Oletko liian nuori?

Muistan oikein hyvin lapsuuden kulta-aikoja ja nuoruusvuosien huumaa! Ihanaa aikaa!
Pihalla seisottiin ja tuijotettiin taivaalle, siellä kiersi maata Sputnik!
Radiosta kuunneeltiin Kalle Kustaa Korkkia ja Pool Koksia. Ja tietenkin lauantain toivottuja levyjä!
Nuorisomusiikki oli harvinaista herkkua, kyllä. Ja vasta nuorten sävellajha oli eka meidän oma ohjelma.
Tansseihin ei ollut asiaa ennenkuin rippikoulu oli käyty.
Ekat meikit ostin vasta seitsemäntoista vuotiaana ja silloin uskalsin ensimmäistä kertaa tansseihin.
Kaikkia vanhempia ihmisiä teititeltiin ja teitittelen vielä edelleenkin, siis itseäni reilusti vanhempia.
Meille tuli Seura ja parhaalle ystävälleni tuli Apu ja voi että olin kateellinen niistä paperinukeista joita siellä oli! Mutta sitten minulle tilattiin Suosikki ja se oli niin mahtava juttu että sen rinnalla kalpeni moni asia! Näin pienestä se oli silloin kiinni!

Haluaisinko elää jotain uudelleen? En tiedä, en ehkä oikeasti. Mukavahan niitä on muistella mutta parempi näin. Aika on kullannut muistot, nyt ei enää muista esim. sitä ettei siihen aikaan ollut paljoa rahaa. Eikä mitään muutakaan, vaatteitakaan. Jos sai yhdet farkut niin niitä pidettiin ainakin vuosi ennenkuin sai ostaa uusia. Ja kasettinauhuri oli kova juttu, jos sellainen oli. Radiosta nauhoitettiin kappaleita kasetille.
Onhan ihmiset siitä muuttuneet, tottakai. Nyt on kaikkea enemmän kuin silloin. Nyt ei enää välitetä toisista niinkuin ennen tehtiin, käytiin sukulaisissa jne.

Mutta kaikki muuttu ja aika kultaa muistot. Hyvä niihin muistoihin on aina välillä palata ja niistä kertoilla toisillekin.

ainoot asiat, jotka muistan on Fiat 600, kuplavolkkari ja elokuva "Lassie palaa kotiin". Toki noi muutkin asiat on tuttuja, mutta ei omien kokemusten perusteella. Mut Hesalainen lapsuus ja nuoruus olikin hyvin erilaista kuin maalla. Esim. mun eksäni lapsuus (maalaispoika :) ) oli hyvinkin samanlaista kuin mun äitini lapsuus, ikäeroa heillä on 13 v.

Olihan ensimmäinen autonikin Fiat 600.Muistan asioita 50-luvun loppupuolelta asti.Ainahan muutosta tapahtuu, mutta ehkä muutos on ollut suurempi 50-luvun lopusta tähän päivään, kun vastaava aika tätä ennen.
Muistan missä olin, kun tuli tieto Kenedyn murhasta ja tieto Kekkosen sairastumisesta.
Samoin muistan mitä tapahtui lasteni syntymäpäivänä kuin myös lähiomaisten kuolinpäivänä.
Tuntuu,että elämä on helpompaa kuin ennen, mutta tuskin se on onnellisempaa.

ilmiöt olivat hieman piilommassa, mutta luettiinhan me niistä lehdistä, niinkuin esim. Paul Ankan esiintymisistä ynms.sta.

Isä kuunteli radiosta kaikki kalle kustaat sun muut sen ajan jännärit..hi :) - ja tietysti mie siinä sivussa olin korvat höröllään, - taisi olla keskiviikkoilta kun ne sieltä tuutista tuli.olikohan?

Sputnikkia kateltiin mökin nurkalta, oli se jännä hetki, ei se unehdu koskaan.

Jostain niitä nuoreten lehtiäkin saatiin, ja ihmeteltiin maailman menoa..

En haluaisi elää nuoruuttani uudelleen, sellaista avutonta haahuilua se vaan oli, - räpistelyä ilman siipiä.

olen . Olen kyllä kuullut asioista joita mainitsit , mutta itse en ole kokenut. Mutta , voin syyttää vain vanhempiani koska synnyin 50-60 luvun tuntumassa. Vanhoja dokkareita olen katsonut esim. Paul Anka Helsingissä ja monia muita . Kivalta näytti. Sitten olen joskus jossain nähnyt jonkinlaisen Iskelmä lehden , siinä oli laulun sanoja , ehkä nuottejakin ja kuvia ?

Jotakuinkin tallella, vaikka välillä pätkiikin.

Jokunen törräys sodanjälkeen syntyneenä monikin
tapahtumia ehti jäädä mieleen.
Radiota eikä telkkaria sähköttömässä talossa ei
pahemmin katseltu eikä kuunneltu.
Toiseen naapuriin joskus pääsi suuresta armosta
kuuntelemaa lauantain toivottuja.
Annikki tähti lauloi.-Niin pieni ihmis sydän on,
niin avara ja lohduton.:)

Sanomalehti sentään meillekkin tuli, mistä saatiin
seurata maailman menoa ja sputnikinkin aikatauluja.
Katsottin tarkkaan näkyykö Laika koiran korvat
ikkunasta kun pyyhkii menemään pitkin taivasta.:)

Toisessa naapurissa ei niinä aikoina sulatettu
edes sitä anodi radiotakaan.
Pojat jostain myöhemmin hommasivat matkaradion
jota hiljaa kesällä aitassa kuuntelivat.Kerran
sitten olkin iskä tullut yllättäen aittaan ja
kilpajuoksu pellolla alkoi välittömästi.Yksi
pojista roikotti radiota kädessä ja pappa pinkoi
perästä minkä vanhoilla koivillaan ehti.
Nuorempihan siinä tietenkin oli vienyt voiton.
Radio oli saatu pelastetuksi mutta kuuntelu
vaikeutui sen jälkeen.

Vaikkakin ne ajat olikin työn uuvuttamia aikoja,
en silti muistele niitä pahalla.Rahaa oli niukasti
ja sitä piti saada hankittua suolaan ja leipään.

Myöhemmin kun jo sitten aloitettiin kuljeskelemaan
tanssi paikoissa.Sen ajan kun saisi vielä kokea
uudelleen.Niin hauskaa aikaa se oli.

Olhan me jörrikät muututtu niistä ajoista vaikka
kuinka paljon, ainakin jörrikän jörrikäksi.

vannon että tällä ja 30 sivustoiilla oli nassukan kootut pornoaloitukset ja ehditukset, mutta yhtäkään ei löydy. Ei hätää, kohta niitä varmaan sataa lumipyryn lailla lisää.

ku tytöt sano, jotta kokkeile sieltä alemppoo.

kun olen syntynyt v,48 niin kyllä nuo muistan.
Muistan kun Kekkonen pressaksi valittiin ensikerran.
Kansakouluun menin V,55.

kun hirveen iso mies työntyi rattiin ja ajo tyyli oli, niska kyttyrässä, pää katossa.
Ihmettelen miten niin iso mahtui ratin ja penkin väliin ja ei nii hirvee hoikka vaimo vierelle. :)
He oli autossa kuin sillit purkissa.

nyt vain leutoja talvia
suuret purot, nyt vaan ojia
vesilätäköt jotka vaikuttivat pohjattomilta
lumiauran pelko tien penkalta
lämpimän hiekan ja tuulen henkäyksen
allisonin kantamassa kirjojaan
tärkätyt ja vannealushameet
missä aita matalin = limboamisen
ja rokki soi iltaradiossa
värillinen kalvo TV-ruudussa = väriTV
virttyneet vinyylit, vieläkin tallessa
tekoripset itkettyneitten tyttöjen poskilla
twiggy-lookin shakkiruutuineen
vastapestyt märät farkut ylle
valkoiset vinyylisaappaat
8-tunnin kokeet muuttuen 8-tunnin työpäiviksi
sen jälkeen lopun alku..........

Tiedot on poimittu kirjailija, FT Teppo Kulmalan koostamasta Lasse Liemolan 70-vuotispäivien juhlakirjasta, "Anna pois mun kitarain". Kulmala olisi siihen aikaan nuori maalaispoika ja Lassen suuri ihailija, joka seurasi idoliaan keikoille ja myöhemmin ystävystyikin. Kirja kertoo Lassen tähtiuran vaiheet vuosilta 1957-1966. Kirjaan on kopioitu runsaasti lehtileikkeitä, käsin kirjoitettuja ihailijakirjeitä, levyjen kansia ja julisteita, lisäksi siinä on paljon valokuvia ja tarinoita viihdekulttuurin syntyajoilta. Henkilöhakemistoa oli muistaakseni kokonaista seitsemän kaksipalstaista sivua, joten myös monet muut sen ajan idoleista olivat mukana. Uskomatonta, miten monet heistä edelleen jaksavat jatkaa uraansa. Oli se tosiaan erilaista aikaan kuin tämän päivän hirviöspektaakkelit, Idolit ja Big Brother -jutut.

Itse en ole koskaan kuulunut Lassen ihailijoihin, mutta luin kirjan ja ihastuin siihen. Aion käydä ostamassa sen jonkinlaiseksi oman aikansa ilmiöiden käsikirjaksi. Mitähän tämän päivän nuoret ajattelisivat siitä? Ehkä pitää tarjota luettavaksi nuoremmille.

PS: Tiesittekö muuten, että Lasse Liemolaa pidetään ensimmäisenä nuorison idolina Suomessa, ja hänet valittiin vuonna 1959 neljänneksi suosituimmaksi suomalaiseksi Juhani Järvisen, Urho Kekkosen ja Väinö Linnan jälkeen? Uskomatonta ja uskomatonta, miten maailma muuttuu lyhyessä ajassa. – Vai onko ihminen sittenkään oikeasti muuttunut?