Laitan siis tämän tekstipätkän tuolta Jatkonovellit puolelta ihan vain sen takia, koska olen aina arvostelemassa ja sönkkäämässä kaikenlaista täällä Kirjailijanalut puolella(kin).
Tiedättepä sitten että olen jotakin kirjaimia minäkin värkkäillyt viimeaikoinakin jonoon, sillä ettehän te kaikki tällä palstalla kävijät Jatkonovellipuolella käy lukemassa tekstejä.
Olen sellainen inspiraatiokirjoittaja, että luettuani esim. jonkun tekstin jostakin kirjasta, täältä, Jatkonovellipuolelta tai jonkun runon Rakkausrunot, Runot palstoilta, niin joku juttu, lause, sanapari laukaisee kirjoittamaan.
Niinpä tässäkin nimimerkki Faus oli kirjoittanut novellin Ei mitään uutta, jonka lukaisin hyvin nopeasti ja sittenhän siinä kävi salamannopeasti niin, että se rotta imaisi minut kyytiinsä. Siis Rottamuusa iski kehiin tällaisen tekstin.
_
Teräväreunaisia jyviä. Mikä onnenkantamoinen saada lähes kompastua kasaan teräväreunaisia jyviä! Rotta on kerrankin vähällä sotkeentua omaan näppäryyteensä, vaikka yleensä sille on äärettömän turvallista aina palata tutulle makkarakioskille. Rattus rattus pompahtaa pari kertaa ilmaan ja sukeltaa ketterästi kasaan nautiskelemaan tästä jyväjemmasta hetkeksi, sillä sen kokemuksen mukaan elämän suuria ja pahempia moukkuja saattaa olla edessä useampia, ja aina kun on mahdollisuus on hyvä relata, sillä tiedossaan on, että todellisten luonnonkatastrofien iskiessä elämä on myös julmaa ja epäoikeudenmukaista. Kun se yrittää ymmärtää luonnon suuria näytelmiä, joissa ihmiset joutuvat käsittämättömiin syövereihin ja onnettomuuksiin, silloin jopa rotan sydän on pakahtua kysymyksiin ja kyyneliin. Silloin sydämessä vellovat kaikenmaailman lapselliset kysymykset: miksi luontoäiti, äiti maa, juuri nyt toimii tällä tavalla? Miten on mahdollista tämä outo ja yliolkainen kohtelu?
Musta aukko.
Rotta mikä rotta, eihän häntä voi verrata mieheen. Jo järki sanoo, että ei ole miestä, joka ei ikinä jätä. Rotta on rotta. Aina omaa luokkaansa. ”Olet sotkenut asiasi ja ollut kusipää. Mene kuule lukemaan vaikka niitä miss marple-kirjoja ja kertomaan niille, jotka eivät tiedä sinun valehtelevan, että opit Hong Kongissa pitämään kiinalaisesta ruuasta. Minusta nimittäin alkaa tuntua siltä, että huijasit minutkin siihen. Kun sortuu epämiellyttävään laskelmointiin ja huijauksiin, niin joskus se käy aika pirusti hermoille, ja aiheuttaa suhteettoman suurta lisäjännitystä elämään.”
Kaukana siis olivat ne ajat, kun he luottivat toisiinsa kuin valoa säteillen.
Rottaanko pitäisi turvautua, joka väittää, että makuuhuoneiden silkkilakanat huokuvat hyvyyttä, vaatimattomuutta ja koruttomuutta... niin tottatotisesti puuttuu voimaa ja uskoa luottaa sanoihin. Rottahan keplottelee itsensä kuiville vaikka Bermudan kolmiosta, eikä säästä ketään terävältä kieleltään. ”Älä silti revi pelihousujasi. On luonnollista, että olet nyt kaiken tämän jälkeen loukkaantunut, nöyryytetty ja vihainen, mutta jonkun pitää joskus sinullekin sanoa suorat sanat. Ei naapurien tarvitse kaikkea kuulla, mutta parasta on epäillä kaikkia ja etsittävä syyllinen, joka ilmiselvästi valehtelee.”
Asemaravintolan kova penkki. Siinähän yhä istut ja odotat.
Vähäjärkinen kuonolainen... eiköhän hengähdetä hetki. Ei kai tämä mikään salaliitto sentään ole. Istu ja syö ensin, sillä junissa on kelvotonta ruokaa, ja saattaahan sekin aina olla mahdollista, että juna meni jo. Vihelsi ja meni menojaan, ja tässähän odotat keijua, joka tuo sadun arkeen. Ja jos nyt ei ihan satumaista, niin haluat joka tapauksessa kuulua ikivanhaan kiltaan ja suojautua kutsumattomilta vierailta, konnilta ja heittiöiltä. Haluat olla maineikas merenkulkija, jota myrskytuulet kantavat pyörteissään ja joka merirosvoretkillään ryöstää rahaa, kasoittain rahaa, kauppatavaraa ja lahjoja heimopäälliköille: kaikkea sitä kuin silloin ennen - kun löydettiin puoli maailmaa.
Kultareunaiset muistot.
Yhä sitä pilvenhattaraa muistelet, ja odotat omaa suloista keijuasi helisemään ja pelastamaan Sinut tästä kudoksesta, jossa on mitä naurettavimpia tarinoita. Voi sinua kynäniekkaa! Uskoisit jo, että keijua ei ole koskaan ollutkaan kuin mielikuvituksessasi.
ne kuutamoyöt
kun löydettiin puoli maailmaa
kailotettiin
mikä laulaen tulee
se viheltäen menee
turhuuden turhuutta
ajan ja rahan hukkaa
rihkamaa
olisiko parasta luovuttaa
kun pää on vielä tallella
olisiko siis viimeinkin
...
näe se peili
katso
nenääsi pitemmälle
ja saavutat enemmän
Sinä kaunis ja rohkea...
ole taitava
rotta
¤
Aika sekava teksti, mutta itselläni selkeä kuva mistä tässä on kyse. Jotenkin sitten kuitenkin jälkeenpäin olen ajatellut, että vaatisi ”selkeyttämistä”. Vai pystyykö lukija rottaan samastumaan?
Arvostelkaa vapaasti. Kritiikkiä vähän kaipailen tästä. Kiitos.
Tiedättepä sitten että olen jotakin kirjaimia minäkin värkkäillyt viimeaikoinakin jonoon, sillä ettehän te kaikki tällä palstalla kävijät Jatkonovellipuolella käy lukemassa tekstejä.
Olen sellainen inspiraatiokirjoittaja, että luettuani esim. jonkun tekstin jostakin kirjasta, täältä, Jatkonovellipuolelta tai jonkun runon Rakkausrunot, Runot palstoilta, niin joku juttu, lause, sanapari laukaisee kirjoittamaan.
Niinpä tässäkin nimimerkki Faus oli kirjoittanut novellin Ei mitään uutta, jonka lukaisin hyvin nopeasti ja sittenhän siinä kävi salamannopeasti niin, että se rotta imaisi minut kyytiinsä. Siis Rottamuusa iski kehiin tällaisen tekstin.
_
Teräväreunaisia jyviä. Mikä onnenkantamoinen saada lähes kompastua kasaan teräväreunaisia jyviä! Rotta on kerrankin vähällä sotkeentua omaan näppäryyteensä, vaikka yleensä sille on äärettömän turvallista aina palata tutulle makkarakioskille. Rattus rattus pompahtaa pari kertaa ilmaan ja sukeltaa ketterästi kasaan nautiskelemaan tästä jyväjemmasta hetkeksi, sillä sen kokemuksen mukaan elämän suuria ja pahempia moukkuja saattaa olla edessä useampia, ja aina kun on mahdollisuus on hyvä relata, sillä tiedossaan on, että todellisten luonnonkatastrofien iskiessä elämä on myös julmaa ja epäoikeudenmukaista. Kun se yrittää ymmärtää luonnon suuria näytelmiä, joissa ihmiset joutuvat käsittämättömiin syövereihin ja onnettomuuksiin, silloin jopa rotan sydän on pakahtua kysymyksiin ja kyyneliin. Silloin sydämessä vellovat kaikenmaailman lapselliset kysymykset: miksi luontoäiti, äiti maa, juuri nyt toimii tällä tavalla? Miten on mahdollista tämä outo ja yliolkainen kohtelu?
Musta aukko.
Rotta mikä rotta, eihän häntä voi verrata mieheen. Jo järki sanoo, että ei ole miestä, joka ei ikinä jätä. Rotta on rotta. Aina omaa luokkaansa. ”Olet sotkenut asiasi ja ollut kusipää. Mene kuule lukemaan vaikka niitä miss marple-kirjoja ja kertomaan niille, jotka eivät tiedä sinun valehtelevan, että opit Hong Kongissa pitämään kiinalaisesta ruuasta. Minusta nimittäin alkaa tuntua siltä, että huijasit minutkin siihen. Kun sortuu epämiellyttävään laskelmointiin ja huijauksiin, niin joskus se käy aika pirusti hermoille, ja aiheuttaa suhteettoman suurta lisäjännitystä elämään.”
Kaukana siis olivat ne ajat, kun he luottivat toisiinsa kuin valoa säteillen.
Rottaanko pitäisi turvautua, joka väittää, että makuuhuoneiden silkkilakanat huokuvat hyvyyttä, vaatimattomuutta ja koruttomuutta... niin tottatotisesti puuttuu voimaa ja uskoa luottaa sanoihin. Rottahan keplottelee itsensä kuiville vaikka Bermudan kolmiosta, eikä säästä ketään terävältä kieleltään. ”Älä silti revi pelihousujasi. On luonnollista, että olet nyt kaiken tämän jälkeen loukkaantunut, nöyryytetty ja vihainen, mutta jonkun pitää joskus sinullekin sanoa suorat sanat. Ei naapurien tarvitse kaikkea kuulla, mutta parasta on epäillä kaikkia ja etsittävä syyllinen, joka ilmiselvästi valehtelee.”
Asemaravintolan kova penkki. Siinähän yhä istut ja odotat.
Vähäjärkinen kuonolainen... eiköhän hengähdetä hetki. Ei kai tämä mikään salaliitto sentään ole. Istu ja syö ensin, sillä junissa on kelvotonta ruokaa, ja saattaahan sekin aina olla mahdollista, että juna meni jo. Vihelsi ja meni menojaan, ja tässähän odotat keijua, joka tuo sadun arkeen. Ja jos nyt ei ihan satumaista, niin haluat joka tapauksessa kuulua ikivanhaan kiltaan ja suojautua kutsumattomilta vierailta, konnilta ja heittiöiltä. Haluat olla maineikas merenkulkija, jota myrskytuulet kantavat pyörteissään ja joka merirosvoretkillään ryöstää rahaa, kasoittain rahaa, kauppatavaraa ja lahjoja heimopäälliköille: kaikkea sitä kuin silloin ennen - kun löydettiin puoli maailmaa.
Kultareunaiset muistot.
Yhä sitä pilvenhattaraa muistelet, ja odotat omaa suloista keijuasi helisemään ja pelastamaan Sinut tästä kudoksesta, jossa on mitä naurettavimpia tarinoita. Voi sinua kynäniekkaa! Uskoisit jo, että keijua ei ole koskaan ollutkaan kuin mielikuvituksessasi.
ne kuutamoyöt
kun löydettiin puoli maailmaa
kailotettiin
mikä laulaen tulee
se viheltäen menee
turhuuden turhuutta
ajan ja rahan hukkaa
rihkamaa
olisiko parasta luovuttaa
kun pää on vielä tallella
olisiko siis viimeinkin
...
näe se peili
katso
nenääsi pitemmälle
ja saavutat enemmän
Sinä kaunis ja rohkea...
ole taitava
rotta
¤
Aika sekava teksti, mutta itselläni selkeä kuva mistä tässä on kyse. Jotenkin sitten kuitenkin jälkeenpäin olen ajatellut, että vaatisi ”selkeyttämistä”. Vai pystyykö lukija rottaan samastumaan?
Arvostelkaa vapaasti. Kritiikkiä vähän kaipailen tästä. Kiitos.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eikö olisi jo aika alkaa suoltaa romaanin käsikirjoitusta. Turhaa singahtelet pallosalaman tavoin sen kummempia jälkiä jättämättä. Jos tunnet huimausta ja on muutenkin epämääräinen,euforinen olo, se on inspiraatio!
sinulla on sana ketterästi hallussa ja henkeäkin on, vaikka teksti vaikuttaa hieman viimeistelemättömältä. loppupuolikas tekstistä oli ok mutta runosta en tykännyt: olet paljojen sanojen mies selvästi. runo oli suorastaan tylsä, kliseinen ja eikä siinä ollut päätä, häntää eikä tunnelmaa.
aihe sitten. en tykännyt. mies, joka pettää, näkee vaimonsa nalkuttavana kyylänä, sitten parkuu kadulla ja toivoo että se elämän nainen ilmestyisi, neitsytprinsessa mieluimmin, eteerinen ja hiljainen. no joo.
mutta edellinen kommentoija oli oikeassa: kirjoita äläkä seilaa.
Kiitän huomioistanne. Aina kun saa palautetta tekstistään, niin kirjoittajakin tuntee olevansa myös kirjoittajana olemassa.
borsaliino
Olet aivan oikeassa. Aika olisi saada se käsikirjoitus hiulattua, mutta kun minullehan kävi sitten niin, että dekkarikässärini jämähti siihen kun tuli kaksi vahvaa tyyppiä tekstiini hihhuloimaan kilpaa, joten sitten sekosin täysin, kun en vieläkään tiedä, että kumpi pitäisi heivata. Olen siis vaiheessa. Joko minun on kirjoitettava sellainen dekkarisarja, tai jopa kaksi eri, tai sitten tehtäväkin sellainen buddeenbrookromaanisarja niistä kahdesta.
Voi gamalaa. En ole vielä ratkaissut tätäkään rubikinkuutiota.
No. En ole huolissani. Minullahan on tapana muutenkin kirjoittaa vähän sillisalaattisesti, ja pystyn käyttämään suurinta osaa niistäkin teksteistäni hyväksi jollakin tavalla. Olen sellainen palapelinen.
ja toho
Eikö seilaaminen ole sittenkin tärkeämpää kuin soutaminen ja huopaaminen?
Sen verran puuttuisin terävän tyhjentävään palautteeseesi, että kuinka sitten päädyitkään kirjoittamaan siinä muuten niin tarkkanäköisessä ”paljojen sanojen mies”.
?
_
nämä kovat ja hankalat tuulet
tyypillinen lomakeidas
kaikilla mausteilla
marketit
torit tavernat
aallonmurtajan suojaama
huvivenesatama
vanhat linnat
rauniot ja luolat
jo jääköön rauhaton satama
veneen tankki täyteen
edessä
merikilpikonnat
pienet karikot
riutat
kovat ja hankalat tuulet
odysseia
¤
Kirjoittamisiin!
Alku kuulosti kuin oikeasta romaanista otetulta. Loppua kohden alkoi käydä hieman tylsäksi. Turhat mietiskelyt pois!
Runo oli hieman kömpelö, pienellä hionnalla ehkä kirjaan kelvollinen...
Ei minua sytyttänyt.
Voi vinde täällähän on tullut huomioita lisää.
Minähän olen nyt huisin otettu ja olemassa !
Kiitän Bohemisti... ja Arvostelija_hki,
ja runolla viskaan,
( joka ollut viime vuonna Rakkausrunopalstalla).
¤
kaikkea tapahtuu
taas täällä tuskailen
etten osaa kirjoittaa
rakkausrunoja
iskee
se
tyhjän paperin kauhu
en osaa en osaa en osaa
kirjoittaa
hetken päästä naurattaa
kun
ihan selvästi näen
itseni norkoilevan
näyttöpäätteen äärellä
mongertaen vaikertavan
pää painuneena
kirjoituspöytääni vasten
pöö
pimeää
ja
tiedän että siellä ne ovat
jonakin kauniina päivänä
mustasta aukosta
tulevat
ensin kahmalollinen rakkausrunoja
ja sitten jonakin toisena
tulevat ne novellit
ihan viimeisen päälle sliipattuina
ja se se vasta onkin
todellista
rakkautta
joten
antaa tulla vaan
All Right.
The Show Must Go On.
kliseitä kannattaa välttää, "sytyttää" on aika kulunut termi. otsikko oli napakka, vaikka jotkus voivat kaihtaa "paska"-sanaa. tekstin lyhyys hyvä, kuten totesin jäljempänä olevan toisenkin tekstisi kohdalla.