Miksi tämän palstan keskustelijat haluavat aloittaa rakentamisen säästääkseen rahaa ?
Olen ymmärtänyt, että rakentaessa rahaa kuluu, ei säästy.
Pankista haetaan rahaa lainaksi ja maksetaan siitä korkoa. Sitten keksitään kuviteltuja säästöjä rakentamisen aikana ja ostetaan autokin velaksi.
Nyt siis sijoitetaan ne rakentaessa muodostuneet säästöt.
Ellen ole ymmärtänyt väärin, lähtötilanteeseen verrattuna rahaa ei ole säästynyt yhtään, vaan on vain velkaa talosta ja autosta.
Tämän palstan fiksuin on se, joka onistuu rakentamaan halvimmalla tai säästämään eniten jo ennen hanketta tai sen aikana.
Halvalla kun ei ole koskaan saanut mitään hyvää !
Osan tunnistaa helposti pelkiksi haaveilijoiksi, joilla on kotona metrin pinkka talokirjoja joita lueskellaan pitkin yötä.
Mikä ihme näitä ihmisiä vaivaa, ei tonttia, ei osaamista, ei tietoa, ei taitoa eikä edes rahaa !
Miten rakentaminen tekee teistä fiksuja, varakkaita ja filmaattisia ?
Miten juuri te teette sen ensimmäistä kertaa halvalla ja onnistutte alittamaan budjettinne ja ette tingi varustelusta, talon koosta ja hintatasosta ?
Miksi juri te onnistutte, vaikka kymmenet tuhannet rakentajat ennen teitä ovat ylittäneet budjettinsa ja aikataulut ovat viivästyneet ?
Miten juuri teillä on se tietotaito, että loppusummakin on jo tiedossa, vaikka edes tontista ei ole tietoakaan ?
Asenne tuntuu olevan kohdallaan, mutta ääni kellossa muuttuu sitä mukaa, kun totuus ja todellinen työmäärä alkaa paljastumaan..
PS: En ole se naapurin epätoivoinen tikkutalo/precut-rakentaja jonka työmaa seisoon vesisateessa kolmatta vuotta.
Avautukaa ja kertokaa luulonne ja tietämyksenne asiasta !!

Vastaukset 6
Vanhimmat
On PALJON edullisempaa rakentaa iso uusi talo kuin ostaa se. Siksi säästät huomattavasti rakentamalla talon. Ellet sitten mokaa hommaa totaalisesti ; -)
että tulee se nyt halvemmaksi rakentaa uusi, vaikka menisi yli budjetinkin, kuin remontoida koko ajan vanhaa. Siinä se vasta rahat ja hermot palaa. Uutta ei myöskään tarvitse pariinkymmeneen vuoteen remontoida.
Ihmisen on pakko asua jossain. Jos ei halua asua vuokralla (kuka haluaa?), täytyy ostaa oma. tai tehdä sellainen.
oleellisen mutta tässä vielä yksi pointti:
- rakensimme talon 167k€ - myimme 380k€, voittoa 213k€. Velkaa tuosta talosta oli jäljellä enää ruvet joten tuolla lähes koko summalla rakennettiin uusi talo. Muutaman vuoden kuluttua myydään sekin kun lapset on lentäneet pesästä ja eletään mukavasti Suomessa ja/tai ulkomailla velattomina.
edellisten kanssa, ja onhan se merkittävää että näinä informaation aikoina voi jutella ihmisten kanssa,joilla on lähiajan kokemusta rakentamisesta, kyllä minä olen ainakin saanut hyviä vinkkejä ja ideoita suunnittelussa kun hengailen täällä silloin tällöin, ja jotain alustavasti suuntaa antavaa hintatietoa olen saanut, mistä olen kiitollinen niille, jotka viitsivät kulujaan listata täällä. Kyllä siitä apua on, jos ei tiedä, mitä mikäkin varaaja sun muu itse asiassa maksaa, jos saa jotain suuntimaa asialle edes ilman että tarvii laukata jossain k-raudassa utelemassa. Ja kun itse asiassa on kyllä siinä vaiheessa, että tontti alkaa nyt jo olla ja suunnittelutarveratkaisu vetämässä, niin kyllä minusta on hyvä jos etukäteen ottaa selville asioita. Meikä pystyy työn ohessa hengailemaan täällä vähän väliä pitkin päivää (opettaja välitunnilla), joten minusta tää on kyllä varsin hyvä juttu. En mä usko kaikkea mitä täällä kirjoitetaan, mutta kyllä ajattelemisen aihetta saa ainakin. Niin kuin esim. se että en ollut aiemmin tietoinen mm. siitä että kaikilla talotehtailla ei ole omia asennusporukoita, jotkut talotehtaat eivät heti kättelyssä paljasta kaikkia asennuskulujaan, vaan niistä onkin monelle tullut lisälaskua jne. jne. On ollut minusta hyvä tietää.
olisi haaveissa haluttu menevän. Täällä ilmoitetuilla kustannuksillahan gryndaaminen olisi oikein unelma business. Mutta valitettavasti vain, yleensä ensikertalaiset ovat kertomustensa mukaan rakentaneet todella halvalla, ja tietysti myyneet hirveällä hinnalla suurella voitolla. Mutta tämä nyt on tätä.
Noh, tottahan toki siitä tulee velkaa kun rakentaa, ja sitä pitää maksaa pois. Mutta ei täällä muutenkaan ilmaiseksi eletä, vuokraa/vastiketta pitää maksaa joka tapauksessa. Tietysti jos olisi onnellinen tilanne ja asuttaisiin jo velattomassa talossa, niin ei kai siitä välttämättä pois lähtisi, ellei saisi myyntituloilla uutta taloa pystyyn.
Joku ostaa auton velaksi ja ulkomaanmatkoja sun muuta asuntolainalla muttei kaikki, emme mekään.
Etukäteissuunnittelulla säästää: hyvin valittu tontti on jo säästöä sekin. Vuokratontti kalliilta kaupunkialueelta (jossa oman tontin saa talon hinnalla) on lottopotti talosta haaveilevalle.
Talokirjojahan kannattaa olla ja niitä selailla, kun tontti jo on ja suunnilleen mietitty, minkälaisen talon raaskii rakentaa. Talokirjan malli ilman muutoksia tai vähin muutoksin tulee usein halvemmaksi kuin aivan omasta hatusta vedetty malli. :)
Rakentaminen ei tee kenestäkään fiksuja, varakkaita ja filmaattisia. Ajatteletko niinkin, että rakentamattomuus tekee jostakusta tyhmän, köyhän ja ruman?
Eihän halvalla kovin isoa pytinkiä saa, mutta jokainen miettiköön, mikä on itselle halpa. Eikä halvalla kannata tehdä pientäkään taloa. Varustelu, koko ja hintataso on niitä asioita, joissa tehdään kompromisseja, ettei tule konkurssia.
Me onnistumme etukäteissuunnittelulla, tarkalla budjetilla ja sillä, ettemme yliarvioi omia kykyjämme rakentajina.
Useinhan se loppusumma on tiedossa vasta kun tontti on hankittu. Mutta voihan kokonaiskustannuksia huvikseen arvioida jo ennen tontin hankkimista, kannattaa vain varata ylimääräistä.
Me rakennamme siksi, että nykyisillä asumiskuluillamme pienessä rivarikolmiossa maksamme reippaasti talon vaatiman lainan kuukausittain. Ja talohan on oma sitten aikojen päästä, vuokra-asunto ei. Haluamme talon, koska emme kerta kaikkiaan kestä asua rivarissa, kerrostalosta puhumattakaan. Paritalo voisi mennä hyvillä naapureilla. Mutta uudet paritalotkin maksavat täällä jo sen, mitä maksaa uuden talon rakentaminen. Uusia taloja taas ei saa ostamalla yhtä halvalla kuin että jos rakentaisi itse, ei ainakaan täällä. Vanhoja saisi, mutta niissäpä on sitten kaikenlaista laittoa ja remppaa, että voi asua, helposti menee sen uuden talon hinta siihenkin eikä riitäkään.
Jos rakentaminen tuntuu sinusta tyhmältä, niin eihän sinun siihen kannata ryhtyä. Meistä muista se tuntuu järkevältä, joten rakentaminen meille suotakoon.
PS Rakentaminen ei ole mikään viime vuosien hitti, vaan kautta aikojen ihmiset ovat rakentaneet itselleen taloja. Miksi nykyihminen olisi poikkeuksellinen tässä suhteessa?