Siis Mitähän he..ttiä tästäkin lopulta tulee.
Olemme olleet yhdessä nyt yli vuoden, eli seurusteltu.
Naisella on 4 vuotias lapsi. Omat lapset jo niin isoja, ettei niitä paljon näy kuin joskus kyläilemässä.
On suunniteltu yhteen muuttoa, ja vietetty ns perhepäiviä . Mutta sitten se yhdessä olo onkin aika rasittavaa, kun lapsi vie kaiken huomion, tavalla tai toisella.
Totta kai lapsi tulee ottaa huomioon ja huolehdittava, mutta jos se täyttää koko elämän ja tilan, niin alkaa tosiaan kiinnostus yhteiseloa kohtaan hiipua. Ja tuntuu, että "mukavampaa" ja helpompaa olisi jopa yksin, kuin viettää perhe-elämää, jossa on niinkin pieni lapsi kuin 4 v.
Kun vielä sitä vastuuta ja oman aikani jakamista tuntuu sälyttyvän sitten lapselle, hoitoon viennit, illlat etc....
Omat harrastukset alkaa jo nyt kärsiä.
Olisinko minä nyt täysi p...ka jos lopettaisin suhteen pelkästään sen takia, että toisella nyt sattuu olemaan lapsi, joka on siinä iässä että vaatii paljon huomiota ja läsnäoloa.
Tilanne rasittaa meitä molempia aivan yhtä paljon.
Se kai siinä pahinta onkin, kun kumpikin kaipaisimme yhteistä aikaa enemmän.
Onko tämä jotain alkushokkia, tasoittuuko elämä sitten myöhemmin, niin että voi viettää yhteistäkiaikaa vaikka lapsi sattuu olemaan talossa, ettei se koko ajan roiku kintereillä.
Itse kun en enää edes muista millasta se oli aikoinaan itsellä kun oli pieniä lapsia.
Nyt kuitenkin olisi edessä lopullinen kokeilu muuttaa yhteen.
Millasia kokemuksia muilla on? Oletteko päässeet tästä vaiheesta yli vain onko homma hyytynyt kalkkiviivoille tässä vaiheessa.
Olemme olleet yhdessä nyt yli vuoden, eli seurusteltu.
Naisella on 4 vuotias lapsi. Omat lapset jo niin isoja, ettei niitä paljon näy kuin joskus kyläilemässä.
On suunniteltu yhteen muuttoa, ja vietetty ns perhepäiviä . Mutta sitten se yhdessä olo onkin aika rasittavaa, kun lapsi vie kaiken huomion, tavalla tai toisella.
Totta kai lapsi tulee ottaa huomioon ja huolehdittava, mutta jos se täyttää koko elämän ja tilan, niin alkaa tosiaan kiinnostus yhteiseloa kohtaan hiipua. Ja tuntuu, että "mukavampaa" ja helpompaa olisi jopa yksin, kuin viettää perhe-elämää, jossa on niinkin pieni lapsi kuin 4 v.
Kun vielä sitä vastuuta ja oman aikani jakamista tuntuu sälyttyvän sitten lapselle, hoitoon viennit, illlat etc....
Omat harrastukset alkaa jo nyt kärsiä.
Olisinko minä nyt täysi p...ka jos lopettaisin suhteen pelkästään sen takia, että toisella nyt sattuu olemaan lapsi, joka on siinä iässä että vaatii paljon huomiota ja läsnäoloa.
Tilanne rasittaa meitä molempia aivan yhtä paljon.
Se kai siinä pahinta onkin, kun kumpikin kaipaisimme yhteistä aikaa enemmän.
Onko tämä jotain alkushokkia, tasoittuuko elämä sitten myöhemmin, niin että voi viettää yhteistäkiaikaa vaikka lapsi sattuu olemaan talossa, ettei se koko ajan roiku kintereillä.
Itse kun en enää edes muista millasta se oli aikoinaan itsellä kun oli pieniä lapsia.
Nyt kuitenkin olisi edessä lopullinen kokeilu muuttaa yhteen.
Millasia kokemuksia muilla on? Oletteko päässeet tästä vaiheesta yli vain onko homma hyytynyt kalkkiviivoille tässä vaiheessa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Rakastatko sinä häntä vai et. Jos sinä rakastat niin et lopeta suhdetta. 4v on pieni, hän kasvaa siitä. Itselläsi on lapsia tosin isoja joten sinun pitäisi ymmärtää että lapsi tarvitsee huomiota. Suurin syy jopa ydinperheissä on esim esikoisen syntymä eroon. Esim itselläni faijani alkoi juomaan ja hakemaan hellyyttä muualta kun minä synnyin, koska hän ei saanut enää tarpeeksi sitä äidiltäni. Itse olen uusperheessä nyt. nykyinen mieheni tuli elämääni kun pienin lapseni oli 7kk. Hän ei jättänyt minua vaan otti lapseni mukaan elämäänsä ja on nykyisin loistavin isäpuoli mitä tunnen.
Tähänkin pätee tuo sama juttu kuin jotkut ihmiset joillakin keskustelupalstoilla ihmettelevät sitä miksi nainen/mies rakastaa enemmän lastaan ja puoliso tulee vasta toisena.
No tottahan toki. Aikuinen ihminen pystyy itsestään huolehtimaan, lapsi ei. Mies/nainen jolla on oma lapsi rakastaa omaa lastaan täydellä kympillä ja lapsi tulee ensimmäisenä aina. Mutta lapsen vanhempi rakastaa lasta eritavalla kuin puolisoaan ja tässä rakkaudessa puoliso tulee taas etusijalle. Erilaista rakkautta.
Koita nyt miettiä rakastatko sinä häntä vai et. Jos et rakasta sinun kannattaisi sitten lopettaa suhde
eli meilläkin uusioperhe ja perhe että niinkusta miehen kanssa lapsi 9kk:) MINUSTA! se on vaan aikuisista kiinni uus/ydin perheissä että HE! pitävät parisuhteesta huolta vaikka lapsi siinä pyörisikin tai lapsia:D
meillä pyörii lapsia siitä 9kk-20v väliltä ja jkainen tarvii jos jotakin mutta tärkeää on se lasten kanssa yhdessä tekeminen läsnäolo ja myös siin sivus parisuhteesta huolehtiminen..
TOKI!! on naisia joita oikeasti väsyttää lapsen tulo ja huuto MUTTA! jotkut tuntuu käyttävän tekosyynä että ei hellyyttä voi sitten kumppanille antaa kun on lapsia.. (HUOLEHTIKAA TOISISTANNE!!)
koet nykytilanteenkin rasittavana.
Kun asut eri taloudessa..pääset välillä "hyvällä"syyllä pois,kun asutkin toisaalla..mutta jos yhteen muuttaisitte..ei "pakopaikkaa"akkujen lataamiseen olisikaan..ja suhde kaatuisi ajan myötä..jollet opi olemaan "erottelematta sinun ja minun lapsia"..jos suhtautuisit 4v-lapseen kuin omaasi,ei probleemia ees syntyisi.
Kun lapsi on noinkin pieni,hän tarvitsee äitiään vielä vuosia..4-vuotias tarvitsee vielä suht paljon hoivaa ja valvontaa.Ajan myötä helpottaa kun lapsi kasvaa ja jää parisuhteellekkin enemmän aikaa.
Itse uusperheellinen,ja mieheni kanssa totesimme sen että kun hän asui omassa asunnossaan..meillä meni parisuhteessa paremmin,kun hän pääsi välillä omaan "rauhaansa"..eikä tarvinnut joka hetki lasteni mekastusta kuunnella.
Onhan miehelläni omiakin lapsia..mutta "omat lapset"ovat hälle omia..ja vaikea kait sitten sopeutua minun lapsiini..
Olen sitä mieltä että edelleenkin liian helposti halutaan "luovuttaa"suhteessa...jos
kohtaa "omanlaisensa" ihmisen jonka kanssa on kivaa olla yhdessä..eikö sellaisesta pitäisi pitää kiinni kaikin tavoin ja yrittää saada suhde toimimaan?!
Jos nainen on sellainen, jonka kanssa voisit muuten kuvitella viettäväsi loppuelämäsi, ei siinä mikään silloin ole todellinen este.
Tilanne on lapsellekin outo. Hän hakee hyväksyntääsi ja toisaalta pelkää, josko sinä oletkin äidille rakkaampi kuin hän. Erossa lapsi saa aina valitettavasti hylkäämisen kokemuksen, jonka vuoksi hän on hiukan tavallista herkemmillä pelkäämään, että sekin vanhempi, joka jää osaksi suurinta osaa arkea, hylkää. Jos ei fyysisesti, niin henkisesti.
Sinun ja naisystäväsi tulisi istua alas ihan rauhassa, ilman lasta, ja neuvotella mitä tarkoittaa se, jos muutatte yhteen. Sinä voit pyytää häneltä ymmärtäväisyyttä ja sopeutumisaikaa, eli sitä, että ensin et heti olisi se päävastuullinen. Miksi illat tulisivat sinun vastuullesi? Miten ne tähän asti ovat hoituneet? Sinun pitää toki olla valmis johonkin vastuuseen, mutta ei päävastuuseen, se on äidin. Ajan kanssa ja paremmin tutustuen tuon ikäisestä lapsesta voi kasvaa sinua ehdoitta rakastava ihminen, vaikka et sitä kaipaisikaan, niin kokemuksesta voin kertoa, että se tuntuu juuri yhtä hyvältä kuin oman lapsen ehdoton rakkaus.
Istukaa alas ja tehkää selkeät pelisäännöt. Kerro hänelle mitkä harrastukset ovat sinun henkireikiäsi ja haluat säilyttää, mistä taas olisit valmis luopumaan uusperheen eteen. Sopikaa rajoitustavoista, kodin säännöistä, yhteisistä tekemisistä lapsen kanssa ja kahdenkeskisestä ajasta (eli montako kertaa viikossa ja kuukaudessa jne.). Sopikaa miten arkenne järjestätte, niin ei tule turhan suuria yllätyksiä ja kumpikin tietää mihin on sitoutumassa. Löytäkää kultainen keskitie asioissa, jos koette toisenne sen arvoisiksi, että olette valmiita kumpikin myös tekemään uhrauksia, jotta parisuhteellanne olisi mahdollisuuksia selvitä.
Mitä tulee yhteiseen aikaan vielä: Järjestäkää lapselle tuttu hoitaja vaikkapa joka viikon keskiviikko, 2-3 tuntia, jotta voitte käydä esim. syömässä tai elokuvissa tai vastaavaa, ja lisäksi jutella siitä miltä asiat tuntuvat, ja mitä voi vielä hioa. Lapsenvahdille maksaminen on todella halpa hinta siitä, jos suhteenne pysyy hyvänä ja onnistuu.
Kun lapsi menee kouluun, tapahtuu se suurin muutos. Kaverit ja itsenäinen osaaminen tulevat tärkeiksi. Siinä kohtaa huomaa erittäin hyvin, että asiat helpottuvat aika lailla. Eipä teillä siihen kovin pitkä matka ole. Yksi helpotusta tuova asia on myös leikkikaverin löytäminen jo nyt ennen koulua. Tarhakaveria omaan kotiin leikkimään välillä tunniksi pariksi ja joskus taas tarhakaverin kotiin, aika kuluu paljon mukavammin, kuin jos yksinäinen pieni lapsi miettii kahden aikuisen touhuja katsellessaan että mitä tehdä.
Helppoja keinoja pieniin taukoihin kun on lapsen kanssa pidempään kahden ovat ns. aikasopimukset. Esim. Sovit lapsen kanssa, että kun hän on leikkinyt nukkekodilla/junaradalla/muulla hänestä mukavalla lelulla puoli tuntia, sinä puolestaan pelaat hänen kanssaan jonkun mukavan pelin tai lähdet viemään häntä leikkipuistoon. Ideana myös viikonloppuaamuisin kun haluaisitte nukkua hiukan.
No, tässä joitain ajatuksia sieltä täältä, ehkä näistä on apua, ehkä ei. Avainajatuksena ovat kuitenkin se - kuinka paljon toisianne rakastatte ja yhteisten pelisääntöjen sopiminen arjen pyörittämiseksi. Niin se sujuu muuten ydinperheellisilläkin paremmin.
http://www.lintukoto.net/ihmissuhteet/parisuhdesopimus/vahvista.php
Sopimus kannattaa käydä kohta kohdalta vaikka pienen leikin varjolla.
Lisäisin siihen sopimukseen, että päävastuun lapsesta kantaa lapsen huoltaja jonka on neuvoteltava toisen osapuolen kanssa lapsen jatkuvasta iltahoidosta.
Usein olen nähnyt käyvän sillälailla, että yhteen muutettaessa lasten vanhempi on saanut itselleen lapsenpiian ja rahoittajan. Lapsen kasvatukseen ei kuitenkaan saa osallistua, ei ainkaan kieltää lasta.
kun miespuolinen jotain tällaista kirjoittaa niin vastauksissa on ihan jotain erilaista. jos olisit nainen, sinut haukkuttaisiin lyttyyn!! tosi tökeröä!!! miksi miehiä hyssytellään, ettekö voisi neuvoa pulassa olevaa naista samalla tavalla????
Täysin sama sopimushan sopii myös naisten tilanteeseen!
Miehet ovat reilumpia toisilleen (yleensä), ja naisilla ei välttämättä ole tarvetta purkaa heihin harvoihin täällä kirjoitteleviin omia henkilökohtaisia patoutumiaan yhtä paljoa, kuin taas toisiinsa (exät-nyxät). Se on tietysti toisaalta myös erittäin naurettavaa, koska kuvaksi tulee, että kaksi kanaa (tai ainakin toinen heistä) kiskoo puntista tahdotonta nössykkää (muka), jolla ei olisi omaa vastuuta elämästään ja valinnoistaan, vaan kaikesta (jopa ihan suoraan hänen omista tekosistaan) syytetään mieluummin keskustelusta riippuen, joko exää tai nyksää.
Naiset ovat kateellisia kanoja toisilleen (valitettavan usein), siksi vastaukset oikeassa hädässä kysyvällekin ovat yhtä valitettavan usein täysin epäasiallisia.
Kiinnitin ihan samaan huomiota. Miestä ymmärretään ja hyssytellään. Nainen kun kysyy vastaavasta tilanteesta, niin johan käydään hyeenoina kimppuun ja motkotetaan tyyliin "kyllä sun piti tietää, kun otit miehen jolla on lapsia" tai että "lapset ja (erityisesti)ex-vaimo menee aina kaiken muun edelle, sun on vaan se hyväksyttävä", "te ootte perhe, ja sun velvollisuuksiin kuuluu hoitaa sun miehen lapsia" jne jne.. Nyksänaisen pitää aina jaksaa passata, olla vain ja sopeutua, lapsia ei saa komentaa mistään, ei saa vaatia tekemään mitään kotitöitä, vaikka miehellä olisi tusina mukuloita. Pitää ymmärtää, olla vain hiljaa kun ex-vaimo ja mies sopivat asioista. Mutta kun nyksämiehen pitää "kestää" yhtä lasta, niin kyllä ymmärretään, onhan se niin RASKASTA. ja tottakai nyksämiehellä on oikeus komentaa vaimonsa lapsukaisia oikein isän kädellä, kun alkaa mukulat käymään hermoille. Tottahan toki nyt mies tarvitsee omaa aikaa, toisin kuin se uusioperheen mamma, joka raataa miehensä lasten eteen. Hänellehän se on VELVOLLISUUS, koska on "saanut" sen ex-vaimon niin erinomaisen miehen...
miksi tämä ketju ei ole 50 sivua pitkä, jossa toitotetaan että kai tiesit kun lapsellisen puolison otit, ja plää plää..niin noh, eihän se katkerien exien mielestä koskaan olekkaan kun naispuolisten nykyisten syytä, joten tässä hyvä toidstusaineisto taas siitäkin =)
vastauksia naiset saanut:) mutta aina sinne joku pukkaa sitten pahasti kommentoimaan taas sen puoleen.. asialliseenkin vastaukseen..