Tositarina vuodelta 2003
Olimme kaveriporukalla laskettelemassa Rukalla pääsiäisen aikoihin. Oli suunniteltu reissua jo syksystä lähtien. Monet suunnittelukaljat olimme nauttineet yhdessä retkeämme valmistellessa.
Periaatteet olivat kiteytyneet pariin kolmeen pääseikkaan.
Miesporukka 4 - 5 lähtijää. Kunnon majapaikka läheltä " palveluja". Riittävästi voiteluaineita mukaan. Sekä vedonlyönnit siitä, kuinka monta naista ehtisi kukin kuksauttamaan pohjoisen rinteiltä.
Jukka, Markku, Risto ja Mika olivat nyt Rukalla. Vain yksi oli jäänyt porukasta pois ( tyttöystävä ei ymmärtänyt reissuamme ) ???
Minä, Jukka, joka olin loppumatkan ajanut, sain oikeuden suunnitella ensi-illan ohjelman. Muut olivatkin jo ohjelmansa aloitelleet matkan aikana. Siis Rukahoviin heti majoittumisen jälkeen. Kelomökkimme oli sellainen paritalopuolikas ja varustuksiltaan meille ihan sopiva saunoineen ja parvineen, sekä tupakeittiö/ olohuoneen lisäksi kaksi erillistä sänkykamaria.
Pienet siistiytymiset ja porukka siirtyi Rukahovin puolelle. Matkaa oli sellaiset puoli kilometriä ja menimme suoraan baariin. Tunnelma oli tiivis ja porukkaa runsaasti. Markku ja Risto alkoivat välittömästi katsella ympärilleen ja arvioimaan tilannetta tarkemmin. Minä ja Mika päädyimme hieman tunnustelemaan ilmapiiriä.
Olisiko kulunut sellainen puolisen tuntia, kun havaitsimme, että Markku ja Risto olivat jo iskeneet silmänsä pariin neitokaiseen. Nyt pojat jo tanssittivat naisia ihan tosissaan.
Mitenkähän ne noin nopeita olivatkaan ihmettelimme keskenämme.
Baaritiskillä oli tungosta ja juomaa laskettiin niin meille, kuin muillekkin koko ajan.
Viereeni ahtautui jonottamaan melko huppelissa oleva nuorineito. Hän pyyteli anteeksi ja valitteli, että eihän täällä saa lasiaan täytettyä koko iltana. Hän oli kasvoiltaan ruskettunut ja vaaleat hiukset lyhyeksi leikattuina melko mukavan näköinen. Ikää oli vaikea arvioida, mutta ei paljonkaan yli kaksikymmentä.
Minä rohkeasti häntä ajatuksessa tukemaan ilmaisin, että omat eväät olisi pitänyt ottaa matkaan.
Joo, sanoi nainen ja jatkoi, että juomia kyllä löytyy, jos on tarvetta. Niin löytyy minultakin, vastasin.
No mitäs me täällä sitten enempiä kerjätään. Lähdetkö porukkaan, niin siirrytään mukavampaan ympäristöön, vaikkapa heti. Käväsimme ilmoittamassa pojille, että menemme saunaa lämmittämään tämän Riitan kanssa, joten pärjäilkääpä silläaikaa.
Kaverit katselivat peräämme poistuessamme kapakasta. Kävelimme toisistamme kiinni pitäen reippaasti, mutta hieman horjahdellen majapaikkaamme. Oven avattuani ja siirryttyämme sisäpuolelle Riitta kääntyi katsomaan minua suoraan silmiin ja otti kädellään niskastani kiinni ja suuteli minua kovin kiihkeästi. Vastasin innokkaaseen suudelmaan vähintäänkin yhtä kovasti ja talutin Riitan sohvalle istumaan.
Tarjosin hänelle juotavaa ja käväisin kusella ja napsautin samalla saunan päälle.Huljuttelin kaluni lavuaarissa puhtaaksi ja kuivasin sen pyyhkeeseen. Mokoma alkoi siinä touhussa jo näyttää merkkejään ja puolikovana tungin sen takaisin housuihin odottamaan vielä hetken.
Riitta oli ottanut reippaasti naukkuja pullostaan ja minä kulautin siitä myös kunnon ryypyt.
Tule tähän jo siitä hössäämästä , hän sanoi kurottuessaan minua kohti samalla vetäen minut kädestä viereensä. Pitkä suudelma ja kielemme liikkuivat toisiaan vasten hyvin halukkaasti.
Heitin paidan pois ja Riitta alkoi myös vähentämään vaatteitaan. Hänellä oli kohtuullisen mukavat tisut ehkä pikkuisen liian pienten rintsikoiden alla. Ne pyrkivät pois joten avasin hakaset ja vapautin nuo suloiset maitorauhaset katseltavikseni ja kosketeltavikseni. Hyväilin niitä ja suukottelin nöpöttäviä nännejä huulillani näykkäillen noita ihania nipukoita. Riitta hymisi nautinnosta. Hänen kätensä hakeutui kovettuneen kaluni päälle ja hän avasi housuni ja otti sen käteensä. Vao, mikä kovis täälltä löytyi, hän totesi silmät pyöreinä. Tällasta Riitta tahtoo nyt , eikä kohta. Hän kohottautui viereltäni ja veti housuni pois nakaten ne lattialle. Nojauduin selkänojaa vasten ja Riitta ryhtyi tutkimaan kivikovaa kyrpääni innoissaan. Hän nuoli sen vartta ja upotti terskan suuhunsa ja katsoi minua suurilla silmillään tutkivasti. Samalla hän hyväili pitkillä hoikilla sormillaan kiveksiäni hyvin taitavasti. Hänen pyllynsä oli koholla ja kurottauduin kourimaan hänen sulosia pakaroitaan. Paljastin ne pikkuhousujen alta ja tunsin, kuinka kostunut hän oli. Riitta hellitti hetkeksi kaluni imeskelyn ja siirtyi viereeni suudellen taas kiihkeästi minua. Vedin nuo pienet pikkarit pisi ja totesin, että sinähän oletkin just käyny parturissa.
Täältä löytyykin ihan siisti posliinipillu, sanoin innoissani. Niinpä, sanoi Riitta, eiks ookkin siisti.
Hivutin itseni siten, että Riitta jäi istumaan sohvan reunalle ja minä vuorostani pääsin lipsuttelemaan kieltäni hänen ihanan sileään ja karvattomaan pilluunsa. Voihkinta kuului Riitan suusta hänen liikutellessaan peppuaan kieleni ja huuleni makustellessa posliinia. Anna mulle sitä kovaa kulliasi, minä haluun sitä , hän soperteli. Jatkoin vielä hetken nuolemista, kunnes Riitta sai jo pienen värähtelevän orkun. Hän puristi pääni pitkien sääriensä väliin tiukasti ja pillun kosteus meinasi tukehduttaa minut kokonaan. Irrottauduin ja kohottauduin työntämään pakahtumaisillaan olevan kaluni hänen pieneen suloisen siistiin pilluunsa. Se luiskahti sinne hyvin helposti terskaa myöten. Hitaasti liikutin sitä tiukassa pillussa. Riitta valitti nautinnosta ja sönkkäsi sekavia sanoja. Aah, voi, ei, ihanaa, mahtavaa. Työnnyin häneen syvemmälle ja liikuin edestakaisin tiukka pillu kyrpäni ympärillä.
Mahtuuko se sinne, hän sekavalla äänellään kyseli.
Sulla on niin kauheen iso, ihana , työnnä se aaah. Se oli niin kiihottunut tilanne meille molemmille.
Muutama pitkä työntö ja tiukka puristus sai spermalastini liikkeelle ja sitä tulikin vallan hirveesti.
Riitta huusi ja valitti hänen hikinen ihonsa meni laikuille ja nännit sojottivat kivikovina kun hän sai myöskin rajun ja voimakkaan orgasmin. Kaluni ei paljonkaan lerpsahtanut ja liikuttelin sitä edelleen limaisessa ja spermaa tulvivassa pillussa Riitan voihkiessa orkkunsa hekumoissa. Lisää , lisää. Riitta tahtoo tätä ja hän ujutti hoikat sormensa kaluni juureen puristaen sitä kovasti sormillaan. Se alkoikin haluta nähtävästi myös ja ilmoitti sen paisumalla heti uudestaan irrottautumatta lainkaan Riitan pillun liukkaasta syleilystä. Kun se oli täysin valmiudessa, vedin sen ulos ja pyöräytin Riitan kontalleen eteeni pylly pystyssä tungin sen takaapäin häneen kerralla pohjaan. Riitalta pääsi voimakas kiljaisu ja hänen pakaransa värähtelivät kyrpäni painellessa pohjaan asti ulottuvilla liikkeillä. Senkin ihana huora. Nyt nussin sinut halki. Saat kerrankin kunnon kyydit, senkin suloinen narttulutka. Läpsyttelin avokämmenellä häntä perseposkille ja nussin posliinipillun litisevää ja kiimasta reikää. Riitta oli ihan sekaisin ja hän huuteli rivouksia sekavalla hengästyneellä äänellä. Nyt , nyt aah ihanaa nussi jatka vielä aah, kohta kohta nyt aah vielä kyrpä ihanaaa tule anna tulla ss . Täältä saat pyytämääsi vieläkö ? haluutko ? Puristin hänen nännejään isoilla kourillani ja painelin kyrpääni hänen litisevässä pillussaan. Senkin penikka perkeleen kiimapillu !
Riitta sai monta rajua orkasmia ja oli hikisen nihkeä ja kirjava huutaessaan ja anoessaan että tule jo ja jatka vielä. eiii eiii, vittu, kun .. ihh, kunnes puolitajuttomana repsahti sohvalle, jolloin jouduin lopettamaan luiskahtaessani hänestä ulos. Jatkoin käsin ja rajusti runkaten lennätin spermani hänen hikisille pakaroilleen heiroen terskaani hänen limaisille turvonneille häpyhuulilleen.
Mikä pakkaus, ajattelin hengästyneenä. Täähän on ihan hullu nymfo. Ei tällaisia panokoneita oo montaa osunu kohdalle. ( Siis ei ainuttakaan ennen )
Pikkuhiljaa hän kuitenkin alkoi virkoamaan ja tarjosin hänelle tukevat ryypyt suoraan pullosta.
Kiitti hän sanoi. Niin ryypystäkö ? kysäsin. Niin ja TÄSTÄ hän puristi kaluani.
Nyt saunaan, sanoin Riitalle.
Otimme pullosta vielä pitkät, ja siirryimme saunaan, juuri kun ovelta kuului laulua ja kolinaa.
Jussi

Vastaukset 5
Vanhimmat
tiedoksi, että orGasmi kirjoitetaan G:llä eikä K:lla..
olipa aluks ihan kiva tarina.
noi kamalat sanat ja sössötykset saa mut oksentamaan. "kiimapillu" ei hei EI EI .. ja tollasia jos joku mulle puhuis niin löisin sitä varmaan suoraan nyrkillä turpavärkkiin.
Minä en myöskään käsitä, miksi miehet luulevat että nainen nauttii siitä kun häntä kutsutaan huoraksi ja nartuksi....
No mutta tollasessa tilanteessanan se melkein on sellanen... turha valittaa..
Ai mutta tarinan miespäähenkilökö ei ollu? Ainoastaan koska on mies on oikeutettua panna koska vaan ja ketä vaan, niinkö? Mihinkäs se tyttöystävä unohtu, joka mainittiin alussa, kysyn vaan.. Ja oon täysin samaa mieltä niiden panokommenttien ontuvuudesta.