Osaako kukaan sanoa, että onko Toni ollut missään valmennuksellisissä tehtävissä aktiiviuran lopetuksen jälkeen (2004)?
Jos meriitit ovat pelkästään kommentaattori puolella sekä entisenä mäkihyppääjänä, niin on mielestäni aika riskaapelia laittaa sellainen kaveri suoraan päävalmentajaksi. Ennemmin tekisin niin, että nostettaisiin Väätäinen ykköseksi ja Nieminen "oppiin" kakkoseksi. Uskon, että Tonissa on kyllä potentiaalia, mutta kokemusta pitää päävalmentajaksi olla.
TONI NIEMINEN ???
14
1148
Vastaukset 14
- taitaa kuitenkin
olla aika heikoilla. Mutta kyllähän tuolla "Äijien" reissuilla oppii. Oppihan tuo Harri Ollikin. Mäkihypyn parista on saanut kaiken mitä nyt esittää. Kisareissuilta ja leireiltä. Kotiväki on apsolutisteja joten siitähän voi jokainen miettiä missä mennään. Mielenkiinntoista onkin nähdä nyt, että onko tuossa valmentajavalinnassa karsintaraja edelleenkin alhainen. Vai ratkaiseeko "mies Lahdesta".
- päävalmentajaksi
on Matti Nykänen, koska lehdessä luki että päävalmentaja selviää vasta toukokuussa.
- selviääköhän
päävalmentajaksi kirjoitti:
on Matti Nykänen, koska lehdessä luki että päävalmentaja selviää vasta toukokuussa.
siinähän on vielä vappu (helatorstai) ja Helluntai (Äitienpäivä) jolloin tuplakännit ja kaikki. Kesäkuulta alkaa uudet juhlat painaa päälle. Saa nahdä miten tuossa oikein käy.
- Toppatakkimies
Olihan Toni jonkin nuorisoryhmän valmennustiimissa Puijolla muutaman vuoden, ellen muista väärin.
- Heppu Relajevits
Sen minkä Toni-boy mahdollisesti häviää koulutuksessa, hän voittaa innostavassa ja intohimoisessa asenteessa! Mielestäni Toni olisi oivallinen valinta uudeksi päävalmentajaksi...
- Ahonenkaan
ehtiny kouluja käydä liikaa. Eikä moni muukaan joka parhaillaan hyppää. Ei myöskää tulevaisuuden hyppääjät mikäli Suomen koulujärjestelmää ei muuteta vähän samanmuotoiseksi talviurheilijoiden osalta kuten on Itävallassa tehty. Siinä mielessä Toni Nieminen on ihan oikea "ope", että on suurinpiirtein samalla tasolla kuin opetettavat.
- kilpaillaan
Ahonenkaan kirjoitti:

ja muulloin opiskellaan. Tämä sopisi myös meidän mäkipojille jos vain hyvää tahtoa ja rahoitusta löytyisi.
Talvilajista kun on kyse niin kilpailukausi on 5 kuukautta marraskuusta maaliskuun loppuun.
Opiskeluun voisi keskittyä täysipainoisesti lopun ajan vuodesta. Lomaa sinne sopivati viikko juhannuksen molemmin puolin ja kolme viikkoa rospuuttokaudelle lokakuulle. Tässä yksi malli vain. Tämän voi joku laittaa vielä paremmaksi. - opiskelevat
Ahonenkaan kirjoitti:
ehtiny kouluja käydä liikaa. Eikä moni muukaan joka parhaillaan hyppää. Ei myöskää tulevaisuuden hyppääjät mikäli Suomen koulujärjestelmää ei muuteta vähän samanmuotoiseksi talviurheilijoiden osalta kuten on Itävallassa tehty. Siinä mielessä Toni Nieminen on ihan oikea "ope", että on suurinpiirtein samalla tasolla kuin opetettavat.
kumpikin yliopistossa!
- paikkaansa
opiskelevat kirjoitti:
kumpikin yliopistossa!
nimittäin Arttu Lappi on ja opiskelee parhaillaan mutta hyppy onkin kadoksissa aika pahasti. Harri Olli ei opiskele vielä mutta hänellä on paikka Oulun yliopistoon matematiikan linjoille. Hyppy olisi kovalla mallilla mutta toppatakkimiehet halusivat Tami Kiurun maajoukkueeseen.
- aika paljon
paikkaansa kirjoitti:

annettavaa Toni Niemiselle. Suosittelen lämpimästi.
- äo on huomattavasti
paikkaansa kirjoitti:
nimittäin Arttu Lappi on ja opiskelee parhaillaan mutta hyppy onkin kadoksissa aika pahasti. Harri Olli ei opiskele vielä mutta hänellä on paikka Oulun yliopistoon matematiikan linjoille. Hyppy olisi kovalla mallilla mutta toppatakkimiehet halusivat Tami Kiurun maajoukkueeseen.
takavuosien hyppääjiä parempi, siitähän tässä väittelyssä oli kyse.
- koskaan mitattu
äo on huomattavasti kirjoitti:
takavuosien hyppääjiä parempi, siitähän tässä väittelyssä oli kyse.
keneltäkään mäkihyppääjältä tai mäkihyppyvalmentajalta noin tosissaan äo tai promillemääriä.
Hevonpaskaa on kyllä päästetty puheissa kovanlaisesti ja väliin vähän rehvasteltu teoilla.
1960 luvulla olin kisalähettinä hyppyrimäen juurella iltamäen kisoissa alle 15 v poikanen.
Näin kun muutama hyppääjä otti ryypyt koskenkorvapullosta ja lähti nousemaan hyppytorniin. Ensimmäinen ajatukseni tuolloin oli, että tämähän taitaa olla miesten laji.
ÄO:sta ei silloin puhuttu niin paljoa kuin tänä päivänä mutta olikohan sillä niin suurta merkitystä jos hyppäsi montun pohjalle. - Juha82
tekee mannaa SUomalaisille.
Kun ollaan yleensä sellaisia hapannaamoja, niin Tonin myötä ehkä Hautamäet, Lindströmit ja Ahoset saavat iloa naamatauluun.
Mutta ehkä se kuitenkin niin on että ei sovi muuttaa toisen persoonaa.
Sitä ei olla silloin omana itsenään, jos yrittää jotain tekonaurua vetää.
Mutta Toni olisi oiva valinta, äärimmäisen hyvä valinta.
- haastateltiin radiossa!
Mun korvaan kävi vähän pahasti Tonin kommentit Harri Ollista.Marvailakin ilmoitti,että pistetään piste sille jutulle.Anteeksi nyt vaan,mutta ne kommentit ois voinu jättää sanomatta.Ihan kuin puhallettais tulta hiillokselle!Onkohan Toni vielä valmis Päävalmentajaksi?--Ei millään pahalla,MUTTA!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102311Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231014- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha583855- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670- 68641
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627