Pukeutuminen Egyptissä

Egyptissähän on uskonto aika isossa roolissa. ja naisethan joutuvat siellä oleen niissä kauheissa kaavuissa niin miten on, saako länsimaalaiset pahoja katseita osakseen jos minihameet päällä vetelee ympäriinsä?
21017
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä ainakin olin hurghadassa aina kaupungilla minihameella ja pienellä topilla. Illalla tosin piti olla pitkähihainen paita, koska oli niin viileetä. Rannallahan saa sitten olla ihan vapaasti bikineillä.
Yhtenä päivänä lähdimme kävellen kiertään "laitakaupunkia" eli ei siinä ihan vilkkaimmilla markkina-alueilla pyöritty, niin ihan reilusti käppäilin bikinin yläosalla ja minihameella et sai samalla aurinkoa. Kyllähän ne ukot siellä rakennuksilla pällisteli silmät selällään kun ohi käveltiin, mutta kukaan ei ainakaan tullut valittaan, et olis ollu liian vähän vaatetta päällä...

Äänestä
  • Itse kunnioittaisin paikallista kulttuuria edes polvipituisella hameella ja t-paidalla laitakaupungeilla. Pääkadulla kyllä itsekin viiletin lyhyessä hameessa.

    Mutta esimerkiksi vanhassa kaupungissa liikkuessa tuli kaverille vettä sankolla niskaan kun kulki lyhyessä hamosessa. Siellä siis oli alkuperäisväestöä pelkästään. (mutta oli kyllä vahinko että taksi meidät sinne jätti, kun oltiin eksyksissä).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hurghadaan kirjoitti:

Egyptissähän on uskonto aika isossa roolissa. ja naisethan joutuvat siellä oleen niissä kauheissa kaavuissa niin miten on, saako länsimaalaiset pahoja katseita osakseen jos minihameet päällä vetelee ympäriinsä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu