moi
Pari vuotta vanhalle rotallani oli pykimä takajalassa jola alkoi vuotaa verta tai sen sekaista nestettä.putsailin sitä ja vuotaminen lakkasi ja sen jälkeen paise kasvoi hiukan.vuotaminen on loppunu mutta paise on tumman punaisen ja kooltaan noin 7mm halkasialtaan.Paraneeko itsestään?Olen kyllä putsaillut sitä.Ei haittaa ihmeemmin kävelemistä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyseessä on luultavasti bumblefoot, eli jalkapohjan tulehdus joka ei normaalisti parane koskaan, eli kerran sen saatuaan se on rotalla sen lopuneliniän ajan. (johtuu normaalisti häkin verkkopohjista/tasoista tai ylipainosta mutta saattaa tulla ihan muutenkin) Tulehduksesta kärsivän rotan oloja voi kuitenkin helpottaa vaihtamalla kuivikkeiden tilalle pyyhkeitä joiden päällä on helppo kävellä ja ne on helppo vaihtaa vaikka päivittäin. Lisäksi häkistä olisi hyvä deletoida kaikki verkkopohjaiset alustat joilla rotat kävelevät. Nekin voi peittää vaihdettavilla kankailla.
Linkitän vielä kesyrottayhdistyksen sivuilta kyseistä sairautta käsittelevän topicin:
http://kesyrottayhdistys.fi/forum/viewtopic.php?t=470&highlight=bumble
juu.ei se noin pieni ole.nytten ainakaan.nyt se on kuin hervottoman iso mätä finni joka puhkeaa milloin tahansa.sisältä sen näköinen et siel on veren sekaista mätää.tekis mieli puhkaista se neulalla ja tyhjentää ja putsata.saattas lähteä paremmin paranemaan.siihen on tullut kestävä pinta joka kestää purut ettei se enään ole vuotanu.annanko olla,puhkasenko vai käytänkö lääkärissä?