Australiassa

se, että haju on kuuroja varten?

aiheesta pitkän tutkielman aikaisemmin, kirjoittanut jopa hajutehon kaavankin, jonka avulla jokainen voi laskea jätepäästöjensä tehokkuuden.

Mutta tuo haiseminen on tietysti kemiaa ja johtuu siitä että kylläisestä mahasta lähtee kaasuja jotka sisältävät hiilidioksidia, metaania ja rikkihappea (ei rikkihappoa) jota vatsa ei jaksa käsitellä.
Ainoa mikä auttaa on pieni ulospuhallus.

Tästä ulospuhalluksesta on tanskalainen Henrik Krüger tehnyt seuraavan analyysin hajujen perusteella:
1) Kaalinhaju (pehmeä ja raskas haju joka saattaa aiheuttaa päänsärkyä)
2) Kaatopaikan haju (haisee terävälle ja agressiiviselle)
3) Gulashin haju (mieto ja maustettu)
4) Sitruunan haju (haisee homeiselle appelsiinille)
5) Rikinhajuinen (Varokaa! Hengenvaara!)

Aihe on kautta aikojen ollut kiinnostava ja hajujen levitystavasta on italialainen lääkäri Girolamo Gardano tehnyt 1537 seuraavanlaisen ryhmityksen:
A) Tukahdettu (tavallista estyneitten ja neuroottisten henkilitten keskuudessa)
B) Vakava (tavanomaista hyvän itseluottamuksen omaaville)
C) Salapieru (tyypillistä "livahtajille")
D) Vapaamielinen (iloisen ihmisen jätepäästö)

Ja lopuksi palautettakoon mieliin eräs tärkeä kaava. Kynä käteen ja laskemaan!

Pierumolekyylit x Hyiluku / Ilmamolekyylit x sekunnit x etäisyys = Hajuteho.

että jo viime vuosisadan etikettikirjoissa neuvottiin pidättelemästä pientä "tuulahdusta", sitä voi yrittää harhauttaa alkamalla yskimään.

Yksinäistä puuhaahan se piereskely yleensä on.
Eräs Trevor Griffith totesi: - Yski ja koko maailma yskii kanssasi. Pieraise, niin olet taatusti yksin.

Mutta on kuitenkin poikkeuksia, kuten eräs Le Pujol, joka palkattiin v. 1892 Moulin Rougelle Pariisissa pitämään pierushowta.
Jopa kuninkaallisia kuljetettiin salaa katsomaan tätä ihmettä.
Shown alussa katselijat olivat odottavalla kannalla mutta muutaman numeron jälkeen he alkoivat hymyillä vakavalle Le Pujolille. Vielä muutaman spirituellin numeron jälkeen lähti naurun rämäkkä käyntiin. Tarina kertoo, että ihmiset saattoivat jopa kaatua lattialle naurukrampeissaan.
Pujol oli palkannut erityisiä "sairaanhoitajia" jotka kiiruhtivat löysäämään kureliivejä että naiset eivät tukehtuisi nauruun ja kramppikohtauksiin.

Pujolilla oli erikoistilauksesta ommellut housut, reikä sopivassa paikassa. Hän kumartui eteenpäin, käänsi takapuolensa yleisöä kohti, asetti valkoisiin hansikkaisiin puetut kätensä polvia vasten, oopperaelein, ja aloitti äänikonserttinsa.
Kerrotaan että hän osasi matkia viulua, bassoa ja tuubaa. Hän osasi soittaa skaalan do-re-mi-fa-sol-la-si-do. Hän osasi kuullostaa kuularuiskulta ja osasi päästää kymmenen sekunnin mittaisen kanuunanpaukkeen.
Hän sai steariinikynttilät lepattamaan parin, kolmen metrin päästä ja sammutti ne metrin päästä.

Konsertin kohokohta oli kun hän yhdisti letkun takapuoleensa ja asetti toiseen päähän huilun. Hänen tulkintansa Claude Debussyn pianokappaleesta "Claire de Lune" oli kuulemma sydäntäsärkevä esitys. Konsertin päätteeksi hän esitti joitakin osia kansallislaulusta Marseljeesista. Kaunis ele isänmaalle.
Siitä hyvästä hän sai Muukalaislegioonan kunniamerkin v. 1914.
Pujol kuoli 1945 useamman kuin miljoonan varietéepierun jälkeen.

Siinä sitä olisi karriäristeille haastetta.
(Pujol olisi varmasti tänä päivänä joutunut maksamaan sekä tulo- että huviverot.)