kävelylenkki vs.

Minulla on kääpiömäyräkoira ja käyn päivittäin 2 kävelylenkkiä koiran kanssa. Lenkit kestää noin 35-45 minuuttia. Nyt olen alkanut toisen lenkin korvaamaan sillä, että heittelen omakotitalomme pihalla lelua koiralle noin 15min, jonka aikana koira siis juoksee ihan hullun tavalla koko sen ajan. Eikös tämä juoksu vastaa ihan hyvin tuota toista lenkkiä eikä siis tarvitse potea huonoa omaatuntoa, että toinen lenkki jää väliin ja se korvataan tällä pihalla juoksulla???
6388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voi korvata,jos mielestäsi toi 15 riittää omallesi.Kun on vähän yksilöllistä,mikä kellekkin riittää ja missä muodossa.

Lenkkiäkin on toki monenlaista.Meillä nimenomaan lenkki,ei pihalla touhuilut, on se pääkuntoilujuttu.Eli silloin mennään,eikä meinata.
Kun mitataankin liikuntaa,niin oleellistahan on,miten se koira liikkuu tai miten sillä on mahdollista liikkua.
Eli toisinsanoen se kelloaika tai edes kilometrimäärä ole aina se oleellisin,vaan miten se koira liikkuu.

Äänestä
  • Riippuen siis liikunnasta,mutta jotenkin tuo 35 minsan päälenkki kuulostaa aika lyhyeltä.Ellei sitten koira saa liikkua omalla pihalla aika paljon.
    Rodunasiantuntija en ole,mutta meijän tirrit kun on mennyt päivittäin kyllä paljon pitemmät lenkit...

    Äänestä

  • Meillä tulee lihakset koirille niistä metsälenkeistä. Niissä on maasto niin vaihtelevaa ja "leveät" ojat joita joutuvat ylittämään isännän kanssa. Viemme niitä myös hiekkakuopalle ja suvella tosi tehokasta liikuntaa, pohjalta heitetään keppiä ylös päin ja nämä juoksevat perässä;)))

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Meillä tulee lihakset koirille niistä metsälenkeistä. Niissä on maasto niin vaihtelevaa ja "leveät" ojat joita joutuvat ylittämään isännän kanssa. Viemme niitä myös hiekkakuopalle ja suvella tosi tehokasta liikuntaa, pohjalta heitetään keppiä ylös päin ja nämä juoksevat perässä;)))

    itse myös saa kuntoa kun pellolla kulkee ohan kengillä vain....hiki tuppaa pintaan ja samoin pentu joutuu ahertamaan ellei ihan jäljillä sule vaikka hanki kantaakin pentua paremmin.

    Äänestä

  • tublat kirjoitti:

    Riippuen siis liikunnasta,mutta jotenkin tuo 35 minsan päälenkki kuulostaa aika lyhyeltä.Ellei sitten koira saa liikkua omalla pihalla aika paljon.
    Rodunasiantuntija en ole,mutta meijän tirrit kun on mennyt päivittäin kyllä paljon pitemmät lenkit...

    Meillä on aina menty noin että kaks 35-45 min lenkkiä ja niillä mennään. aika ei valitettavasti riitä muuhun. ja missään metsissä ei voida mennä kun on vaunut mukana. en siis kysynytkään riittääkö tuo liikuntamäärä meille, tiedän itse että riittää, vaan että vastaako tuo pihalla juoksentelu kävelylenkkiä. Kiitos vastauksista!

    Äänestä

tuo intenssiivi treenaus? jos koiralla on hyvä kunto ja saa paljon liikkumista päivittäin niin tuo pallon heitto ei silloin ole pahasta mutta
vähän liikuntaa ja sitten vartin intenssiivinen
juoksuttaminen ei ehkä ole paras mahdollinen tapa. tosinhan pikkukoirat (ainakin omani) juoksevat myös sisällä paljon.
jos ainakin kävisit ensin vartin lämmitelykävelyllä ennen sitä pallon heittoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pihalla juoksu kirjoitti:

Minulla on kääpiömäyräkoira ja käyn päivittäin 2 kävelylenkkiä koiran kanssa. Lenkit kestää noin 35-45 minuuttia. Nyt olen alkanut toisen lenkin korvaamaan sillä, että heittelen omakotitalomme pihalla lelua koiralle noin 15min, jonka aikana koira siis juoksee ihan hullun tavalla koko sen ajan. Eikös tämä juoksu vastaa ihan hyvin tuota toista lenkkiä eikä siis tarvitse potea huonoa omaatuntoa, että toinen lenkki jää väliin ja se korvataan tällä pihalla juoksulla???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu