laserleikkaus ?

Tyttärelläni ollut lasit 12v asti--> 28v.Nyt hän kertakaikkiaan kyllästyi laseihinsa ja varasi ajan silmien lasenrleikkaukseen.Tytöllä miinuslasit (5jotain).
Silmät leikattiin helmikuun lopulla ja nyt kulunut jo miltei 2 viikkoa ja vasen silmä oireilee koko ajan.Vasemmasta silmästä pintasolukko ei parane siihen malliin kuin toisen silmän pinta.Siitä irtoaa pintaa koko ajan ja silmä onkin nyt sitten teipattu jotta se rauhoittuisi parantumaan(jotain antibioottirasvaa ja silmätippoja laitetaan lisäksi).Sairaslomalla ollut jo kohta 2 viikkoa eikä loppua näy tulevan?

Onko tämä tällainen kovinkin yleistä että silmä ei parannu sitten millään?Vai onko tässä jotenkin kämmätty leikkaavan lääkärin taholta?
Nytkin tyttö soitti ja oli lääkärillä ...Silmään tullut tähän puuttuvaan pintasolukkokohtaan "poimu" eikä se ole yhtään kasvanuttasaiseksi silmän pintaan.Kuka korvaa kun leikkauskaan ei ollut mikään halpa?Taitaa olla jonkinsortin hoito-tai peräti leikkausvirhe? Ja mitä jos näkökyky heikkenee silmästä??
364985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Oliko sinne leikkaukseen pakko mennä? Riskeistä on varmasti kerrottu ennen leikkausta ja vain siitä syystä, että lääkäri voi sitten, kun jokin menee pieleen, välttyä virhesyytteiltä. Lääkäri ei tule ikinä myöntämään tehneensä mitään virhettä, katsohan vain.

Tyhmyydestä saa maksaa, kuten vanha kansa sanoi osuvasti. Tyttö saa maksaa rahalla ja terveydellään.

Äänestä
  • Oletpa typerä ja ilkeä.
    Ei varmaan olut pakko mennä. Mutta jos on ollut noinkin paljon miinuksia kuin mainitulla niin kyllä alkaa haluamaan jotakin muuta kuin puolisokeaa kakkulaelämää. Ja koska leikkaukset useimmiten onnistuu niin on helppo ymmärtää että haluaa päästä laseista.
    Oletkos aina itse tehnyt kaikki valintasi niin ettei tarvi katua???

    Äänestä

  • Olenkin tytölle sanonut ettei maksa koko summaa ennekuin silmät on kunnossa.Miksi maksaa kun homma, sanonko mitä?......£€$€${€£€[$@]}[}!!
    Anteeksi vaan, mut kyllä kaikenlainen terveydenhuolto täällä rakkaassa Suomessa on ajautunut velipuolen asemaan.Millään ei ole mitään väliä; edes lääkäreiden työetiikalla(tuntuu siltä)Kunhan vain rahat saadaan!!!!!

    Äänestä

  • musti kirjoitti:

    Oletpa typerä ja ilkeä.
    Ei varmaan olut pakko mennä. Mutta jos on ollut noinkin paljon miinuksia kuin mainitulla niin kyllä alkaa haluamaan jotakin muuta kuin puolisokeaa kakkulaelämää. Ja koska leikkaukset useimmiten onnistuu niin on helppo ymmärtää että haluaa päästä laseista.
    Oletkos aina itse tehnyt kaikki valintasi niin ettei tarvi katua???

    Sinä se olet typerä ja ilkeä haukkuessasi toista typeräksi ja ilkeäksi.

    Useimmat ja useimmat - paljonko niitä sitten lieneekin? - ehkä onnistuvat, mutta ne loput eivät sitten onnistukaan. Useimmat epäonnistuneet kärsivät omasta tyhmyydestään mieluummin hiljaisuudessa kuin tulevat tänne vuodattamaan.

    Olen tehnyt enkä kadu mitään. Vanha kansa totesi viisaudessaan, että on parempi katsoa kuin katua.

    Äänestä

  • täällä taas kirjoitti:

    Olenkin tytölle sanonut ettei maksa koko summaa ennekuin silmät on kunnossa.Miksi maksaa kun homma, sanonko mitä?......£€$€${€£€[$@]}[}!!
    Anteeksi vaan, mut kyllä kaikenlainen terveydenhuolto täällä rakkaassa Suomessa on ajautunut velipuolen asemaan.Millään ei ole mitään väliä; edes lääkäreiden työetiikalla(tuntuu siltä)Kunhan vain rahat saadaan!!!!!

    Lääkäreillä on nykyaikana hämärtynyt sairaudenhoidon ja bisneksen tekemisen välinen ero. Näönparannusleikkaukset ovat vain raakaa ja erittäin kannattavaa bisnestä niitä tekeville silmälääkäreille. Leikkauksilla ei ole mitään tekemistä sairaan- tai terveydenhoidon kanssa.

    Katsokaapa vain leikkauksia tekevien lääkäreiden tuloja viime vuoden verokalenterista. Tavalliset lääkärit eivät pääse ansioissaan lähellekään heitä.

    Leikkaus kannattaa jättää maksamatta, ja jos silmä ei parane, kannattaa harkita oikeustoimia lääkäriä vastaan, jos sitä mahdollisuutta ei ole suljettu pois hoitosopimuksessa.

    Äänestä

en leikkauta silmiäni,koska leikkauksiin sisältyy
aina omat riskinsä.
Toivon että tyttäresi oireileva silmä vähitellen
rauhoittuu ja parantuu.
Aika monilla laserleikatuilla tuntuu olevan
leikkauksen jälkeen oireita,varsinkin silmien
kuivuutta,joskus pitkäänkin.

Äänestä
  • Kyllä itsekin jo "ikänäköä" potevana monasti mietin kuinka paljon helpompaa elämä olisi jos ei tarvitsisi aina laseja hakea!!

    Mutta tyttäreeni.En tiedä millaista informaatiota hän ennen leikkausta on saanut, mutta se, miksi meni kyseiselle lääkäriasemalle laseriin on puhtaasti se, että monet työkaverinsa(saman ikäiset suunnilleen)ovat saaneet näkökykynsä takaisin, ja ilman laseja!
    Nyt tytön tarkastanut "ylilääkäri" joka sanoi ettei ole poimu vaan että pintasolukko on kasvanut mutta siinä on arpeutumaa?Maallikkona en voi kaikkea käsittää mutta jos arpeutumaa tms silmään tulee, eikös se kuullosta pahalta?
    Ja se, että tyttö tunsi kipua silmää operoitaessa?!Työkavereiltani (iältään 24v ja 40v), joilta silmät leikattu, ei kukaan kertonut tunteneensa kipua laserin silmään osuessa.Tytölläni sensijaan silmät kipuili laseroitaessa!Vasen enimmälti!
    Minusta tuntuu siltä että toisen silmäspesialistin arvio tyttöni silmistä olisi paikallaan.Ja kehoitinkin tyttöäni olemaan maksamatta koko summaa kunnes kaikki selviää, ja onko silmä missä kunnossa?

    Äänestä

Mikä leikkaus tyttärellesi tehtiin? Ottakaa selvää, mitä leikkauksessa tapahtui. Tehkää ilmoitus mahdollisesta hoitovirheestä potilasvahinkokeskukseen.

Äänestä
  • Hänelle tehtiin joku "läppä" laserilla silmiin jolla korjataan kaukonäköä? En tiedä tarkempaa nimitystä!Näin tyttäreni mulle sen selitti.
    Kun tyttö ensimmäisen kerran kävi jälkitarkastuksessa tyttäreni kysyi leikanneelta lääkäriltä että menikö vasemman silmän leikkauksessa enemmän aikaa kuin oikean?(tyttäreni mielestä meni)Lääkäri katsoi papereita ja sanoi, että oikean kanssa meni enemmän aikaa...Mene ja tiedä?
    Huomenna hän menee edelleen samaan paikkaan silmätarkastukseen jossa hän on jo kohta 2 viikkoa hypännyt, joka päivä.

    Mietinkin tätä ja sanoin tytölleni että jos ei silmä tai silmät ala parantumaan silloin tehdään potilasvahinkolautakuntaa korvausvaade.

    Molemmissa silmissä on hitaammanpuoleinen tämä silmän pintasolukon kasvu, vasemmassa erittäin hidasta? Näin hänelle selitettiin, joten toisen spesialistin arvio minusta olisi paikallaan, vai mitä?!

    Äänestä

  • edelleen................. kirjoitti:

    Hänelle tehtiin joku "läppä" laserilla silmiin jolla korjataan kaukonäköä? En tiedä tarkempaa nimitystä!Näin tyttäreni mulle sen selitti.

    Tuo läppä viittaisi lasikleikkaukseen, mutta sen pitäisi parantua hyvin nopeasti. Tuo pintasolukon kasvu taas kuulostaa prk- leikkaukselta ja siitä toipuminen yleensä viekin pidemmän aikaa, joten kannattaa odotella kärsivällisesti.
    Korvausvaadetta et voi tehdä suoraan, vaan ensin tehdään ilmoitus potilasvakuutuskeskukselle. Sieltä kysytään lääkärin lausunto ja asia käsitellään. Korvausvaade tehdään vasta potilaalle myönteisen päätöksen jälkeen.
    Asian kanssa ei kannata hosua ja kannattaa ensin selvittää, menikö jokin pieleen ja paraneeko silmä. Viisainta olisi toimia yhteisymmärryksessä leikkaavan lääkärin kanssa.
    Nuo oikeat ja vasemmat kyllä menevät helposti sekaisin ja mahtaakohan ne leikkausajat edes olla ylhäällä, en tiedä...

    Äänestä

  • edelleen................. kirjoitti:

    Hänelle tehtiin joku "läppä" laserilla silmiin jolla korjataan kaukonäköä? En tiedä tarkempaa nimitystä!Näin tyttäreni mulle sen selitti.
    Kun tyttö ensimmäisen kerran kävi jälkitarkastuksessa tyttäreni kysyi leikanneelta lääkäriltä että menikö vasemman silmän leikkauksessa enemmän aikaa kuin oikean?(tyttäreni mielestä meni)Lääkäri katsoi papereita ja sanoi, että oikean kanssa meni enemmän aikaa...Mene ja tiedä?
    Huomenna hän menee edelleen samaan paikkaan silmätarkastukseen jossa hän on jo kohta 2 viikkoa hypännyt, joka päivä.

    Mietinkin tätä ja sanoin tytölleni että jos ei silmä tai silmät ala parantumaan silloin tehdään potilasvahinkolautakuntaa korvausvaade.

    Molemmissa silmissä on hitaammanpuoleinen tämä silmän pintasolukon kasvu, vasemmassa erittäin hidasta? Näin hänelle selitettiin, joten toisen spesialistin arvio minusta olisi paikallaan, vai mitä?!

    Missä leikkaus tehtiin?

    Äänestä

  • ut-elias kirjoitti:

    Missä leikkaus tehtiin?

    En mainitse nimeltä mutta Helsingissä operaatio tehtiin.

    Äänestä

...riski, oli kyseessä vaikka kuinka pieni tai harmittomalta vaikuttava toimenpide. Me ihmiset olemme erilaisia, ja aina löytyy joku, jolle leikkaus aiheuttaa enemmän tai vähemmän komplikaatioita. Silloin, kun joku toinen alkaa ajaa lähiomaisensa asiaa, nousee tunteet pintaan ja vielä kun kaikki tosiseikat eivät ole tiedossa, puhutaan luulon ja oletusten varassa. Tyttäresi on täysi-ikäinen henkilö, anna hänen selvittää asia itse. Huonot neuvot sinulta tai muilta eivät tilannetta ollenkaan paranna. Itse olen menossa silmäleikkaukseen ensi viikolla, ja olen täysin tietoinen riskeistä ja siitä, että väistämättä joillekin siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Olen punninnut edut ja haitat, ja kannan itse seuraukset, jos jotain sattuu. Täytyy suhteuttaa asia niin, että suurimmat riskit leikkauksessa ovat matkat leikkaukseen ja sieltä pois. Tietenkin, jos lääkäri tekee virheen, asia on ihan toinen.

Toivon, että tyttäresi silmät paranevat eikä hänelle jää mitään näkökykyä haittaavaa. Sinä voisit mieluummin tukea ja auttaa häntä kuin levittää mahdollisesti aiheetonta epäilystä ja katkeruutta hänen ja muiden läheistesi elämään.

Äänestä
  • Tyttäreni mietti itse tätä mahdollista hoitovirhettä ensin!Jo silloin kun hän tuli leikkauksesta ensimmäisenä päivänä?Minä en sitä hänen päähänsä laittanut...Ja tukea olen osoittanut ja kyllä tyttäreni sen myös tietää.

    Mikä on huono neuvo? Se, että perää oikeutta ja hyvää työn laatua?Kyllä myös lääkärin pitää osata vastata työstään ja sen laadusta.Eivät ne lääkärit sentään mitään "jumalia" ole jotka saavat tehdä millaista työn jälkeä tahansa,ilman että mistään täytyy vastuuta ottaa.Tällaista toimintaa lääkäreillä täällä rakkaassa Suomenmaassa on valitettavasti nähty JO liikaa!

    Kustannuksia on tästä tullut lisää ja myös töistä joutuu olemaan pois.Tyttö myös kärsii siitä ettei voi kunnolla vieläkään nähdä toisella silmällä ja kipu näissä silmissä on pitkitynyt.Ei huonon työn tekijälle tarvitse mitään maksaa, vai pitääkö?

    Äänestä

  • Näinhän se on.
    En ole aikoihin jännittänyt niin paljon kuin leikkaukseen mennessä. Menin kuitenkin kun olin siihen tulokseen tullut pitkien pohdintojen jälkeen. Tiesin riskit, olin lukenut kauhujutut ja kuunnellut tyttären varoitukset.
    Silti oli pakko vielä punnita, että jos nyt just mulle käykin jotakin.... Jos tietäisi valmiiksi mitä käy, olisi helpompi olla menemättä.
    Mutta ainakin toistaiseksi on mulla asiat hyvin. Ja toivon kovasti aloittajan tyttären silmän paranemista.

    Äänestä

  • leikattu kirjoitti:

    Näinhän se on.

    Sanoisin kyllä että komplikaatioiden riski on erittäin pieni näissä jos leikkaava lääkäri on kokenut. Eli ei tässä enempää tiskiä ole kuin muussakaan elämässä joten en kyllä empisi jos todella haluaisin laseista eroon. Sitten yleisempää on varmaan se että saavutettu tulos ei ole täysin /- 0, mutta siltikin riippuvuus rilleistä pitäisi vähentyä merkittävästi. Kannattaa toki valita lääkäriksi sellainen jolla on hyvä "track record".

    Itselläni on tehty PRK kymmenen vuotta sitten ja olen edelleenkin erittäin tyytyväinen. Väittäisin että PRK on lasikia parempi vaihtoehto jos on lievähkö taittovirhe - koska Lasikin läppä on merkitsee invasiivisempää toimenpidettä, eli silään kajotaan enemmän ja esim. mahdolliset uusintaleikkaukset eivät ole yhtä helppoja.

    Äänestä

  • m28v kirjoitti:

    Aivan käsittämätöntä, että ihminen jolla ei todellakaan ole silmälääkärin pätevyyttä lähtee tämmöisiä väittämään julkisesti! Joku hyväuskoinen sitten vielä menee ja uskoo!

    Älkää nyt hyvät ihmiset uskoko tämmöisiä kommentteja, vaan menkää ja kysykää silmäkirurgilta, tai vaikkapa soittakaa infopuhelimeen n. 010 421 9800. Saatte ainakin luotettavaa tietoa...

    "Itselläni on tehty PRK kymmenen vuotta sitten ja olen edelleenkin erittäin tyytyväinen. Väittäisin että PRK on lasikia parempi vaihtoehto jos on lievähkö taittovirhe - koska Lasikin läppä on merkitsee invasiivisempää toimenpidettä, eli silään kajotaan enemmän ja esim. mahdolliset uusintaleikkaukset eivät ole yhtä helppoja."

    Äänestä

  • shghsghsdhfshsh kirjoitti:

    "Aivan käsittämätöntä, että ihminen jolla ei todellakaan ole silmälääkärin pätevyyttä lähtee tämmöisiä väittämään julkisesti! Joku hyväuskoinen sitten vielä menee ja uskoo!"

    En ole väittänytkään olevani(enkä olevani silmälääkäri) tietoinen tyttäreni silmään tehdystä operaatiosta(siis siitä mikä siihen todella tehtiin, mutta läpästä hän on koko ajan puhunut)

    Tiedän vain sen minkä hän minulle itkien kertoi.Eli,hän luuli homman olevan ohi n.viikossa (eli ilmeisesti hänelle nuo parantumiseen menevät päivät kerrotiin) ja silmä/silmät ennallaan parempi näkö!

    Ei tämä ole kommentti!Vaan elämää joka on koettu!Kyllä tällaisesta saa keskustella jos tämmöinenkin tapaus on/oli.Näitä tällaisia voi tapahtua myös muille, lainkaan pelottelematta!Ja kyllä lääkäreillä pitää olla vastuu tekemästään työstä, niin se muillakin aloilla.Mikä sen lääkärin vastuun vapauttaa?Rahako ja hyvä toimeentulo?

    Kaikeksi onneksi kuitenkin sain tytöltäni Jo PALJON paremman viestin silmän kunnosta.Oli jälleen käyty siellä lääkärillä joka oli tutkittuaan sanonut ettei ole huolta--> silmä jo paremman näköinen ja parantuminen on alkanut:))
    Mutta kaikki muu mitä olen alunperin kertonut on totisinta totta..

    Äänestä

  • ######## kirjoitti:

    Tuo kommentti ei varmaankaan ollut sinulle, vaan toiselle kirjoittajalle, jonka tekstiä myös oli lainattu. Todella hyvä, että tyttäresi silmät ovat alkaneet parantua, ehkäpä säikähdyksen jälkeen kaikki kuitenkin päättyy hyvin.

    Äänestä

  • niskis kirjoitti:

    Joo, kyllä nyt vaikuttaa että säikähdyksellä selvittiin!:))
    Ja on todella hyvä että on tämänkin laatuinen foorumi jossa keskustella mahd. epäkohdista vaikkapa nyt tässä omakokemassani(pelko tyttäreni silmistä) tapauksessa.
    Toivottavasti tästä on monelle hyötyä?!

    Äänestä

Täytynee avata suunsa, vaikka joku voisi kuvitella että kyse on puolueellisesta mielipiteestä. Jääköön nämä ihmiset siihen uskoon.

Optikkona (tuhansia silmiä tutkineena) törmää usein silmänsä leikauttaneisiin, vaikka eihän heillä pitäisi enää olla mitään asiaa optikolle/silmälääkärille. Silmälääkärin luvalle näille ihmisille määrätään silmälaseja jopa vain 1-5 vuotta leikkauksen jälkeen. Valitettavasti näkemisen tarkkuus ja laatu vain ei vastaa enää ikäistään, vaan yleisiä ovat hämäränäkemisen ongelmat, häikäisy ja epämääräisyydet taittovirheessä. Moni on päässyt sairaseläkkeelle.

Äänestä
  • Tässä lieneekin ammattilaisen mielipide, joita tosin harvoin kuunnellaan mutta joiden sijaan kuunnellaan paljon mieluimmin lääkäriasemien valheellisia lupauksia leikkauksella saavutettavasta täydellisestä näöstä.

    Muutama vuosi sitten oli olemassa eräs sivu, jonne oli kerätty kokemuksia epäonnistuneista ja epätyydyttävistä leikkauksista ja jonne oli linkki eräästä tämän palstan kirjoituksesta. Sivu taisi olla englanninkielinen ja amerikkalainen, mutta väliäkö sillä, koska leikkaustekniikka ja -laitteet on kehitetty USA:ssa.

    Leikkaus tuo onnistuessaankin vain hetken lohtua, koska jo noin 40 vuoden iässä alkava ikänäköisyys tuo kasvavan tarpeen lukulaseille. Likinäköinen silmä ei yleensä tarvitse lukulaseja, ja mitä voimakkaampi myopia on, sitä vanhempana ja lievempänä tarvitaan laseilla tehtävää korjausta lähinäköön.

    Äänestä

  • E.L. kirjoitti:

    Tässä lieneekin ammattilaisen mielipide, joita tosin harvoin kuunnellaan mutta joiden sijaan kuunnellaan paljon mieluimmin lääkäriasemien valheellisia lupauksia leikkauksella saavutettavasta täydellisestä näöstä.

    NIin, tämä on niin yksilöllistä.

    Itse koen, että tämä "hetken helpotus" on melko pitkä aika.. Itselläni on vielä 13 vuotta aikaa neljänkympin ikään. Toisekseen, isoilla miinuksilla yli -4, ei näkö kuitenkaan parane nollille, vaan tarvitaan moniteholasit. Sehän se vasta on hienoa! Itse käytän kuitenkin mieluummin sitten neljänkympin jälkeen lukulaseja lukiessa, kuin moniteholaseja jatkuvasti....

    Mutta meitä on moneen junaan ja toiset jää asemalle.

    Äänestä

  • Optikkonahan varmaan ymmärrät myös epäloogisuuden lauseessasi "eihän heillä pitäisi enää olla mitään asiaa optikolle/silmälääkärille". Tuskin on niinkään, että kun on kerran hyvä lasimääräys tehty, sillä pärjää koko loppuelämänsä? Kyllähän leikatuissa silmissäkin saattaa pieniä muutoksia tapahtua (joista jotkut jopa vaativat lasikorjausta esim. hämärällä ajossa), mutta tärkeintä kai kuitenkin, että leikkauksella korjaamaton näöntarkkuus paranee huomattavasti ja samalla riippuvuus kaukolaseista.

    Viimeiseen lauseeseesi en oikein usko, vaikka muuten olenkin TÄYSIN vakuuttunut puolueettomuudestasi... ;)

    Äänestä

  • mmmH kirjoitti:

    Optikkonahan varmaan ymmärrät myös epäloogisuuden lauseessasi "eihän heillä pitäisi enää olla mitään asiaa optikolle/silmälääkärille". Tuskin on niinkään, että kun on kerran hyvä lasimääräys tehty, sillä pärjää koko loppuelämänsä? Kyllähän leikatuissa silmissäkin saattaa pieniä muutoksia tapahtua (joista jotkut jopa vaativat lasikorjausta esim. hämärällä ajossa), mutta tärkeintä kai kuitenkin, että leikkauksella korjaamaton näöntarkkuus paranee huomattavasti ja samalla riippuvuus kaukolaseista.

    Lause jäi näköjään kesken, siis "---samalla eiippuvuus kaukolaseista vähenee."

    Heh, rapatessa roiskuu...

    Äänestä

  • E.L. kirjoitti:

    Tässä lieneekin ammattilaisen mielipide, joita tosin harvoin kuunnellaan mutta joiden sijaan kuunnellaan paljon mieluimmin lääkäriasemien valheellisia lupauksia leikkauksella saavutettavasta täydellisestä näöstä.

    Muutama vuosi sitten oli olemassa eräs sivu, jonne oli kerätty kokemuksia epäonnistuneista ja epätyydyttävistä leikkauksista ja jonne oli linkki eräästä tämän palstan kirjoituksesta. Sivu taisi olla englanninkielinen ja amerikkalainen, mutta väliäkö sillä, koska leikkaustekniikka ja -laitteet on kehitetty USA:ssa.

    Leikkaus tuo onnistuessaankin vain hetken lohtua, koska jo noin 40 vuoden iässä alkava ikänäköisyys tuo kasvavan tarpeen lukulaseille. Likinäköinen silmä ei yleensä tarvitse lukulaseja, ja mitä voimakkaampi myopia on, sitä vanhempana ja lievempänä tarvitaan laseilla tehtävää korjausta lähinäköön.

    ...jos "likinäköinen silmä ei yleensä tarvitse lukulaseja", ni ketä ne sitten on ne monitehojen käyttäjät? Eikös monitehoissa olekaan sekä plussalinssi lähelle että miinuslinssi kauas? Voi pahvi! Miksi miun optikko sano, et koht tarteen ikänäön vuoksi kaksiteholasit?

    Äänestä

  • mmmH kirjoitti:

    Optikkonahan varmaan ymmärrät myös epäloogisuuden lauseessasi "eihän heillä pitäisi enää olla mitään asiaa optikolle/silmälääkärille". Tuskin on niinkään, että kun on kerran hyvä lasimääräys tehty, sillä pärjää koko loppuelämänsä? Kyllähän leikatuissa silmissäkin saattaa pieniä muutoksia tapahtua (joista jotkut jopa vaativat lasikorjausta esim. hämärällä ajossa), mutta tärkeintä kai kuitenkin, että leikkauksella korjaamaton näöntarkkuus paranee huomattavasti ja samalla riippuvuus kaukolaseista.

    Viimeiseen lauseeseesi en oikein usko, vaikka muuten olenkin TÄYSIN vakuuttunut puolueettomuudestasi... ;)

    Jep, luulin että tekstistä osattaisiin lukea rivien välistä. Tarkoitin sitä, että leikkausta mainostetaan tyyliin 'pääset laseista lopullisesti eroon' ja suurin osa menee leikkaukseen juuri tästä syystä. Ammattilaiset tietävät, että näin ei ole. Näkö voi muuttua yhtä paljon leikkauksen jälkeen kuin ennenkin sitä tai taittovirhe voi palautua täysin.

    Sairaseläkkeelle on tosiaan joutunut uhreja ja osa ei pysty enään koskaan käyttämään piilolinssejä leikkauksen aiheuttaman kroonisen (voimakkaan) kuivuuden vuoksi. Hämäränäön heikkoudet ja maksiminäöntarkkuuden (visus) huonontuminen on erittäin yleistä. Lasiriippuvuus toki hetkeksi hellittää, mutta ilo ei ole pysyvä.

    Tiedän, että osa ei halua tätä tekstiä uskoa, mutta sillehän ei voi mitään. Riittää kun itse tiedän ja varoitan riskeistä tietoa haluavia.

    Tällä palstalla kun kaikkien mielipide on yhtä 'pätevä' (myös tämä)

    Äänestä

  • ...ja omituista... kirjoitti:

    ...jos "likinäköinen silmä ei yleensä tarvitse lukulaseja", ni ketä ne sitten on ne monitehojen käyttäjät? Eikös monitehoissa olekaan sekä plussalinssi lähelle että miinuslinssi kauas? Voi pahvi! Miksi miun optikko sano, et koht tarteen ikänäön vuoksi kaksiteholasit?

    On turhauttavaa selittää itsestään selviä asioita, mutta olkoon menneeksi. Likinäköinen silmä ei todellakaan YLEENSÄ tarvitse lukulaseja. Poikkeuksen sääntöön tekevät tekevät lievä myopia ja korkea ikä. Nämä molemmat tekijät vaikuttavat yhdessä mutta erisuuntaisesti siihen, milloin kaksitehoille tulee tarvetta.

    Mitä lievempi myopia on, sitä aikaisemmin tulee tarvetta lukulaseille ja mahdollisesti myös kaksitehoille edellyttäen, että miinuslaseja on käytetty. Ja vastaavasti: mitä voimakkaampi likitaitteisuus, sitä vanhempana tarvitaan lukulaseja.

    Tokihan optikot myyvät kalliit kaksiteholasit sellaisia vähän mutta ei välttämättä tarvitseville.

    Voimakkaasti likinäköiset eivät luonnostaan tule käytännössä koskaan tarvitsemaan lukulaseja, elleivät sitten halua olla niin ystävällisiä ja rikastuttaa likitaitteisuutta korjaavia leikkauksia tekeviä lääkäreitä ja siinä samalla myös ottaa pienen henkilökohtaisen omaan näköön kohdistuvan riskin.

    Äänestä

  • Nähty on kirjoitti:

    Jep, luulin että tekstistä osattaisiin lukea rivien välistä. Tarkoitin sitä, että leikkausta mainostetaan tyyliin 'pääset laseista lopullisesti eroon' ja suurin osa menee leikkaukseen juuri tästä syystä. Ammattilaiset tietävät, että näin ei ole. Näkö voi muuttua yhtä paljon leikkauksen jälkeen kuin ennenkin sitä tai taittovirhe voi palautua täysin.

    Sairaseläkkeelle on tosiaan joutunut uhreja ja osa ei pysty enään koskaan käyttämään piilolinssejä leikkauksen aiheuttaman kroonisen (voimakkaan) kuivuuden vuoksi. Hämäränäön heikkoudet ja maksiminäöntarkkuuden (visus) huonontuminen on erittäin yleistä. Lasiriippuvuus toki hetkeksi hellittää, mutta ilo ei ole pysyvä.

    Tiedän, että osa ei halua tätä tekstiä uskoa, mutta sillehän ei voi mitään. Riittää kun itse tiedän ja varoitan riskeistä tietoa haluavia.

    Tällä palstalla kun kaikkien mielipide on yhtä 'pätevä' (myös tämä)

    Tuo nyt on melkoista hömppää. Maksimivisuksen / bcva:n paraneminen on yleisempää kuin sen huononeminen. Ja en usko että sairauseläkkeelle taittovirhekirurgian takia joutuneita ei ole Suomessa juurikaan joten tuo on suorastaan harhaanjohtavaa. Lukaiskaapa tutkimuksia journal of refractive surgeryssä älkääkä uskoko näihin nettilän pa*kanjauhajiin.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Joo,

    nämä havainnot eivät perustu tutkimuksiin, vaan asiakastapauksiin. Tällä tavoin toki saa tuntumaa, vain epäonnistuneisiin tapauksiin, mutta kyllä niitä on riittänyt.

    Olen samaa mieltä, että tällä palstalla suurin osa jutuista on vailla todellisuuspohjaa, kun useimmiten näyttää siltä, että 'sokea taluttaa rampaa'. Rehellisesti sanottua n. 80% palstan jutuista on asian vierestä/väärää tietoa.

    Kuten sanottua, uskokoon ken tahtoo; puolin ja toisin. Onpa kumma, kun leikkaava lääkäri käyttää silmälaseja!? ; )

    Voivoi. Onhan se Juhani Pietiläkin omat silmänsä leikkauttanut:) Suomen johtava silmäkirurgi ja eipä sillä taida mitään ongelmia olla. Ottaen huomioon, että on tainnut leikata silmänsä vielä "vanhoilla" laitteilla.

    Äänestä

  • Nähty on kirjoitti:

    Jep, luulin että tekstistä osattaisiin lukea rivien välistä. Tarkoitin sitä, että leikkausta mainostetaan tyyliin 'pääset laseista lopullisesti eroon' ja suurin osa menee leikkaukseen juuri tästä syystä. Ammattilaiset tietävät, että näin ei ole. Näkö voi muuttua yhtä paljon leikkauksen jälkeen kuin ennenkin sitä tai taittovirhe voi palautua täysin.

    Sairaseläkkeelle on tosiaan joutunut uhreja ja osa ei pysty enään koskaan käyttämään piilolinssejä leikkauksen aiheuttaman kroonisen (voimakkaan) kuivuuden vuoksi. Hämäränäön heikkoudet ja maksiminäöntarkkuuden (visus) huonontuminen on erittäin yleistä. Lasiriippuvuus toki hetkeksi hellittää, mutta ilo ei ole pysyvä.

    Tiedän, että osa ei halua tätä tekstiä uskoa, mutta sillehän ei voi mitään. Riittää kun itse tiedän ja varoitan riskeistä tietoa haluavia.

    Tällä palstalla kun kaikkien mielipide on yhtä 'pätevä' (myös tämä)

    Kerrot, että tunnet uhreja, jotka ovat joutuneet taittovirheleikkauksen vuoksi sairaseläkkeelle. Kerro joitakin esimerkkejä. Mitä silmälle on tapahtunut? Sokeutuminenko? Mistä ammatista uhrit ovat joutuneet luopumaan taittovirheleikkauksen vuoksi?

    Äänestä

  • ex-rillit kirjoitti:

    Voivoi. Onhan se Juhani Pietiläkin omat silmänsä leikkauttanut:) Suomen johtava silmäkirurgi ja eipä sillä taida mitään ongelmia olla. Ottaen huomioon, että on tainnut leikata silmänsä vielä "vanhoilla" laitteilla.

    Itse tuntemistani leikkaavista silmälääkäreistä ei ole kukaan silmiään leikkauttanut. Luonnollisesti poikkeus vahvistaa säännön.

    Suosittelen itsekin leikkausta kaikille, jotka eivät ole sinut silmälasien kanssa tahi ovat ns. piilolinssien väärinkäyttäjiä/saaneet ongelmia piilolaseista.Luonnollisesti kehoitan heitä ottamaan selvää riskeistä ja varautumaan niihin. Asiakkaat kysyvät riskeistä kyllä ihan oma-aloitteisesti.

    Kaikilla aloilla mainonta on muuttunut niin liikoja lupaavaksi, että puolueetonta tietoa on vaikea saada.

    Tällä palstalla on kyllä helppo heittää bensaa tuleen, sen verran taittovirhekirurgiauskovaisia täällä on. Minun puolesta he saavat uskoa mihin haluavat, ammattilainen katsoo erilaisin silmin. Jakoa löytyy myös silmälääkäripiireistä. Samalla lailla myös silikonirinnat jakavat mielipiteitä, myös keskusteltaessa riskeistä. Mutta se on eri tarina.

    Äänestä

  • tarkemmin kirjoitti:

    Kerrot, että tunnet uhreja, jotka ovat joutuneet taittovirheleikkauksen vuoksi sairaseläkkeelle. Kerro joitakin esimerkkejä. Mitä silmälle on tapahtunut? Sokeutuminenko? Mistä ammatista uhrit ovat joutuneet luopumaan taittovirheleikkauksen vuoksi?

    Kovin tapauskohtaisesti ei vaitiolovelvollisuuden vuoksi voi kuvailla, mutta yleisiä linjoja.

    Esim. suuri miinus oli leikkauksen jälkeen monta dpt plussaa, näöntarkkuus laskenut jonkin verran. Korjausleikkaus meni pieleen (plussa jäi). Kaupanpäällisenä visus (näöntarkkuus) alle 0,3 molemmissa (Suomessa luokitellaan heikkonäköiseksi). Sokeita tuskin on tullut, vaikkakin heikkonäköisiä.

    Seurauksena ko. päätetyöntekijälle sairaseläke.

    Myös lukemattomiin samentumiin (pysyvä haze) olen törmännyt. Vaikutus vähän kuten harmaakaihissa; esim. häikäisy.

    Ei liene myöskään mukava tiputella kostutustippoja muutaman tunnin välein kenties loppuiän ajan (myös tavallista, vaikka yleensä oire on tietyn ajanjakson)

    Myös vahvuuden palautuminen 1-5 vuoden sisään voisi luokitella jopa 'normaaliksi' lopputulokseksi. Joskus palautuminen samoihin arvoihin, usein tosin jää -0,5 - -2,0 tasolle (=selkeä lasitarve).

    Määristä suhteessa leikattuihin vaikea arvioida, mutta työllistävät kyllä jonkin verran optikoita ja silmälääkäreitä. Enää näitä tapauksia ei edes ihmettele.

    Usein kun oikein jotain kovasti halutaan, omassa mielessä riskejä halutaan vähätellä. Tärkeintä on, että asiat ei tule yllätyksenä.

    Äänestä

itse olin erirassa hesassa, mulla oli
ikänäkö, meni ihan ok 1kk sit tehtiin
ehkä joudun syksyllä toisen korjaamaan,
mut en tiedä vielä(taittoa on vähän)
Valita sinne jos ei auta onhan se joku
potilasturva olemassa, älä jätä
asiaa siihen.

Äänestä

Hanki heti toinen lääkäri tyttärellesi jos tilanne on samanlainen! Ei kannata ainakaan samalla lääkärillä käydä kuka tilanteen on "aiheuttanut". !!! Itse menisin jollekin Suomen parhaista, koska näkökyky on kuitenkin niin tärkeä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei todellakaan ole vaaraton... kirjoitti:

Tyttärelläni ollut lasit 12v asti--> 28v.Nyt hän kertakaikkiaan kyllästyi laseihinsa ja varasi ajan silmien lasenrleikkaukseen.Tytöllä miinuslasit (5jotain).
Silmät leikattiin helmikuun lopulla ja nyt kulunut jo miltei 2 viikkoa ja vasen silmä oireilee koko ajan.Vasemmasta silmästä pintasolukko ei parane siihen malliin kuin toisen silmän pinta.Siitä irtoaa pintaa koko ajan ja silmä onkin nyt sitten teipattu jotta se rauhoittuisi parantumaan(jotain antibioottirasvaa ja silmätippoja laitetaan lisäksi).Sairaslomalla ollut jo kohta 2 viikkoa eikä loppua näy tulevan?

Onko tämä tällainen kovinkin yleistä että silmä ei parannu sitten millään?Vai onko tässä jotenkin kämmätty leikkaavan lääkärin taholta?
Nytkin tyttö soitti ja oli lääkärillä ...Silmään tullut tähän puuttuvaan pintasolukkokohtaan "poimu" eikä se ole yhtään kasvanuttasaiseksi silmän pintaan.Kuka korvaa kun leikkauskaan ei ollut mikään halpa?Taitaa olla jonkinsortin hoito-tai peräti leikkausvirhe? Ja mitä jos näkökyky heikkenee silmästä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu