Lasihovin Esso

Kuinka moni muistaa Lasihovin Esson bensa-aseman Sattulassa, eli sen paikan jossa nykyään toimii tanssilava Satulinna. Lasihovi oli 90-luvun alussa lähiseutujen ainoa huolto-asema joka oli ympärivuorokautisesti auki. Siihen aikaan sai myydä olutta ilman aikarajoituksia ja kaljanhimoisia kävi ostoksilla kauempaakin öiseen aikaan. Viikonloppuöinä Hattulan ja lähiseutujen nuoriso vietti aikaansa Lasihovilla ja silti järjestys säilyi. Sielä bongasi usein keikkamatkoilla olleita muusikoita kuten Popedan ja Eppu Normaalin jätkät. Gösta Sundqvistin näin siellä myös vaikka se ei keikoilla käynytkään. Lieneekö ohimennen muutenvaan poikkesi.
417528
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Se joka ei Lasihovia muista, taitaa olla ollut aikas päissään kaljan hakureisuillaan.

No kaiketi siellä joku kävi ihan kahvillakin ja päivällä syömässä.

Ehkä silloin nuoriso osasi vielä käyttäytyä, koska niitä käytöshäiriöitä ei ollut, niin kuin tänäpäivänä Parolassa.

Toisaalta Lasihovi saattoi olla syynä siihen silloiseen käytöshäiriöiden puutteeseen, nuorilla oli paikka jossa sai olla, kunhan käyttäytyi?

Äänestä
  • Kyllä muistissa on..

    Äänestä

  • sanzibar1 kirjoitti:

    Kyllä muistissa on..

    Onhan nykyään ABC, juopot ajelee, asfalttia pitkin ABC. Ja aika moni lähtee autolla melkosessa rätingissä kaljoineen maailmalle. Siellä pitäs yks poliisipartio olla puhalluttamassa jokainen lähtijä.

    Äänestä

Jep, kyl siel piti aina käydä, kun lähelle osui. Mut muistatteko sitä pikku Shelliä, joka oli siinä toisella puolella tietä? En muista varmaksi, mutta taisi loppua melko nopeasti Lasihovin avaamisen jälkeen?

Äänestä
  • Se oli juu saman kaverin joka koitti siipiään Rahkoilassakin, mutta paha on olla yrittäjänä jos ei itse viitsi mitään tehä.

    Äänestä

  • Selkun Mulli kirjoitti:

    Se oli juu saman kaverin joka koitti siipiään Rahkoilassakin, mutta paha on olla yrittäjänä jos ei itse viitsi mitään tehä.

    Eikö se Sattulan Shell ainakin ollut vanha asema, ainakin muistaisin niin. Tietty, jos viimeinen yrittäjä oli laiskanpulskea, niin eihän sille mitään voi.

    Äänestä

  • Selkun Mulli kirjoitti:

    Se oli juu saman kaverin joka koitti siipiään Rahkoilassakin, mutta paha on olla yrittäjänä jos ei itse viitsi mitään tehä.

    Tai ei se Ripan mutsi mikään mulkku ollu ja mies oli vielä kaiketi aika asiallinen pitäessään sitä pikkupytinkiä. Sitte kun teki sen mulkun sellin sinne rahkoilaan, niin äijästä tuli ihan diktaattori. potki työväkeä ulos ilman syytä ja oli ite myöhässä joka aamu töistä, työväen palellessa aamupakkasessa venaamassa äijää, eikä antanu työväelle omia avaimia. Kaameeta vauhtia jo myöhässä kaahas duuniin haisten vanhalle viinalle, ei oo ihme että meni elukkafarmiks koko työyhteisö. ja elukoita siinä kiinteistössä nykyäänkin hoidetaan. sillon elukka oli ite toi huoltsin pitäjä ja sen akka.

    Äänestä

  • mökillä kirjoitti:

    Eikö se Sattulan Shell ainakin ollut vanha asema, ainakin muistaisin niin. Tietty, jos viimeinen yrittäjä oli laiskanpulskea, niin eihän sille mitään voi.

    Vihtolan (tai Vihtoilan) Shell oli sen aseman virallinen nimi. Sieltä sai hyvää ruokaa. Vuoden se toimi sen jälkeen kun Lasihovi avasi senkin jälkeen jatkoi vielä automaattiasemana pitkään.

    Äänestä

Sattulan Teboil sinnitteli ihmeen pitkään pystyssä moottoritien avaamisen jälkeenkin vaikka liikenne vanhalla kolmostiellä hiljeni. Ennen Lasihovin avaamista TB oli erittäin suosittu paikka ja oli auki aika myöhään joka päivä. TB oli myös murtovarkaiden suosiossa.

Äänestä
  • Sielläkin on vessassa nussittu, kuten myös lasihovin vessassa, pöydässä ja pihalla autossa.. Usein ja pitkään!!! Ah niitä aikoja...

    Äänestä

  • Juuust kirjoitti:

    Sielläkin on vessassa nussittu, kuten myös lasihovin vessassa, pöydässä ja pihalla autossa.. Usein ja pitkään!!! Ah niitä aikoja...

    Ei nyt varsinaisest kuulu tähän :) mutta pöydässä? Siis TB:llä? Se on itsellä kyllä kokematta. Mutta se piha kylläkin. Jopa nykyaikana, eikös siinä ole jotain busseja? Niiden takana koivujen suojassa on hyvä olla...

    Äänestä

  • Juuust kirjoitti:

    Sielläkin on vessassa nussittu, kuten myös lasihovin vessassa, pöydässä ja pihalla autossa.. Usein ja pitkään!!! Ah niitä aikoja...

    Panomies.

    Äänestä

Ennen oli huoltoasemat paljon persoonallisempia. Tai eihän ne edes mitään huoltoasemia enää edes ole. Nykyään on kaikki aika samanlaisia menee minnepäin Suomea tahansa. ABC-ketju on vetänyt tämän kehityksen huippuunsa, joka paikkaan on monistettu täysin samanlainen rakennus. Siksi en ABC-asemilla käy ellei ole aivan pakko.

Äänestä
  • Hei niidenkin vessoissa voi nussia!!!

    Äänestä

  • )---(::::::::::::)-- kirjoitti:

    Hei niidenkin vessoissa voi nussia!!!

    Jos ei ole kotia.

    Äänestä

Parolan keskustassakin oli ennen huoltoasema, siinä missä on nyt Hatusen liikenne. Bensa oli aika kallista, mutta henkilökunta hoiti auton tankkaamisen.

Äänestä
  • Parolan Shellin omistaja hoiti sitä lasihovin vieressä olluttta kylmäasemaakin.

    Silloin kun ne helluntailaiset piti pileitään vierellä kentällä, kävi järkkärit kiukuttelemassa eräälle kuseksijalle, joka sattui kuitenkin olemaan sukua tontin omistajalle... lopulta järkkäreilläkin meni homma jakeluun, kun yleisö käski niiden painua yksityisen mailta uhoamasta ja viedä hellareiden autot mennessään.

    Oli muuten aika pelle väkeä, kuvittelivat voivansa pysäyttää kaiken liikenteen Sattulan tiellä. No kerran sattui keltainen Corolla ajaan taas sadatta kertaa läpi siitä heidän tiesulustaan, niin hölmöjen järkkäreiden pomo käski sulkea tien kun auto tulee seuraavan kerran. No kun Corolla tuli seuraavan kerran, ajoi noheva järkkäri autonsa tielle poikittain, mutta paskansi housuihinsa, kun Corolla vetikin sivuun juuri ennen sitä, ja tiellä poikittain olevaa manne-mersua kohti tulikin rinnakkain kaksi isopyöräistä maasturia... Hälmöt järkkärit juoksivat hetken päästä vanhan 3-tien puoleiseen metsään, kun Corolla kuski huuteli LA-puhelimella, että nyt ne maasturit tulee alueelle 3-tien puolelta metsän läpi... Yksi järkkäri tuli lasihovin pihaan, näki maasturit siellä ja jäi jauhaan paskaa, muistaakseno kaverille tarjottiin kahvitkin lasihovissa... pöydästä jatkui järkkärien juoksuttaminen kannettavalla LA_puhelimella. Asioista on reilusti yli 10 v aikaa, joten on varmasti oikeudellisesti vanhentunutta, joten sen puoleen on turha kitistä.

    No juoksutti niitä järkkäreitä porukka kotoaankin LA-puhelimilla ja hölmöt ei koskaan tajunneet moista... :)

    No Parolan Shell taitaa olla viimeisiä alueen HUOLTOASEMIA, joissa autoja HUOLLETTIIN ja asiakas sai PALVELUA.

    Äänestä

  • Ex-asiakas kirjoitti:

    Parolan Shellin omistaja hoiti sitä lasihovin vieressä olluttta kylmäasemaakin.

    Broidin kaveri asui aikoinaan Sattulassa ja sitä tietä ravattiin ees takas. Ei ollut 60 rajoituksia silloin, eikä muita esteitä, ainoastaan ne hihhulit. Olivat niin veemäisiä, että aina torvea painaessa, sinkoilivat keskelle tietää piruuttaankin autojen eteen, kuin lehmät ja sonnit. Mut kun palattiin Sattulasta, oli meininki toinen. Otettiin Chryslerin mittariin 80 mailia, sillä olihan siinä tiellä silloin 80 rajoitus. Siellä kaukana mäen päällä alettiin painamaan jenkkiauton torvia, koko 160 desipelin voimalla ja ajettiin samaa vauhtia, kohti Nihattulaa. Arvatkaa oliko ihmiskarjaa tiellä hyppimässä. Kyllä jengi lakos kummallekin puolelle väylää osa ihmettelemään, osa puimaan nyrkkejään, mutta olipa kulkeminen melko kivutonta ;-) Tuli meidän auto niin tutuks niille, etteivät enää leikkineet hengellään, kun vähän torvella varoitti. poliisitkin meitä juttutti, mutta uskoivat, että hihhulit olivat tehneet perättömän soiton poliisilaitokselle ainoastaan sen vuoksi, kun kuljettiin kaverilla liian taajaan ;)

    Äänestä

  • karjalaumalle kyytiä... kirjoitti:

    Juhannusjuhlien aikaan helluntalainen nuoriso kävi kokousalueen ulkopuolisissa pusikoissa ryypiskelemässä. Lasihovilta kantoivat kaljaa korikaupalla ja monilla oli varmaan eväät omasta takaa.

    Äänestä

Sinne mentiin joka Perjantai-Lauantaiyö autolla tauolle pimppisringin jälkeen. Kyllä siellä julkkuja näki. Sen ajan staroja, Pekka Ruuska ja tietysti tää "Liehuva liekinvarsi" jne. ja misuja oli silmän ilona ja kyytiinkin asti. Tosi cruisingkohde. nyt kaikki on vaan samaa kloonimassaa. onnex ihmiset on kuiteskin vielä kunnon sakkia. Muistattekos Viralan Kesoilin?

Äänestä
  • Viralan Kesoil esiintyi siinä mainoksessa, jossa soi Leevi&Leavingsin Teuvo maanteiden kuningas.

    Äänestä

  • Mopo ja kevariletkat ajeli silloin Parolan keskustan ja Lasihovin väliä läpi yön. Essolla oli vilinää ja vilskettä. Sielä oli varmaan viikonloppuöinä enemmän porukkaa kuin päivällä, eikä se päivälläkään mikään hiljainen paikka ollut.

    Äänestä

  • aikoja kirjoitti:

    Mopo ja kevariletkat ajeli silloin Parolan keskustan ja Lasihovin väliä läpi yön. Essolla oli vilinää ja vilskettä. Sielä oli varmaan viikonloppuöinä enemmän porukkaa kuin päivällä, eikä se päivälläkään mikään hiljainen paikka ollut.

    Lasihovi oli meille toinen koti! Mopoilla mentiin kaks päällä jos ei muulla päästy. Siellä oli aina joku tuttu, ihan sama minä päivänä ja monelta meni... Voi aikoja!

    Äänestä

  • asuin siellä minäkin... kirjoitti:

    Lasihovi oli meille toinen koti! Mopoilla mentiin kaks päällä jos ei muulla päästy. Siellä oli aina joku tuttu, ihan sama minä päivänä ja monelta meni... Voi aikoja!

    Oli syytä tai ei...

    Äänestä

Mustalaiset yritti varastaa sieltä pallogrillin. Hameen alla yrittivät kuljettaa ulos, mutta kiinni jäivät.

Äänestä

Justiinsa saavuin tansseista Satulinnasta eli entisestä Esso Lasihovista. Oli aikoinaan hyvä huoltoasema, mutta menettelee myös tanssilavana.

Äänestä

Eikös Jankku saanut turpaan oikein kunnolla myös tuon Esson pihassa aikanaan?

Äänestä
  • Lasihovin pihalla sattui joku valuuttaryöstö aikoinaan, tarkempia yksityiskohtia en muista, mutta joku entinen poliisi poikansa kanssa oli ryöstön pääarkkitehti.

    Äänestä

  • valuuttaryöstö kirjoitti:

    Lasihovin pihalla sattui joku valuuttaryöstö aikoinaan, tarkempia yksityiskohtia en muista, mutta joku entinen poliisi poikansa kanssa oli ryöstön pääarkkitehti.

    valuuttakeikka oli 1,5km Tampereen suuntaan Lasihovilta pienellä hiekkatiellä

    Äänestä

  • oho3 kirjoitti:

    valuuttakeikka oli 1,5km Tampereen suuntaan Lasihovilta pienellä hiekkatiellä

    Helsingin Sanomien arkisto kertoi valuuttaryöstöstä näin:

    Turun hovioikeus piti ennallaan Hauhon kihlakunnanoikeuden ratkaisut ns. valuuttaryöstöjutussa. Hovioikeuden mielestä syytä ratkaisujen muuttamiseen ei ole.

    Rahanvaihtoa halunneelta valuuttakauppiaalta ryöstettiin parin miljoonan arvosta markkoja ja kruunuja puolitoista vuotta sitten metsätiellä Hattulassa. Valuuttakauppiaan piti saada kiireellä dollareita metallikaupan maksuksi.

    Tarki Kangas tuomittiin törkeästä ryöstöstä 5 vuodeksi vankeuteen. Syyttäjän mukaan Kangas teki ryöstön yhdessä isänsä Pekka Erkkilän kanssa. Sekä Hauhon kihlakunnanoikeus että Turun hovioikeus hylkäsivät Erkkilän syytteet.

    Äänestä

  • Valuuttaryöstö kirjoitti:

    Olihan siinä keikkauksessa Koskelakin mukana ,taitaa olla nykyään deegiksellä sekin

    Äänestä

  • Krodoromi kirjoitti:

    Olihan siinä keikkauksessa Koskelakin mukana ,taitaa olla nykyään deegiksellä sekin

    missä rahat?

    Äänestä

  • Krodoromi kirjoitti:

    Olihan siinä keikkauksessa Koskelakin mukana ,taitaa olla nykyään deegiksellä sekin

    Hämeenlinnan oma poika Majuri taisi olla jutussa mukana.

    Äänestä

  • Tuosta en tiedä mitään mutta muistatteko kun Jankku sammu Lasihovin parkkikselle ja paskansi housuunsa? Eikä ollut kuin puoli Parolaa näkemässä ja nauramassa :D

    Tämä tapahtui 90-luvun alussa.

    Äänestä

Minä muistan, olin yksi omistajista :) ihana paikka

Äänestä
  • Lasihovi oli kaikkien aikojen parhaita huoltiksia tällä seudulla. Harmi että ehti toimimaan vain muutaman vuoden. (Moottoritie rakennettiin parikymmentä vuotta suunniteltua aiemmin).

    Äänestä

  • Moottoritie piti alunperin rakentaa "vanhan kolmostien" viereen, jolloin Lasihovi olisi voinut jatkaa toimintaansa. Kunnan sen aikaiset päättäjät halusivat kuitenkin moottoritien Parolan keskustan läpi.

    Äänestä

Muistan hyvin lasihovin. Sunnuntaisin käytiin syömässä siellä perheen kanssa. Muksut pelasi eteisessä jotain pelejä ja katseltiin siinä ravintolan etualalla erilaisten myyjien tuotteita. Mitä kaikkia siellä myytiinkään. Nahkatakkeja, laukkuja ja keramiikkaa ja lasia, koruja ym.
Siellä oli tosi maukkaat ruoat ja kahvit ja paikka oli viihtyisä ja rauhallinen,
siitä huolimatta, että parkkipaikat ja pöydät oli aina täynnä.
Samantapainen paikka, kuin forssan keidas.

Äänestä

Käytiin kyllä kahvilla ja syömässä monet kerrat mut sit loppu kun ulosottomies tulpaikalle ja sano et köyhät kyykkyyn. Hyvä paikka!!!!!!

Äänestä

Saatiin nuorena tummalta väeltä aina turpiin, loppui käyminen siellä.

Äänestä

Kävin mieluummin reissatessa Marin Grillillä Hämeenlinnassa. Lasihovin antimet oli melekosen kuraa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Legendaarinen bensa-asema kirjoitti:

Kuinka moni muistaa Lasihovin Esson bensa-aseman Sattulassa, eli sen paikan jossa nykyään toimii tanssilava Satulinna. Lasihovi oli 90-luvun alussa lähiseutujen ainoa huolto-asema joka oli ympärivuorokautisesti auki. Siihen aikaan sai myydä olutta ilman aikarajoituksia ja kaljanhimoisia kävi ostoksilla kauempaakin öiseen aikaan. Viikonloppuöinä Hattulan ja lähiseutujen nuoriso vietti aikaansa Lasihovilla ja silti järjestys säilyi. Sielä bongasi usein keikkamatkoilla olleita muusikoita kuten Popedan ja Eppu Normaalin jätkät. Gösta Sundqvistin näin siellä myös vaikka se ei keikoilla käynytkään. Lieneekö ohimennen muutenvaan poikkesi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu