Väsyttää...

Onko täällä ketään, jolla olisi ollut/on samanlainen tilanne:

Meidän esikoinen on vähän yli 9 kk. Täysimetin tasan 6 kk. Lapsemme ei ole koskaan syönyt korviketta eikä muutakaan tuttipullosta. Hänellä ei ole myöskään tuttia, juo ruokailujen yhteydessä lasista jne.

Pienenä vauvana hän nukkui yöllä aina 5-7 tuntia putkeen ja koinkin täysimetysajan paljon helpommaksi kuin nykyisen tilanteen. Viime viikkoina hän on roikkunut yöt tississä kiinni. Periaatteessa kyllä nukkuu, mutta puoliunessa hamuaa tissiä suullaan ja kädellään. Hampaita ei vielä ole, eikä ole tulossakaan. Ruokaakin lapsi varmasti saa riittävästi (kiinteitä ja rintamaitoa). Olen laskenut, että hän varsinaisesti SYÖ pari kertaa yön aikana rintaa, loput "imetyskerrat" on jotain muuta... Päivällä hän syö rintaa "normaalisti", imetän hänen rytminsä mukaan.

Nukkumisesta sen verran, että vauvamme on aina nukkunut (yöunet) vieressäni leveässä sängyssämme.

En ole koskaan ollut lapsestamme yli kahta tuntia erossa. Nyt olen jo hoitovapaalla ja yritän tehdä töitä jonkin verran kotona päivän aikana, esim. lapsen päiväunien aikana. Mieheni on välillä useiden päivien työmatkoilla, joten olemme kaksistaan lapsen kanssa. Imetystä en kuitenkaan halua lopettaa, syitä ei liene tarpeellista perustella imetyspalstalla..? :) Tämäkin ongelma on varmasti ratkottavissa.

Olisiko jollain kokeneemmalla antaa vinkkejä? Kiitän jo etukäteen!

Ps. Jos on vähän sekava teksti, niin johtunee väsymyksestä... Viime yönäkin vauva tarrasi tissiin kiinni n. 20 kertaa. Yritimme kyllä - pääasiassa minä - hyssytellä sylissä ja sängyssä, mutta vauva lakkasi itkemästä vasta, kun sai tissin suuhunsa...
101965
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eri huoneeseen nukkumaan! Meillä loppus siihen kuin seinään! Josko maidonhaju vieressä häiritsee vauvan unta?

Äänestä

levottomammaksi. Tuossa iässä uusia juttuja tulee jatkuvasti. Voi olla että vaikka lopettaisit yöimetykset heti kuin seinään, niin vauvan levottomuus ja öiset havahtumiset eivät loppuisi. Luulen että tuo on vaihe joka helpottaa jonkun ajan kuluttua. Oletko niistä hampaista varma ettei olisi niitä tulossa? Olet päässyt imetyksen kannalta ihanan pitkälle ilman hampaiden tuomaa "terävöitystä". Esikoisellani puhkesivat ensimmäiset puolivuotiaana, toisella tyttärelläni neljän kuukauden iässä. Ota ihmeessä välillä aina päikkärit vauvan kanssa jos vaan osaat rauhoittua päivällä nukkumaan (kaikki eivät siinä onnistu). Voimia sinulle!

Äänestä

Meillä tyttö on nukkunut alusta asti omassa huoneessaan ja omassa sängyssään täydet yöt heräämättä ja yötissiä on tosiaan koko aikana tarvittu vain todella satunnaisesti... kunnes tyttö täytti 7 kk. Silloin alkoivat yöhuudot ja omaan sänkyyn tyttö ei rauhoittunut enää heräämisien jälkeen millään. Pahimmillaan heräämisiä oli alle tunnin välein. Joskus rauhoitti pelkästään se, että tyttö pääsi viereeni nukuttelemaan. Tissiä tyttö myös alkoi hamuilemaan vähän väliä, jos uni ei meinannut tulla uudelleen.

Ajattelimme yölevottomuuksien johtuvan eroahdistuksesta. Tytön oli pakko yöllä herätä tarkistamaan, että olin edelleen paikalla. VAin vieressä hän pystyi rentoutumaan ja nukahtamaan. Tilanne rauhoittui aina välillä, mutta esim. liikkumaan ja konttaamaan oppiminen tekivät taas öistä uudelleen levottomia ja itkuisia. Samoin hampaiden puhkeaminen.

Sitten asiaan eli mikä tähän auttaa. Meillä apua ovat tuoneet iltarutiinit. Jokaisella ne ovat tietysti omanlaisensa, mutta meillä tytölle tärkeitä asioita ovat mm. illan yhdessäolo. Iltapuuron jälkeen vaihdetaan yöasu ja sitten pidämme hauskaa. Hassuttelemme ja leikimme, että tyttö saa nauraa sydämensä kyllyydestä. Olemme paljon lähekkäin ja katselemme kuvakirjoja ja hän kuuntelee jo mielellään loruja ja satujakin (ikää siis nyt reilu 9 kk). Tietysti pesemme hampaat yhdessä ja sitten rauhoitumme vielä iltatisulle.

Kummasti tämä saman kaavan toistuminen on saanut tytön rauhoittumaan unille entistä nopeammin ja suurin osa öistä meneekin nyt jo aivan hienosti. Tyttö herää aamulla pirteänä ja hyväntuulisena 8-9 aikaan.

Äänestä

Kirjoituksesi on kuin minun tekstiäni, kaikki on mennyt samalla tavalla, paitsi että meidän poju rupes syömään kiinteää vasta lähemmäs vuoden ikää.

Sen takia varmaan sitten jatkoin yöimetystä, kun ajattelin, että tarvitsee sitä, no tarvitsi tai ei jatkoin vielä 1v3kk:n ikään saakka.

Lopettaminen oli jatkuvasti mielessä, mutta luulen, että olin niin väsynyt, että en jaksanut miajatella sen enempää mitään muutoksia... No mitta onneksi tuli täyteen... Lopetin yöimetyksen niin, että en enäää vain antanut, lapsi protestoi, mutta rauhoittui yllättävän nopeasti.

Aika pian lopettamisen jälkeen muutimme lapsen nukkumaan omaan sänkyyn omaan huoneeseen, sillä yöt olivat aika levottomia, minä en edelleenkäään saanut nukuttua...eniten muutosta protestoi mieheni, eikä suinkaan poika :)

Huomasin myös, kun päiväimetykset itsekseen vähenivät jo ennen yöimetyksen lopetusta, olin väsyneempi kuin koskaan, eli hormoonitoiminta ilmiselvästi vaikutti vireyteeni ja tietysti uusi raskaus.

Siitä päivästä lähtien kun poika laitettiin omaan sänkyyn, olemme kaikki, nukkuneet hyvin, poika saattaa herätä kerran yössä, mutta ei suinkaan joka yö.

Suosittelen omaan sänkyyn siirtämistä, meillä se ainakin toimi.

Äänestä

Tilanteesi on tuttu myös mulle. Poika on nyt 10kk ja imetän edelleen. Imetyshistoria on muutenkin ihan samanlainen kuin sulla. Ja perhepeti ollut myös nukkumismuoto. Nyt nukumme ns. siskonpetillä eli poika nukkuu omalla patjallaan meidän läheisyydessä. Vähän kauempana minusta. Ja kohta on tarkoitus ostaa poitsulle oma sänky.

Yöt muuttuivat levottomammiksi 8kk paikkeilla, ylähampaat puhkesivatkin pian siitä. Pahimmillaan poika heräili puolen tunnin välein ja aina halusi tissin suuhun jotta nukahti uudelleen. Silloin vielä en raaskinut lopettaa yösyöntiä, kun se tuntui niin tärkeältä pojalle.

Nyt yöt on onneksi vähän rauhallisempia, mutta silti päätimme kolme yötä sitten tehdä lopun yösyönnistä. Poika söi 3-4 kertaa ja monesti heräili vielä muutaman kerran siihen päälle.
Olen jo vähän aikaa tehnyt niin, etten enää imetä illalla viimeiseksi enkä ole antanut pojan nukahtaa rinnalle mm. ekoille päikyille jotka on sisällä. Tosi hyvin on mennyt ja poika nukahtaa yöunille hyvin ilman rintaakin. Tästä ajattelin ettei rinta ole ehkä enää niin tärkeä ja uskalsin aloittaa vieroituksen.

Päätettiin, että klo 22-05 on se aika milloin en anna rintaa. Kolme yötä on nyt takana ja itkeskelyä ja levotonta pyörimistä (ei kovaa itkua ollenkaan, käninää) oli ekana yönä n. 2h, tokana yönä vain pyörimistä n. 1h ja viimeyönä itkeskelyä ja pyörimistä n. 40 min. Joka ilta poika on herännyt ennen iltakymmentä ja olen silloin imettänyt normaalisti ja aamulla, kun poika herää n. kuudelta. Jossain vaiheessa jätän sen iltakympin syötönkin sitten pois. Imetän 7-8 kertaa /vrk ts. aina kun poika haluaa.

Kaikki on menny paremmin kuin odotin ja toivon että tää vähentäisi yöheräilyitä.

Periaatteena mulla oli että, jos poika itkee kovaa/hysteerisesti, silloin annan rintaa ja unohdamme vieroituksen vähäksi aikaa. Mutta näin ei siis onneksi käynyt. Ehkäpä teilläkin tilanne on toinen muutaman viikon/kuukauden kuluttua ja vauvasi olisi valmiimpi vieroitukseen.
Tässä siis minun tarinani, ehkä myös aika sekava sepustus...=) Toivottavasti oli jotain apua ja tsemppiä kovasti sulle!=)

Äänestä

Mistä tiedät, että hampaita ei ole tulossa?

Meillä oli esikoisen kanssa ihan samaa. Eli pienenä nukkui hyvin, mutta 4 kk ikäisestä alkaen alkoi mennä yöt vähitellen risaisiksi. Tilanne helpottui, kun en enää tarjonnut rintaa päivälläkään joka kitinään, vaan vain tietyissä tilanteissa. Ja sitten lopetin yöimetykset. Laitoin tiukat sporttirintsikat yöksi, jotta en vahingossa unissani tyrkkää tissiä vauvan suuhun. Pari yötä meni vielä heräillessä, mutta sitten alkoi helpottaa. Ja jonkun ajan päästä tuli se eka hammaskin.

Äänestä

Siis miksi et anna vauvan pitaa rintaa suussa ja nukut samalla kyljellasi han vieressasi maaten? Mina olen tehnyt niin 2 vauvani kanssa ja kaikki saa hyvin nukuttua ja vauva ravintoa ja rakkautta.

Äänestä

Hei

Tuo 9kk kuulostaa juuri siltä iältä, jossa aletaan harjoitella pystyyn nousemista/kävelyä jne. Se haittaa yöunia.

Vauva ei tarvitse yöllä tissiä enää tuon ikäisenä - ja kerrot että hän on pienempänäkin pystynyt nukkumaan pitempiä unia syömättä. Joten, kyse on tavasta.

Meillä on tehty niin, että vanhempien unia häiriköivä vauva saa luvan nukkua omassa sängyssään. Sänky voi olla vaikka kiinni teidän sängyssä, niin ei ole pitkä matka rauhoittamaan. Kun vauva alkaa kähistä herälle, pannaan käsi tassuksi selän päälle ja pidetään siinä niin kauan, että rauhoittuu (kysyy hermoja). Tai, pyllystä hetkutetaan niin, ettei vauva voi mönkiä konttausasentoon tms ja tasainen liike tyynnyttää uneen taas. Mies on hoitanut meillä nämä yölliset sessiot, koska vauva tosiaan haistaa äidin/maidon eikä tosiaan rauhoitu, jos minä olen rauhoittelemassa. Meilläkään ei pullot ja tutit kelvanneet, joten yölläkään niistä ei ollut apua - eikähän 9kk ikäiselle kannata tuttia enää opettaa, kun sen ikäisen pitäisi oppia siitä jo pois.

Iltasyönti on toinen tekijä - meillä on annettu iltapuuroa 9kk ikäiselle, ja jugurttia kanssa, ette varmasti voi olla nälkä yöllä.

Yösyönnit voi olla hankala kerrasta poikki lopettaa, etenkin jos vauvanne nyt on tottunut syömään yöllä. MUTTA päättäkää kellonaika, jota ennen tissille ei kerta kaikkiaan tulla. Esim. ei tissille ennen klo kolmea voi olla aluksi hyvä aika, ja kun siinä aletaan pysyä (vauva oppii nukkumaan omassa sängyssä sinne kolmeen asti heräämättä), niin siirrätte aikaa taas vaikka vartilla tai puolella tunnilla eteenpäin (kesäaikaan siirtyminen kannattaa huomioida!). Näin meillä on vauva vähitellen totutettu pois yösyönneistä, koska ennen pitkää se "yö"syöttö on ollutkin esim. klo 6.30 :) Jos vauva herää tissille sängyssään esim. klo 1, niin silloin vain tassutellaan ja rytmikkäästi hyssytellään peppua, jotta nukahtaa. VETTÄ voi tarjota nokkamukista/kupista, totta kai. Ja aikaisintaan kolmelta tissille.

Ymmärrän hyvin, että yöt rassaavat. Muistan miten ärsyttävältä tuntui, kun 9-kuisen hampailla puoliunessa järsittiin nännejä, aijai :( ei kivaa kellekään... Isän rooli pitää kuitenkin olla aika iso, kun halutaan eroon yöimetyksistä.

Keväällä muuten vauvat nukkuvat aina vähän huonommin, sama syksyllä - se on se kun aurinko paistaa matalalta.

Äänestä

Kiitos hyvistä ja kannustavista vastauksistanne. Viimeiset kolme yötä on mennyt ihan hyvin. Ja vauva kun on jo 9,5 kk, niin voiton puolella ollaan imetyksessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yöimettäjä kirjoitti:

Onko täällä ketään, jolla olisi ollut/on samanlainen tilanne:

Meidän esikoinen on vähän yli 9 kk. Täysimetin tasan 6 kk. Lapsemme ei ole koskaan syönyt korviketta eikä muutakaan tuttipullosta. Hänellä ei ole myöskään tuttia, juo ruokailujen yhteydessä lasista jne.

Pienenä vauvana hän nukkui yöllä aina 5-7 tuntia putkeen ja koinkin täysimetysajan paljon helpommaksi kuin nykyisen tilanteen. Viime viikkoina hän on roikkunut yöt tississä kiinni. Periaatteessa kyllä nukkuu, mutta puoliunessa hamuaa tissiä suullaan ja kädellään. Hampaita ei vielä ole, eikä ole tulossakaan. Ruokaakin lapsi varmasti saa riittävästi (kiinteitä ja rintamaitoa). Olen laskenut, että hän varsinaisesti SYÖ pari kertaa yön aikana rintaa, loput "imetyskerrat" on jotain muuta... Päivällä hän syö rintaa "normaalisti", imetän hänen rytminsä mukaan.

Nukkumisesta sen verran, että vauvamme on aina nukkunut (yöunet) vieressäni leveässä sängyssämme.

En ole koskaan ollut lapsestamme yli kahta tuntia erossa. Nyt olen jo hoitovapaalla ja yritän tehdä töitä jonkin verran kotona päivän aikana, esim. lapsen päiväunien aikana. Mieheni on välillä useiden päivien työmatkoilla, joten olemme kaksistaan lapsen kanssa. Imetystä en kuitenkaan halua lopettaa, syitä ei liene tarpeellista perustella imetyspalstalla..? :) Tämäkin ongelma on varmasti ratkottavissa.

Olisiko jollain kokeneemmalla antaa vinkkejä? Kiitän jo etukäteen!

Ps. Jos on vähän sekava teksti, niin johtunee väsymyksestä... Viime yönäkin vauva tarrasi tissiin kiinni n. 20 kertaa. Yritimme kyllä - pääasiassa minä - hyssytellä sylissä ja sängyssä, mutta vauva lakkasi itkemästä vasta, kun sai tissin suuhunsa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu