Pier Beach

Niin siis sinne ois tarkoitus majoittua huuhtikuun loppu puolel niin oiskos jollain ystävällisel sielul =) kertoa mielipidettään hotellist? Suur kiitokset jo edelt päin
2884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei. Olimme touko-kesäkuun vaihteessa kyseisessä hotellissa 2006. Siisti, hyvä hotelli, huoneet isot ja toimivat, henkilökunta erittäin ystävällistä ja auttavaista. Tallelokero sijaitsi oudosti resepa-kerroksessa takahuoneessa, mutta toimi sekin.
Rantaan oli matkaa vajaat 50 metriä ja rannan ja hoteliin välisen kaksisuuntaisen puistokadun liikenne oli HIRVEÄ, suorastaan tappava jos ei ollut erityisen huolellinen katua ylittäessä. Olimme ensin toisessa keroksessa rannanpuoleisessa huoneessa, mutta liikennemetelin (siis todella METELIN) vuoksi saimme siirron viidenteen kerrokseen, jossa olikin vähän rauhallisempaa. Alakerrassa oli katutasossa ravintola, jossa vihdytti joinakin iltoina elävä musiikki. Paikka keräsi joka ilta lukuisasti asiakkaita, myös ruoka oli hyvää.
Tässäpä tällä erää, kysele lisää jos jäit jotakin kaipaamaan.

Äänestä
  • Tulin su 11.5. Limassolista, jossa asuimme huoneistohotelli Pier Beachissa, joka oli todella pettymys. Liikenteen melu oli aivan kamala, vaikka olimme 5. kerroksessa, mutta meren puolella. En ole koskaan aikaisemmin toivonut, että loma loppuisi, mutta nyt toivoin. Lisäksi venäläiset häiritsivät keskellä yötä. Hotellin vastaanotossa istui nainen, jonka näin hymyilevän meidän lähtöpäivänä. He, joilla puolihoito sanoivat etteivät koskaan ole saaneet vielä niin huonoa puolihoitoa missään. Se oli järjestetty hotellin savuiseen ravintolaan, jossa sai muutaman leipäpalan ja vaihtoehtona teetä tai murukahvia aamiaiseksi. Päivällistä joutui odottamaan tosi kauan ja ruokavaihtoehdot piti valita listalta. Siivojat ja huoneen siisteys olivat positiivisia seikkoja. Limassol on tosi kallis paikka, jossa venäläisiä varten on rakennettu kauppoja, jossa sandaalit maksavat 628 €. Jalan kulkeminen oli jatkuvaa henkensä kaupalla kulkemista. Poliisi ei tehnyt mitään autojen vauhdin hidastamiseksi. Lomamatkojen matkan hintaan lisätään lisäksi lentoateriat ja kuljetukset kentälle. Opas suhtautui aluksi yliolkaisesti huomautuksiin hotellista. Nikosian reissu oli hyvä. Johonkin oli kyproslaisten ystävällisyys kadonnut. En suosittele Limassolia enkä kyseistä hotellia enkä Lomamatkoja kenellekään. Lisäksi lentokone Primera/JetX oli huonossa kunnossa ja paluumatkalla pysähtyi Riikaan tankattavaksi, joten lento myöhästyi 3 tuntia. Menomatkalla oli tosi ystävällinen henkilökunta. Ei ollut kovin vakuuttavaa kun koneen sisällä oli paikattu repsottavia osia ilmastointiteipillä ja laastarilla ja katosta tippui vettä päälle. Kuulostaa pahalta, mutta totta joka sana.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


oltais menos.. kirjoitti:

Niin siis sinne ois tarkoitus majoittua huuhtikuun loppu puolel niin oiskos jollain ystävällisel sielul =) kertoa mielipidettään hotellist? Suur kiitokset jo edelt päin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu