaa pilkkaajilles, näytä niille että sussa on asennetta,tunnetta ja voittaja fiilistä itseäsi kohtaan!! Tsemppiä!
Kerro ihastuksellesi tunteistasi.
Minä en ole ikinä katunut mitään niin kuin sitä, että nuorena kilttinä halusin uskoa mitä minua vanhemmat "viisaat" psykologit, koulun rehtori, vanhemmat yms. sanoivat sen sijaan että olisin kuunnellut omia tunteitani ja tuntemuksiani.
Nuoret pelkäävät vähän liikaa erottautumista, kaikki ovat niin kuin silakat parvessa. Kun olet oman tiesi kulkija, niin sinua sekä ihaillaan että inhotaan.
On totta, että nuorena höyrypäänä tekee vääriä ratkaisuja, erehtyy ja retkahtaa, mutta se kuuluu nuoruuteen. "Yrittänyttä ei laiteta", on asia mitä tässä valtiossa ei olla oikein sisäistetty.
Pistä kova kovaa vasten, hittojakos ne voi. Pahimmillaan antaa puukosta niin kuin minulle kävi, mutta terveyskeskus ompelee haavan kiinni. Ei niiltä naru lopu tai kulje vaikka lankarulla taskussa.