Tässä pieni ote kirjaa jota olen kirjoitellut. Jos herää jotain mietteitä niin olisi mukava kuulla. Ja teksti on tarkoituksellisesti puhekielellistä, että siitä turha sanoa. Kiitos!
-Se mun pieni oma maailma romahti sillon ihan täydellisesti. Kaikki mihin olin koskaan uskonu ja johon olin koskaan luottanu hävis sillä hetkellä täysin. Käsitys rakkaudesta, ystävyydestä ja yleensäkin ihmissuhteista katos kokonaan. En luottanu mihinkään, enkä kehenkään ja nyt vuotta myöhemmin en luottanu vieläkään. Mulla kesti niin kauan korjata kaikki palaset yhteen ja nyt kaikki oli vaarassa taas romahtaa ja vielä saman asian takia. Tasan vuos sitten olin tuntenu itteni pahoinvoivaks ja meinannu purskahtaa itkuun koko ajan ja nyt se ihan sama olo oli tullu takas. Se sama häpeä jonka tunsin sillon oli taas tässä. Mun itsetunto oli kadonnu sillon ja nyt kun olin saanu sen takas, se oli häviimässä. Tunsin itteni jälleen idiootiks. Ja kauhein tunne ikinä oli tuntee ittesä tyhmäs, huonoks ja riittämättömäks. Ja tiesin että mulla ei todellakaan ollu enää voimia kasata kaikkee uusiks, mutta pelkäsin et romahdus oli tosi lähellä.
-Se mun pieni oma maailma romahti sillon ihan täydellisesti. Kaikki mihin olin koskaan uskonu ja johon olin koskaan luottanu hävis sillä hetkellä täysin. Käsitys rakkaudesta, ystävyydestä ja yleensäkin ihmissuhteista katos kokonaan. En luottanu mihinkään, enkä kehenkään ja nyt vuotta myöhemmin en luottanu vieläkään. Mulla kesti niin kauan korjata kaikki palaset yhteen ja nyt kaikki oli vaarassa taas romahtaa ja vielä saman asian takia. Tasan vuos sitten olin tuntenu itteni pahoinvoivaks ja meinannu purskahtaa itkuun koko ajan ja nyt se ihan sama olo oli tullu takas. Se sama häpeä jonka tunsin sillon oli taas tässä. Mun itsetunto oli kadonnu sillon ja nyt kun olin saanu sen takas, se oli häviimässä. Tunsin itteni jälleen idiootiks. Ja kauhein tunne ikinä oli tuntee ittesä tyhmäs, huonoks ja riittämättömäks. Ja tiesin että mulla ei todellakaan ollu enää voimia kasata kaikkee uusiks, mutta pelkäsin et romahdus oli tosi lähellä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Nuorisokirjallisuutta, Levottomat-tyyppistä ihmissuhdejaarittelua vaiko mitä? Tuommoinen pätkä ei paljoa ilman tietoa kirjan tyylistä kerro. Tuosta otteesta on todella vaikea sanoa juuta tai jaata. Kiinnostaisi vielä, onko koko kirja tuommoista vai onko tämä yksi hyvin pieni osa teosta?
Toivon, ettei kirjasi ole kokonaan 'puhekielinen', sillä silloin se olisi varsin puisevaa 'teiniluettavaa'. Kerrotaanko itseajattelujen taustalla tapahtumia kirjakielellä vai miten tämä stoori etenee? Minä en ainakaan usko, että täysin puhekielinen tarina iskisi ainakaan suurempaan yleisöön. Voi kuitenkin olla, että en nyt käsittänyt tyyliäsi täysin oikein lyhyestä pätkästä.
Jotenkin tosiaan tulee mieleen se Levottomat-elokuvien pölpötys, joka ei todellakaan ole ainakaan oma suosikkini. Voi olla, että tämä öinen ajankohtakin vähän hämärtää arviointikykyäni, joten voisitko hieman luonnehtia sitä, mistä kirjasi kertoo ja onko tämä esittämäsi katkelma koko teoksen asua vastaava?
Minusta se oli paremmin eläinkuntaa käsittelevää. Ovatko suomalaiset tosiaan sellaisia raakoja sieluttomia elukoita? Ainoa 'kanssakäyminen' oli kiroilua tai nussimista. Minua hävetti valtavasti, täällä muualla maailmalla asuen, että olin kertonut työkavereilleni tuon filmin tulevan televisiosta. He katselivat sen ja kyselivät minulta, ovatko suomalaiset tuollaisia. En osannut vastata mitään. Olemmeko me? Puuttuuko meiltä jotain, joka tekisi meistä ihmisiä? Olemmeko vain sikoja ja räksyttäviä rakkeja?
Ihmissuhteita? Niitä ei siinä tarinassa käsitelty.
luin eilen jonkun nuoren (?) naistoimittajan kommentin, jossa hän kertoi aikaisemmin todenneensa, että paneskeli sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa saattoi ihan hyvin olla panemattakin. ja oli sitten lopettanut paneskelun.
tartteeko eritellä mikä kaikki hämmästytti tämmöistä nelikymppistä maalaisakkaa.
lyhyttä pätkää. Se ei kerro oikeastaan yhtään mitään. Sujuva kappale, asia josta puhutaan lienee aika monelle tuttu, siihen voi samaistua, että joutuu petetyksi tavalla tai toisella. Vaikuttaa nuoren ihmisen puheelta. Muuta ei voi sanoa. Tääkin kappale vaatisi pientä viilaamista, jotta olisi sujuvampaa luettavaa.
Periaatteessa kiinnostava, mutta laita vähän isompi tekstinäyte, jos haluat jotain oikeita kommentteja tai edes sinnepäin...
Ota nyt huomioon, että olen harrastajakirjoittaja en todellakaan ammatti-ihminen arvostelemaan tekstejäsi.
Nyt tietysti riippuu paljonkin siitä, mihin kohtaan ja minkälaisessa yhteydessä tällainen pätkä on luettavana. Kirjailijanalut –palstalla näytteenä luettuani voin todeta, että kirjoitat lauseita. Osaat siis kirjoittaa sanoja peräkkäin.
Lukijana minulle tämä pätkä on kuin kuuntelisin radiosta jotakin potilas/lääkäri juttua. Ei kiinnosta. Ja tällä tarkoitan nyt, miten sen nyt parhain selittäisin...
Otan esimerkin:
Lainaan pätkän F.M. Dostojevski
Kirjoituksia kellarista
”... ja silloin minä äkkiä astun esiin, melkeinpä valkean ratsun selässä ja laakeriseppele päässäni. Toissijaista roolia en saattanut kuvitella itselleni ja juuri siksi todellisuudessa tyydyin erittäin rauhallisesti huonoimpaan. Joko sankari tai saasta, keskitietä ei ollut. Juuri tämä tuhosikin minut, sillä saastassa lohduttautuin sillä, että jonakin toisena hetkenä olen sankari, ja sankari peitti saastan näkyvistä: tavallista ihmistä hävettää saastua, mutta sankari on liian ylhäinen saastuakseen kokonaan, joten hän voi saastua. Oleellista on se, että näitä ”kaiken kauniin ja ylevän” hyökyjä sattui minulle myös pikku irstailuni vaiheessa, ja nimenomaan silloin, kun olin jo aivan pohjalla, ne tulivat yksittäisinä puuskina, ikään kuin ne olisivat muistuttaneet olemassaolostaan, mutta silti niiden ilmaantuminen ei tuhonnut pikkur irstailua. Päinvastoin ne ikään kuin piristivät sitä kontrastillaan ja tulivat vain sen vahvuisina, kuin oli tarpeen hyvän kastikkeen saamiseksi. Kastike koostui ristiriidoista ja kärsimyksistä, tuskallisesta sisäisestä analyysistä, ja kaikki nämä piinat ja kiusat juuri antoivatkin pikku irstailuilleni eräänlaisen pikanttisuuden, jopa mielekkyyden – eli varsin mainiosti täyttivät hyvän kastikkeen tehtävän. Siinä kaikessa oli jopa tiettyä syvällisyyttä. Olisinko minä voinut suostuakaan tavalliseen, alhaiseen, välittömään kirjurin irstailuun ja kestää kaiken sen saastan! Mikä siinä olisi kiehtonut minua ja houkutellut yöllä kadulle? Ei ei, minulla oli ylevä takaportti kaikkeen...”
Ja aikaisemminhan oli jossakin ketjussa jotenkin niin, että: ”miksi pitää sitten sivukaupalla vaihdella niitä vesiä kukkamaljakkoon.”
No mielestäni ihan siksi,
ihan vaikkapa hyvän kastikkeen saamiseksi...
Vuolauden ja jaarittelun eron tunnistaa ensimmäiseksi sanojen "joskus, jotain, se, mun, pieni, oma, silloin, ihan, täydellisesti" ylituotannosta. Esimerkiksi romahdus on sinänsä totaalinen ilmiö. Alleviivaaminen täydellisesti-sanalla ei lisää lukijan tunnetta, saati täydellisesti-sanaa alleviivaaminen ihan-sanalla.
Miten olis näin:
- Mun maailma romahti. Kaikki mihin olin uskonu ja luottanu hävis. Käsitys rakkaudesta, ystävyydestä ja ihmissuhteista katos.
Toinen vältettävä asia on toisto:
"Mulla kesti niin kauan korjata kaikki palaset yhteen ja nyt kaikki oli vaarassa taas romahtaa ja vielä saman asian takia."
"Tasan vuos sitten olin tuntenu itteni pahoinvoivaks ja meinannu purskahtaa itkuun koko ajan ja nyt se ihan sama olo oli tullu takas."
Peräkkäisissä virkkeissä todetaan sama asia eli valitse jompikumpi niin viestisi on tehokkaampi.
Vielä parempi jos valitset näistä:
"Mulla kesti kauan korjata palaset yhteen ja nyt kaikki oli vaarassa taas romahtaa saman asian takia."
"Vuos sitten olin tuntenu itteni pahoinvoivaks ja meinannu purskahtaa itkuun koko ajan ja nyt sama olo oli tullu takas."
Noista kahdesta lauseesta ensimmäinen on parempi. Toisessa virkkeessä häiritsee "itsensä tunteminen pahoinvoivaksi", sillä useimmiten kannattaa valita verbi. Minä voin pahoin mieluummin kuin tunnen itseni pahoinvoivaksi. Etenkin kun kirjoitetaan puhekieltä. Toiseksi, "meinannu purskahtaa itkuun koko ajan" on tunne, joka meillä useilla on joskus ollut, mutta tekstissä se on arkinen, jopa hieman teinimäinen ilmaisu.
Mutta kirjoittaa kyllä osaat.
..kanssa samaa mieltä (tiedän; samaa mieltä oleminen ei tuo mitään uutta tietoa tms.).
Arvosteltava teksti hieroo turhan paljon yhtä ja samaa asiaa (vai kahta?). Se tarttisi puristaa tehokkaaksi pilleriksi, jos noin tavallisen asian nyt saa...
Kyllä puhekieltä on pakko käyttää silloin, kun se olisi kornia yleiskielellä esitettynä.
Liikaa selittämistä, liikaa sanoja. Sen takia tunne jää taustalle. Tämmöisenä tylsää luettavaa. Yritä sanoa asia tiiviimmin, silloin se tehoaa paremmin. Tuollainen yliselittäminen latistaa sitä tunnetta mitä yrität saada aikaan.
Eli toisinaan vähemmän on enemmän.
Tuolla tekstillä et pitkälle pötki.
"Aika"-sanan käyttä otsikossa on turha. Iskevämpää on todeta jonkin asian vain olevan "kammottava". Kliseitä kannattaa aina välttää, eli "pitkälle pötkimisen" tilalle varsinkin näin lyhyessä tekstissä kannattaa miettiä joku tuore fraasi. Muuten ok, etenkin lyhyys oli tässä tapauksessa hyvä juttu: teki yhden asian tekstistä napakan ja tehokkaan, jopa vaikuttavan.